Näytetään tekstit, joissa on tunniste raksa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raksa. Näytä kaikki tekstit

14.5.17

Lastenhuoneet


 En ole koskaan tuntenut itseäni "pojille sinistä ja tytöille pinkkiä" - tyypiksi. Kuinka ollakaan, pojan lempiväri on kaikista maailman väreistä juuri se sininen ja jostain on tytönkin vaatekaappiin eksynyt jokunen vaaleanpunaiseen vivahtava vaate. Ja jos värit ovatkin vaivihkaa vallanneet vaatetustamme, on sama efekti huomattavissa myös sisustuksessa. Kun lähdettiin kotimme värivalintoja miettimään, tarttui turvallisen kolmen kombon, mustan, harmaan ja valkoisen sijasta maalikaupasta mukaan melkoisen monipuolinen lajitelma värimalleja.


6-vuotiaan poikasen toiveet huoneensa suhteen olivat kuitenkin hieman liian siniset. Ei riittäisi seinät, vaan samalla sävyllä pitäisi sutia myös seinät ja katto. Haluan antaa hänen vaikuttaa oman huoneensa väreihin, mutta ihan koko pakettia en tuollaisenaan ollut valmis nielemään.:) Pienimuotoisten neuvottelujen jälkeen poju lupasi tyytyä sinisiin seiniin ja ne hän tulee saamaan. Sävyksi valikoitui Tikkurilan todella tummansininen Denim (N429). Voi olla, että joku seinä täytyy maalata vaaleammalla sävyllä ettei kokonaisuudesta tule synkkä. Ehkä se sitten on se tylsä ja turvallinen harmaa, katsotaan..




Tytön huoneeseen valittiin yhdelle seinälle Engblad & co:n (entinen ECO Wallpaper) FRONT-mallistosta graafinen tapetti Arches, jonka bongasin joku aika sitten Instagramista. Muut seinät on tarkoitus maalata vanhan roosan sävyisellä Tikkurilan Posliininkukalla (Y415). Tämä on se valinta, joka näin etukäteen epäilyttää eniten, mutta onneksi aina voi maalata uudelleen jos sävy tuntuukin lopulta ihan vikatikiltä. Mutta nyt on jahkailtu niin kauan, että päätöksiä on tehtävä ja päätös on se, että näillä mennään!

Ihanaa äitienpäivää kaikki äidit ♥

..me lähdetään maalailemaan :)

I have had a bit of a hard time choosing wall colours for our kids' rooms. But now, as we are heading to the hardware store in a couple of hours, I had to make the final decisions. So they will be: the very dark blue tone called Denim for him and a powdery pink for her. The blue will be accompanied with another, lighter colour if it starts to look too gloomy. The only wallpaper in the whole house will be in one wall of our daughter's room, where we chose the beautiful, softly graphic wallpaper 'Arches' by the Swedish Engblad&co.  

All moms out there, have a wonderful Mother's Day ♥

4.5.17

Makuuhuoneen suunnitelmat


 
Nyt kun raksalla on jo ensimmäinen pohjamaalikerros pinnassa, ovat väri- ja materiaalivalinnat entistä ajankohtaisempia. Kohta on jo pakko tehdä niitä lopullisia päätöksiä! Meidän makkarin osalta suunnitelmat ovat onneksi olleet selvät jo pitempään.

Seinät maalataan kauttaaltaan Tikkurilan upealla Nefriitin sävyllä, jonka toivomme tuovan tilaan sopivan utuista, pehmeää tunnelmaa. Vanerinen sängynpääty on ollut meillä jo vuosia ja tahdonkin nyt uuteen kotiin pukea sille uudet vaatteet. Suunnitelmissa on päällystää vaneri paanukaton tyyliin, joko vanhoilla nahanpaloilla tai esimerkiksi korkilla. Minut tuntien, projekti voi olla jonkin aikaa ajatuksen tasolla, mutta eikös sitä sanota että hiljaa hyvä tulee.. Hemin Key-yöpöydät hankittiin jo edelliseen kotiin enkä malta odottaa että pääsen taas kaivamaan ne kaapista, johon ne oli vuokralla asumisen ajaksi pakko työntää tilanpuutteen vuoksi. 

Sängynpäädyn molemmille puolille tulee paikat valaisimille kattoon ja yöpöytien kohdalle pistorasiat missä voi sitten kumpainenkin luuriaan latailla. Päätyä pääsee valaisemaan toissa vuonna joulupaketistani kuoriutunut kuparinvärinen Work lamp, ehkä täytyy yrittää olla tosi kiltisti ja toivoa sille toveria ensi jouluksi ;)

Makuuhuoneen yhteyteen halusimme vaatehuoneen, joka jää suurimmaksi osaksi piiloon väliseinän taakse. Ihanaa arjen luksusta! Kuten myös se, että huoneestamme on suora käynti liukuoven kautta pesutiloihin ja saunaan.
  
All the walls of our bedroom will be painted in a beautiful greyish green and I can't wait to see the result! I'm also going to update the plywood headboard we've had for years, and somehow make shingle pattern on it. Probably by using pieces of old leather if I happen to find enough, or maybe cork. Let's see!

Another thing I'm so looking forward to is having a proper walk-in closet in our room as well as straight access to bathroom.

27.4.17

Esittelyssä keittiö-olohuone



Kotimme sydän on suuri yhtenäinen tila, josta löytyvät keittiö, ruokailutila, olohuone ja eteinen. Näissä tiloissa, kuten makuuhuoneissakin lattia jää betonille*. Rouheuden vastapainoksi kattoon asennetaan sormipaneeli ja lisää lämpöä tuo vielä eteisen ja ruokailutilan välinen rimaseinä. Tämä seinä on merkattu pohjakuvaan punaisella. Katto päällystetään puulla paitsi ulkonäön vuoksi, myös akustiikkasyistä. Katolla on sen verran korkeutta että kaikumisen estämiseksi on tehtävä jotain. Nimittäin jos ei omasta väestä jo riittävästi ääntä lähde, niin viimeistään sitten voisi peltoreille olla käyttöä kun tupa on täynnä vieraita.. Jonkin aikaa arvoimme rimakaton ja sormipaneelin välillä, mutta rimakaton työläyden vuoksi jälkimmäinen vaihtoehto vei voiton.

Keittiön väritys tulee olemaan melko mustavalkoinen. Siellä toteutuu yksi suurimmista haaveistani koko projektissa, josta en suostunut tinkimään: saarekkeen pinta ja sivut sekä työtaso tehdään Carrara-kvartsista. Välitilasta tahtoisimme mattamustan, mutta sen toteutustapa on vielä hieman auki. Vahvimpina vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä musta Luja-maali tai alumiinilevy. 

Toisin kuin tuossa pohjakuvassa, tulevat jääkaappi ja pakastin keittiösyvennyksen eri reunoille ja keskelle jäävään tilaan tulee liesi tuulettimineen sekä työtasoa. Keittiö, kuten muutkin kotimme kiintokalusteet tilataan espoolaiselta puusepältä Handyhandilta.

Image source

Kalustuspuoli onkin sitten vielä vähän enemmän hakusessa. Ruokapöydän yläpuolelle on olemassa yksi Secton musta 4201-valaisin, mutta toista samanlaista ei, eikä muuten sitä pöytääkään. Pari Hayn About a chair-tuolia löytyy ennestään, mutta neljä muuta vielä uupuu. Huutokauppoja on kytätty ja toria siinä toivossa että jotkut suht edukkaat ja hyvät löytyisi. Toistaiseksi saalis on ollut heikonlainen, mutta jatkamme etsintöjä. Kierrätyshuonekalujen metsästäminen on melko aikaavievää, mutta en tahtoisi ostaa kaikkea uutena. Budjetti kiittää ja ympäristö myös, nyt vain toivotaan että onnistaa! On tässä onneksi vielä ainakin pari kuukautta aikaa ennen kuin (pahimmassa tapauksessa puolityhjään) uuteen kotiin muutto olisi edessä. :)

Sohvaa emme todennäköisesti lähde tässä vaiheessa uusimaan, mutta sohvapöydän virkaa tähän asti toimittanut yhdeksän euron kierrätyskeskuslöytöni on saanut mieheltä lähtötuomion. Olohuoneen kattovalaisimeksi tahtoisin Studio Snowpuppen ihanan Signature-origamivalaisimen.


Sitten on tietty vielä mattoa mietittävänä ja saarekkeen yläpuolelle valaisimet ja ja ja.. Tähän asti on pitänyt keskittyä niin paljon materiaalivalintoihin ja ns. suuriin linjoihin ettei kalustukselle ole ehtinyt montaa ajatusta suoda. Eiköhän tähänkin tule muutos nyt kun kaikki matskut on lyöty lukkoon!

*Tämä betonilattia on se osuus meidän projektissa, josta ei Strömssöön jaksoa tehtäisi :D Lupaan kuitenkin kirjoittaa siitä oman postauksensa kunhan sen kohtalo täysin selviää. 

The heart of our home is going to be this big, open-concept kitchen, dining room and living room area. It will consist of concrete floors, wooden finger panel ceilings and black and white kitchen with Carrara quartz countertops, to name a few. I'm thinking it might become my favourite room of them all!

23.4.17

Seinät pystyssä




Lastenhuoneet molemmin puolin, keskellä pikkuvessa ja vasemmalla alaslaskun kohdalla eteinen.
Olohuone, syvennyksessä keittiö ja keskellä saareke
Ruokailutilaa ja eteistä, joiden välinen puuttuva seinä tehdään rimasta
Kodinhoitohuone
Vasemmalta oikealle: meidän mh, vh, wc ja pesuhuone.

Meillä eletään mahtavaa vaihetta raksa-ajassa: aina kun menee käymään työmaalla, on jotain uutta tapahtunut. Vauhti on todella ollut huimaa ja tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että kaikki väliseinät ja katot on levytetty. Ensi viikolla on vuorossa sisäseinien ja -kattojen saumaus, tasoitus ja pohjamaalaus. Mikä taas tarkoittaa sitä, että kohta tässä jo joutuu isäntäväki maalikaupoille, että on sitten mitä sutia seinään kun sen aika on! Maalaaminen ja mahdollinen tapetointi ovat ainoat varsinaiset rakennustyöt, jotka tässä vaiheessa teemme itse. Eipä ole ainakaan tähän mennessä tullut sellainen olo, että olisipa tehty enemmän. Työtahti ja työnjälki on niin eri kun ammattilaiset päästää asialle ja on tässä muutenkin ollut ihan riittävän monta muuttujaa.

Väliseinärunkojen pystytys jännitti minua etukäteen ihan hirveästi. Pelkäsin, että joku huone näyttääkin aivan hölmöltä tai pohja tuntuisi toimimattomalta. Toki jotkut asiat yllättivät, kuten kuinka iso kodinhoitohuoneesta todella tuli.. No, halusin siitä ison ja sellaisen sain.:) Enimmäkseen olo on kuitenkin helpottunut. Kyllä tästä tulee meille hyvä koti. Erityisen tyytyväinen olen olohuone-keittiö-ruokailutilaan. Kannatti pitää pääni kattokaltevuuden suhteen, vaikka muutama epäilijäkin matkan varrelle mahtui ;) Kyllä tuo korkea katto tuo tilaan ihan oman tunnelmansa!

This is such a cool phase of the house building project: every time we go to the building site something new has been done. All the interior walls are now almost ready to be painted. Which means we need to make final colour decisions before heading to the paint shop pretty soon!

14.3.17

Sähkösuunnitelmia


Meillä kuuluu Siklan talopakettiin ns. perussisältö sähköpuolen jutuista ja niitä halusimme ehdottomasti päivittää. Niinpä sovittiin tapaaminen sähkösunnittelijamme kanssa ja istuttiin alas pohtimaan meidän talon valaistusta, pistorasioiden paikkoja ja muita kommervenkkejä. Tästä on jo joku tovi aikaa, mutta parempi raportoida aiheesta myöhään kuin ei ollenkaan, eikö niin? Kun heittää lapset haalareihin ja miehen kanssa puistoon niin saattaa jopa jonkun rivin tekstiä saada aikaankin. Kokeillaan!

Muille rakentajille haluan sanoa vinkkinä, että käyttäkää aikaa jo hieman ennen vastaavaa tapaamista sähköpuolen ihmisten kanssa, ja miettikää omia toiveita ja tarpeita niin suunnittelu on joutuisaa. On nimittäin yllättävän aikaavievää puuhaa jos haluaa ottaa kaiken huomioon. Ja siitä voi olla varma, että jotain jää kuitenkin miettimättä, mutta jos nyt edes suurin osa asioista. Meillä erityisesti mies panosti tähän suunnitteluun ja piirteli valmiiksi luonnostelman toiveistamme. Niitä sitten käytiin yhdessä sähkösuunnittelijan kanssa läpi. Hän antoi vielä monta kullanarvoista vinkkiä ja ajatusta ja lopputulos on mielestämme oikein onnistunut.

Yleisiin tiloihin lisättiin useita led-spotteja, olohuoneeseen himmentimellä varustettuna. Suurin osa ledeistä on 13W ja valon sävyksi halusimme 4000 kelviniä. Koska olohuone-keittiötilassa on katto korkeammalla kuin muualla talossa ja kattokaltevuus jyrkähkö, laitettiin olohuoneen ja ruokailutilan spotit suunnattaviksi. Näin vältytään siltä, ettei valo killitä suoraan silmään toiselta puolelta huonetta. Keittiön ja kodarin tylsät työtasovalaisimet vaihtuivat led-listoiksi. Myöskään vessoihin ei haluttu perinteisiä peilivaloja vaan niiden tilalle kattoon tulee pieniä spotteja, tästä inspiraatiokuva alla. Makuuhuoneisiin ei tule ledejä muualle kuin meidän makkarin yhteydessä olevaan vaatehuoneeseen. Meidän huoneeseen lisättiin vielä kattovalaisimille paikat molemmin puolin sänkyä. (Jotka muuten ovat aivan liian sumpussa tuossa kuvassa, pitääkin muistaa sanoa että laittavat väljemmin kun sähköjä aletaan vetämään)

http://www.decorfacil.com/bancadas-para-banheiros-e-lavabos/

Ylivoimaisesti vaikein osuus oli mielestäni miettiä katkaisijoiden sijoittelua niin, että ne olisivat mahdollisimman järkevissä paikoissa arjen sujuvuuden kannalta. Ongelmalliseksi tilaksi osoittautui muun muassa tupakeittiö. Vaikka tilaa on paljon, on ehjää seinäpintaa melko vähän suurista ikkunoista ja upotetusta keittiöstä johtuen. Tätä ei myöskään varsinaisesti helpottanut se seikka, että rouva tahtoo eteisen ja ruokailutilan välisen seinän rimasta, eli sekin oli pois laskuista kun katkaisijoille mietittiin paikkoja. Hupsista tuota. Kaikesta huolimatta katkaisijat löysivät lopulta kohdilleen ja kokonaisuus vaikuttaa ainakin paperilla toimivalta. Katsotaan miltä sitten käytännössä tuntuu.

Ulkovaloja ei järin montaa perussisältöön kuulunut. No, nyt niitä on seitsemän. Pitäisi riittää. Ulkovalon malliksi valittiin selkeälinjainen antrasiitinvärinen ylösalasvalo, samantyylinen kuin tuo alimman kuvan Konstsmiden valaisin. Tykkään niin kovin! Talon nurkalle tulee liiketunnistin, joka räppäisee päälle ulkovaista kaikki paitsi takapihanpuoleiset valot, niin näkee roudailla niitä kauppakasseja ja rimpuilevia pikkuihmisiä iltahämärissä kotio. Liiketunnistin asennetaan omaan pihaan päin, ettei ihan jokainen ohi tarpova koiranpissattaja aktivoisi valoja. 


Kuva Taloon.comista

Ai niin ja se tärkein: jouluvaloille on pistorasiat molemmin puolin tupakeittiötä katossa keskimmäisten ikkunoiden kohdalla. Koska pääasiat on pääasioita ;) Mitähän siitä alkuperäisestä sisällöstä jäi voimaan? Eipä paljon mitään ja hintalappuakin näille muutoksille tuli, mutta olen varma että tämä satsaaminen ei tule myöhemmin harmittamaan, päinvastoin.

Käytittekö te paljon aikaa sähkösuunnitteluun? Palkkasitteko valaistussuunnittelijan? Olisi mukava kuulla muiden rakentaneiden ja rakentavien mietteitä aiheesta.

We spent quite a lot of time and effort trying to come up with a decent electricity plan and I have to say I'm very happy about the result. Not much was left of the original "electricity package" they offered us from the house building company Sikla, and all these changes do come with a price tag but I'm confident it will all be worth the time and money. I especially love the charcoal coloured outdoor led lights we chose!

23.2.17

Teille on paketti





.. talopaketti!

Maanantai oli ehkä aivan tavallinen maanantai ihmiskunnalle, mutta meille se oli suuri päivä! Yhdentoista aikoihin kun me aamu-uniset kömmittiin tontille, siellä olikin jo seinät pystyssä ja kattoristikoita nostettiin paikoilleen. Etukäteen vähän jännitti, miltä talo oikein näyttäisi. Paperilla hyvältä joo, mutta entä tosielämässä? Onhan se kuitenkin suurimmaksi osaksi meidän omasta päästä suunniteltu ja ihan ensimmäistä kertaa tässä taloa rakennellaan. Täytyy sanoa että talo oli juuri sitä kun kuvittelimmekin ja vielä vähän päälle! 

Tunnelmat on edelleen hieman epätodelliset. Jotenkin kaikki lopulta kävi niin nopeasti. Tätä päivää ehdittiin odotella pitkään ja hartaasti ja sitten tontille yhtäkkiä tupsahti talo. En valita ollenkaan, mutta päällä taitaa kestää hetki päästä kärryille siitä mitä muutama päivä sitten tapahtui.

Mutta sen tämä pää on jo ehtinyt sisäistää että on se vaan hieno! Ja kohta me jo asutaan tuolla. Uskomatonta.

A lot can happen in one day it seems! On Sunday evening there were only the foundations of our house on this spot, and then on Monday all of this happened. We were pretty nervous about how the house would actually look like in real life, but I have to admit it looks exactly the way I imagined, or maybe even a bit better. 


29.1.17

Missä mennään?



Paljon on tapahtunut sitten viimeisen kirjoitukseni, jotenkin vain on tuntunut hassulta kirjoittaa kun juuri mitään konkreettista ei ole kuitenkaan tapahtunut. Lähinnä tässä on pyöritetty luparumbaa, joka saatiin onnellisesti päätökseen 4.11. Maaurakoitsija aloitti hommansa marraskuun lopulla. Toki siinä vaiheessa olisi jo ollut jotain kuvattavaa, mutta järjettömät savikasat masentavassa marras- joulukuun pimeydessä ja vesisateessa saivat jäädä dokumentoimatta. 

Pari viikkoa sitten valettiin antura ja sokkeli ja siitä vaiheesta on näyttää nämä pikaiset kännykkäräpsyt. Täytyy aktivoitua ja kaivaa järkkäri naftaliinista, kunhan työmaa tästä etenee! Oli kyllä niin hieno tunne, kun tontti ei enää ollutkaan pelkkä tontti vaan siitä näkyi jo selkeästi mihin talo nousee.

Valujen jälkeen jatkuivat vielä maatyöt. Mitä siellä tapahtui, enpä ole varma :D Sisä- ja ulkopuolen täyttöjä ja jotain muuta. Ehkä. Kai. Täytyy sanoa, että harvoin sitä on elämänsä aikana tuntenut itsensä niin uunoksi kuin tässä raksaprojektin aikana. Ei olla miehen kanssa kumpikaan millään tasolla alan eksperttejä, mutta silti tuntuu että asioista pitäisi olla melko hyvinkin perillä. Joku soittaa ja kyselee milloin mistäkin yksityiskohdasta ja useimmiten ollaan ihan öönä. Mies on kyllä ihailtavasti ottanut asioista selvää ja puhuu jo raksaslangia melko sujuvasti, mulla lähinnä iskee päänsärky kun yritän edes ymmärtää mitä kaikkea mikäkin työvaihe käsittää. Mutta onneksi projektissa on mukana myös kasa ammattilaisia, joiden puoleen voi kääntyä kun oma ymmärrys loppuu. Eiköhän tästä näillä(kin) eväillä vielä hyvä tule!

Lähiaikoina aion käydä täällä blogissa läpi suunnitelmia eri huoneiden osalta, joten roikkukaahan linjoilla! Ja viikolla 6 tai 7 paikalle paukahtaa talopakettti. Eli ihan kohta. Jännää!!!

23.10.16

Keittiösuunnitelmia


Luonnoskuva Keittiömaailmasta

https://savo.fi/tuote/bora-basic/

Nyt on päästy omien lempihommien äärelle, nimittäin keittiötä suunnittelemaan! Pariin paikkaan on oltu yhteydessä ja saatu jo tarjouksiakin, ainakin yksi olisi vielä tarkoitus pyytää. Keittiömme tulee siis koostumaan seinän syvennykseen upotetusta osiosta ja saarekkeesta, se oli selvää jo kauan sitten. Taso saisi jatkua toisella puolella saarekkeen yli, ja siihen laitetaan sitten baarijakkaroita. Keittiön värityksestä on myös olemassa selkeä visio: valkoista seinäsyvennykseen, saareke mattamustaksi ja taso valkoinen, mieluiten kvartsia hennolla marmorikuviolla mutta sen aika näyttää. Ja joku statement-hana, kyllä kiitos! Mutta sitten se ongelma: mihin liesi laitetaan?

Alunperin haaveilimme yhtenäisestä, vain korkeista kaapeista koostuvasta syvennyksestä. Yksi näistä kaapeista kätkisi sisäänsä aamupalakaapin = kaikki rumiluskoneet ja laitteet. Tämä tarkoittaisi kuitenkin sitä, että liesi ja allas olisi molemmat laitettava saarekkeeseen. Ja koska saarekkeen kohdalla huonekorkeus huitelee jossain neljän metrin hujakoilla, se rajoittaa puolestaan liesituulettimen valintaa melkoisesti. Kaikki katosta laskeutuvat mallit ovat luonnollisesti poissa laskuista, jolloin jäljelle jäävät nämä erilaiset tasosta nousevat ja lieteen integroidut mallit. Muuten ne on toki kivoja, mutta maksavat mansikoita ja hunajaa ja miljoonia. Toisaalta taas jos lieden siirtää seinän puolelle, tarvitaan tasoa enemmän, joka sekään nyt ei ole ihan ilmaista ainakaan kvartsisena. Apuva! En osaa päättää.

Kun päättämättömyys vaivaa, voi kokeilla perinteistä plussien ja miinuksien listaamista.

Liesi saarekkeessa:                                               

+ aamiaiskaappi
+ aamiaiskaappi
+ sanoinko jo aamiaiskaappi. Se vaan ois niin bueno!
+ selkeä, yhtenäinen ulkonäkö
+ se alkuperäinen unelma

- erikoisliesituulettimien hinta
- vähän työskentelytilaa
- liesi ja allas vierekkäin saarekkeessa - toimivuus?

Liesi seinän puolella

+ enemmän työskentelytilaa
+ ainakin hieman edullisempi hinta

- ulkonäöllisesti huonompi. Ei missään nimessä huono, mutta ei paraskaan
- mihin saa piilotettua kaikki ne rumat pienkodinkoneet?

Kuulisin mielellään teidän mielipiteitä ja kokemuksia!

Toim.huom. Ylimmässä luonnoskuvassa on monta asiaa juu kohdillaan, mutta aika monta myös vähän sinnepäin. Mutta emme anna sen tässä vaiheessa häiritä!

(Juuri kun sain tän kirjoitettua, guuglettelin ja löysin tämän. Ei se tuo jälkimmäinenkään vaihtoehto varmaan huonolta näyttäisi. Kääk....)

http://kitzenkeittio.fi/living-with-less

We are busy planning our kitchen and I love it! Colours and materials have pretty much been chosen already: the built-in kitchen cabinets will be white, the kitchen island matte black and the counter top white/ish (quartz, I hope) with some sort of marble pattern.  Now we only need to decide whether we want a breakfast cabinet, or more counter space and probably slightly smaller price tag by moving the stove away from the kitchen island. Tough decisions!

10.10.16

Homma etenee




Nyt tämä kaikki alkaa tuntua jo jokseenkin todelliselta, koska siinä ne nyt on: kuvat, joilla rakennuslupa laitettiin vetämään. Jiihaa!!!

Selkeälinjainen, simppeli, jyrkkäkattoinen talo. Kapeita ja korkeita ikkunoita. Yhtenäinen iso olohuone-keittiö-ruokailutila, kolme makkaria ja vanhempien makkariin vaatehuone sekä yhteys pesutiloihin. Iso kodinhoitohuone, joka saa suorittaa myös arkieteisen vaativaa virkaa. Siinä ne tärkeimmät mitä oli mielessä, kun milloin minkäkin kirjekuoren nurkkaan hahmoteltiin uutta kotia. Omalla pohjakuvaräpellyksellä kilpailutettiin yhteensä viisi talofirmaa ja päädyttiin lukemattomien tapaamisien ja ankaran pohdinnan jälkeen Siklaan*. "Viimeiseen vaiheeseen" meillä pääsi kaksi talotoimittajaa ja lopullinen päätös piti tehdä vähän intuitiollakin, niin lähellä tarjoukset olivat toisiaan. Silloin oli tunne, että siklalaiset tajusi hyvin meidän vision ja joustavuutta löytyi. Ainakin tähän asti tuo tunne on osoittautunut oikeaksi ja toivottavasti jatkossakin! Koko kilpailutusvaihe oli mun mielestä todella rasittava ja oon niin onnellinen että se on nyt takanapäin. 

Kuten asiaan vihkiytyneet varmasti näistä kuvista näkee, on tässä tausta-ajatuksena pyörinyt Kannustalon iki-ihana Lato, enkä sitä pyri mitenkään peittelemään. Pariin otteeseen istuttiin heidänkin edustajien kanssa alas ja suunniteltiin ja funtsittiin, mutta joko talomallit oli meidän tontille liian leveitä tai pohjaratkaisu ei ollut toimiva ilmansuuntia ajatellen. Sitten vastaan tuli myös se mikä rakentajilla usein, eli se kuuluisa budjetti. Niinpä lähdettiin työstämään tätä omaa "köyhän miehen latoa" ja tykätään niin kovin! Miltä näyttää teidän silmään?

Talopaketti otettiin Siklalta väliseinien pohjamaaliin saakka, siitä eteenpäin pitäisi sitten nakutella itse. Ei tosiaankaan olla mitään raksojen ammattilaisia, mutta yhden remppaprojektin kokemuksella päätettiin silti uskaltaa ottaa loput hommista omaksi iloksemme/suruksemme. Osittain siksi, että pääsee itse valitsemaan matskut ilman turhauttavaa vaihto- ja hyvitysrumbaa, osittain budjettisyistä. Aika näyttää tuliko otettua liian iso pala haukattavaksi, ja ainahan sitä voi käytettävissä olevien eurojen rajoissa delegoida hommia tarvittaessa muillekin. Märkätilat ainakin on sellainen alue, johon ei näillä hermoilla ja kyvyillä aiota koskea pitkällä tikullakaan, jos ei ole ihanihan pakko.

*blogiyhteistyö

Ps. Tässä vielä ihailtavaksi itse netistä kaivetulla ilmaisohjelmalla väsäämämme pohjakuva, jonka kanssa talokauppiaiden ovia lähdettiin kolkuttelemaan. Ei se nyt edes niin kovin paljoa muuttunut, pakko sanoa! 




This all still seems a bit surreal, but now we have officially applied for a construction permit with these pictures. Yay! We are very happy about how the house and floor plan turned out to look like. What do you think?

2.10.16

For the new home




Mistä se tuollainen otsikko mun Pinterestiin tupsahti? Entä minä piiiitkästä aikaa takaisin tänne blogin äärelle? Siinäpä vasta kysymykset, joita lähdetään nyt avaamaan. Sen sanon ainakin, että onpas mukava taas kirjoitella!

Sitten viimeisimmän postaukseni, meilläpäin on tapahtunut paljon. Kolmen hengen taloudesta tuli se perinteikäs 2 aikuista ja 2 lasta viime marraskuussa, kun pieni neitimme syntyi. Ihana pieni ja eläväinen arkemme ilo ja isoveljelle mainio höykkyytettävä. Tällä kokoonpanolla haaveiltiin lähtevämme nyt syksyllä joksikin aikaa asumaan Australiaan, paikkaan johon ollaan täysin ihastuttu. Vaikka tätä miten selviteltiin, tuntui kuitenkin että tällä kertaa tämän haaveen edessä tie nousi pystyyn. Oli liian monta kättä ojossa vaatimassa tonneja sinne ja tonneja tänne, eikä siltikään olisi voinut olla varma siitä, että kaikki onnistuisi. Ei auttanut kuin haudata tämä haave ainakin toistaiseksi ja kääntää katse kotimaahan. Mitäs me nyt täällä sitten tehdään muuta kun jäädytään pystyyn?

Kerrostalokolmiomme oli sen kokoinen, että siinä olisi hyvin vielä kahdenkin lapsen kanssa asustellut, mutta meillä oli tunne, että johonkin on lähdettävä. Jotain on tehtävä. Laitettiin asunto myyntiin vähän kokeilumielessä ja sehän vietiin käsistä ennen ensimmäistä näyttöä. No jotain oli siis tosiaan tehtävä. Pitkällisen ja tuskastuttavan asunnonetsintärallin päätteeksi tultiin siihen tulokseen, että sitä mitä rouva (ja herrakin tietty) haluaa ei taida olla myynnissä. Ainakaan sopivalla hintalapulla.. Ja niin lyötiin kesällä euroja tonttikauppiaan kouraan.

Mööpelistä tulee täten jonkinsortin raksablogi. Ei kovin tekninen sellainen, koska se puoli hommasta on allekirjoittaneelle edelleen melkoista hepreaa. Täällä keskitytään siis siihen projektin kauniiseen puoleen, joka on toivottavasti edes jotenkin hanskassa. Tulossa on jotain melko mustavalkoharmaata höystettynä vaalealla puulla, marmorilla ja messingillä. Suukin tulee olemaan tuolla viimeksimainitulla, mikäli budjettimme kaikki nämä toiveet kestää. Missä ja miten näitä matskuja tulee talossa olemaan, ei vielä ole lyöty lukkoon. Mutta roikkukaahan matkassa niin eiköhän sekin ajan kanssa selviä!

Here we go again! This time Mööpeli will be all about our house building project. I'm not going to go into detail about all the technical stuff (mainly because it's pretty much beyond my comprehension), but concentrate on the beautiful side of the project here instead. Stay tuned for what it's going to be like!