20.9.12

Tänä aamuna





Rakastan iltavuoropäivien kiireettömiä aamuja. Ei tarvitse herätä kännykän piippaukseen, vaan voi odottaa ihmisherätyskellon äänimerkkiä ja kaapata sitten tuon rakkaan pikkuihmisen kainaloon. Ja jatkaa laiskottelua peiton alla lämpimässä niin pitkään kun huvittaa. 

Ehtii syödä kunnon aamupalan koko perheellä. Kahvia ja teetä, puuroa, leipää ja hedelmiä. Ei mitään ihmeellistä, mutta silti niin parasta.

Liian usein aamu on sellainen, että herään liian myöhään kolmannen torkutuskerran jälkeen. Hyppään vaatteisiin, vaihdan puolinukuksilla olevalle pojalle pikavauhtia vaipan ja vaatteet ja juoksemme bussiin. Aina emme ehdi ja sitten on edessä reipasta ravia rattaiden kanssa päiväkodille, että ehtisin seuraavaan bussiin tai junaan. Lapsi saa aamupuuronsa hoidossa ja minä ostan ehkä sen viidenkymmenen sentin croissantin työpaikan vierestä lähikaupasta, jonka hotkin kitusiini matkalla sorvin äärelle.

Jos iltavuorot ei muuten olisi niin vehkeestä, voisin ihan vain tällaisten kiireettömien aamujen takia alkaa tehdä pelkästään niitä.

I love mornings like this morning, when there's no rush. I don't need to wake up to alarm beeping, but instead I can wait until our own human alarm clock makes a sound. And then I'll go and get him out of his own bed and many times he'll climb up to our bed to lie lazy with us for as long as we please to.

We have time to eat proper breakfast together. Coffee and tea, porridge, bread and fruit. Nothing special, but still it's so nice.

Because too many times our mornings are chaotic. I wake up late, dress up in a second, wake our little one up and quickly change his diaper and clothes. And by then we have to be on our way, running to the bus stop. Little man will have breakfast at the day care and I might grab a cheap croissant from the super market next to my work place. If I have time.

If evening shifts didn't suck in so many ways, I'd work just evenings for the sake of mornings like this. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!