Heipat elähtäneelle eteiselle

Eteisen ja pojan huoneen kiinteiden kaappien kohtaloa pohdittiin paljon remppaa suunnitellessa. Lopulta päädyttiin säästämään ne, koska kunnossa ei pahemmin ollut moitittavaa ja hökötysten mitat oli niin outoja, ettei kohtuuhintaisia (lue: Ikean) kaapistoja olisi noihin paikkoihin standardimitoissaan voinut asetella. Mittojen mukaan teettäminen olisi syönyt niin valtaisan loven budjettiimme, että sitä vaihtoehtoa ei edes harkittu. 

60-luvun jokseenkin sympaattinen kiinteä kaapisto päätettiin siis säästää, ja sehän muuttui ihan erinäköiseksi, kun tunkkainen kermaan vivahtava väritys peittyi raikkaalla valkoisella. Puiset kirpparinupit dipattiin mustassa maalissa ja liimattiin paikoilleen. Liima epäilytti kyllä alkuun, ajattelin että se jää pojalle käteen ensimmäisellä kerralla kun hän päättää roikkua kahvasta. Mies nauroi ja käski kurkata liimapötkyn kylkeä. Kestää 2000 kg. Palataan tähän hätään siis silloin, kun kahvassa roikkuu 200 kymmenkiloista vekaraa..

Ps. Tervetuloa uudet lukijat, on aina mahtava huomata että joku uusi tyyppi on löytänyt tiensä tänne!:)

My hubby has worked hard on the cabinets in our hall and now they are finished. Quite a transformation from the stuffy creamy yellowish look they had before, to their bright whiteness now. The knobs we bought from the recycling center were dipped in black paint and glued on the doors.

Tuntuu kodilta

Hihhei, tunnelin päässä näkyy jo tyhjähköjä pöytätasoja sekä enemmän vapaata kuin tavarantäyttämää lattiapinta-alaa. Pitää olympialaisten (joita en ole ehtinyt katsoa minuuttiakaan) kunniaksi käyttää ihan paria urheilutermiä kuvaamaan tätä rutistusta: melkein maaliviivalla ollaan ja loppukiri on ollut suorastaan huima. Ja nettikin toimii, niin pääsen ihan kompuutterilta käsin kirjottelemaan. Luksusta, kun vertaa siihen eiliseen hikeennyttävään kännykkäplokkailuun.

Aika ennen remppaa tuntuu hirveän kaukaiselta, vaikka täällä oli vielä hyvin 60-lukulaista vain kuusi viikkoa sitten. Oli punaista muovimattoa ja ihanat koristekaakelit. Oli kellertävää ja kukertavaa tapettia ja tummanruskeaa kaapinpintaa.  Nyt jos joku tulisi tarjoamaan vastaavanlaisessa kunnossa olevaa residenssiä, täytyis harkita hyvin tarkkaan. Vaikka ehkä se menee niin, että tähän koko remppahommaan pätee sama laki kuin (kuulemma) synnytykseen. Ensimmäisellä kerralla ei osaa pelätä, kun ei oikein edes tiedä mitä kaikkea on tulossa, mutta toisella kierroksella karmii sitten siitäkin edestä. Katsotaan joskus pitääkö paikkansa, kummankaan kohdalla.

Ps. Kuvat on aika surkeita, illanhämärissä piti taas äkkiä kuvata kun saatiin

vihdoin se netti toimimaan. Ja tuo tilan kapeus oikein korostaa mun kameran surkeutta,

väsytystaistelu järkkärinostoluvan heltiämiseksi on käynnissä..:)

Hey, can you see the same as me: there's actually some open space on the counter tops! And not only that, almost all of the stuff from the floors have disappeared too. YAY!

It feels like it was so long ago when we started renovating even though it's only been six weeks. Back then this whole apartment was like a time travel to the 60's. But now it's on this century and I must admit I like the results a lot!