29.9.11

Tumpeloiden vertaistukiblogi

Kun uskalsin aiemmin jo myöntää täällä kirppisaddiktien luvatussa maassa, etten ole mikään kirppistelyn kuningas, niin ehkä voin paljastaa toisenkin bloggausluurangon kaapistain: olen useimmissa kädentaitoja vaativissa asioissa täysi tumpelo.

Monissa minunkin lukemissa blogeissa kirjoittajat lähentelevät ainakin näin tumpelon näkökulmasta yli-ihmisiä kädentaitojensa osalta. Itse tehdään kaikki ompelut, kaavat, askartelut, neulonnat ja virkkaukset, taulut, leipomukset, kokkailut ja tuunaukset. Tuota listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Enkä missään nimessä tarkoita tätä pilkkana tai arvosteluna, en suinkaan. Ennemminkin arvostan suuresti näitä ihmisiä taitoineen, ja tykkään katsella heidän aikaansaannoksiaan.

Vaan sellainen on ihmisluonto, että pienimuotoinen alemmuus kurkkii nurkan takaa. Alemmuuskomplekseihin taipuvaisena on täytynyt opetella keinoja päästä tuon tunteen yläpuolelle, joten pakkohan tämäkin on yrittää voitoksi kääntää. Niinpä sainkin ajatuksen, että julistan oman blogini jutun otsikon mukaisesti tumpeloiden vertaistukiblogiksi. Uskon nääs, että meitä avuttomia nakkisormia on muitakin, jotka olemme aina olleet väärissä jonoissa silloin, kun kädentaitoja ja hermoja ja sinnikkyyttä näpertelyyn jaettiin. 

Joten jos tunnistat itsesi, oleppa oekeen hyvä: tässä blogi, jonka kirjoittaja ei osaa tehdä käsillään mitään erityisen hyvin. Jos esimerkiksi näppäimistön naputtelua omalla 1-10-sormijärjestelmällä ei lasketa.. Kun mun täytyy vaikkapa paketoida lahja, voi paketti lopulta näyttää miltä tahansa epämuodostuneen ja epäonnistuneen välillä, ja neliskulmaisessakin idioottivarmassa paketissa vähintään yksi kulma repsottaa miten sattuu. Osaan neuloa vain pelkkää oikeaa, ja silloinkin silmukoita tippuu matkasta. Tippumisen huomaan ehkä viiden kerroksen jälkeen, jos silloinkaan. Tai jos yritänkin jotain monimutkaisempaa, tyssää työ viimeistään siihen,  että silmukat ovat niin tiukkoja ettei työ kulje puikolla muuten kuin hakkaamalla puikkoa vimmatusti pöytää vasten. Lisättäköön vielä ettei totuus vääristyisi: kyseiset neulontamuistot ovat kaukaa menneisyydestä. Viime aikoina ei ole tullut puikkoja kilisteltyä. Ja vaikka nautinkin suunnattomasti jostain itse tekemisestä, kuten huonekalujen rassailusta, en loista siinäkään vaan olen korkeintaan keskitasoa. Esimerkiksi maalausjälkeni ei useinkaan kestä lähempää tarkastelua. Ainakaan päivänvalossa. Ja tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta armahdan teidät siltä ylettömän lukemisen määrältä.

Niin että siinä teille, ei me kaikki kaikkea osata.

:)

I once told you that I suck at shopping second hand, in which many people here in the blogworld seem to be excellent at. Now I decided that I also dare to admit to you my readers, that unlike many fellow bloggers, I'm certainly not good at any sort of handicrafts. 

To an inept like me, a lot of bloggers are almost like supernatural people because they do everything themselves: sewing, knitting, crafting, baking, cooking, painting, restoring, you name it. I don't mean to judge them by saying this, not at all. I'd rather say that I admire them a lot for their skills and it's cool to see all the beautiful things they have made!

But I think it's part of the human nature, that we sometimes feel inferior to others because of something they do. This is one of those things to me, but I've tried to overcome those feelings by thinking that there must be others like me out there.

So if you lack the skills or just don't bother to do everything yourself, you've come to the right place,  the peer support blog for inepts!:)

7 kommenttia:

  1. tumpelo täälläkin!

    Nadja :>.

    VastaaPoista
  2. Meidän pitäisi siis olla kuopiossa ja neuloa joka torstai. :)

    VastaaPoista
  3. Nadja: Jes, on meitä siis ainakin kaks!:)

    Ai-ta: No muistatko mitä mä siellä tein kun muut neulo.. Pyörittelin peukaloita :D Mut ei sitä koskaan tiedä, jospa vaikka joskus vielä innostuisin.

    VastaaPoista
  4. Loistavaa. Taidankin liittyä tumpeloiden vertaistukiblogin lukijaksi.

    VastaaPoista
  5. Huikeaa, tervetuloa Suvi! Sekaan mahtuu!

    VastaaPoista
  6. tumpelobloggaajasiskoa muistuttaisin että minäki vihasin käsitöitä siihen asti ku menin tonne kouluun, ja kohta mä valmistun vaatetusalan artesaaniksi. Että ihmeitä tapahtuu :D ja sulla on pettämätön vaisto tyylin suhteen joka asiassa! tyylillä vedät myös ne tumpeloinnit :D

    VastaaPoista
  7. No juu, ei sitä tiedä vaikka mullakin ois vielä toivoa.:) Pettämättömästä tyylivaistosta en tiedä, mut tumpelointi tyylillä onnistuu kyllä!

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!