3.11.11

Isona musta tulee..



Reaalielämän koukerot ovat muutaman päivän ajan vieneet huomion bloggailulta, mutta nyt ollaan kehissä taas. Pikkumies on ollut viime viikosta asti flunssassa, josta on onneksi jäljellä enää sitkeä röhä. Samaan syssyyn avautui kotipuolessa yllättäen hovikuljettajan paikka, kun raskaahkosta kaasujalasta kärsivän perheemme äitee hurautti korttinsa hyllylle. Tarinan positiivinen puoli on se, että pikkuveli ehti kuulemma ajoissa koulunpenkille, mutta vähän turhan kalliiksihan tuo tuli. Hyppäsimme siis maanantaina pojan kanssa alumiinivarikseen ja tulimme hoitamaan kuljettajan virkaa ainakin pariksi viikoksi, niin pääsee mummi töihin täältä periferiasta.

Räkää pyyhkiessä ja ratin takana on taas kerennyt olla ajatuksissaan. Tällä kertaa olen pyöritellyt päässäni ammatinvalinta-asioita. Do more of what you love, niinhän sitä toitotetaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Saattaahan sen tästä blogistakin huomata, että sisustaminen kiinnostaa minua tosi paljon. On kiinnostanut jo vuosia. Huonona riskinottajana en kuitenkaan uskaltanut täysin kuunnella sydäntäni ammattiasiassa, joten sisustusalahaaveet jäi. Pelasin ennemmin varman päälle ja aika pitkälti järkisyistä opiskelin farmaseutiksi. Sitä työtä tulee varmasti riittämään, koska melko suurella todennäköisyydellä ihmiset sairastavat vaikka millaista lamaa pukkaisi. Ei farmaseutin ammattikaan suinkaan mikään virhe ollut, ja olin sitä jo pitkään ajatellut. Mutta ei se kyllä mikään varsinainen intohimoni kuitenkaan ole.

Sisustushommiin suuntautumista hillitsi järkisyiden lisäksi sekin, että oman luovuuden täydellinen likoon laittaminen työssä tuntuu ajatuksena jopa vähän pelottavalta. Olisiko minulla (ollut) riittävästi näkemystä? Jyräisikö oma suhteellisen valikoiva makuni kaiken alleen niin, etten kykenisi vastaamaan asiakkaan omiin toiveisiin? Mitä jos kukaan ei tykkäisikään siitä mitä teen? Lääkkeiden toimittaminen tuntuu noihin mietteisiin peilaten jopa yksinkertaiselta. Toki on oltava koko ajan tarkkana eikä virheisiin ole varaa, mutta omaa persoonaa ja tyylitajua ei tarvitse kovin usein laittaa alttiiksi arvostelulle.  Sitten taas toisaalta, omista haasteistaan huolimatta voisi luova työ antaa paljon enemmän. Itsetunto saisi luultavasti enemmän kolhuja, mutta varmasti vastapainoksi saisi kokea aivan erilaisia onnistumisen elämyksiä, kuin nykyisessä työssäni.

Eihän kaikki sisustuksen parissa työskentelevät tietenkään sisustuksia suunnittele, mutta se toinen suosittu vaihtoehto, sisustuskaupan perustaminen ei oikein houkuttele. Ihan siitä syystä, että näitä pikkuputiikkeja syntyy kuin niitä kuuluisia sieniä sateella. Ja valitettavasti melkein yhtä monta tuntuu mätänevän pystyynkin..

Ehkä siis ainakin toistaiseksi jätän sisustuspuuhat harrastuksen tasolle ja jatkan leivän pöytään tienaamista valkoinen takki päällä. Näiden pohdintojen päätteeksi mua kiinnostaisi tietää teidän lukijoiden ammatinvalintatarinoita. Valitsitko alan järjellä vai tunteella? (sori, todella kliseinen kysymys, mutta en keksinyt tähän hätään parempaakaan) Entä kannattiko valita niin kuin pää sanoi? Vai sittenkin kuten se sydän? Eihän työ toki koko elämä ole, eikä sen kuulukaan olla. Mutta kyllä sitä välillä miettii, että haluaisiko tehdä sen kolmasosan päivistään jotain mikä oikeasti sykähdyttää, vai tyytyisikö sittenkin vain johonkin paljon tavanomaisempaan.

Ps. Huikea Dooda kirjoitteli täyttä asiaa ammattien arvostuksesta, käykääpä lukemassa! Hyvä muistutus siitä, että pitäisi jaksaa kunnioittaa kaikkien työtä. Ja vinkki: se on helpompaa, kun menee itse tekemään niitä töitä, joita liian monet eivät arvosta. Nimim. kesätöikseen siivonnut, puistoja hoidellut (ja siinä tuoksinassa koirankakkaa päälleen siimaleikkurilla heitellyt), huoltsikan kassalla heilunut ja varastoduunia tehnyt nuori nainen

I have been at my parent's with little man and done a lot of thinking about career choices lately.  Do more of what you love, they seem to say everywhere. As you might have noticed from my blog, I love everything that is related to interior. Despite that enthusiasm I kind of played it safe with my choice of profession, and studied myself a degree in pharmacy. I'm such a bad risk taker so I wanted to study something that I could rely on even on the tougher financial times, and I'm pretty sure people will be sick in the future too. I do like that job too, don't get me wrong, but to be honest it's nothing I'm really really excited about. Mostly it's just work.

In addition to rationality, my other reason for not pursuing an interior design career is that I feel/felt somewhat scared of having to give so much of my own personality to my work. And what if I wouldn't be creative enough? What if my own picky sense of style would make it hard to come up with something that pleases every different customer? What if, what if.. That list could go on forever. But then again, I feel like that sort of a job would give me back so much more than my current one.

After thinking and thinking about these issues so much, I would like to know the career stories of you my readers. Did you listen to your heart or your head? Do you feel like you've made the right decision? I know work isn't the whole life and that's how it's supposed to be. But still sometimes I'm wondering whether I should spend third of my days doing something I absolutely love, or just keep on doing what I'm doing even though it's nothing special..

6 kommenttia:

  1. Olen mietiskellyt vähän samoja ammattijuttuja. Äitiysloman jälkeen edessä on takuuvarmasti ainakin alan vaihto, mutta mihini ja mitä? Onneksi on vielä aikaa miettiä. Harmi, ettei kukaan kerro vastauksia suoraan. Että mitä kannattaisi tai ei!

    VastaaPoista
  2. Itselläni on koko ajan fiilis et mitähän sitä sitten seuraavaksi tekisin... En oo yhtään osannu aatella et oisin jo jotenkin "valmis", helpompi mennä aina sen mukaan mitä eteen tulee. Ehkä jotain vaikutusta on myös sillä, ettei ukkokultakaan oo alkanu ihan paikalleen jämähtää vielä. Jos jotain haaveista kertoisin, niin esimerkkejä vois olla vaikka liikunnanohjaaja (jonku oikeen hyvä lajin kun keksis), luomupuutarhuri (kasvattelisin kotona lasten kanssa lähiruokaa sitä tahtoville), sit tietysti se oma unelmien kahvila, johon vois liittää tuota samaista sisustusintoiluakin... Mulla nää ei oo niin akateemisia lajeja nää haaveet. :)

    VastaaPoista
  3. Valitsin tunteella ja tykkään valitsemastani alasta. Mutta olen itsekin miettinyt sitä sisustusasiaa niin kuin lisämausteena. Katsoin jo eri mahdollisuuksia opiskella työn ohessa. Näkyyhän noita olevan, ainakin sellaisia maksullisia, pitempiaikaisia, kursseja. Mutta sitten totesin, etti aika riitä vielä, kun on pieni lapsi ja käyn töissä.

    VastaaPoista
  4. Krisse: Sano muuta, olisikin joku kertomassa.. Jos löydät sellaisen tyypin niin vinkkaa että meilläkin saa tulla käymään.:) Tsempit alanvaihtopohdiskeluihin!

    Anna: Totta, harvoin tässä elämässä mitenkään valmis olo on. Huikeita haaveita sulla ainakin on, ei muuta kun joku niistä toteutukseen!:) Eikä todellakaan tarvi olla mitään akateemista. Yliopistolla mä just inhosin sitä kaikkea akateemista vouhkaamista, kun ei saanut sanoa että tulee kouluun koska "ei yliopisto ole koulu, vaan tiedeyhteisö". No jassoo.

    Kiki: Voisin tuota sisustamista itsekin harkita sivuduuniksi, mutta samassa jamassa ollaan sun kanssa viimeistään tammikuussa, kun on töihin paluun aika. Työt, opiskelu ja pieni lapsi ei vain ole toimiva yhtälö. Mutta ehkä vielä joskus, opiskeleehan jotkut kuuskymppisetkin ja siihen ikään on onneksi vielä matkaa!:)

    VastaaPoista
  5. Hieno juttu, tuun takasin ajan kanssa. :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos ja ei muuta kun tervetuloa uudelleen paremmalla ajalla, tää pulju on aina auki.:)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva! - A comment would be nice!