Mitä missä milloin

Asiaankuuluvat vuosimuistelot tuloo tässä.

Tänä vuonna minä palasin töihin, hain lentokentältä au pairin, opin paljon itsestäni ja muista, vein samaisen tyypin aika paljon aiottua aiemmin takaisin lentokentälle ja lapsen päiväkotiin itku kurkussa, totuin lopulta ajatukseen eikä laitosmaisuuskaan enää ahdistanut, kiitos ihanien hoitajien.

Tänä vuonna me kyllästyttiin vuokrankorotuksiin, kahlattiin asuntoilmoituksia haaveissa putki- ja kylppäriremontoitu, muuten pommikuntoinen kämppä, löydettiin yksi juuri sellainen ja ostaa pätkäytettiin, remontoitiin hiki hatuttomassa päässä koko heinäkuu, yritettiin, erehdyttiin ja onnistuttiin, muutettiin aivan keskeneräiseen kotiin elokuussa ja jatkettiin rassailua pikkuhiljaa asumisen lomassa.

Tänä vuonna myös juhlittiin 1-vuotiasta pikkumiestä, saatiin odotettuja Australian vieraita, venytettiin penniä ja budjettimatkailtiin Ruotsissa. Tänä vuonna kesällä satoi vettä ja keskellä talvea satoi vettä, auton mittari kääntyi yli kahdensadantuhannen, lähes huomaamattomat silmälasini vaihtuivat erittäin huomattaviin, en leikannut kertaakaan hiuksiani ja tein varmaan yhtä paljon puuroa kuin tähänastisessa elämässäni yhteensä.

Melko hyvä vuosi se oli. Ja se kului nopeasti.

This year I went back to work, our little one started at the day care which I found very difficult at first but as time went by, got used to that too. We bought our first own apartment, did a lot of renovation, made some mistakes but learned a lot, moved into an unfinished home and did the rest little by little. We also celebrated an 1-year old, had much anticipated guests all the way from Australia, and so on.

I think this year was a pretty good one.

Joulun tunnelmia

Ihanaa yhdessäoloa. Monta rakasta ja tärkeää ihmistä samassa paikassa, ensin meillä kotona ja nyt anoppilassa. Hyvää ruokaa ja (ainakin) ylin nappi auki. Sanajahtiskaboja ipadilla. Osuvia lahjoja ja huikeita yllätyksiä. 

Ja sitten oli se karmea vatsapöpö ja poikasen kaatama joulukuusi kesken joulupukin vierailun. Muun muassa. Mutta onpahan mitä vanhana muistella, niin on ajateltava nytkin että jaksaa naurattaa.

Hyvää joulua kaikille!

(kai sitä vielä vähän myöhässäkin saa toivottaa?)

Merry Christmas everybody!

Kustille poljettavaa

Tässä osoitteessa eilen: minä väänsin kortteja. Aina yhtä ajoissa joka asiassa.

Mies irtisanoutui apulaisen hommasta jo siinä vaiheessa, kun ensimmäistä pelletti*rivistöä alettiin liimata. (* miehet-suomi-miehet: paljetti) Askartelukaupan tätikään ei kai oikein luottanut mun kykyihin, kun varovasti muistutteli epämääräisen tarvikekasan ja joulupostimerkkien ostajaa, että se lähetyspäivä on sitten huomenna.  Juu-u. Luu kurkkuun vaan kaikille epäilijöille, sillä niin vain lähti meiltäkin aamulla kasa tervehdyksiä tutuille ja kylänmiehille. 

The last day to send Christmas cards here in Finland was today, which means that I spent last night making cards. Always on time, no matter what.

My husband resigned from the project by the time we started gluing the first line of sequins, but  he did his best being my mental support. And I did it, this morning I had a pile of cards ready to be sent all around Finland. Yay! 

Mikä joulu?

Jouluun on kaksi viikkoa ja minä elän huolettomasti kuin tuohon juhlapäivään olisi ainakin kaksi kuukautta aikaa. On meillä sentään kynttelikkö nostettu esiin ja tähti ikkunaan. Valoja niissä ei ole kyllä kummassakaan. Kynttelikön johto ei riitä pistorasiasta mihinkään järjelliseen paikkaan ja tähden lamppu unohtuu aina ostaa, vaikka kaupassa melkein joka päivä tuleekin käytyä. Mutta ajatus on tärkein vai miten se meni?

Parempi näin, ilman ylimääräistä stressiä. Varsinkin kun aina joulua ennen tahti töissä kiihtyy ja sieltä kotiin ennättäessään tekee vain mieli nostaa jalat seinälle ja raapia napaa. Tässä lähipäivinä nuo aktiviteetit on kai kuitenkin pakko unohtaa ja jalkautua ainakin kerran maanisen joulukansan sekaan metsästämään täytettä pariin pakettiin. 

Mites siellä, stress vai no stress? Ja kylämäätiiän. Se, ettei järjestä joulua omaan kotiinsa vaan menee sukuloimaan vähentää stressiä melkoisesti. Että tosiasiassa mikä minä tässä oon leuhkimaan rentoudellani. En mikään, mutta vähän leuhkin silti.

Ps. Olen täällä kieriskellyt pienessä blogiahdituksessa ja siinä samalla pohtinut. Ja tullut siihen tulokseen, ettei mainokset ja markkinointi kai sittenkään ole se minun tai tämän blogin juttu. Eli jatkossa mööpeli on taas mainokseton. Huh. Helpotti! (Sisältöyhteistyötä Indiedaysin kanssa jatkan kyllä ilomielin.)

Christmas is just two weeks away but I still live carelessly like it'd be two months away. But actually this suits me very well. The less stress the better! At least we have a chandelier and a star in the window, both without any lights on them though but that's still something, right? 

Pientä kivaa myyjäisistä

Ei hidastanut tämänpäiväinen napakka pakkaskeli porukkaa vaan päinvastoin. Voin nimittäin kertoa, ettei oltu yksin Taikin joulumyyjäisissä. Tunnelma oli tiivis ja kaikkea kaunista nähtävää ihan hurjan paljon, mutta niin vain villivekarankin kanssa selvittiin hengissä ja saatiin kotiin muutama tuominen. Magneetteihin rakastuin ensisilmäyksellä, enkä voinut vastustaa tuota korttiakaan kaikessa yksinkertaisuudessaan. 

Samalla reissulla löytyi tähän huusholliin joulukalenterikin, joka pari päivää ehti uupua kokonaan. Lapsena en voinut keksiä mitään tylsempää kuin kuvakalenteri. En ymmärtänyt ollenkaan, kuka sellaisen voi haluta, vaikka jos totta puhutaan ei ne suklaakalenterin namitkaan mitään huikaisevia makuelämyksiä olleet. No, meidän poju ei vielä osaa vaatia mitään maistuvampaa tapaa laskea päiviä jouluun, joten tänä vuonna mennään aikuiseen (?) tapaan kuvakalenterin kanssa. Kyllä tuo on niin symppis että minulle kelpaa, sata kertaa paremmin kuin ne oudonmakuiset kalenterisuklaat, jotka kuitenkin tulisi sokerihimoissaan vedettyä kerralla. 

Kävikö joku teistä myös paikalla? Käsi pystyyn, joiden mielestä tämä tapahtuma olisi kipeästi jonkun erilaisen tilan tarpeessa.. Se kapea käytävä, jonka kaksin puolin on myyntipöytiä osaa olla aika painajaismainen.

The students from the School of Arts and Design were selling their products at the university today. We went there, togehter with many many others and I can tell you it was very crowded there. Anyhow, we came home alive with some nice things for the home. I immediately fell in love with the wooden magnets and couldn't resist the little card either. 

Now we even have an advent calendar, a couple days late though. It's very cute and way better than the ones with bad tasting chocolate. 

Tapettia seinään

Kolme kuukautta tätä hetkeä on odotettu ja eilen se tapahtui. Saatiin laineet liplattamaan pojan huoneen seinälle. Salaa pitää aina käydä kurkkaamassa miten hieno siitä tuli. Tosi hieno. Kai tapettiinkiin voi rakastua? Kiitos äiti, oot sinä melkoinen tapiseeraaja! Vaikka tämä miljoonine viivoineen ehdittiin jo jossain vaiheessa julistaa tapetoijan painajaiseksi, niin ei sitä tuosta lopputuloksesta huomaa. 

(Ja kiitos papan ja postipaten, sai mamma apulaisineen työrauhan..:)

We finally got the wallpaper on its place in our son's room. Thanks mom for doing it, you're super!

Zombien päiväkirja

Päätettiin siirtää poju nukkumaan omaan huoneeseensa, nyt kun sielläkin alkaa olla rempan osalta valmista. Muutaman illan ja yön ajan täällä on harjoiteltu. Välillä paremmalla, mutta usein todella huonolla menestyksellä. Kiitos sille, joka keksi energiajuomat, ilman en ehkä olisi kyennyt töihin..

Yhtenä iltana ehdin jo julistaa miekkoselle, että nukkukoot vaikka viisivuotiaaksi asti pinnasängyssä kunhan nukkuu. Silloin oli kokeilussa väsytystaktiikka. Kannoin joka kerta karkulaisen päättäväisesti takaisin sänkyyn, viisaat kun sanoi että kyllä se lapsi jossain vaiheessa väsyy. Arvatkaa kumpiko väsyi siinä 200. kannon kohdalla, no minä tietenkin. 

Onneksi nyt alkaa jo näyttää valoisammalta, viime yönä nukuttaminen ei enää kestänyt paria tuntia ja keskellä yötäkään ei tarvinut herätä ihmettelemään mopoja ikkunasta. Päiväsaikaan se ilahtunut "kato!" on jotain niin suloista, mutta valitettavasti ei kolmelta aamuyöstä. Toivotaan että sama suunta jatkuu tästä eteenpäinkin. 

Huomenna aion raahata miehen kurkkaamaan Inspiration- pippaloihin. Jos tunnistat meidät silmät ristissä haahuilijat, nykäse ihmeessä hihasta!

We've tried to teach our little man to sleep in his own room. So far it's been quite a struggle and I guess without energy drinks I would not have been able to work.. So thank you whoever invented them! Luckily things are getting better night by night, and last night was already pretty promising. It didn't take two hours to get him to sleep and he didn't wake up in the middle of the night to watch mopeds from the window anymore. Yay!

Korteille uusi koti

Hupsista, arvonta vähän venyi eilisestä, mutta nyt se on suoritettu. Jos totta puhutaan, niin ei täällä mitään laulujakaan kajautettu vaikka etukäteen niin lupailin. Iloisissa tunnelmissa mentiin kuitenkin. Minä tein lippulappuset ja mies hoiti kiltisti arvontapuolen, vaikka vähän protestoikin kun piti poseerata käsi arvontapussissa.

Voittaja on nimimerkki ninuska76, onnea!

Laittelen sinulle päin mailia niin saadaan kortit postiin. Kiitos vielä kaikille arvontaan osallistuneille!

Onnea rakas isi

Isä ja poika. Paita ja peppu.

Näillä kahdella on ihan omat juttunsa, yleensä jotain hölmöä jota on niin hellyttävä seurata vierestä. Isi on muutenkin tällä hetkellä se juttu. Tukka on saatava aina laittaa iskän kanssa, mielellään samoilla aineillakin. Myös sylkemistä on pitänyt opetella, kun isikin joskus tekee niin. Isin perään pitää tirauttaa pienet itkut, äitille vilkutetaan iloisesti "paappa".

It's Finnish Father's day today. Happy Father's day dear, you're the best daddy for our little son!

Valoisaa torstaita!

Kaunista torstaiaamua itse kullekin, täällä paistaa aurinko ja toivottavasti sielläkin!

Kummasti piristää arkieloa kun ei aina vaan sada ja ole harmaata.

Ai niin, meidän rappukäytävässä on näemmä jonkun sortin vahauskarkelot käynnissä. Pelkään pahoin, että tämä toistuu kun tässä pitäisi vielä kuivata vähän hiuksia sun muuta ennen töihin singahtamista ja minä aikataulutuksen mestari olen tietenkin viime tingassa oven raossa. Onneksi tällä kertaa voin vaikka hypätä ikkunasta ulos jos ei muu auta, ekasta kerroksesta onnistuu paremmin kuin kolmannesta, eikä enää ole vauvakaan kainalossa. Korkkarit tosin on ja pysyy, mutta ehkä voin hypyn ajaksi vaihtaa ne vähän turvallisempiin.

Have a beautiful day everyone, sun is finally shining over here and hopefully over there too!

Arvonnan aika!

Satumaista tunnelmaa ja ihania pieniä yksityiskohtia. Kyllä on onni omistaa taitava ystävä, joka tuo kylään tullessaan kasan kortteja arvottavaksi. Eli täältä pesee taas, Silja-Maria Wihersaaren taidonnäytteitä kuusi kappaletta jollekin onnekkaalle! 

Kaikille kommentin jättäneille tasapuolisesti yksi arpa. Anonyymitkin ovat tervetulleita mukaan, mutta nimimerkki olisi poikaa. Osallistumisaikaa ensi viikko, sunnuntaina 11.11. klo 20.00 kajahtaa mööpelissä arvontalaulu!

Ps. Jokohan kohta saan vuoden korttiarvontablogi- palkinnon, on nimittäin ollut aika korttipainotteisia nämä arvonnat.. :) Vaikka mikäpä siinä, näitä tosiaan kelpaa ihailla ja arpoa!

My talented friend Silja-Maria Wihersaari gave me these cards to give away in my blog. I'm very happy to do so, and very happy to post these anywhere in the world so feel free to take part even if you live in Nauru.

Everyone who leaves a comment before 8pm on sunday 11.11. (Finnish time) will be in. If you are an anonymous reader, please figure out some nickname so that I can identify you.

Riviin järjesty

Ruotsin reissulla päivitettiin pääasiassa tämän pariskunnan vaatekaappia, joka totisesti kaipasikin täydennystä. Pientä sisustustavaraakin sieltä silti tarttui ostoskoriin, joista paras löytö olivat nämä iloisen värikkäät puutapit. Nyt loppuu se avaimien roikottaminen saranankulmalla ja milloin missäkin piilossa ja jemmassa. Luulisi tuosta löytyvän, kun vain muistaa ripustaa paikalleen. 

Koukkuratkaisusta en ole niin kovin innoissani, mutta se saa luvan kelvata siihen asti kun kekkasen jostain sopivat lenksut avaimille, joista ne saa laitettua paikalleen roikkumaan. Avaimenperän oma rengas on juuri ärsyttävästi liian pieni näille tapeille, mutta minkäs teet.

Our keys have been all over the place before. Now we finally found these colorful little knobs for them. I don't like the hooks that much though, but they'll have to do until I figure out a better way to hang the keys.

Käykäähän pöytään!

Joskus aiemmin jo tästä kirjoittelin, että meille on tekeillä pieni pöytä anoppilan savusaunan ylijäämälankuista. Mies tämän ideoi ja veljensä toteutti, eikä lopputulos ole ollenkaan hassumpi! Mitäs te tykkäätte? Pöytä tuo mielestäni sopivasti särmää muuten niin moderniin keittiöömme.

Reunat on "tuppeensahattu" eli niissä näkyy vielä puun luonnollista muotoa. Tällä hetkellä pöytä on vielä ihan raa'alla puupinnalla, mutta ainakin tuo pöytälevyosa täytynee jollain käsitellä, ettei ensimmäinen kaatunut mehulasillinen pilaa koko komeutta. Vaikkakin mieli tekisi jättää se ihan noin, haavassa on niin kaunis vaalea väri.

Ps. Olette varmaan jo huomanneet tuolta sivupalkista, että Indiedaysin Inspiration- sivu on vihdoin avattu ja sieltä löytää nykyään minunkin jorinani. Käykää ihmeessä kurkkimassa, mukana on monen monta mielenkiintoista blogia, joista monet olivat minulle ihan uusia tuttavuuksia!

My husband's brother made this table for us out of some leftover woof from a smoke sauna. It looks pretty cool, huh? I think it adds just enough roughness to our otherwise quite modern kitchen. 

Adios!

Me lähdetään kohta miekkosen kanssa ihan kahelleen pienelle reissulle. Ekan kerran 1,5 vuoteen, vain me kaks. Pari yötä paatissa, päivä yhdessä mun lempparikaupungissa. Arvaatte varmaan missä? Sopi taas parhaiten meidän budjettiin..:) Mutta oikeastaan on ihan sama mihin mennään kunhan mennään.

Parin tunnin kiireetön aamupala, kiitos. Ei tartte huolehtia muusta, kuin siitä että omaan suuhun eksyy ruokaa. Kaikessa rauhassa kaupoissa kiertelyä. Omaa aikaa. Ei ketään, joka karkaisi heti kun silmä välttää (tai ei miehellä ainakaan ennen ole ollut tapana).

Ja aina välillä iso ikävä.

We are going to Stockholm for a short holiday with my husband. First time in 1,5 years just the two of us. Crazy. I'm going to enjoy every bit of it even though I'm sure I'm also going to miss that little cutie so much.

Harmaa + minttu = ihana

Poikasen huoneen kaapeissa silmä lepää. Varsinkin kun iskee vertailukohdaksi kaappien alkuperäisen asun. Jos minun täytyisi nimetä tuo sävykoodi, tulisi siitä ehdottomasti kakka. Ja sen voin kertoa, ettei kakkaa ole ikävä.

Olen melkeinpä tyytyväisin tähän huoneeseen jo nyt, vaikka tapetti vielä puuttuukin. Sekin asia tosin korjaantuu tuossa kuukauden päästä, kun meille saapuu tapetointimaestro, toisin sanoen miun mammani. Sitä odotellessa!

I love how these cabinets in our little man's room turned out to look like. I love them even more when I look at the picture of them in their original color. If I had to name that color tone, that'd be poop for sure. And I can tell you I'm not missing that poop at all.

Väsähtänyt väliraportti

Uskokaa tai älkää, tuo ylläolevakin

 voi olla huojentava näky. 

Ainakin, kun vielä viikko sitten 

tämä kammari näytti tältä:

Välissä on ehtinyt tapahtua paljon. Tosielämässä, blogin puolella ei niinkään. Paljon olisi ollut kerrottavaa ja näytettävää, mutta aika ja puhti on olleet kortilla täällä suunnalla. Pistetään syksyn ja sateiden ja yleisen en osaa mitään- alakulon piikkiin. Ja vähän kiireiden.

Toivottavasti jaksatte silti roikkua mukana, nimittäin luulenpa, että saan taas uutta virtaa tähänkin hommaan kun pääsen huomenna vihdoinkin hommaamaan uuden kameran! Sitten lupaan ottaa kuvia vähän paremmassa valossa ja toivon mukaan paremmalla laadullakin. Eikä sitä tiedä vaikka juttujenkin taso lähtisi sitä myötä ihan uuteen huimaan nousuun. Ehheh.

No niin, nyt tää meni marttyyriksi. Parempi painua pehkuihin ja kattella huomenissa uudelleen. Mistä sitä tietää, maailma saattaa olla paljon valoisampi uuden linssin läpi.:)

Here's a sneak peek to our little one's room that we have been working on lately. 

I admit it's been really quiet here on my blog lately. I've had a lot of things to show you and write you about, but haven't had much time to spend on the computer. And to be honest I think some of my enthusiasm has gone into hiding too for some reason. But hold on, I'm sure I'll get some new energy and drive to do this when I get my new camera tomorrow!

Hay vaan kaikille

Nyt on keittiössäkin tuolit, joihin voi istahtaa hotkaisemaan aamupalansa. On komiat. Ikivanha ja auttamattoman matala Ikean pöytä ei ole ollenkaan niin komia, mutta ajaa asiansa väliaikaisesti. Uutta pöytää nimittäin työstetään parasta aikaa. Miehen veli lupasi sen nikkaroida meille savusaunan ylijäämäpuusta, tällä kertaa miekkosen piirustusten mukaan. Toivotaan, että tuo puolisko osaa havainnollistaa aivoituksensa vähän minua paremmin, ettei tälle projektille käy kuten eteisen vaatetangolle. Joka sekin on muuten jo hoidossa, seppä korjaa sen ilman eri korvausta. Hiphei!

Ennen kuin tuoleista pystyi ottamaan kuvia, piti keittiötä vähän siistiä. Onneksi hairahduin eilen ostamaan [ensanomistäenkäminkävärisessäkassissakotiinkannoin] uutta pesuainetta ja välinesiivoajan uudella innolla hyökkäsin lian kimppuun. Nyt kiiltää ja tuoksuu kööki ja purkkikin on niin kaunis että sen voi jättää esille. Ainakin siihen asti kun pikkumies bongaa sen.. 

Our Hay chairs arrived yesterday and now we finally have something to sit on in the kitchen while having a quick breakfast. I absolutely love them! The age-old Ikea table I don't love that much at all but that'll have to do until we get the table my husband's brother is making for us out of some leftover wood. My other half did the sketching this time and I hope he did a better job than I did with the clothes rack. Which by the way will be fixed by the blacksmith without any extra costs. Hooray!

Kotiutunut

Siinä se nyt on meidän olkkarissa, keinu kaikkine koukeroineen. Tykätään ihan älyttömästi! Vähän se vaappuu vanhuuttaan ja pinnat on kuluneet, mutta annetaan se anteeksi ilmeisesti jo yli sadan vuoden ikään ehtineelle vanhukselle. Mikä parasta, vauhdit on hyvät ja poikakin on ainakin tähän asti pysynyt kyydissä. 

There it is now in our livingroom, the rocking chair with all of its frills. We like it a lot! It's a bit wobbly and worn out but that's understandable for someone who's probably more than 100 years old.

Kiikkustuoli

Nyt jos olisitte täällä, kuulisitte (sm-liigapelin selostuksen lisäksi..) liveselostusta viehättävästi kiekuvalla äänellä siitä, mitä mies luulee että tänne kirjoitan.

"Järkyttävää. Siis ihan kamalaa. Mies osti koukeroisen keinutuolin."

Ihan noin en sentään ajattele, mutta piti tätä uutista vähän sulatella. Mies kyllä näytti minulle eilen jo etukäteen kuvan tästä tuolista ja sanoi aikovansa mennä sitä tänään huutokauppaan katsomaan. Siinähän menee, ajattelin. Joku turkkimummo kuitenkin huutaa siitä viisisataa ja mies palaa tyhjin käsin kun ei budjetti venynyt mihinkään. Niinpä vissiin. Puhelin piippasi tänään kesken työpäivän: "Sain sen tuolin, makso 50e". Kääk.

Oikeastihan tuo kiikku on törkeän makea. Eikä muuten ole joka tönössä samanlaista. Mutta silti mun täytyy vielä vähän totutella ajatukseen sen kantamisesta tänne meille tuossa parin päivän päästä. Antakaapa kuulua, mikä on teidän tuomio tälle komeudelle?

This rocking chair is moving into our house next week. My hubby went to an auction today and that's what he found, for 50 euros. No doubt about it, that's one pretty cool chair. But still I have to get used to the idea of having it here. It's so different from other stuff that we have. Tell me, what do you think about it?

Roistot, huomio

Kyllä nukun yöni rauhassa, kun parvekkeen ovessa on näin vakuuttava uhkaus kaikille hämärämiehille (ja tietenkin -naisille, sukupuolten tasa-arvo täytyy muistaa tässäkin). Ihan justiinsa eilen laitettiin paikalleen, moternit on laitteet. Niin että varokaapa.

I feel very safe in here because we even have this very modern warning sign about a burglar alarm on our balcony door. Watch out, people!

Heipat elähtäneelle eteiselle

Eteisen ja pojan huoneen kiinteiden kaappien kohtaloa pohdittiin paljon remppaa suunnitellessa. Lopulta päädyttiin säästämään ne, koska kunnossa ei pahemmin ollut moitittavaa ja hökötysten mitat oli niin outoja, ettei kohtuuhintaisia (lue: Ikean) kaapistoja olisi noihin paikkoihin standardimitoissaan voinut asetella. Mittojen mukaan teettäminen olisi syönyt niin valtaisan loven budjettiimme, että sitä vaihtoehtoa ei edes harkittu. 

60-luvun jokseenkin sympaattinen kiinteä kaapisto päätettiin siis säästää, ja sehän muuttui ihan erinäköiseksi, kun tunkkainen kermaan vivahtava väritys peittyi raikkaalla valkoisella. Puiset kirpparinupit dipattiin mustassa maalissa ja liimattiin paikoilleen. Liima epäilytti kyllä alkuun, ajattelin että se jää pojalle käteen ensimmäisellä kerralla kun hän päättää roikkua kahvasta. Mies nauroi ja käski kurkata liimapötkyn kylkeä. Kestää 2000 kg. Palataan tähän hätään siis silloin, kun kahvassa roikkuu 200 kymmenkiloista vekaraa..

Ps. Tervetuloa uudet lukijat, on aina mahtava huomata että joku uusi tyyppi on löytänyt tiensä tänne!:)

My hubby has worked hard on the cabinets in our hall and now they are finished. Quite a transformation from the stuffy creamy yellowish look they had before, to their bright whiteness now. The knobs we bought from the recycling center were dipped in black paint and glued on the doors.

Ykspilkkuviisvee

Nyt se on jo puolitoistavuotias. Ja tähän ne kliseiset apua miten aika kuluu, lapset kasvaa niin nopeasti, kohta se on jo koulussa, missä välissä se noin isoksi kasvoi. Meidän pikku rämäpää. Tämän hetken lemppari stuntnumero on sohvalta hyppääminen, mahdollisimman monen todistajan läsnäollessa. Mutta löytyy miehenalusta herkempikin puoli: haleja ja märkiä suukkoja ei meilläpäin säästellä. Kestohymy ei ole hyytynyt ainakaan vieraiden seurassa, mutta kotiväen kesken pieni uhmapeikko ja minä ite-tyyppi on jo nostelleet äkäisiä päitään.

Mikään sanaseppo tämä kaveri ei vielä ole, sanavarastosta löytyy äiti, kato, ei, auto ja mopo. Siinähän ne elämässä tärkeimmät? Myöntymisen merkiksi nyökätään ja sanotaan ponteva "a". Tulkitaan jooksi. Ja jos ollaan eri mieltä tai joku ei käy, päätä puistellaan niin että (eijamarjatta-)tukka viuhuu. Tunnistettavien sanojen lisäksi pojun suu suoltaa toki aimo annoksin omaa siansaksaa hyvin vakuuttavilla äänenpainoilla.

Koirat on edelleen ihan hitti juttu ja välillä poika lähestyy turhankin pelottomasti jos minkänäköistä verikoiraa tuolla kaduilla. Omistajat ei jostain kumman syystä aina hihku innosta ihan yhtä kovaan ääneen kuin meidän lapsi.. On tuolla veijarilla sellainen vauhti päällä jatkuvasti, että ei sen kanssa tylsää ehdi tulemaan.

<3

Our little man is one and a half year old now. Where did the time go? Crazy.

Monitoimihuone

Melkoinen all-in-one on tällä hetkellä tämän pariskunnan makkari. Yhdistetty makuuhuone, lastenhuone, leikkihuone ja työhuone. Ihan kätevää yleensä joo, mutta kyllä mä ihan mielellään edes nuo lelut heivaisin muualle. Kyseinen tavara ei siis yleensä sijaitse mitenkään niin siistissä järjestyksessä kuin kuva ehkä antaa ymmärtää, vaan ympäri kyliä niin kuin leluilla on kai tapana. 

Siitä en kuitenkaan ole yhtään varma, että raaskitaanko laittaa poju omaan huoneeseen nukkumaan sitten, kun toinen makkari ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa valmistuu. Onneksi tilaa on meille kaikille kolmelle tässäkin, niin ei sillä asialla ole mitenkään kiire. Taitaa olla äidillä tässä(kin) asiassa vielä pitempi napanuora kuin lapsella.. Tuntuu, että toisella puolella asuntoa oleva huone on niin kaukana, vaikka ei sinne ole kuitenkaan kuin muutama hassu metri.

Minkä ikäisenä te olette laittaneet lapset omaan huoneeseen nukkumaan?

At the moment our bedroom serves also as a children's room, playroom and workroom. Mostly it's handy, but at least the toys I'd happily put somewhere else. But I'm not sure if we dare to move our little one into his own room, when his room (maybe in the near future) will be finished. Luckily we all fit in this room very easily so I can just delay that decision making.

At which age did you put your kids sleeping in their own rooms?

(I know these things are also cultural, and I guess in Finland kids generally sleep in their

parents' rooms for quite a long time compared to many others)

Koskaan ei voi olla liian tarkka

Mulla oli jo pitkään visio vaatetangosta eteisen syvennykseen. Laittelin sähköpostia muutamaan takomoon ja yhden kanssa tehtiin kaupat. Tänään mies sitten meni hakemaan toiveideni mukaista tankoa sepältä. Tai sellainen sieltä olisi pitänyt tulla, mutta lopputulos ei ihan ollutkaan sitä mitä odotin. Kyllä minä kuvan piirsin, vielä oikein huippusuunnitteluohjelma Paintilla. Omaan silmääni se näytti hyvinkin selkeältä, kas tässä kuva

Toteuttajapuoli oli kuitenkin luullut piirroksen ylintä viivaa seinäksi ja nyt minulla on täällä puolet siitä mitä halusin. Jippijaijee..

Tarkoitus oli siis teetättää tuohon yksinäisten yläkaappien alle syvennykseen seinästä seinään ulottuva vaatetanko, jossa on alemmas laskeutuva osio hengareille. (näköjään en osaa sitä sanoiksikaan kovin selkeästi pukea, niin onpa ihme kun ei mun kuvatkaan aukea muille.. :) Periaatteessa idea voisi toimia noinkin, jos tangon ruuvaisi kiinni yläkaapin pohjaan. Se vaan mietittyttää, millaista painoa tuo pohja jaksaa kannatella. Eli yritän kuitenkin ensin lähestyä seppää viestillä ja tietustella, josko tangon ehkä sittenkin saisi fiksattua haluttuun muotoonsa.

Kehveli. Olin niin intona tästä etukäteen. Ensi kerralla piirrän pihapiirin pikkukivetkin suunnitelmiini, niin ei jää mikään epäselväksi.

Ever since I saw this apartment for the first time, I've wanted to have a metal clothing rack in the nook in our hall. I sent a picture of what I wanted to a couple of blacksmiths and made a deal with one. Today my hubby went to get home the finished rack. Looks good, but it's only half of what I ordered.. I know my picture is not the best of quality, but it looks pretty clear at least to me. He must have misunderstood that one of the lines is a wall, not part of the actual rack. Well, it would work out this way too if we put it hanging from the underside of the small cabinets up there. But I'm worried about how much weight it can hold up. So I still want to stick with the original plan and I'm going to contact the blacksmith and ask if it could still be fixed.

Dang. I was so thrilled about this in advance. Next time I need to get something done I'll sketch up everything, so there's no way my expectations would be misunderstood again.

Tänä aamuna

Rakastan iltavuoropäivien kiireettömiä aamuja. Ei tarvitse herätä kännykän piippaukseen, vaan voi odottaa ihmisherätyskellon äänimerkkiä ja kaapata sitten tuon rakkaan pikkuihmisen kainaloon. Ja jatkaa laiskottelua peiton alla lämpimässä niin pitkään kun huvittaa. 

Ehtii syödä kunnon aamupalan koko perheellä. Kahvia ja teetä, puuroa, leipää ja hedelmiä. Ei mitään ihmeellistä, mutta silti niin parasta.

Liian usein aamu on sellainen, että herään liian myöhään kolmannen torkutuskerran jälkeen. Hyppään vaatteisiin, vaihdan puolinukuksilla olevalle pojalle pikavauhtia vaipan ja vaatteet ja juoksemme bussiin. Aina emme ehdi ja sitten on edessä reipasta ravia rattaiden kanssa päiväkodille, että ehtisin seuraavaan bussiin tai junaan. Lapsi saa aamupuuronsa hoidossa ja minä ostan ehkä sen viidenkymmenen sentin croissantin työpaikan vierestä lähikaupasta, jonka hotkin kitusiini matkalla sorvin äärelle.

Jos iltavuorot ei muuten olisi niin vehkeestä, voisin ihan vain tällaisten kiireettömien aamujen takia alkaa tehdä pelkästään niitä.

I love mornings like this morning, when there's no rush. I don't need to wake up to alarm beeping, but instead I can wait until our own human alarm clock makes a sound. And then I'll go and get him out of his own bed and many times he'll climb up to our bed to lie lazy with us for as long as we please to.

We have time to eat proper breakfast together. Coffee and tea, porridge, bread and fruit. Nothing special, but still it's so nice.

Because too many times our mornings are chaotic. I wake up late, dress up in a second, wake our little one up and quickly change his diaper and clothes. And by then we have to be on our way, running to the bus stop. Little man will have breakfast at the day care and I might grab a cheap croissant from the super market next to my work place. If I have time.

If evening shifts didn't suck in so many ways, I'd work just evenings for the sake of mornings like this.