Pari päivää sitten istuskelin bussissa. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään uutta tai kiinnostavaa, istun siellä viitenä päivänä viikossa. Huomasin vain tuona nimenomaisena päivänä, että valehtelematta melkein jokainen kanssamatkustajistani räpläili älypuhelintaan ja porhoimmat selailivat päivän Hesaria uutuuttaan kiiltäviltä tableteiltaan.
Mitäs tekee Elli? No, ei mitään. Istuu ja katsoo maisemia, mikä nyt ei sinänsä ole edes kovin huono juttu. Töissä pitää keskittyä niin paljon, että on ihanaa voida vain istua nollat taulussa kotimatkalla (yksi syy siihen, että kuljen mieluummin bussilla kuin omalla autolla). Silti tuolla hetkellä tuntui siltä, kuin oisin jäänyt jumiin jonnekin kivikaudelle. Omalla puhelimellani voi kyllä soittaa, tekstata ja pelata sudokua, mutta tuon vempeleen nettiä en ole koskaan edes kokeillut. Luultavasti se on superhidas ja maksaa mansikoita.
Tähän asti olen perustellut normikapulassa pysyttelemistä sillä, että pelkään muuttuvani älypuhelin taskussani pahemman luokan tarkistelijaksi. Tiedättehän, sellaiseksi tyypiksi, joka harva se minuutti tsekkaa puhelimestaan naamakirjan uusimmat tykkäykset ja uusimmat uutiset iltalehdestä. Olen ilman puhelimen nettiäkin jo riittävän paha koneellaroikkuja. Toisaalta taas, olisihan joku aifouni tai vastaava melkoisen kätevä. Ei tarvisi enää katsoa käytännössä mitään etukäteen: aikatauluja, sijainteja, aukioloaikoja, puhelinnumeroita. Kaikki olisi niin kätevästi käsillä parin napinpainalluksen näytön pyyhkäisyn takana.
Oletteko te pärjänneet vielä ihan pekkaperuspuhelimilla?
Vai kulkeeko mukana älypuhelin ja onko se tosiaan niin kätevä, kuin mitä voisi kuvitella?
A couple of days ago I noticed in bus that almost everyone else in there was playing with their smartphones or brand new tablets. What did I do then? Well, pretty much nothing, just stared out the window. Which isn't too bad actually after a day at work where you have to concentrate all the time. Still I felt like I've got stuck in the stone age or something. You can call, text and play sudoku with my phone, but then that's about it. I haven't even tried the internet of my phone and it's probably just super slow and very expensive.
So far I've decided not to get a smartphone because I'm afraid that I'd turn into one of those "checkers" if I owned one. You know, the type of a person who continuously has to check the latest likes on Facebook or if anything exciting has happened in the world. I think I spend enough (maybe too much..) time in the internet even without the access to it from my phone. But then on the other hand, iPhone or something similar would be so handy. You wouldn't have to check anything in advance, no timetables, locations, opening hours, phone numbers, nothing. All the information would be just there with you, easy to find anytime.
Have you still managed to live with just a regular phone?
Or do you own a smartphone and is it really as handy as you'd think?
Minä olen jäävi kommentoimaan aihetta, mutta todetaan nyt, että on ne älypuhelimet älyttömän kivoja:D Tokihan sitä pärjää tietty ilmankin ja bussissa on hyvää aikaa ajatella.
VastaaPoistaMulla oli jonkin sortin "hienompi" puhelin, kunnes miekkosella meni oma niin huonoon kuntoon, että päätimme vaihtaa puhelimet päikseen. Tuo miekkonen kun tarvii hieman enemmän tuota puhelinta.
VastaaPoistaNyt siis mennään perusluurilla ja tyytyväinen olen. Mitäs sitä muulla tekis, kun voi soittaa ja tekstata? Erikseen on tietokoneet missä istun nytkin..;)
Menin pitkään periaatteella, että puhelin jolla voi soittaa ja tekstata riittää minulle. Pukki toi iphonen, niin nyt tuntuu etten pärjää ilman sitä. Rahansiirrot, aikataulut yms. hoitaa kätsysti. Kätevää on myös käydä feisbuukissa, vaikka odotellessa lääkärille pääsyä :) Kannatan siis!!
VastaaPoista- anonyymi (Melkein sukulainen :))
Kiki: Arvaanpa, että sun työ liittyy jotenkin aiheeseen?:) Kivojahan ne on, ei siitä pääse mihinkään. Oon mä silti tähän asti pärjänny vallan mainiosti ilman mut viime aikoina oon muka jatkuvasti keksiny uusia syitä hommata sittenki vähän älykkäämpi luuri..
VastaaPoistaEnni: Huh, löytyhän täältä toinenkin old school vielä!:)
Meillä miekkosella on tällä hetkellä iphone ja kun ollaan kaikki jossain liikenteessä niin oon jo ihan tottunu siihen et se voi tsekata kaiken puhelimestaan. Toimii hyvin, paitsi sit kun mä oonkin yksin jossain ja pitäs tarkistaa joku aikataulu tai muu, sillon tulee miestä (=sen puhelinta) ikävä.. Totuttanut mut liian hyvälle niin ei enää meinaa riittää tuo vanha kapula.. :D
Melkein sukulainen:
(arvaa mietinkö täällä et kuka kumma!?:)
Niin siinä taitaa käydä, että sit kun älypuhelimeen tottuu niin ei osaa enää olla ilman. Mut kuitenkin aiemmin on pärjänny hyvinkin ja ihmiset eli lankapuhelinaikaankin, kuulemma :D
Ehkä mä ootan että tuo vanha leviää ja sit voin hyvällä syyllä muuttua tarkistelijaks.. Vielä en uskalla kun taitasin koukuttua pahemman kerran.
Joo, jotenkin liittyy :D
VastaaPoistamulla alkaa oleen kovaakin kovempi kuume ipadiin... puhelimena menköön joku vähemmän hienompi mut kumminki joku uudempi kuin nykyinen. Niitä liian hienoja puhelimia on ehtinyt olemaan vuosien aikana hurumykket ja sillä puolen nykyään riittää kun voi soittaa, tekstata, herätys/kaleteri toimii.
VastaaPoistaKiki: Jes, arvasin oikein.:) Kuulostaa jännältä!
VastaaPoistamyyrä: tuolta ipad-kuumeelta mä oon vielä kokonaan säästyny, onneks! En oo oikein keksiny mihin sitä erityisesti tarvii enkä uskalla edes alkaa miettiä, koska saatan vaikka keksiä :D
Täällä liputtaa toinenki peruspekka, ja aivan periaatekysymyshän tämä jo alkaa olla... Ja ihan kauhulla ootan sitä et kaupoista ei saa enää näitä jälkeenjääneitä luureja, ja joutuu koukuttautumaan tommoseen!
VastaaPoistaanna, tervetuloa kerhoon!:) yritetään pitää periaatteesta kiinni. mä lupaan yrittää ainakin siihen asti kun tässä luurissa henki pihisee!
VastaaPoistaPöh, näin ihan oikeena sukulaisena voin sanoa, että meidän perheessä ei älypuhelimia tartte. Paitsi nuo "työsuhdepuhelimet" joiden kaikkia toimintoja nuo vanhukset tuskin koskaan oppii. :D
VastaaPoista- Vilkku
PS: Eksyin taas pitkästä aikaa lukemaan tätä sun blogia. Tyyppi se vaan jaksaa kirjottaa! Probsei siitä!