Yskivänpäivä

Hyvää ystävänpäivää ystävät ja blogiystävät, olette ihania! 

Ja iso kiitos huimasta määrästä sympatiaa edellisen postaukseen liittyen, lupaan teidän rohkaisemana tarttua uudestaan teippiin kunhan tämä ilkeä flunssa on selätetty. Nyt täytyy keskittyä lepäilemiseen, taidanpa napata pojun kainaloon ja painua päiväunille. Ei yhtään paha suunnitelma jos multa kysytään.

Happy Valentine's Day everyone!

Sirittää

Väsyneenä kaikkeen häsläykseen ja tyhmiin juttuihin, meidän mamma sanoi monesti työpäivän jälkeen että olkaa hiljaa, mulla sirittää. Nyt ymmärrän. Töissä oli tänään kaikkea ylimääräistä sählinkiä niin paljon, että nyt mulla tosiaankin sirittää. Pää tuntuu mehiläispesältä ja ajatus ei kulje. Onneksi on perjantai.

Onko teillä ollut/onko vieläkin käytössä jotain perheen omia sanoja? Antakaa tulla tarinoita, olis mukava kuulla!

I'm so happy it's Friday today! Have a great weekend everyone!

Niin lomalla

Elossa ollaan, jos joku on osannut kaivata. Ollaan vaan pojun kanssa oltu niin tehokkaasti lomalaisia, että kaikki muu on hetkeksi unohtunut. Paitsi tärkeimmät, eli aurinko, jäätelö, löhöily ja sukulointi. Ja mitä nyt on vähän remonttiasioita soiteltu siinä sivussa. Leppoisaa eloa joka tapauksessa!

Tänään oli sitten ihan kalenterissakin jotain, nimittäin poikasen päiväkodin kevätjuhla. Siellä se rakas vintiö niin reippaasti heilutti käsiään (hoitajan hienoisella avustuksella) pikkuisten kultakalojen tahdissa. Lomatuliaisiksi kotiin saatiin pojan kasvattama hajuhernetaimikälie, jonka mullista puolet tosin päätyi auton jalkatilan maaperää rikastuttamaan. 

Nyt lähden tästä jatkamaan oleilua, tuntuu että aivotkin on väännetty off-asentoon niin, ettei tekstiä meinaa saada aikaiseksi. Postaillaan kun siltä tuntuu, ehkä paremmalla tahdilla sitten kun remontti alkaa kuun puolivälin jälkeen. Pysykäähän linjoilla, moukarin ja vasaran jäljiltä on sitten toivottavasti tiedossa vähän jännittävämpiä juttuja.

Leppoisaa kesää ja paljon kärsivällisyyttä niille, joilla lomaan on vielä matkaa!

Yep, I'm still alive if someone has missed me. We have been so totally on holiday that I've forgotten about everything else for a while. Everything else than the most important stuff: sun, lazying around, ice cream and good company. A little bit of calling and arranging things has happened too though, because of the upcoming renovation project. Laid-back life anyway!

Today we even had something on schedule, which was the spring festival of our little one's day care. There he was waving his hands and "singing" a song about little goldfish with all the other kids from his group. 

Now I'll head back doing nothing, I feel like my brain has been switched on an off-mode so it's really hard to write anything sensible. I'll post when I feel like it, maybe a bit more often when we get to start renovating. Stay tuned people, hopefully there's more interesting stuff to tell you then.

Vappuhöpinät

Poikasen vappupallo unohtui ostaa ja yo-lakkikin jäi kaivamatta kaapinperältä. En kyllä olisi sitä osannut pitääkään, vaikka olisin käsiini etsinytkin. Jotenkin tämä vapputouhu lakkeineen on aina tuntunut minusta vähän hassulta. Eikö se olisi vähän enemmän työväenjuhlalle sopivaa, jos ihmiset vetäisivät Hankkijan lippis tai raksakypärä päässä kylillä? Nojoo, ei varmaan olis mikään hitti, enkä taitaisi itsekään lähteä siihen ralliin, mutta tulipahan mieleen.

Yhden asian sentään olen minäkin valkolakkikapinallinen osannut tänä vappuna: ähkyyn asti syömisen. Eilen työpaikalla pöydät notkui kaikenmoisia herkkuja ja illemmalla käytiin vielä kylässä entistäkin parempien appeiden äärellä. Mietin tässä vain, voiko hiivan yliannostukseen kuolla.. ja siirryn munkkikipon äärelle vapaapäivän viettoa jatkamaan.

Hupsunhauskaa vappua teille kaikille, riippumatta siitä, 

millainen lätsä päälaella keikkuu vai keikkuuko mikään!

Vuokko ja moni muu

Kauppamatkan varrelta bongattiin näitä sinisiä kaunokaisia. Ihanaa, kun luonto vihdoin alkaa heräillä ja tienvarsia koristaa muutkin kuin lumen alta paljastuneet koirankakkakasat. Ne jokakeväiset tekstaripalstojen tunteiden kuumentajat..

Kuvat on sunnuntailta, kun oli meidän tämän vuoden eka jätskit ulkona- päivä. Itse ostin kolmella erilaisella suklaalla kuorrutetun kaloripommin, mies Kuningatar-tuutin. Miten niin kumpi meistä on enemmän perso makealle? 

Poikanenkin sai vähän maistella omalla tikullaan äidin jätskin uumenista kaivettua herkkua. En tiedä, yritänkö estää jotain väistämätöntä, kun vielä pidän tiukasti kiinni siitä ohjeesta, ettei mitään omassa suussa käynyttä laitettaisi suoraan lapsen suuhun. Jos tällä kuitenkin onnistuu välttämään reiät pojan suussa jopa kokonaan, niin mää tykkään jotta se on ollut kaiken asiaankuuluvan ronkkimisen ja säädön arvoista.

Tulipahan sillisalaattipostaus, melkoinen draaman kaari koirankakoista hampaiden reikiintymiseen..:)

We saw some beautiful Hepatica on our way to get the first ice creams of the year on Sunday. It's nice that the nature is finally waking up after winter and there's something else on the roadside than piles of dog poo..

I bought a triple chocolate coated calorie bomb and my hubby got a small ice cream cone with some berry jam. What do you mean which one of us is a worse sweet tooth!?

Älä kokeile tätä kotona. Vakuutamme, että tempun aikana kukaan ei loukkaantunut ja stuntpianistin turvallisuudesta piti huolta sankka asiantuntijoiden joukko.

Don't try this at home. We reassure you that no one was hurt during the trick and a generous amount of people were present to ensure the safety of the little stunt pianist.

Viikonloppu on mennyt maakuntamatkaillessa. Torstai-iltana lenneltiin tänne pohjoiseen ja eilen ajeltiin Kuopijoon ja takaisin. Sisko täräytti kihloihin ja eilen pidettiin Savossa pirskeet. Olipahan herkkuja tarjolla, vaikka itse sanonkin ja vaikka en niitä itse edes voinut maistaa jonkun aikaa vielä jatkuvan viljattomuuteni takia. Oli niiden oltava hyviä, niin urakalla me mamman kanssa niitä paakkelsseja ja kakkuja perjantaina väännettiin. Jossain sadannen pullan jälkeen meinasi jo iskeä turnausväsymys. Ohjeen mukaan pullia olisi kyllä pitänyt tulla monta kymmentä vähemmän. Joko me oltiin liian hyviä kohottajia tai liian huonoja mittaajia. No, eivätpähän ainakaan kesken loppuneet ne nisut.

Tänään on sitten vain otettu rennosti. Käytiin aamupäivällä vähän talsimassa keväistä pellonreunaa, pikkumies veti väsyneenä sikeitä rattaissa. Valoisuus on nimittäin tehnyt pojasta aamuvirkun ja kaveri herääkin nykyään jo aamuseitsemältä. Ei ehkä kuulosta pahalta monenkaan pienen lapsen vanhemman mielestä, mutta kun me ollaan totuttu niin hyvälle. Ennen poikanen posotti helposti yhdeksään tai puoli kymmeneenkin. Arkiaamuina tuo aikaisin herääminen on tietenkin ihan hyvä, mutta näin viikonloppuisin me unikeot sitten kinastellaan siitä, kumpi saa jäädä vielä hetkeksi nukkumaan. Tänä aamuna onneksi voitin.

We've been on the move this weekend. First we flew up north to my parent's on Thursday. Yesterday we drove couple hundred kilometers from here to Kuopio and back. My sister got engaged and we had their engagement party there. Parties are always nice, not the least because of all the good food. We spent all day baking on Friday but it  was so worth all the work. Although I have to admit that somewhere between the bun number 100 and 150 I almost felt like giving up. According to the recipe it should have become many less though. Either we were too good at raising them or too bad at measuring the ingredients. Anyhow, at least we didn't run out of them.

After all the activities, today we have just relaxed. In the early afternoon we went on a little walk along the springlike fields and enjoyed the beautiful sunlight, while little man slept happily in his stroller. He was very tired, because due to the increased light in the morning he has started to wake up at seven. Might not sound bad for many of you with little kids, but for us it's hard because earlier he slept easily until nine or even 9.30. Of course it's great that he wakes up early during the week, but on weekends we end up arguing who's turn it is to wake up together with him. Luckily I won this morning and got to catch Z's for a bit longer.

Dementiayhdistyksen jäsenmaksu

Historia toistaa itseään. Lapsuudenkotini kirjahyllyssä on kunnioitettava kokoelma Kirjavalioiden kirjoja ja suurin syy tähän on se, ettei paketteja koskaan muistettu perua. Näitä postilaatikkoon tasaisin väliajoin kolahtaneita "yllätyksiä" alettiin ennen pitkää kutsua meidän perällä dementiayhdistyksen jäsenmaksuiksi.

Liityin sitten minäkin vähän aikaa sitten johonkin lasten kirjakerhoon, hyvän tervetuliaispaketin innostamana. Vakaa aikomus oli jatkossa perua kaikki seuraavat lähetykset, jos nyt mitään mahtavaa ei olisi tarjolla. Ensimmäisen taisin muistaa perua, mutta jo seuraavassa kuussa se tapahtui: sain ensimmäisen muistivaivaisten jäsenmaksun.

Voi rähmä.

Meihin dementikkoihin tuo taitaa kyllä koko homman kannattavuus perustua..

History seems to repeat itself. At my parent's house they have a comprehensive selection of books from Reader's Digest, mostly because no one ever remembered to cancel the order. Before long we started to call these packages (or technically the bills) membership fees of the dementia organization.

Well, I did join one children's book club recently, drawn in by the good welcoming package. I thought that I'd cancel all the following packages, if there wasn't anything awesome offered. I guess I remembered to cancel the first one, but already in the next month it happened: I got my first membership fee to pay.

Oh shoot.

Although I'm pretty sure those companies only do well because of us demented customers..

Jouluntoivotus

Joulupukin assistenttijengimme saapui lopulta eilen illansuussa kohteeseensa eli meille kotiin. Kun etelästä startattiin, oli golffiparkamme jouset hiukkasen lujilla. Kyydissä oli nääs joulutavaraa ja kyytiläistä laidasta laitaan ja lattiasta kattoon. Autoa täyttivät muun muassa "yllätyslahja" siskolleni, 190 cm pitkä Ikean seinähylly ja pari poikasen serkkutyttöä matkalla Keski-Suomen mummolaan. Siitä eteenpäin etupenkkiä kuluttikin sitten hetken aikaa nuori liftarityttö ja tasaisin väliajoin tehtiin vielä paketinpudotusmutkia nelostieltä. Mutta perillekin siis päästiin.

Aatonaatto on meillä perinteisesti ollut vielä melkoinen hulinapäivä, eikä poikkeusta tehty tänäkään vuonna. Onneksi suklaan voimalla jaksaa ja nyt voikin sitten keskittyä suonikohjujen ehkäisyyn jalat seinällä. Siispä, odotettavissa huomisiltaan asti: 

Aamusta alkaen lisääntyvää rentoutumista, matalan verenpaineen alue liikkuu talomme ylitse. Hyvän tuulen puuskia 27 metriä sekunnissa. Myöhään iltapäivällä lämpötila nousee hetkellisesti lähelle 100 astetta ja paikalliset sadekuurot ovat todennäköisiä. Illemmalla yleistyy syöpöttely, joka voimistuu yötä kohden. Pahimmassa tapauksessa vatsanpeitteet repeilee.

Tämän joulusään myötä herkullista ja rentouttavaa joulua rakkaat lukijaiseni!

Delicious and relaxing Christmas to all of you my dear readers! 

Huhhahhei

Mun vanhemmat ottivat ja starttasivat tänään kohti niitä leveyspiirejä, joissa varpaat voi tulla märkää rantahiekkaa tummemmiksi. Se taas tiesi sitä, että me oleillaan poikasen kanssa jälleen viikon verran täällä Oulun seutuvilla, tällä kertaa mörönsyöttinä ja pitämässä veljmiehet ruuassa ja irti toisistaan.

Sanotaanko nyt näin, että lähdöt ei oo koskaan ollut mun vahvoja puolia. Lukekaa, niin tiedätte miksi. Paitsi tänään matkassa oli kyllä pari odottamatontakin mutkaa..

- kello soi ihmisten aikaan, mutta kuorsaan onnellisesti yhden arvokkaan tunnin valmistatumisajasta

- seuraavat pari tuntia menee siihen, kun ravaan ympäri kotia ja keräilen kampetta kasaan hyvin epäloogisessa järjestyksessä (lue: järjestelmälliseltä tähän olisi mennyt n. 20 min)

- ongelma: mulla ei ole käteistä bussiin

- pihin ratkaisu: koska otolle ja teboilille on yhtä pitkä matka, kerään kasaan kaikki komeroiden perukoilla olevat pullot, ja palautan ne pikavauhtia huoltsikalle

- saldo: 3,15 €, riittää mainiosti. Eipähän tuhraannu ne 17,50 johonkin turhaan, mitä noston jälkeen olisi jäänyt lompakkoon pyörimään

- taas pikaravia vaunujen kanssa kotiin, laukku kantokahvoista selkään (Mikset ottanu rinkkaa, kun sulla sellanen on? Älä edes kysy), toinen laukku olalle ja poika syliin

- olen jo kotiovea avaessa ihan hiessä ja sitten kuuluu huuto: "Hei! Ei saa tulla! Odota kolme minuuttia!" ARGH, mitä nyt. Mikä todennäköisyys sillekin on, että käytävän lattia on just sillä nimenomaisella hetkellä vahattu, kun tällä mun vaivoin korkkarien varaan (pisteet kenkävalinnasta) kasaamalla kuljetuksella on tasan 5 minuuttia aikaa ehtiä pysäkille?

- epätoivoinen katse kelloon. "Mun on pakko mennä bussiin!" "Kolme minuuttia!"

- puntaroin vaihtoehtoja noin minuutin ja huutelen välillä lupaa liikkua, ilman vastausta -> päätös: paskat nyt tästä vahasta, mun on mentävä.

- koikkelehdin mahdollisimman vähillä askelilla hissiin, alhaalla mua on vastassa närkästynyt siivooja, joka näyttää vähän heltyvän, kun tulen näkyviin kaikkine tavaroineni ja pyytelen kovasti anteeksi.

[Eikö tästä vois tehdä vaikka perinteen, taloyhtiön avenue of stars? Jokaisen vahauksen yhteydessä joku kelpo asukas saisi jalanjälkensä vahaan? No aivan varmasti.]

- seuraa jotain juoksuntapaista epätoivoista askellusta ja ehdin kuin ehdinkin bussiin. HUH.

Tätä kaikkea seurasi vielä pari muutakin selkkausta, mutta niistä sais kirjotettua vielä toisenkin samanmoisen tarinan ja aattelin jättää sen nyt toiseen kertaan. Ihme kyllä, perillä ollaan ja luultavasti kaikki tavaratkin on pysyneet kelkassa.

Translation very very briefly: I'm not the most organized person on the planet. Today I had to get to the airport because I'm staying at my parent's again, during their vacation. You can just guess what a mess I made when I had to make it there by bus, carrying alone a huge luggage on my back (Why oh why didn't you take the backpack as you have one!? Don't ask) plus the little man and a smaller bag. On high heels.

Well, let's just say that luckily I was able to get to the plane on time and now I'm safely at my destination, hopefully with all the stuff that I had when I left home. But there has certainly been some easier days in my life.

Kikkailua

Joku on ehkä jo huomannutkin, että mööpelille on ilmestynyt oma favicon. Sain eilen jonkun ihmeen inspiraation ja aloin väkertää Paintilla (tasokasta, eikös?) kymmeniä erilaisia kuvioita. Ensin sain idean tuosta meidän eteisen lampusta ja tein pallonauhoja, jotka näyttivätkin tosi kivoilta tuonkokoisina. No, eihän nuo pikkupallerot tietenkään enää mihinkään näkyneet, kun pienensin kuvan tulevaan kokoonsa. Siispä toteutukseen idea B, joista yhden päädyinkin sitten valitsemaan.

(mulla oli myös ongelma, joka on nyt ratkaistu ja siihen oli tietenkin taas maailman yksinkertasin ratkaisu)

I figured out very rational way to spend my free time yesterday: I randomly got the idea of making my own favicon so I played with Paint (very qualified, eh?) and made dozens of different patterns. First I got inspired of the yellow light in our hall and made lines of small dots. They turned out to look very nice, but when I resized them to icons, you couldn't see all the little details anymore. It was time to put idea B into practice, and I ended up choosing one of them to be mööpeli's icon.

(I had one problem which is now solved, and there was once again a really simple solution to it, and I just couldn't figure it out)

Viikon toiset lettukestit

Meillä on taas kärynnyt paistorasva, vaihteeksi. Poikasen allergisuuden takia olin pitkään melkoisen rajoitetulla ruokavaliolla, ja gluteenittomat letut marjojen kanssa olivat yksi niistä noin viidestä herkusta, joita pystyin syömään. Nyt lautasellani näyttää jo vähän paremmalta, kun maitotuotteet ovat taas kehissä. Silti noista letuista ja marjoista on tullut niin mun lemppari, että niitä täytyy värkätä vieläkin. Vähän liiankin usein.. Ja vuorokaudenaikaan katsomatta. 

Mä en ole nimittäin koskaan kuulunut niihin ihmisiin, jotka voivat syödä joitakin ruokia (lähinnä herkkuja) vain tiettyyn aikaan päivästä. Melkein hävettää myöntää, mutta antaa mennä nyt kun on alkuun päästy: mulle ei tuota minkään sortin hankaluuksia mutustella vaikkapa karkkia heti aamusta. Tai lettuja lähempänä keskiyötä. Tai päivän toista lämmintä ruokaa iltayhdeksältä sen normaalin viiden-kuuden sijasta. Kerran taisi jopa käydä niin, että aamupalan virkaa toimitti pussillinen popcornia. Mutta siis vain kerran.

Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa ihan kamalalta. Uskaltaisin silti luvata teille kauhistuneille, että näistä faktoista huolimatta syön kuitenkin pääsääntöisesti ihan hyvin. Enkä tietääkseni (ainakaan vielä) näytä ihan siltä, että syön mitä sattuu milloin sattuu.

It smelled like frying fat at our home today, once again. Because our son has been very allergic, I have had a lot of restriction in my diet too as I've been breastfeeding him. This meant that gluten free crêpes with berries were like one of the five delicacies I was able to eat. Now the situation is a lot better because I can eat all dairy products again. But the crêpes have become one of my favorites so I'm still making them often, too often maybe.. And if I feel like it, I'm making them no matter what time of day it is.

I've never been one of those persons who can only eat certain foods (mostly delicacies) just at certain times of day. I feel ashamed to admit this, but let's say it because I got started already: I can easily eat some candy in the morning. Or crêpes when it's almost midnight. Or supper at 9pm instead of the normal 5-6pm. Once I've even had a full bag of micro popcorn for breakfast. But only just once, remember.

I know this must sound terrible. I can promise all of you who are shocked, that despite these facts my diet is totally okay most of the time . And as far as I know, I don't (at least yet) look like I'm eating whatever I want whenever I want.

Sydämellistä viikonloppua!

Pikkumiehen ilmeinen selluloosapuutos johti jälleen kerran paperin syöntiin. Puraisun lopputulos sai kuitenkin tällä kertaa mamman hieraisemaan silmiään: ehta sydänhän tuo! Kyllä tällä täytyy nyt olla jokin syvempi merkitys. Vielä vähän rajoittuneemmat kommunikointitaidot omaava poika yrittää ihan selkeästi tuolla kuviolla viestittää, että äiti hei mä tykkään susta tosi paljon. Ja sitten ei muuta kuin muutkin hyvin koulutettua kotipsykologia kaipaavat, ottakaahan yhteyttä. Tulkitsen halvalla mustetahrat, ruokatahrat, ilmestykset paahtoleivissä ja kaikenlaiset muut mieltänne askarruttavat kummajaiset!

Little man's apparent cellulose deficiency led to paper eating again. This time the result of his biting turned out to look different than before: that's a heart for sure! This must have a deeper meaning. The boy who can't express himself with many ways yet is obviously trying to tell with that shape, that mum, I like you very much. And if there's anyone else who might need advice from a (ahem) well trained home psychologist, contact me. I'll interpret on a very low price all ink blots, food blots, appearances on toasts and any other things you want to understand better. 

Katkeilevia ajatuksia

Mun päässä asuu tällä hetkellä joku kumma jumi. Ja se veijari on kai syönyt sieltä kaikki järkevät ajatukset, kun en nyt saa yhdestäkään kiinni. Yritin karkottaa jumia fiilistelemällä reissukuvia (taas), mutta ei se oikein tilannetta parantanut. Kumma juttu. Tottahan nyt immeinen mieluummin istuu sateessa ja tuulessa ja nauttii raikkaasta Suomen lokakuusta, kuin istuu Australian auringon alla ajopuulla oman kullan kainalossa. Niinhän? 

No ei se ihan niin mene, vaikka kovasti yritänkin psyykata itseäni. Vieläköhän kengurumaa rekrytoi kreikkalaisia paikkaamaan työvoimapulaansa? Jos näin on, taidan lähteä jonon jatkoksi. Jospa yks suomalainenkin kelpaisi + sen perhe tulisi sitten kans mukaan.

Todellisuudessa lähden uni-Matin pakeille ja toivon, että huomenna ajatus luistaa ja järki juoksee paremmin kuin tänään. Toivottavasti jumi ei ole iskenyt teihin lukijoihinkin, mutta jos on niin lupaan toivoa parempaa huomista teillekin!:)

There must be some sort of a bug living in my head who has eaten all my rational thoughts, because I can't find any of them. I tried to get rid of that bug by looking through the pictures of our latest trip abroad (again), but it didn't really help. That's odd. Who wouldn't rather enjoy the windy, rainy October in Finland than sit there under Australian sun on that driftwood with the love of your life?

Well, I wouldn't. Anybody happen to know if Australia is still recruiting people from Greece to come and ease their labor shortage? If they still do, let me know and I'll go join the queue. Hopefully they'll accept one Finn as well, together with her family of course.

And then back to reality. I think I'll just go to bed, get some sleep and hope that tomorrow I'll find my missing thoughts again. I wish this bug isn't contagious, but if it is and has struck any one of you my dear readers, I promise to hope that you'll get rid of it soon too!:) 

Alushousupäivä

Alushousupäivä on isäni usein käyttämä nimitys sellaisesta päivästä, kun ei saa oikein mitään aikaan, vaan hiihtelee vain nukkaantuneissa kalsareissa ympäri taloa koko päivän. Vasta iltapäivällä saattaa jaksaa raahautua suihkun puolelle pesemään unihiekkoja silmistä ja toivomaan turhaan, että tapahtuisi äkkipiristyminen. 

Tänään oli juuri tuollainen päivä. Niin sunnuntai kuin olla voi. Onneksi olimme Keski-Suomessa anopin lihapatojen äärellä, niin ei tarvinnutkaan hirveästi aktivoitua. Laiskottelu alkoi jo aamulla, kun poikasen heräiltyä joku käväisi hakemassa aamuvirkun hoteisiinsa ja me vanhemmat sen kun käänsimme kylkeä. Ah, mitä luksusta vauva-arjen keskellä! Kyllä tällaisiakin päiviä on hyvä olla silloin tällöin, vai mitä?

Loppuun vielä anopin nappaama huikaisevan hieno otos taannoisesta auringonnoususta heidän kotirannassaan. Oi jospa oisin saanut olla mukana tuota näkyä todistamassa!

Mukavaa ensi viikon alkua kaikille!

Today we've had a real "underwear day", you know, one of those days when you wear your oldest pajamas for the whole day and don't do anything reasonable. So typical Sunday. Luckily we were at my in-laws and didn't have anything scheduled for today. 

And how luxurious it is for a little baby's parents to have someone to come and take the wide awake baby in the morning, and you can just keep on sleeping. Ah, bliss! It's so good to have these kind of lazy days sometimes, isn't it?

The second picture is taken by my mother-in-law, in one amazingly beautiful morning last week. I wish I could have been there to see that with my own eyes!

Have a nice week next week everyone!

Tumpeloiden vertaistukiblogi

Kun uskalsin aiemmin jo myöntää täällä kirppisaddiktien luvatussa maassa, etten ole mikään kirppistelyn kuningas, niin ehkä voin paljastaa toisenkin bloggausluurangon kaapistain: olen useimmissa kädentaitoja vaativissa asioissa täysi tumpelo.

Monissa minunkin lukemissa blogeissa kirjoittajat lähentelevät ainakin näin tumpelon näkökulmasta yli-ihmisiä kädentaitojensa osalta. Itse tehdään kaikki ompelut, kaavat, askartelut, neulonnat ja virkkaukset, taulut, leipomukset, kokkailut ja tuunaukset. Tuota listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Enkä missään nimessä tarkoita tätä pilkkana tai arvosteluna, en suinkaan. Ennemminkin arvostan suuresti näitä ihmisiä taitoineen, ja tykkään katsella heidän aikaansaannoksiaan.

Vaan sellainen on ihmisluonto, että pienimuotoinen alemmuus kurkkii nurkan takaa. Alemmuuskomplekseihin taipuvaisena on täytynyt opetella keinoja päästä tuon tunteen yläpuolelle, joten pakkohan tämäkin on yrittää voitoksi kääntää. Niinpä sainkin ajatuksen, että julistan oman blogini jutun otsikon mukaisesti tumpeloiden vertaistukiblogiksi. Uskon nääs, että meitä avuttomia nakkisormia on muitakin, jotka olemme aina olleet väärissä jonoissa silloin, kun kädentaitoja ja hermoja ja sinnikkyyttä näpertelyyn jaettiin. 

Joten jos tunnistat itsesi, oleppa oekeen hyvä: tässä blogi, jonka kirjoittaja ei osaa tehdä käsillään mitään erityisen hyvin. Jos esimerkiksi näppäimistön naputtelua omalla 1-10-sormijärjestelmällä ei lasketa.. Kun mun täytyy vaikkapa paketoida lahja, voi paketti lopulta näyttää miltä tahansa epämuodostuneen ja epäonnistuneen välillä, ja neliskulmaisessakin idioottivarmassa paketissa vähintään yksi kulma repsottaa miten sattuu. Osaan neuloa vain pelkkää oikeaa, ja silloinkin silmukoita tippuu matkasta. Tippumisen huomaan ehkä viiden kerroksen jälkeen, jos silloinkaan. Tai jos yritänkin jotain monimutkaisempaa, tyssää työ viimeistään siihen,  että silmukat ovat niin tiukkoja ettei työ kulje puikolla muuten kuin hakkaamalla puikkoa vimmatusti pöytää vasten. Lisättäköön vielä ettei totuus vääristyisi: kyseiset neulontamuistot ovat kaukaa menneisyydestä. Viime aikoina ei ole tullut puikkoja kilisteltyä. Ja vaikka nautinkin suunnattomasti jostain itse tekemisestä, kuten huonekalujen rassailusta, en loista siinäkään vaan olen korkeintaan keskitasoa. Esimerkiksi maalausjälkeni ei useinkaan kestä lähempää tarkastelua. Ainakaan päivänvalossa. Ja tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta armahdan teidät siltä ylettömän lukemisen määrältä.

Niin että siinä teille, ei me kaikki kaikkea osata.

:)

I once told you that I suck at shopping second hand, in which many people here in the blogworld seem to be excellent at. Now I decided that I also dare to admit to you my readers, that unlike many fellow bloggers, I'm certainly not good at any sort of handicrafts. 

To an inept like me, a lot of bloggers are almost like supernatural people because they do everything themselves: sewing, knitting, crafting, baking, cooking, painting, restoring, you name it. I don't mean to judge them by saying this, not at all. I'd rather say that I admire them a lot for their skills and it's cool to see all the beautiful things they have made!

But I think it's part of the human nature, that we sometimes feel inferior to others because of something they do. This is one of those things to me, but I've tried to overcome those feelings by thinking that there must be others like me out there.

So if you lack the skills or just don't bother to do everything yourself, you've come to the right place,  the peer support blog for inepts!:)

Tiskaustehoa karkkipussista

Sokeriaddikti täällä toivottelee mukavaa sunnuntaita! Tänään täytyi ihan lähteä Lidliin jelly beansejä hakemaan, olinhan ollut reipas ja tiskannut. Vuosia tiskikoneettomana eläneelle jo pelkkä käsin tiskaamisen ajatteleminenkin nostattaa näppyjä. Niinpä nyt kun tuo tiskikoneen nimeä kantava ylellisyyshyödyke on ollut jonkin aikaa arkeamme ilostuttamassa, ovat ne harvat käsin putsattavat kipot melko rauhassa saaneet odotella harjan kosketusta. Välillä hommaan on kuitenkin pakko tarttua, ja silloin siitä on saatava kunnon korvaus.:) Tarkoitukseen sopii erinomaisesti nuo hurjan hyvät "laattua laatua, vain Lillistä"- hyytelöpavut. Mokomat saavat jopa minunlaiseni laiskurin hilaamaan ahterinsa sohvalta ylös ja jolkottelemaan kaupoille. Sitä päivää odotellessa, kun vaikkapa omena saa aikaan samanlaisen liikekannallepanon..

Tiskaamisen lisäksi inhokkilistalleni pääsee kotitöistä silittäminen. Silitysrauta ei todella joudu kovin usein huhkimaan tässä huushollissa. Tunnustan, ettemme yleensä silitä edes lakanoita. Äiti rakas, älä tukehdu pullaasi. Ja ota mankeli tai omat lakanat mukaan kun tulet kylään, jos ajatus hieman ryttyisissä petivaatteissa nukkumisesta tuntuu ylivoimaiselta. Meillä on vielä matkaa siihen sinun vuosien takaiseen ennätykseesi, kun alushousutkin silitettiin. Mutta yritän kehittyä, tässäkin! Ja laitan osan syystä huonompien välineiden niskoille.

Mitkä kotityöt teidän mielestänne ovat niitä rasittavimpia?

Sugar addict wishes you all a nice Sunday! Today I had to go to the grocery store Lidl to get their jelly beans, because I had been so hardworking and washed the dishes. As I lived years without a dishwasher, I have almost become allergic to washing dishes by hand. This means that the stuff that requires hand washing is forced to wait a pretty long time for the touch of brush. Sometimes it has to be done anyway, but then I have to get a decent compensation. One great option for that are these very yummy jelly beans. These things even make a slacker like me to get up from the couch and trot to the store. I'm waiting for that day to come when for example an apple could have the same effect on me..

In addition to washing the dishes, I also hate ironing. I got to admit that we are not usually even ironing our bed sheets. Dear mum, don't choke on your cake. And take a mangle or your own sheets with you when visiting us, if you can't bear a thought of sleeping on wrinkled-up sheets. We still have a long way to go to the record you made years ago by ironing even our underwear. But I try to progress on this too! And blame our worse equipment a bit..

Which domestic works do you find the most annoying?

Sukkasavotta

Yksi ihmiselämän suurimmista mysteereistä on se, mihin sukat oikein katoavat? Katoamistemppua eivät tietenkään koskaan tee molemmat sukkaparin osapuolet, vaan aina vain se toinen. Tuloksena on epämääräinen kasa sinkkusukkia, joiden parit ovat jo aikoja sitten ottaneet hatkat. Vaikka tilanne näyttää melko epätoivoiselta, pihi säilyttää silti nämä hylkiöt uskoen ja toivoen että niiden parit vielä jostain löytyvät. Niin varmaan. Tai jos sattuukin löytämään lähestulkoon samanlaiset sukkaset, joutuukin huomaamaan, että toinen on kymmenen senttiä toista pidempi. Tai värisävy on juuri ärsyttävästi liian erilainen. Se niistäkin sitten.

Olen myös vakuuttunut siitä, että hävinneiden sukkien loppusijoituspaikka on sama, jonne lukemattomat hiuslenkit ja mummopinnitkin katoavat. Jos joku joskus löytää tien tähän paikkaan, soittele, niin tulen hakemaan omani takaisin.

One of the biggest mysteries of human life is: where do all the socks disappear? And of course it's never both socks, but only just the other one of the pair that can't be found anymore. As a result of this we have a random pile of single socks, whose partners have took off long ago. Although the situation seems somewhat desperate, as a stingy person I keep all these abandoned poor things believing and hoping that their pairs will be found some day. Yeah right. And if you accidentally happen to find two socks that look alike, you'll very likely notice that the other one is 10 cm longer than the other. Or the color shades are just irritatingly too unlike. So much for that then.

I'm also convinced, that the place where all the vanished socks are is exactly the same where the uncountable scrunchies and hair pins end up. If someone happens to find the way to that spot, call me so I can come and get my owns back.

Tällaista tänään

Miten niin söin mustikoita? // How did you know that I ate blueberries?

Ei tästä mikään valitusblogi pitänyt tulla, joten raotan sanaista arkkuani tänäänkin vain pikkuriikkisen. Muutaman tunnin yöunilla luovuus ei vaan kertakaikkiaan kuki kovin komeasti. Onneksi valvotti vain tuo oma kuumeinen mustikkasuu, eikä vaikka pirskeet naapurissa. Jos näin olisi ollut asian laita, niin silloin olisin kyllä surutta antanut tulla märmämärmä-osioon lisää täytettä. Huomenna sisustusbloggaaja palaa ruotuun, joten pysykää  immeiset linjoilla!

Ai niin, täytyyhän mun vielä kertoa päivän sittarilöydöstä: Hello Kitty-vessapaperi!? Rohkenen kuuluttaa olevani sitä mieltä, että nyt on tuotteistaminen viety liian pitkälle. Onko tarkoitus  koko perheen pyyhkiä alaosastonsa kissakuviolla, vai vaihdetaanko arvopaperi kehiin ainoastaan silloin, kun meidän pikku anastasiabiancavictoria tulee tarpeilleen? Antakaa mun kaikki kestää.

This was not supposed to be a complaining blog, so today I'm not going to write much either. With just a couple of hours sleep last night I can't really be creative. Luckily it was just my own blueberry mouth keeping me up because of his fever, and not for example the neighbors having a party. If that was the case, I would happily whine a little. Anyway, tomorrow I'll blog about interior again so stay tuned, folks!

Oh, I almost forgot to tell what I found at the grocery store today: Hello Kitty toilet paper!? That's branding gone a bit too far, if you ask me. Is the kitten-decorated paper meant to be used by the whole family, or should it be only used when our precious anastasiabiancavictoria has to go to the toilet? Seriously, give me a break.

Hukatut tintit

Tarina pienestä valokuvaajasta

Eräänä jouluna kauan sitten, suunnilleen 10-vuotiaana kuorin paketista haaveilemani kameran. Ja esitin tietenkin hyvin yllättynyttä, vaikka olin kyllä jo hyvissä ajoin käynyt etsimässä lahjapiilot ja tiesin mitä odottaa. Heti oli päästävä kameraa kokeilemaan, ja mikäs sen parempi kuvauskohde kuin lintulaudan tipuset. Varmaan koko joululoma siellä meni istuskellessa. Tiedättehän, ensin oli istuttava tunteja lintulaudan kupeessa, että linnut tottuivat tunkeilijaan. Ja sitten lopulta pääsin räpsimään kuvia rohkeimmista siipiveikoista. Kiinnostus nähdä omat tuotokseni kasvoi niin suureksi, etten malttanut odottaa kuvien kehittämiseen asti. Sen verran tiesin kyllä, että filmi menee pilalle valossa. Fiksuna kuitenkin päättelin, että jos vain pikaisesti kurkkaisin kuviani pesuhuoneen hämärässä, ei niille silloin varmaankaan kävisi kuinkaan. Joka päivä kävin tarkastamassa saldon ja hyvältä näyttivät punatulkut kavereineen. Voitteko kuvitella sitä pettymyksen määrää, kun lopulta sain käsiini työni tulokset: 24 puhki valottunutta otosta. Jos ahneella onkin paskainen loppu, niin ei uteliaalle kyllä paljon paremmin käy.

Onneksi digikamera keksittiin, ja minunkin onnettoman valokuvausharrastus lähti uuteen nousuun. Enää ei ole uteliaisuudestakaan haittaa. Yläpuolella joitakin lempparikuviani, joiden kautta pääsette myös hieman kurkistamaan meidän viimevuotisen reissailun tunnelmiin ja maisemiin. Jos ajassa pääsisi taaksepäin, olisin jo lähtenyt!

A story of a little photographer

I was about 10 years old on a Christmas eve years ago, and I opened up my gift box to find the much anticipated camera inside. I tried to look very surprised, but the truth is that I had found the hidden presents earlier on and I knew what to expect. Of course I had to go try the camera right away and what would have been better place to do so than the bird feeder on our backyard. I think I spent the entire Christmas holiday sitting there. You see, you have to be there for quite some time before the birds get used to someone disturbing their mealtime. Finally I got to film the most fearless ones. I was dying to see how my pictures looked like, and I couldn't wait until they were developed. I did know that light would ruin the film. But as a very smart girl I thought that maybe if I just quickly glance at them in the hazy bathroom, they would be okay. Every day I went to see what I had brought off, and boy they looked good, bullfinches and friends. Can you imagine how disappointed I was, when I eventually saw the developed pictures: they were all overexposured and completely white. It's great to be way too curious, right?

Luckily they invented digital cameras, and I got a fresh start with my photographing hobby. Above you can see some of my favorite shots, which will give you a little sneak peek of the vibe and scenes of our travels last year. If it was possible to travel back in time, I'd already be on my way!

Sadepäivän ilot

Sadepäivän pelastus kolahti postiluukusta, uusin Avotakka. En ole aiemmin juurikaan tilannut lehtiä kotiin vaan ostanut irtonumeroita silloin, kun sisältö on vaikuttanut kiinnostavalta. Mutta laiskaa on nyt ruennut niin kovin viehättämään tämä luksus, kun lukuelämykset kannetaan suoraan nenän eteen. Ja onpahan jotain kunnollista ruokapöytäluettavaa. Olen nääs aivan parantumaton tässä asiassa: varsinkin yksin syödessä on pakko lukea jotain. Paremman puutteessa (lue: melkein joka päivä) kelpaa mikä tahansa, kahlaan antaumuksella läpi kaikki tarjoustalojen sun muidenkin mainokset ja jopa kuponkiuutiset. Mies meinasi kerran aiheuttaa minulle pahemman luokan slaagin, kun paperimäärään kyllästyneenä aikoi kiikuttaa ei mainoksia-kyltin oveemme. Ei kuules käy. Luettavaa on oltava, jotta tämän talon naisväen edustaja saa syödäkseen.

The postman brought me the latest Avotakka interior magazine today, which saved my rainy day. I haven't really ordered any magazines home before, just bought single copies whenever they have seemed interesting. But this kind of luxury, getting magazines delivered to your front door does fascinate a lazy butt like me. And at least I have something decent to read while eating. You see, I think I'll never get rid of this habit of reading always when I'm eating, especially if I'm alone. Whenever (almost always) there's nothing better available, I'll carefully read through even all the silliest ads we get. Once my husband got sick of the amount of paper in the house and almost caused me a heart attack, because he wanted to put a sign on our door saying "no ads, please". Oh no, not happening. There's got to be something to read so that your wife can eat.

Silminnäkijä: Zaran ryövännyt naishenkilö kipitti tuohon suuntaan.

Eyewitness: the female who robbed Zara ran that way.

Päivän muihin aiheisiin. Meillä ei enää ole pikkuvauvaa, vaan iso vauva. Tai oikeastaan pitkä. Kahden korkeintaan vaivaishonkia kolistelevan vanhemman poika otti ja hujahti. Vaunujen koppa ei pysynyt enää tahdissa mukana ja oli kaivettava ratasosa esiin. Tämä taas johti pukeutumisongelmaan, koska ratasosa ei enää suojaakaan tuulelta ja muilta luonnonilmiöiltä yhtä hyvin kuin koppa. Hyyyvin vastentahtoisesti intoa puhkuen lähdimme Zaran lastenosastolle syystakkiostoksille. Olisin voinut putsata koko osaston mukaani, mutta ehkä se ei kuitenkaan olisi ollut linnareissun arvoista.. Tyydyttiin siis pelkkään suloiseen takkiin, ja ettei jollakin nyt herää epäilyksiä, niin myös ihan rehellisesti se maksettiin. Kyllä nyt kelpaa pojan kärrytellä ja nauttia paremmista näköaloista kuin iänikuisista kopan sisäseinistä. 

Another topic of the day: we no longer have a small baby, but a big baby. Or actually tall. The son of the not-that-tall parents suddenly grew up to be a relatively tall baby. The carrycot couldn't keep up with the speed of him growing, so we had to change it to the seat unit. This led to a clothing problem because the seat unit doesn't give as much protection against wind as the carrycot did. So we had to go shopping for an autumn jacket from Zara. I could have emptied the whole child compartment, but it probably wouldn't have been worth a visit to jail anyway.. So we had to be satisfied with just the cute jacket, and we did pay for it if someone got doubtful. Little man sure got a cool jacket and now he'll be able to enjoy better views of the world than he did in the carrycot.