Jälkijunassa

Pari päivää sitten istuskelin bussissa. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään uutta tai kiinnostavaa, istun siellä viitenä päivänä viikossa. Huomasin vain tuona nimenomaisena päivänä, että valehtelematta melkein jokainen kanssamatkustajistani räpläili älypuhelintaan ja porhoimmat selailivat päivän Hesaria uutuuttaan kiiltäviltä tableteiltaan. 

Mitäs tekee Elli? No, ei mitään. Istuu ja katsoo maisemia, mikä nyt ei sinänsä ole edes kovin huono juttu. Töissä pitää keskittyä niin paljon, että on ihanaa voida vain istua nollat taulussa kotimatkalla (yksi syy siihen, että kuljen mieluummin bussilla kuin omalla autolla). Silti tuolla hetkellä tuntui siltä, kuin oisin jäänyt jumiin jonnekin kivikaudelle. Omalla puhelimellani voi kyllä soittaa, tekstata ja pelata sudokua, mutta tuon vempeleen nettiä en ole koskaan edes kokeillut. Luultavasti se on superhidas ja maksaa mansikoita.

Tähän asti olen perustellut normikapulassa pysyttelemistä sillä, että pelkään muuttuvani älypuhelin taskussani pahemman luokan tarkistelijaksi. Tiedättehän, sellaiseksi tyypiksi, joka harva se minuutti tsekkaa puhelimestaan naamakirjan uusimmat tykkäykset ja uusimmat uutiset iltalehdestä. Olen ilman puhelimen nettiäkin jo riittävän paha koneellaroikkuja. Toisaalta taas, olisihan joku aifouni tai vastaava melkoisen kätevä. Ei tarvisi enää katsoa käytännössä mitään etukäteen: aikatauluja, sijainteja, aukioloaikoja, puhelinnumeroita. Kaikki olisi niin kätevästi käsillä parin napinpainalluksen näytön pyyhkäisyn takana.

Oletteko te pärjänneet vielä ihan pekkaperuspuhelimilla?

Vai kulkeeko mukana älypuhelin ja onko se tosiaan niin kätevä, kuin mitä voisi kuvitella?

A couple of days ago I noticed in bus that almost everyone else in there was playing with their smartphones or brand new tablets. What did I do then? Well, pretty much nothing, just stared out the window. Which isn't too bad actually after a day at work where you have to concentrate all the time. Still I felt like I've got stuck in the stone age or something. You can call, text and play sudoku with my phone, but then that's about it. I haven't even tried the internet of my phone and it's probably just super slow and very expensive.

So far I've decided not to get a smartphone because I'm afraid that I'd turn into one of those "checkers" if I owned one. You know, the type of a person who continuously has to check the latest likes on Facebook or if anything exciting has happened in the world. I think I spend enough (maybe too much..) time in the internet even without the access to it from my phone. But then on the other hand, iPhone or something similar would be so handy. You wouldn't have to check anything in advance, no timetables, locations, opening hours, phone numbers, nothing. All the information would be just there with you, easy to find anytime.

Have you still managed to live with just a regular phone?

Or do you own a smartphone and is it really as handy as you'd think?