Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdintoja. Näytä kaikki tekstit

23.10.16

Keittiösuunnitelmia


Luonnoskuva Keittiömaailmasta

https://savo.fi/tuote/bora-basic/

Nyt on päästy omien lempihommien äärelle, nimittäin keittiötä suunnittelemaan! Pariin paikkaan on oltu yhteydessä ja saatu jo tarjouksiakin, ainakin yksi olisi vielä tarkoitus pyytää. Keittiömme tulee siis koostumaan seinän syvennykseen upotetusta osiosta ja saarekkeesta, se oli selvää jo kauan sitten. Taso saisi jatkua toisella puolella saarekkeen yli, ja siihen laitetaan sitten baarijakkaroita. Keittiön värityksestä on myös olemassa selkeä visio: valkoista seinäsyvennykseen, saareke mattamustaksi ja taso valkoinen, mieluiten kvartsia hennolla marmorikuviolla mutta sen aika näyttää. Ja joku statement-hana, kyllä kiitos! Mutta sitten se ongelma: mihin liesi laitetaan?

Alunperin haaveilimme yhtenäisestä, vain korkeista kaapeista koostuvasta syvennyksestä. Yksi näistä kaapeista kätkisi sisäänsä aamupalakaapin = kaikki rumiluskoneet ja laitteet. Tämä tarkoittaisi kuitenkin sitä, että liesi ja allas olisi molemmat laitettava saarekkeeseen. Ja koska saarekkeen kohdalla huonekorkeus huitelee jossain neljän metrin hujakoilla, se rajoittaa puolestaan liesituulettimen valintaa melkoisesti. Kaikki katosta laskeutuvat mallit ovat luonnollisesti poissa laskuista, jolloin jäljelle jäävät nämä erilaiset tasosta nousevat ja lieteen integroidut mallit. Muuten ne on toki kivoja, mutta maksavat mansikoita ja hunajaa ja miljoonia. Toisaalta taas jos lieden siirtää seinän puolelle, tarvitaan tasoa enemmän, joka sekään nyt ei ole ihan ilmaista ainakaan kvartsisena. Apuva! En osaa päättää.

Kun päättämättömyys vaivaa, voi kokeilla perinteistä plussien ja miinuksien listaamista.

Liesi saarekkeessa:                                               

+ aamiaiskaappi
+ aamiaiskaappi
+ sanoinko jo aamiaiskaappi. Se vaan ois niin bueno!
+ selkeä, yhtenäinen ulkonäkö
+ se alkuperäinen unelma

- erikoisliesituulettimien hinta
- vähän työskentelytilaa
- liesi ja allas vierekkäin saarekkeessa - toimivuus?

Liesi seinän puolella

+ enemmän työskentelytilaa
+ ainakin hieman edullisempi hinta

- ulkonäöllisesti huonompi. Ei missään nimessä huono, mutta ei paraskaan
- mihin saa piilotettua kaikki ne rumat pienkodinkoneet?

Kuulisin mielellään teidän mielipiteitä ja kokemuksia!

Toim.huom. Ylimmässä luonnoskuvassa on monta asiaa juu kohdillaan, mutta aika monta myös vähän sinnepäin. Mutta emme anna sen tässä vaiheessa häiritä!

(Juuri kun sain tän kirjoitettua, guuglettelin ja löysin tämän. Ei se tuo jälkimmäinenkään vaihtoehto varmaan huonolta näyttäisi. Kääk....)

http://kitzenkeittio.fi/living-with-less

We are busy planning our kitchen and I love it! Colours and materials have pretty much been chosen already: the built-in kitchen cabinets will be white, the kitchen island matte black and the counter top white/ish (quartz, I hope) with some sort of marble pattern.  Now we only need to decide whether we want a breakfast cabinet, or more counter space and probably slightly smaller price tag by moving the stove away from the kitchen island. Tough decisions!

12.5.12

Apuva


Tultiin mummolaan kylään, muut reippailee ulkona pihahommissa, poika nukkuu ja minä väsään netissä pohjapiirustuksen kuvaa ilmaisohjelmalla. Jos muuten jollain muullakin on tällaiselle tarvetta, klikkaa ihmeessä Floorplanneriin. On eri kätevä systeemi. Melkein kuin Simsiä pelaisi, ja Barcelona-tuoleja kaksin kappalein olohuoneeseen lätkiessään voi hetken kuvitella sellaisiin olevan oikeasti varaa.

Ja sitten asiaan. Yläpuolella on siis havittelemamme asunnon tämänhetkinen pohja. Lainasin sen Oikotiestä, mutta jos joku tietää tämän olevan vallan laitonta, kakaise ulos niin värkkään sitten siitäkin omatekoisen version. Jos taas tunnistat, että tämähän on se mistä mekin haaveillaan, niin yritä unohtaa tämä, jooko. Kun me niin kovasti haluttas justiinsa tämä huusholli. Ongelma on vain se, että tuo pohja ei oikein tuollaisenaan toimi niin kuin olisi toivottavaa. Keittiö on vähän turhan pieni ja makuuhuoneissa on jopa liikaakin tilaa. Livenä tilanne ei kylläkään vaikuta niin pahalta, kuin tuo pohja antaa ymmärtää, mutta silti se mietityttää.

Alemmassa kuvassa onkin sitten allekirjoittaneen aloittelevan pohjapiirrostaiteilijan näkemys paremmasta ratkaisusta. Älkää antako esimerkiksi niiden pikkuseikkojen häiritä, että keittiössä hana ei ole seinän puolella tai parvekkeelta puuttuu ikkunat, vaan keskittykää suuriin linjoihin. Miltä vaikuttaa? Mahdollisesti myös  tuon olohuoneen seinän, jota vasten laitoin nyt hyllyn, voisi kaataa ja tehdä koko eteinen-keittiö-olohuoneesta yhtä tilaa. 

Nyt kuulisin enemmän kuin mielellään teidän mielipiteitänne. Jos ostaisitte tällaisen asunnon, tyytyisittekö olemassa olevaan pohjaan, vai lähtisittekö (todennäköisesti mansikoita maksavalle ja hermoja riipivälle) huonejärjestyksen pyörittelyn tielle?

I've been spending this evening sketching a floor plan with a free software called Floorplanner. If you need to do something like this, go check it out! It's very useful and almost feels like the good old times playing Sims..

Now I'd like to hear your opinion. The floor plan above is the current state of the apartment. It has a couple of downsides, a rather small kitchen and maybe a bit too big bedrooms. What I'd like to do is presented in the second picture. Would you stick with the existing plan or start the possibly expensive  and nerve wrecking change of everything?


23.3.12

Ostaako vai eikö ostaa?



Olen seilaillut tällä viikolla vaarallisilla vesillä. Etuovi.comiin on käsi kuin itsestään klikkaillut useampaan otteeseen. Ja niinhän siinä kävi, että satuin bongaamaan kohtuuhintaisen ja -kuntoisen asunnon 3,5 kilometrin päästä työpaikalta ja pari kilsaa kauempana miehen koululta. Nyt matkaa on 10 kilometriä enemmän (ruuhkissa se tuntuu paljolta). Muutaman neliön pienempi tuo kämppä kyllä on kuin tämä nykyinen. Käytännössä kuitenkin samankokoinen, koska nykyisessä kodissamme oleva sen muutaman neliön kokoinen sauna on jäänyt jostain syystä hyvin vähälle käytölle. Plusmiinusnolla tuolta osin siis.

Olisihan se ihanaa, laittaa koti oikeasti omannäköiseksi. Maalailla ja remppailla mielensä mukaan. Ei se kyllä mikään unelmakoti varsinaisesti ole, mutta näillä leveyspiireillä ja näillä tuloilla oikeaa unelmaa on turha haikailla. Ja väliaikainen kotihan se joka tapauksessa olisi. Vuokrat alkavat hipoa niin korkeita pilviä täällä päin, että sillä rahalla lyhtenäisi jo jonkunlaista lainaa tällainenkin ei-niin-varakas huusholli.

Sitten toisaalta. Rakastan nykyistä kotiamme, ja samalta alueelta samanlaista asuntoa ei varmasti toista kertaa tarjota. Ei myöskään samalla siedettävähköllä hinnalla (vaikka se onkin noussut satasella vuodessa, ja se tässä potkikin minut tuota etuoven tarjontaa tutkailemaan). Kyllähän vuokran maksaminen kyrsii, tuntuu melkein kuin syytäisi rahaa sinne jo ennestään tulvivaan Kankkulan kaivoon. Mutta on vuokralaisen elämä myös vapaata ja jollain lailla vastuutontakin. Ei tarvitse huolia yhtiökokouksista, kalliista lumenpudottajista ja tulevista remonteista. Eikä siitä asuntolainasta. Puistattaa oikeastaan koko sana, vaikka kotiinpäinhän se jokainen lyhennyserä olisi. Niin ja tämäkin vielä: entä jos meidän täytyisikin yhtäkkiä muuttaa muualle emmekä saisikaan sitä myytyä.. Kääk!

Mitä sinä tekisit? Liputatko vuokra- vai omistusasumisen puolesta?

Recently I found an apartment to buy. It's located just a couple of kilometers from my work and my husband's school. It's almost the same size as our current home, minus the sauna (which we don't even use, true Finns right?). It's not absolutely perfect, but I know we couldn't afford the perfect one around here. It's good enough. And it would be lovely to be able to renovate the home exactly the way we want. Make it look like us, as much as possible.

But then again, I love our current home. And one thing I know for sure: we won't be offered another one as good an apartment on such affordable(ish) pirce from the same lovely area again (although the rent has gone up hundred euros within the past year which actually made me go browse all the homes for sale-sites..). And it's kind of carefree to rent. And what scares me most is the debt. What if we suddenly had to move somewhere else and we wouldn't be able to sell the apartment? Oh shoot....

What would you do? Do you favor owning or renting?

13.3.12

Hups..



Mikäs se sieltä verhon takaa pilkottaa? Ei ainakaan joulukynttelikkö.. Onneksi siinä ei kuitenkaan ole olleet valot päällä enää pariin kuukauteen. Siellä se on vaan kököttänyt ikkunan välissä aikansa kuluksi.

Tästä yleisestä saamattomuudesta tulikin mieleeni se meikäläisen kysely, joka keikkui tuossa sivupalkissa pari viikkoa sitten. Eniten te lukijat toivoitte blogin sisällön pysyvän entisenlaisena sekalaisena sillisalaattina, mutta aika moni toivoi myös lisää sisustusjuttuja. No tokihan mä kirjottelisin enemmänkin, aiheeseen vaan liittyy pari muttaa. Ensinnäkin, tykkään kyllä sisustaa, mutta monet ratkaisut on meillä aika pysyviä. Toisin sanoen täällä harvoin tapahtuu mitään uutta. Samat tyynyt pyörii sohvalla kuukaudesta toiseen eikä mööpeleiden järjestyskään paljon muutu kuin pakon edessä. Eniten tämä yksitoikkoisuus johtuu rahasta ja toiseksi eniten, niin, siitä yleisestä saamattomuudesta. Ehkä olen myös vähän hidas kaikkien trendien suhteen. Varmaan juuri kun olen läiskäisemässä ne washiteipit seinään, on ne jo totaalisen out.

Toiseksi nämä 64 neliötä on aika pieni tila sille, että joka toinen päivä onnistuisi repimään jotain uutta ja ihmeellistä teille näytettäväksi. Sekin rajoittaa luovuutta aika paljon, että asuu vuokralla eikä voi paljoa vaikuttaa muuhun kuin irtaimeen tavaraan. Tyystin toinen olisi tilanne, jos meillä olisi 180 neliötä rempattavana ja saisi kehitellä koko ajan jotain uutta ja antaa ajatusten lentää. Sitä päivää odotellessa, kun tosiaan pääsen toteuttamaan sisustusta ihan seinä- ja lattiamateriaaleista lähtien! Nyt on kuitenkin mentävä näillä mitä on.

Tästä hitaasti vaihtelevasta sisällöstä huolimatta toivon, että jaksatte roikkua mukana. :)

Oops, what is that thing lurking behind the living room curtain? Not the Christmas decoration.. Well, at least we haven't had the lights on there for the last couple of months. It has just been hanging out there in the window.

Sometimes I feel like it's stupid for me to blog about interior because nothing much changes in this house very often. I'd love to have different cushions for every season and to be able to move furniture around. But I can't. First issue is money, the second laziness and the third the small size of our apartment, which is also rental so we can't change anything else than our personal property.

Despite this boredom, I hope you still want to tag along!

17.2.12

Jälkijunassa


Pari päivää sitten istuskelin bussissa. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään uutta tai kiinnostavaa, istun siellä viitenä päivänä viikossa. Huomasin vain tuona nimenomaisena päivänä, että valehtelematta melkein jokainen kanssamatkustajistani räpläili älypuhelintaan ja porhoimmat selailivat päivän Hesaria uutuuttaan kiiltäviltä tableteiltaan. 

Mitäs tekee Elli? No, ei mitään. Istuu ja katsoo maisemia, mikä nyt ei sinänsä ole edes kovin huono juttu. Töissä pitää keskittyä niin paljon, että on ihanaa voida vain istua nollat taulussa kotimatkalla (yksi syy siihen, että kuljen mieluummin bussilla kuin omalla autolla). Silti tuolla hetkellä tuntui siltä, kuin oisin jäänyt jumiin jonnekin kivikaudelle. Omalla puhelimellani voi kyllä soittaa, tekstata ja pelata sudokua, mutta tuon vempeleen nettiä en ole koskaan edes kokeillut. Luultavasti se on superhidas ja maksaa mansikoita.

Tähän asti olen perustellut normikapulassa pysyttelemistä sillä, että pelkään muuttuvani älypuhelin taskussani pahemman luokan tarkistelijaksi. Tiedättehän, sellaiseksi tyypiksi, joka harva se minuutti tsekkaa puhelimestaan naamakirjan uusimmat tykkäykset ja uusimmat uutiset iltalehdestä. Olen ilman puhelimen nettiäkin jo riittävän paha koneellaroikkuja. Toisaalta taas, olisihan joku aifouni tai vastaava melkoisen kätevä. Ei tarvisi enää katsoa käytännössä mitään etukäteen: aikatauluja, sijainteja, aukioloaikoja, puhelinnumeroita. Kaikki olisi niin kätevästi käsillä parin napinpainalluksen näytön pyyhkäisyn takana.

Oletteko te pärjänneet vielä ihan pekkaperuspuhelimilla?
Vai kulkeeko mukana älypuhelin ja onko se tosiaan niin kätevä, kuin mitä voisi kuvitella?

A couple of days ago I noticed in bus that almost everyone else in there was playing with their smartphones or brand new tablets. What did I do then? Well, pretty much nothing, just stared out the window. Which isn't too bad actually after a day at work where you have to concentrate all the time. Still I felt like I've got stuck in the stone age or something. You can call, text and play sudoku with my phone, but then that's about it. I haven't even tried the internet of my phone and it's probably just super slow and very expensive.

So far I've decided not to get a smartphone because I'm afraid that I'd turn into one of those "checkers" if I owned one. You know, the type of a person who continuously has to check the latest likes on Facebook or if anything exciting has happened in the world. I think I spend enough (maybe too much..) time in the internet even without the access to it from my phone. But then on the other hand, iPhone or something similar would be so handy. You wouldn't have to check anything in advance, no timetables, locations, opening hours, phone numbers, nothing. All the information would be just there with you, easy to find anytime.

Have you still managed to live with just a regular phone?
Or do you own a smartphone and is it really as handy as you'd think?

28.11.11

Tutista asiaa


Välillä tämä täällä kirjoitteleva äiti-ihminen on suorastaan mestari siinä lajissa, jossa syyllistytään riittämättömyyden tunteeseen erinäisiä vauvan hoito-oppaita lukiessa, unohtamatta tietenkään näitä rakastettavan ihania ja kannustavia vauvapalstoja. Joihin mulla on kylläkin tätä nykyä eräänlainen porttikielto, rakkaan mieheni toimesta. Kyllästyi kuulemma siihen, kun keskellä yötä menin lukemaan lastenruokakeskusteluja ja unet olikin sitten siinä. Tai niihin outoihin diagnooseihin, joita olin jo ehtinyt lapsellemme antaa niin monta, että mies keksi niistä kokonaisen laulun, jota se sitten rallatteli päivät pitkät heiluttaen samalla poikasen käsiä..

Tuttipaketin mukana tullutta käyttöohjetta (kyllä, sellaisiakin näemmä kirjoitetaan) lukiessani en kuitenkaan osannut syyllistyä sitten pätkääkään ja hyvä niin. Enemmänkin huvitti. Jaa mikäkö? No, tässä teille parhaat palat:

"Tutki huolellisesti huvitutti ennen jokaista käyttökertaa, erityisesti, kun lapsella on hampaita. Vedä huvituttia kaikkiin suuntiin. Tarkista huvitutin hyvä kunto myös vetämällä sitä äärirajoille nähdäksesi irtoaako tutti"

"Ennen jokaista käyttökertaa pidä hyvän hygienian vuoksi huvitutti upotettuna kiehuvassa vedessä 5 minuutin ajan, anna sen viilentyä ja purista mahdollisesti tutin sisään jäänyt vesi ulos. Puhdista ennen ja heti jokaisen käytön jälkeen."

Käsi sydämelle arvon äidit, onko tullut venytettyä ja vanutettua ja keitettyä ihan joka kerta? Tottakai on tärkeää, että tutti on turvallinen ja puhdas, mutta silti. Hei haloo. Jos olisi oikeen noheva/tunnollinen, niin ei sitä varmaan ehtisi mitään muuta tekemäänkään, kuin toteuttamaan kaikki ne mahdolliset ja mahdottomatkin varotoimet, mitä käsketään tekemään kaikessa lapsiin vähänkään liittyvässä. Tottakai tässä on taustalla yrityksen vastuut sun muut hienoudet, mutta en mä siltikään ihan ymmärrä.

Olen niin samaa mieltä sen jonkun viisaan kanssa, joka sanoi, että nykyään ollaan lasten suhteen ihan liian varovaisia. Ja steriilejä. Ja mitähän muutakin vielä.. Mitä sinä olet mieltä?

(Ei tänne koskaan mitään kommenttitulvaa ole tullut, mutta välillä mä sillä ajatuksella leikin. Että mitä jos tämä teksti nyt saakin vihaiset anonyymimammat, joiden koti tuoksuu ulos asti desinfiointiaineelta ja joilla on itselläkin konttauskypärä vaikka meteoriittien varalta, avaamaan sanaisen arkkunsa ja lyttäämään mun vastuuttomat kasvatusajatukset. Katsotaan, käykö tällä kertaa flaksi)

Sometimes I feel like I am not good enough as a mum, while reading all the child care guides and particularly those sweet and supportive places called parenting forums in the internet. Although my husband told me I'm not allowed to go there anymore. I think he got sick of my sleepless nights after reading the baby food conversations. Or the endless list of random diagnoses for our baby I was so sure about, without any reason. He thought it was so funny that he actually made his own silly song of them and sang it waving our son's hands at the same time..

Reading the instructions that came together with a pack of pacifiers didn't make me feel inadequate at all though. I found the instructions rather hilarious instead. Want to know why? Well, read these clips and find out:

"Inspect carefully before each use, especially when the child has teeth. Pull the soother in all directions."

"For good hygiene, before each use, keep pacifier immersed in boiling water for 5 minutes. Clean before and immediately after each use."

Moment of truth, all fellow mums: have you done all that pulling, inspecting and boiling before each and every use? I mean really, give me a break. Of course it is important that the pacifier is safe and clean, but that just goes way over the top if you ask me. If I'd make sure and inspect every little thing we are told to do regarding the stuff for kids, I think I wouldn't have to worry about how to spend my days. Naturally all that text has something to do with the responsibility of the manufacturer and all that, but still.. I totally agree with the wise person, who once said that people are overprotective and too careful with everything that's related to their kids these days. What do you think?

15.11.11

Vieroitusoireita



Onpa ollut orpo olo viime päivinä. Minä kun joskus luulin, että siinä on jo ihan tarpeeksi, kun on koukussa kännykkään ja tietokoneeseen. Ei näytä riittävän enää nuo kaksi, vaan nyt olen kai myös kamerariippuvainen, vaikkei mulla edes ole mitään kisakireää eeooässää vaan ihan tavallinen pikkupokkari. Sormet syyhyää jatkuvasti kameran kimppuun ja harva se hetki huomaa jotain kuvaamisen arvoista. Koska kuitenkin jätin viime viikolla muistikorttini äippäseni pikkuläppärin syövereihin, niin ei paljon kuvata.

Kyllä mä olen jo pitempään tykännyt kuvata, mutta ennen bloggailun aloittamista kamera unohtui tosi monesti viikoiksi hyllylle pölyttymään. Eikä tavallista arkea varsinkaan tullut kuvattua juuri koskaan. Valokuvausinnon löytyminen uudelleen onkin ollut yksi mukavimmista jutuista tähän blogin pitämiseen liittyen.

Muistikorttivajeesta johtuen te arvon lukijat saatte viikon verran katsella vanhoja räpsäisyjäni, joista osa on saattanut jopa jo esiintyäkin tässä lokissa. Pardon me, te alusta asti mukana roikkuneet, ja olkaa hyvä te, kenen silmille nämä ovat aivan uutta katseltavaa. Saatanpa laittaa välillä myös miekkosen puhelimella otettuja kuvia, mutta luultavasti vähemmänlaisesti. Niiden laatu kun on mitä on jopa minun silmään, joka en todellakaan huomaa eroa esimerkiksi suoraan Bloggerilla tai jonkun muun palvelimen kautta ladattujen kuvien välillä. Tätäkin nimittäin joku bloggaaja joskus pahoitteli, että nuo kuvat on nyt niin huonoja kun jouduin suoraan Bloggerilla lataamaan. No, saat anteeksi, mutta en mä ainakaan edes olisi tajunnut mitään jos et olisi sanonut. Enkä totta puhuen huomaa vieläkään, vaikka sanoit. Tai sitten olen taas vaan puusilmä.

Taas lähti rönsyilemään. Pointti oli kyllä kirjoittaa myös pienimuotoinen kannanotto. Nimittäin vaikka kuvat ovatkin olennainen osa blogeja ja tottakai hyviä kuvia on hieno katsella, niin ei kaikkien kuvien tarvitse mielestäni olla mitään ammattilaistasoa. Tai välttämättä edes hyvää harrastelijatasoa, ja silti blogi voi olla hyvä. Kunhan nyt asettelu ei ole ihan päin hanuria tai sormi linssin edessä tai kuvat vaikkapa niin tummia, ettei niistä ota erkkikään selkoa, niin mulle ainakin kelpaa. Ei sillä ettenkö minäkin haluaisi kehittyä valokuvaajana tai saada joskus oikeasti hyvää kameraa. Sitä mä vaan, että oisko pahitteeksi laskea sitä rimaa ihan hitusen.. Ettei se haittaisi, jos vaikka marraskuussa onkin vähän vähemmän valoa ja joku saakin aikaan pelkkiä vähän rakeisempia kuvia? Kyllä sitä valoa riittää sitten toiste taas enemmän ja kuvistakin tulee parempia, luulen ma.:)

Ps. Mä niin tykkään tuosta meidän olkkarista edelleen, vaikka ihan ite sanonkin!

I have felt very weird lately, because I haven't been able to take pictures. I thought I'm just addicted to my cell phone and computer, but I have to add camera to that list of addictions. I don't even have a fancy EOS or anything, just a regular little camera and still I very often feel like photographing things around me and constantly spot something worth taking a pic. But because I left my memory card to my mum's laptop, I won't be taking pictures for a couple of weeks.

I did like photographing earlier on as well, but when I started writing this blog I have taken a lot more pictures than before, also of our everyday life which I think is great! Because of my lack of memory card, I'll be using my old pics in my posts. Pardon me, if you've been around since day one and may have seen some of them before. I might also add some pictures taken with my hubby's iPhone, but maybe not much because of the quality issues.

Which brought to my mind this thing I've wanted to write about for a long time already: blogs and picture quality. Sometimes it feels like you're only "allowed" to blog if your pictures are as good and sharp as those taken by professional photographers. Of course pictures are an essential part of blogs, and good photos are a joy to watch but in my opinion the expectations for a regular blogger could be a bit lower. As long as the layout isn't awful and there's not a finger on every picture for example, it's good enough at least for me. Not that I wouldn't like to improve my photographing skills or eventually get a really good camera too. The point is, that I guess it wouldn't matter if a little less was acceptable and enough concerning photos in blogs.

Ps. I still love our living room so so much and I even dare to say it out loud like this!:)

3.11.11

Isona musta tulee..



Reaalielämän koukerot ovat muutaman päivän ajan vieneet huomion bloggailulta, mutta nyt ollaan kehissä taas. Pikkumies on ollut viime viikosta asti flunssassa, josta on onneksi jäljellä enää sitkeä röhä. Samaan syssyyn avautui kotipuolessa yllättäen hovikuljettajan paikka, kun raskaahkosta kaasujalasta kärsivän perheemme äitee hurautti korttinsa hyllylle. Tarinan positiivinen puoli on se, että pikkuveli ehti kuulemma ajoissa koulunpenkille, mutta vähän turhan kalliiksihan tuo tuli. Hyppäsimme siis maanantaina pojan kanssa alumiinivarikseen ja tulimme hoitamaan kuljettajan virkaa ainakin pariksi viikoksi, niin pääsee mummi töihin täältä periferiasta.

Räkää pyyhkiessä ja ratin takana on taas kerennyt olla ajatuksissaan. Tällä kertaa olen pyöritellyt päässäni ammatinvalinta-asioita. Do more of what you love, niinhän sitä toitotetaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Saattaahan sen tästä blogistakin huomata, että sisustaminen kiinnostaa minua tosi paljon. On kiinnostanut jo vuosia. Huonona riskinottajana en kuitenkaan uskaltanut täysin kuunnella sydäntäni ammattiasiassa, joten sisustusalahaaveet jäi. Pelasin ennemmin varman päälle ja aika pitkälti järkisyistä opiskelin farmaseutiksi. Sitä työtä tulee varmasti riittämään, koska melko suurella todennäköisyydellä ihmiset sairastavat vaikka millaista lamaa pukkaisi. Ei farmaseutin ammattikaan suinkaan mikään virhe ollut, ja olin sitä jo pitkään ajatellut. Mutta ei se kyllä mikään varsinainen intohimoni kuitenkaan ole.

Sisustushommiin suuntautumista hillitsi järkisyiden lisäksi sekin, että oman luovuuden täydellinen likoon laittaminen työssä tuntuu ajatuksena jopa vähän pelottavalta. Olisiko minulla (ollut) riittävästi näkemystä? Jyräisikö oma suhteellisen valikoiva makuni kaiken alleen niin, etten kykenisi vastaamaan asiakkaan omiin toiveisiin? Mitä jos kukaan ei tykkäisikään siitä mitä teen? Lääkkeiden toimittaminen tuntuu noihin mietteisiin peilaten jopa yksinkertaiselta. Toki on oltava koko ajan tarkkana eikä virheisiin ole varaa, mutta omaa persoonaa ja tyylitajua ei tarvitse kovin usein laittaa alttiiksi arvostelulle.  Sitten taas toisaalta, omista haasteistaan huolimatta voisi luova työ antaa paljon enemmän. Itsetunto saisi luultavasti enemmän kolhuja, mutta varmasti vastapainoksi saisi kokea aivan erilaisia onnistumisen elämyksiä, kuin nykyisessä työssäni.

Eihän kaikki sisustuksen parissa työskentelevät tietenkään sisustuksia suunnittele, mutta se toinen suosittu vaihtoehto, sisustuskaupan perustaminen ei oikein houkuttele. Ihan siitä syystä, että näitä pikkuputiikkeja syntyy kuin niitä kuuluisia sieniä sateella. Ja valitettavasti melkein yhtä monta tuntuu mätänevän pystyynkin..

Ehkä siis ainakin toistaiseksi jätän sisustuspuuhat harrastuksen tasolle ja jatkan leivän pöytään tienaamista valkoinen takki päällä. Näiden pohdintojen päätteeksi mua kiinnostaisi tietää teidän lukijoiden ammatinvalintatarinoita. Valitsitko alan järjellä vai tunteella? (sori, todella kliseinen kysymys, mutta en keksinyt tähän hätään parempaakaan) Entä kannattiko valita niin kuin pää sanoi? Vai sittenkin kuten se sydän? Eihän työ toki koko elämä ole, eikä sen kuulukaan olla. Mutta kyllä sitä välillä miettii, että haluaisiko tehdä sen kolmasosan päivistään jotain mikä oikeasti sykähdyttää, vai tyytyisikö sittenkin vain johonkin paljon tavanomaisempaan.

Ps. Huikea Dooda kirjoitteli täyttä asiaa ammattien arvostuksesta, käykääpä lukemassa! Hyvä muistutus siitä, että pitäisi jaksaa kunnioittaa kaikkien työtä. Ja vinkki: se on helpompaa, kun menee itse tekemään niitä töitä, joita liian monet eivät arvosta. Nimim. kesätöikseen siivonnut, puistoja hoidellut (ja siinä tuoksinassa koirankakkaa päälleen siimaleikkurilla heitellyt), huoltsikan kassalla heilunut ja varastoduunia tehnyt nuori nainen

I have been at my parent's with little man and done a lot of thinking about career choices lately.  Do more of what you love, they seem to say everywhere. As you might have noticed from my blog, I love everything that is related to interior. Despite that enthusiasm I kind of played it safe with my choice of profession, and studied myself a degree in pharmacy. I'm such a bad risk taker so I wanted to study something that I could rely on even on the tougher financial times, and I'm pretty sure people will be sick in the future too. I do like that job too, don't get me wrong, but to be honest it's nothing I'm really really excited about. Mostly it's just work.

In addition to rationality, my other reason for not pursuing an interior design career is that I feel/felt somewhat scared of having to give so much of my own personality to my work. And what if I wouldn't be creative enough? What if my own picky sense of style would make it hard to come up with something that pleases every different customer? What if, what if.. That list could go on forever. But then again, I feel like that sort of a job would give me back so much more than my current one.

After thinking and thinking about these issues so much, I would like to know the career stories of you my readers. Did you listen to your heart or your head? Do you feel like you've made the right decision? I know work isn't the whole life and that's how it's supposed to be. But still sometimes I'm wondering whether I should spend third of my days doing something I absolutely love, or just keep on doing what I'm doing even though it's nothing special..

13.10.11

Räpsräps







Oli kodin valokuvausolo.

Oli myös kansallinen epäonnistumisen päivä. Erittäin hyvä ja tarpeellinen keksintö tässä onnistumis- ja suorituskeskeisessä maailmassa! Jatketaan siis hyvällä mielellä tunarointia, kämmäilyä, tumpelointia ja mokailua, muinakin päivinä kuin tänään. Olisihan elämä ilman noita kommelluksia myös aika paljon tylsempää!

I felt like photographing our home today.

I also loved the fact that we had "national day of failing" here in Finland today. What a brilliant invention in this world that mostly admires successful people! Let's keep on bungling, screwing up and failing proudly. Because wouldn't life be a whole lot more boring without these mishaps?

12.10.11

Popsi, popsi porkkanaa?

Hirvi paloi poroksi Kuusamossa, menen paikalle.
Minikokoinen Mauno Ahosemme maisteli ensimmäiset soseannoksensa kaupan purkeista, mutta viime viikolla väänsin myös ensimmäiset omatekoiset soseet. Niin reippaasti teinkin sitten kerralla, että blenderiparkamme alkoi jo uhkaavasti haiskahtaa savulle. Täytyi vähän rajoittaa innostusta ahneutta ja muussata kerralla vähän pienempi määrä. Ja ennen tähän vaiheeseen pääsyä piti vielä odottaa mies kotiin, koska poika itki kauhusta aina kun hurautin koneet käyntiin. Isin turvallisesta sylistä tuo kauhea ääni ei ollutkaan onneksi enää kovin pelottava.

Tähän asti harjoitukseni matkalla paremmaksi (?) äidiksi sujui siis suhteellisen kivuttomasti. Vaan odottakaapa, kun poikanen ekan kerran pääsi mamman sörsseleiden makuun. Niin perusteellista yökintää ja kakomista ei ole vielä tässä talossa todistettu. Kaukana ei ollut rehellinen oksennuskaan. Tiedän, etten ole mikään Michelin-kokki, mutta näin tyrmäävää vastaanottoa en sentään osannut odottaa. Ei kai parissa viikossa voi niin tottua teollisten soseiden makuun/koostumukseen, että kaikki muu nousee hyvin nopeasti samaa reittiä ylös mahasta kuin on sinne löytänytkin? Kyllä tässä nyt täytyy olla taustalla joku vauvanruokateollisuuden salaliitto. Ne pamput on saletisti istuttaneet lapsiin jonkun Saarioisen äidit-geenin, että einesten menekki säilyy tulevaisuudessakin suurena.

Okei, ehkä se nyt ei ihan noinkaan ole. Jatkan siis sinnikkäästi omien keitoksieni tarjoilua ja uskon, että nekin alkavat pikkuhiljaa maistua paremmin. Ja jatkan myös kultaisen keskitien kulkemista tässä vauvojen ruoka-asiassa. Ihan täysin purkkiruokien varaan en pojun ruokailua aio siis jättää, mutta en kyllä lähde mukaan mihinkään ehdottomuuteen tai muuhunkaan aiheesta vöyhöttämiseen. Vöyhöttämiskategoriaan luokittelen esimerkiksi tämän: Vauva-lehdessä kerrottiin eräästä 7-kuisesta pojasta ja jutussa sivuttiin myös lapsen päivän ruokalistaa. Se sisälsi muun muassa tahinitahnaa ja kvinoaa. Ööh? Kyllähän tuo toki mediaseksikkäämmältä kuulostaa, kuin jos meidän menua olisi esitelty: "N söi tänään porkkanaa, perunaa, possua ja puuroa". Mutta uskon, että jos molemmat laitettaisiin vierekkäin kolmekymppisinä, ei kukaan luultavasti tietäisi kumpi on kasvanut kvinoalla ja kumpi perunalla. Siitä kasvamisestahan tässä lasten ruokinnassa on pohjimmiltaan kuitenkin kyse, vai olenko ihan hakoteillä?

I cooked some baby food for our little one, but he just keeps gagging and sometimes almost vomits when I try to feed him with it. On the other hand, the canned baby food that he's been tasting for the past few weeks goes down very easily. I know I'm far from a Michelin star chef, but still I wasn't expecting that kind of reaction. There must be a conspiracy of the baby food industry behind this, they must have put a convenience food gene into our kids to make them like their products.

Okay I know, that's not the case. So I guess I'll just have to keep on trying to give him my own foods and hope that he'll like them soon. And I'll also keep on striking the happy medium between giving just the canned food for your baby and feeding them only with the food you have made yourself. Because in the end, the whole baby feeding is all about making them grow, right?


(There has been a lot of talking about the safety of canned baby foods here in Finland lately)

27.9.11

Kortteja + kärhämä





Jippii, kollaasini on edennyt huimin askelin yhdestä taulusta peräti neljään kuvaan! Vähän turhan sekalaiselta tuo seurakunta näyttää edelleen, mutta on se jo tuollaisenakin huomattavasti tyhjää seinää parempi. Raita- ja pallokortti on Tukholman DesignTorget-nimisestä putiikista Sergelin torilla, joka kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa jos seikkailee tois puol lahtte. Bee Geesin lp-levyn kansi valikoitui kirpparilta mukaan puhtaasti kannen kuvan perustella, porukan musiikki ei herätä minkäänlaisia intohimoja. Olen vielä vähän kahden vaiheilla saako kansi säilyttää paikkansa tuossa seinällä vai ei, koska sävy ei ole aivan sellainen kuin toivoin. No, aika näyttää, päätyykö se takaisin kiertoon.

Eilen sattui myös niin, että minä, suhteellisen rauhaa rakastava immeinen jouduin miehineni melkein käsirysyyn paikallisen pikaruokalan jonossa. Ihan keskellä kirkasta päivää. Tilanne meni niin, että paikalla oli kaksi kassaa, joiden palveltaviksi noin 10 nälkäistä jonotti yhdessä jonossa. Seuraavana vuorossa oleva siirtyi sitten aina kumman tahansa ensiksi vapautuvan kassan pakeille tilaamaan. Okei, myönnetään ettei tuo ole se järkevin tapa, mutta se kuitenkin toimi. Kunnes paikalle ryykäsi perhe, joka muodosti pitkähkön jonomme viereen ihan oman, tietenkin lyhyemmän jononsa toiselle kassoista. Kyseisen kassan vapautuessa tämä perhe yritti alkaa tilaamaan, mutta jonossa vuoroaan odottanut nainen oli eri mieltä. Ja niin olimme me muutkin pitempään jonottaneet, joten liityin naisen taustajoukkoihin ja pyysin perhettä siirtymään jonon hännille. Sinne, mistä me muutkin olimme aloittaneet. Tästäkös tuo porukka sitten suivaantui, ja alkoi melko kovaääniseksi yltynyt sananvaihto siitä, kuka mahtaa olla oikeassa. Lopulta he sitten siirtyivät jonon perälle mulkoillen meitä ja julistaen "ettei tässä nälkään kuolla".

Joskus maailmassa en varmaankaan olisi sanonut tuossa tilanteessa mitään, kyräillyt vain hiljaa mielessäni. Nykyään minussa on kuitenkin nostanut päätään pieni, mutta ärhäkkä oikeudenmukaisuuden vaatija. Se saattaa saada minut esimerkiksi ruuhkabussissa huomauttamaan itsekkäälle matkaajalle, ettei reppu luultavasti tarvitse omaa istumapaikkaa. Aika moni varmaan ajattelee tällaisiin asioihin puuttumisen olevan turhaa, koska aina löytyy lisää niitä ajattelemattomia ja omaan napaansa tuijottavia urpoja, joita ei voisi vähempää kiinnostaa.

Mitä sinä teet vastaavissa tilanteissa?

Yippee, I finally have not only one but four pictures on our little room's wall. They don't make a very harmonic entirety yet, but at least to me it looks a whole lot better than an empty wall. The card with stripes and dots is from DesignTorget, located in Sergel plaza in Stockholm. That store is really worth visiting if you are wandering around that beautiful city! The cover of Bee Gees record I found from a flea market, and it was simply chosen because of the picture and colors. That group's music isn't necessarily something I would listen to. I'm still not sure whether to keep it on the wall or not, because the tone of that yellow isn't quite what I was looking for. We'll wait and see, will it stay or end up back to the flea market.