Poika on hurahtanut pyöräilyyn, vaikka ei itse vielä yltäkään polkemaan. Omassa istuimessa istuminen äidin tai isin hikoillessa on parasta. Tänään isi hurautti pyörällä töihin ja pienet silmät tuijottivat varmaan kymmenen minuuttia toiveikkaasti mäkeen, jonne pyörä iseineen kurvasi. Etkö huomannut että jotain jäi? Kypäräkin olis tässä hollilla.
Ensi kesänä meidän ukkeli voi varmaankin jo hurauttaa itse perään. Tuo huikea kruiseri oli kyllä sellainen onnenpotku, että sitä on jaksettu ihmetellä pitkään. Kävi nimittäin niin, että oltiin kerran lähdössä kylästä ja alaovelle osui samaan aikaan meille tuntematon talon asukas. Tämä mies kysäisi meiltä ihan yllättäen, että tahdottaisko kolmipyöräinen. Me kilpaa nyökyteltiin ja kohta oli nokan edessä kaksikin pikkufillaria, joista pääsimme valkkaamaan. Toinen oli pinkki, eikä muutenkaan läheskään yhtä päheä kuin tämä yksilö, joten valinta oli helppo. Kiitos sinulle, kuka ikinä oletkin. Teit meidät onnellisiksi!
edit. Olen muuten yrittänyt ylipuhua miekkosta, että saisin maalata keittiön tulevan pikkupöydän (jahka sopivan sellaisen löydän) tuolla rähjäisen remppajakkaran sinisellä. Vielä toinen puolisko ei ole lämmennyt.
edit. Olen muuten yrittänyt ylipuhua miekkosta, että saisin maalata keittiön tulevan pikkupöydän (jahka sopivan sellaisen löydän) tuolla rähjäisen remppajakkaran sinisellä. Vielä toinen puolisko ei ole lämmennyt.
Our little one loves cycling, even though he can't reach the pedals himself just yet. Sitting in his own seat while mom or dad sweats, that's the best! Today daddy went to work by bike and the little eyes stared out for quite some time . Didn't you notice that something's missing? I even have my helmet here ready to go.
Next summer he'll probably be able to go after him on his own bike. We are so happy about that green little cruiser. The story goes like this: we were leaving from a friend's house and down at the front door we met an unknown man who lives in the same house. He asked us, totally out of the blue, if we wanted a tricycle. We both nodded enthusiastically and he went to the storage room and came out with two little bikes to choose from. The other one was pink and not nearly as cool as this one anyway, so it was an easy pick. Thank you, whoever you are. You made us happy!
Hei. Löysin blogiisi vastarinta blogin kautta. Sinulla on kiva kirjoitustyyli, kaikki ei ole niin vakavaa:) tulen uudemmankin kerran lukemaan, erityisesti remppa ja sisustusjutut kiinnostaa. T. Jonsku valoisaa vaaleaa blogista.
VastaaPoistaOnpa mukava kuulla että mun jorinat uppoaa.:) Lupaan kirjoitella lisää rempasta ja sisustuksesta kunhan hommat taas etenee ja saa tätä huushollia kuvattavampaan kuntoon!
PoistaIHANA tuo pyörä!!! Tulee ihan muistoja mieleen meidän vanhasta punasesta kolmipyöräsestä:) ja ois kyllä näppärä väri tuo sininenki. Kattelin just Pertsalle takkia ja löyty yks tommonen sininen mikä oliki aika hieno. Ja oon aina inhonnu sinistä, niin se mieli muuttuu..:) -systeri-
VastaaPoistaKyllä tuolla kelpaa rullailla! Oispa se punanen tallessa niin se ois kans tosi makee. Nyt ei auta kun lämmöllä muistella..
PoistaSinisiäkin on niin erilaisia. En mä edelleenkään oikeen muista sävyistä välitä mutta tollanen kirkas perusväri kyllä kelpais. Kattotaan miten tässä käy.:)
Tais äitimuori/isukki perruutella Volvolla yli siitä.. Että ei ois paljon iloa enää meidän lapsosille siitä mutkamoposta. Vai muistanko väärin?
PoistaHieno on pyörä ja uskomaton tuuri teillä!:D
VastaaPoistaKannatan tuota sinistä. Meillä lähtee kans ruokapöytä myyntiin ja jostain olisi haalittava uus tilalle. Jos joku siis ostaa tuon vanhan ensin..:)
Kerrankin meitäkin onnistaa :D
PoistaJee, lisää vaan ääniä siniselle niin ehkä saan miehen pään käännettyä.:) Tsemppiä teillekin ruokapöytäetsintöihin! Aiotteko myös hankkia jonkun vanhan vai ihan uuden?