1.9.12

Ikealempparit



Vastarintamasta heitettiin haasteella ja nyt siihen vastataan. Alunperin Sisusta siis- blogista liikkeelle lähtenyt haaste kuuluu näin: valitse Ikean uutuuksista kolme suosikkia ja heitä lisäksi villi veikkaus, mistä tuotteesta tulee kuvaston hitti. Ei mainoksia ja ilmaisjakelua ovessa - ei uutta Ikean kuvastoakaan. Pöh. Onneksi eletään nykyaikaa: kaivelin kuvaston netistä ja aloin etsiskellä jotain mainiota.

Aika moni osanen uudesta PS 2012- sarjasta kolahti, eniten kuitenkin nojatuoli ja tv-taso. Itse asiassa pari viikkoa sitten kun käyskenneltiin livekierroksella kyseisessä puljussa, mies jopa uskalsi ehdottaa noita mustia tuoleja meille keittiön tuoleiksi niiden kuolailemieni Hayn ihanuuksien sijasta. Rahaahan siinä säästyisi, mutta vielä pidän unelmastani kiinni. Keltaisen tv-tason tahtoisin lastenhuoneeseen penkiksi ja säilytyskalusteeksi. Kolmanneksi listaan laitoin Malin Figur- pussilakanat. Kaunis väritys ja sopivasti epäsymmetrinen kuosi vähän vinksahtaneille nukkujille, ei kai siihen muuta syytä tartte.

Hitiksi veikkaan Hektar- kattovalaisinta. Monessa blogissakin jo ihastellut Lappljung Ruta- tuotteet ja Kajsamia- verhot tulevat varmaan myös olemaan suosikkien joukossa.

Laitan haasteen eteenpäin Doodalle, Aniliinille ja Riikalle, olkaapa hyvät!:)

I got a challenge to pick three of my favorites from the new Ikea catalogue. I like the whole PS 2012- series, but especially I like the black chair and the tv-stand. Another item that I found interesting was Malin Figur- duvet cover.

And then what I predict to be a hit: Hektar pendant light definitely. 




6 kommenttia:

  1. Tanke söön! Tähän tartun oikein mielelläni jahka kerkiän, nyt mie oon lähössä rimpsalle...!

    Ja hei, sullon loistava maku! Meiltä löytyy jo tuo tuoli ja Hektar-lamppuset. Ne on mahottoman kivoja, etenkin tuossa tuolissa istuu kuin prinsessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et sä ois kyllä mihinkää saanu lähteä kun tää on tekemättä :D Ehheh joo. Tee kun kerkiät!

      Mutta jos tuossa tuolissa on niin hyvä istua niin kääk. Pitääkö mun tosissaan alkaa harkita!? Oishan siinä kyllä roima säästö tiedossa..

      Poista
  2. Anonyymi3/9/12 00:15

    Juuri tänään Ikeassa sisustusahdistuksissani kävin katsomassa lamppuja ja tuo Hektar-lamppu pienempänä ja useampana jäi mietityttämään että josko siitä olisi keittiön pöydän lampuksi. Ja nyt sitten täällä se! Jäin vain miettimään onko tuo liian teollisuushallimainen/jotain meille... Onkohan sisustusahdistukselle jokin oma diagnoosi ja täsmälääke?

    -kukkis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yhtään siltä tuntuu niin anna mennä vaan, teollisuustyylihän on kuuminta hottia nyt.;)

      Hih, ainakaan apteekista ei taida tuohon ahdistukseen löytyä lääkettä mutta moneen muuhun kyllä :D Lähde kiertelemään vaikka Habitarea tai ens viikonloppuna Design Marketiin Kaapelitehtaalle haistelemaan uusia tuulia? Tuolla jälkimmäisen ihmispaljoudessa luoviessa saattaa kyllä alkaa ahdistaa vaan enemmän, mutta on se sen arvosta.. :)

      Poista
  3. Päädyin pitämään vanhan lampun :) Mutta Habitareen voisi mennäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä niin, ei kannata ostaa uutta jos liikaa epäilyttää.:) Yritän myös päästä Habitareen, mutta meen sunnuntaina jos meen kun oon la töissä. Soitellaan jos oot menossa samana päivänä?

      Ps. Tervetuloa "viralliseksi" lukijaksi.:)

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!