Hukatut tintit

Tarina pienestä valokuvaajasta

Eräänä jouluna kauan sitten, suunnilleen 10-vuotiaana kuorin paketista haaveilemani kameran. Ja esitin tietenkin hyvin yllättynyttä, vaikka olin kyllä jo hyvissä ajoin käynyt etsimässä lahjapiilot ja tiesin mitä odottaa. Heti oli päästävä kameraa kokeilemaan, ja mikäs sen parempi kuvauskohde kuin lintulaudan tipuset. Varmaan koko joululoma siellä meni istuskellessa. Tiedättehän, ensin oli istuttava tunteja lintulaudan kupeessa, että linnut tottuivat tunkeilijaan. Ja sitten lopulta pääsin räpsimään kuvia rohkeimmista siipiveikoista. Kiinnostus nähdä omat tuotokseni kasvoi niin suureksi, etten malttanut odottaa kuvien kehittämiseen asti. Sen verran tiesin kyllä, että filmi menee pilalle valossa. Fiksuna kuitenkin päättelin, että jos vain pikaisesti kurkkaisin kuviani pesuhuoneen hämärässä, ei niille silloin varmaankaan kävisi kuinkaan. Joka päivä kävin tarkastamassa saldon ja hyvältä näyttivät punatulkut kavereineen. Voitteko kuvitella sitä pettymyksen määrää, kun lopulta sain käsiini työni tulokset: 24 puhki valottunutta otosta. Jos ahneella onkin paskainen loppu, niin ei uteliaalle kyllä paljon paremmin käy.

Onneksi digikamera keksittiin, ja minunkin onnettoman valokuvausharrastus lähti uuteen nousuun. Enää ei ole uteliaisuudestakaan haittaa. Yläpuolella joitakin lempparikuviani, joiden kautta pääsette myös hieman kurkistamaan meidän viimevuotisen reissailun tunnelmiin ja maisemiin. Jos ajassa pääsisi taaksepäin, olisin jo lähtenyt!

A story of a little photographer

I was about 10 years old on a Christmas eve years ago, and I opened up my gift box to find the much anticipated camera inside. I tried to look very surprised, but the truth is that I had found the hidden presents earlier on and I knew what to expect. Of course I had to go try the camera right away and what would have been better place to do so than the bird feeder on our backyard. I think I spent the entire Christmas holiday sitting there. You see, you have to be there for quite some time before the birds get used to someone disturbing their mealtime. Finally I got to film the most fearless ones. I was dying to see how my pictures looked like, and I couldn't wait until they were developed. I did know that light would ruin the film. But as a very smart girl I thought that maybe if I just quickly glance at them in the hazy bathroom, they would be okay. Every day I went to see what I had brought off, and boy they looked good, bullfinches and friends. Can you imagine how disappointed I was, when I eventually saw the developed pictures: they were all overexposured and completely white. It's great to be way too curious, right?

Luckily they invented digital cameras, and I got a fresh start with my photographing hobby. Above you can see some of my favorite shots, which will give you a little sneak peek of the vibe and scenes of our travels last year. If it was possible to travel back in time, I'd already be on my way!