12.5.12

Apuva


Tultiin mummolaan kylään, muut reippailee ulkona pihahommissa, poika nukkuu ja minä väsään netissä pohjapiirustuksen kuvaa ilmaisohjelmalla. Jos muuten jollain muullakin on tällaiselle tarvetta, klikkaa ihmeessä Floorplanneriin. On eri kätevä systeemi. Melkein kuin Simsiä pelaisi, ja Barcelona-tuoleja kaksin kappalein olohuoneeseen lätkiessään voi hetken kuvitella sellaisiin olevan oikeasti varaa.

Ja sitten asiaan. Yläpuolella on siis havittelemamme asunnon tämänhetkinen pohja. Lainasin sen Oikotiestä, mutta jos joku tietää tämän olevan vallan laitonta, kakaise ulos niin värkkään sitten siitäkin omatekoisen version. Jos taas tunnistat, että tämähän on se mistä mekin haaveillaan, niin yritä unohtaa tämä, jooko. Kun me niin kovasti haluttas justiinsa tämä huusholli. Ongelma on vain se, että tuo pohja ei oikein tuollaisenaan toimi niin kuin olisi toivottavaa. Keittiö on vähän turhan pieni ja makuuhuoneissa on jopa liikaakin tilaa. Livenä tilanne ei kylläkään vaikuta niin pahalta, kuin tuo pohja antaa ymmärtää, mutta silti se mietityttää.

Alemmassa kuvassa onkin sitten allekirjoittaneen aloittelevan pohjapiirrostaiteilijan näkemys paremmasta ratkaisusta. Älkää antako esimerkiksi niiden pikkuseikkojen häiritä, että keittiössä hana ei ole seinän puolella tai parvekkeelta puuttuu ikkunat, vaan keskittykää suuriin linjoihin. Miltä vaikuttaa? Mahdollisesti myös  tuon olohuoneen seinän, jota vasten laitoin nyt hyllyn, voisi kaataa ja tehdä koko eteinen-keittiö-olohuoneesta yhtä tilaa. 

Nyt kuulisin enemmän kuin mielellään teidän mielipiteitänne. Jos ostaisitte tällaisen asunnon, tyytyisittekö olemassa olevaan pohjaan, vai lähtisittekö (todennäköisesti mansikoita maksavalle ja hermoja riipivälle) huonejärjestyksen pyörittelyn tielle?

I've been spending this evening sketching a floor plan with a free software called Floorplanner. If you need to do something like this, go check it out! It's very useful and almost feels like the good old times playing Sims..

Now I'd like to hear your opinion. The floor plan above is the current state of the apartment. It has a couple of downsides, a rather small kitchen and maybe a bit too big bedrooms. What I'd like to do is presented in the second picture. Would you stick with the existing plan or start the possibly expensive  and nerve wrecking change of everything?


18 kommenttia:

  1. Uusi pohja näyttää hurjan paljon paremmalta! Yhteen asiaan kuitenkin kiinnitin heti huomiota. Olohuoneeseen on kulku vain keittiön kautta. Kannattaisiko jättää aukko eteisen ja olohuoneen väliseen seinään? Silloin asunto kenties vaikuttaisi entistä avarammalta..? Paha sanoa mitään, kun ei oikeasti ole käynyt paikan päällä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ihan totta, että avartaisi vielä paljon jos eteisestä pääsisi myös olohuoneeseen. Sitä vaihtoehtoa mä itse asiassa yritin vähän tuossa kolmannen kappaleen lopussa sanoakin, mut näköjään se tuli ilmaistua vähän oudosti.:) Jos ei koko seinää pysty kaatamaan niin voisi ainakin jonkun aukon laittaa.

      Poista
    2. Mä luin vissiin vähän väärin.. Mä jotenkin ajattelin, että kaatouhan alla on toi jääkaappiseinä :D Mutta gogogo jos vaan siltä tuntuu! :)

      Poista
  2. Joo! Loistavan pohjamuutoksen oot suunnitellu. Onko 70-luvun asunto? Vanha pohja ainakin vaikuttaisi sellaiselta - keittiöt pieniä, olohuoneet valtavia. Kyllä mä lähtisin muutoksen tielle, ei muuta kuin rohkeasti vaan! :)
    (Eedithin tavoin minäkin laittaisin kulun olkkariin eteisestä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, oikein loistava, pitäskö harkita alanvaihtoa.. :D Nojuu ei ehkä kuitenkaan. 60-luvun (vissiin aika tyypillinen) asunto tämä on ja muutoksen tie houkuttelee kyllä hurjasti.

      Sellasenkin idean sain tästä ihan lähietäisyydeltä, että dntä jos jossain muodossa säästäis tuon vaatehuoneen. Ei paha idea ollenkaan, koska mikään ei oo niin ärsyttävää kuin liian pienet säilytystilat ja ei tuon olohuoneen ehkä noin valtava tarvis olla kuitenkaan. Mietintään..

      Kertokaahan lisää ajatuksia. Jos jollain on kokemusta varsinkin tuosta keittiön paikan vaihdosta niin kertokaa ihmeessä!

      Poista
  3. Ei yhtään toivoton tuo alkuperäinen pohja. Muunneltavaksi siis. :)

    Pistää vaan ihmettelemään näitä vuosikymmenten eri villityksiä. 60-70-luvulla kun on ollut muotia punkea keittiö vaatekaapin kokoiseen tilaan ja eikä kylppärin neliöilläkään juhlita. Pungeppa sinne sitten sen ammeen kaveriksi vielä pönttö, lavuaari, pesukone, pyyhkeet ja vähän jotain säilytystä ja saa se näyttämään edes jotenkin siedettävältä. Not. Ja sama sen keittiön kanssa. Tai sitten vaan vika on minussa, mutta astianpesukoneesta en luovu ja jostain vaan noita härpäkkeitä on ajan saatossa kertynyt. On astioita kolmea eri settiä, mummon perintöhopeita, fonduepataa, boolikulhoa, wokkia, pataa ja kattilaa. Eikä tuossa ollut vielä kaikki!

    Tosin hyvinä puolina pidän ihmisten kokoisia makuuhuoneita. Uutuuttaan kiiltävissä asunnoissa kun makuuhuoneet on kutistettu niin minimiin ettei meidän parisänky edes kaikkiin mahtuisi. Säilytystilatkin kun ovat yhtä kuin kolme 40cm leveää kaappia.

    Paasauksen lopputuloksena pistetään tilaukseen 250m2 talo 50m2 hinnalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta turiset, jos asiat on olleet vähän vinksallaan muutama kymmentä vuotta sitten niin ei ne minkinkopin kokoset makkaritkaan nykyään mitään kovin järkeviä ole. Kun vaan jostain löytyis sellanen kämppä missä ois kaikkien aikakausien hyvät puolet samassa niin ois kyllä huimaa. Nyt täytyy pelata niillä korteilla mitä on, ja yrittää pelata ne mahdollisimman hyvin.:) Kylppärihän tässä on tosi pieni, mut yritän kestää sen.

      Ja sanon vain tuohon sun lopputulokseen, että asuin joskus lapsena 250:ssä neliössä ja siivouspäivänä se tila oli kaikkea muuta kuin kivaa :D Mut joku 180m2 tuon 50 hinnalla sopis mullekin.:)

      Poista
  4. Ehdottomasti uusi pohja!! Piste. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä ollaan, kyllä se olisi noin sata kertaa parempi. Pitää vain selvittää onko muutos tämän budjetin rajoissa mahdollista.:)

      Poista
  5. Jos jättäisitte keittiön alkuperäiselle paikalleen, niin ehdottomasti säästäkää vaatehuone, jota itsekin vähä jo väläyttelit. Me avattiin omassamme koko komeron seinä, laitettiin tilalle peililliset liukuovet, ja komero imee kamaa valtavat määrät! Hyllyjä, koreja ja hengaritankoja vaan lattiasta kattoon ja kaikki kauniisti peilien taakse piiloon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti vaikka keittiö siirrettäskin niin jätettäs jonkunlainen vaatehuone tuohon. Koska niin kun sanoit, niin sinne saa älyttömästi tavaraa ja mitä vähemmän sitä roinaa on esillä sen parempi.:)

      Poista
  6. Luin juuri kun kirjoitit, ettei keittiön siirto onnistu. Ajattelin ehdottaa mikä tuli mieleen jo kun ekan kerran tätä katsoin, jäi vaan kiiren keskellä kirjoittamatta.

    Olisiko mahdollista kokonaan tai osittain purkaa keittön ja makkarin välinen seinä? Niin, että tuo toinen kaappirivistö madaltuisi saarekkeeksi? Viereisestä makkarista saisi siis olkkarin ja tuossa ruokailutilassa olisi edelleen ruokapöytä. Sitten olkkarin ja toisen makkarin välisen seinän voisi sulkea, ja laittaa ovi eteisestä toiseen makkariin (ent. olohuone). Toiseen makkariin voisi tuo vaatehuone jäädä, kunnon walk-through-closet... ;)

    Keittiön siirtäminen on tosiaan hurja lupaprosessi ja hyvin kallis. Mutta näin keittiö vesipisteineen pysyisi paikoillaan, eli periaatteessa vaan seinä kaatuisi. Toki vaan pohjaa katsomalla on vaikea nähdä onko tällainen muutenkaan järkevää, ja pahoittelen jos itsestäänselviä kirjoittelen.. :)

    Kokemusta on kyllä rempan suhteen pettymisestä! Täytyy kyllä sanoa, että nekin asiat joissa jouduttiin periksi antamaan on lopulta kääntyneet voitoiksi. Voimia jo nyt, hieno siitä tulee!

    VastaaPoista
  7. Öh, niin ja siis tietysti pitäisi myös kaataa tuo keittiön ja eteisen välinen seinä. Olisi aika kiva avokeittiö+olkkari! Tosin noi seinien kaadotkin voi olla ongelmallisia, tiedättekö jo mitkä on kantavia ja mihin saatte koskea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ollenkaan itsestäänselviä kirjoitellut vaan tosi hyviä pointteja, kiitos! Kyllä me tuotakin vaihtoehtoa ollaan pohdittu ja ei sekään huono olisi. Ainoa mitä mietin tuon muutoksen suhteen on se, että tuleeko kämpän mittasuhteista sitten vähän hassut kun makkarit on molemmat melkein yhtä isoja kuin keittiö ja olohuone yhdessä.:) Ei se kyllä oikeasti mikään ongelma olisi, varsinkin lapsen huoneessa saakin olla tilaa leikeille ja meidän makkariin voisi majoittaa työpisteen.

      Pitääpä selvittää heti huomenna (en siis tiedä vielä) onko jotkin väliseinät kantavia vai voisiko niitä jyrätä. Tässä kyllä pääsisi niin paljon helpommalla ja halvemmalla kun ei tarvitsisi alkaa koko keittiön paikkaa muualle raijaamaan.

      Niin ja tuhannet kiitokset tsempeistä! Kyllähän sen tietää ettei rempasta ilman kompromisseja varmasti selviä, mutta mitä vähemmän niitä sen parempi.:) Ja niin kuin sanoit, monesti nekin harmittavat asiat kääntyy lopulta hyviksi.

      Poista
  8. Hei oon ollut ihan liian laiska lukee blogeja, luen tälleen takautuvasti että teillä on vipinää uuden kämpän saralla. Ihan mahtavaa!!

    Tottahan toki toi sun uusi plääni ois mahtava muutos pohjaan, ymmärrän että parveke ois luonteva jatkumo oloilun ja köökin suhteen, MUTTA jos budjetti ei kestä muutokseen oon samoilla linjoilla edellisen äMmän kanssa jos se vaan jotenkin on mahdollista. Että keittiön viereisestä makkarista seinä osittain pois ja siitä olkkari ja nykysen olkkarin tilalle uus makkari. Makkaripartsi, how awesome is that?! Aika romanttista... ;D Miten noi seinät, tiedätkö mitkä on kantavia ja mitkä ois mahdollista jyrätä? Tulis vähän avaruutta sokkeloihin.

    Meil on tässä uudessa kämpässä keittiössä tilaa vaan pienelle pöydälle aamupaloihin jne ja oikee ruokapöytä sijotettiin yhdistettyyn olkkari-työhuonetilaan toiselle puolelle kämppää. Toisaalta rasittavaa roudata kaikkee edestakas, mutta nyt kaikki romppeet, kattilat ja tsydeemit jää todella niinkun mainitsit piiloon keittiöön ja asetellaan lautaselliset valmiiks jo keittiössä ja ruokapöydän ääressä keskitytään ainoastaan ruokailuun. Enkä mä enää huseeraa tiskien ja systeemien kanssa siinä ruokailun yhteydessä. Mutta toi terassi kyllä aukeaa olkkarista. Sori. ;D

    Vaatehuone voi jäädä alkuperäisille sijoilleen, tai jos ne huoneet kerta on niin helkutin hulppeita ;D niin sen vois purkaa ja rakentaa uuden tohon kylppärin "yläpuolelle". Siitä vois kätsästi kävellä nakuna suoraan pukeutuu tai sitten vaikka nappasta lisäneliöitä kylppäriin tai sekäettä. Mahtuis kylpyammekin jos haaveilette sellasesta naperolle ja vaikka pakopaikka mammalle, nojatuoli jonne voisit "unohtua" lukemaan kirjaa kun "huoltaisit" vaatteita...?! ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vipinää hyvinkin ja onhan tämä huisia!:)

      Hehe joo makkaripartsi, oishan se jotain :D Ei olla tosiaan vielä otettu selvää tuosta seinien kantavuudesta, mutta kun keittiön laajennus ja olkkarin siirto makkarin puolelle saa näin monta ääntä, niin on siitä otettava selvää. Kerron heti kun tiedän! Kylppäri on rempattu aika vasta niin sille me ei luultavasti tehdä mitään, eli uskosin että jos tehdään tuo sun ja M:n kannattama muutos niin muu huonejako jäisi aikaslailla noin kun se nyt on.

      Kiva kun kerroit myös miten teillä homma toimii. Just sellasta aamupalapöytää mekin ollaan tuonne köökiin suunniteltu, jos ei aleta mitään seiniä kumoamaan. Kaikessa on niin puolensa, roudaamisessa ja romppeiden pysymisessä keittiössä. En osaa päättää a-aa-aa (kukaan kattonu James Potkukelkkaa?:)

      Niin ja apua, ei mitään salasoppea näin laiskalle. Mä kun "unohdun" jo ilman sellastakin millon mihinkin vaan oleilemaan sillon, kun pitäis jotain järkevää tehä :DD

      Poista
    2. A-aa-a! Kuka EI oo kattonu James Potkukelkkaa? :D

      Tuli viel mieleen yks juttu mikä on ainakin mulle tosi tärkeetä.
      ILMANSUUNNAT. Että mikä huone antaa mihinkin. Millasta valoa tulee sisään. Ja mitä kunkin huoneen ikkunasta näkyy.
      Exextalossa oli tosi valosat lastenhuone ja makkari joiden ihanasta etelävalosta ei päässyt koskaan nauttimaan, kun kaikki päiväsaikainen toiminta sijottu huoneisiin jotka anto pohjoseen. Köökki oli niin pimiä että piti paistattaa kaikkia mahdollisia valoja päiväsaikaan, luonnonvaloa ei ollut tarpeeks ja se alko ottaa aika hetimiten kuuppaan. Olkkarikin oli synkkä ku mikä. Vaikka oli kuinka kivat ikkunalaudat. ;)
      Nykysessä tulvii onneks valoa joka suunnasta, vaikka tää ei ookkaan yhtä avaraa tilaa mistä edelleen haaveilen.

      Poista
    3. Tämäkin vielä, ILMANSUUNNAT. Voi pojat, en oo tajunnu edes ajatella :D Mutta totta kyllä, että kannattaa sekin ottaa huomioon. Tuolla on onneksi isot ikkunat joka huoneessa että valoa luulis riittävän, mutta jos keittiö siirretään niin sillon siinä ei kyllä olis ikkunaa itse siinä tilassa ollenkaan. Jee, yks miinuspuoli siirrolle :D

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!