Uutuus viehättää, mutta osaa se myös kauhistuttaa, ainakin minua. Sama kaava toistuu joka kerta, oli kyse sitten vihkisormuksesta, puhtaan valkoisista lastenrattaista, puhelimen näytöstä tai kuten tällä kertaa, keittiön induktiotasosta ja huiman hienosta altaasta. Varjelen uusia silmäteriäni haukan lailla, mutta jossain vaiheessa valvonta aina pettää. Ja ne ensimmäiset naarmut, pinttymät tai lohkeamat, ne tuntuvat kamalilta.
Onneksi aika tekee tässäkin asiassa tehtävänsä. Lopulta koittaa se helpottava hetki, kun ei jaksa enää välittää. Tai välittäminen on turhaa, kun ei niitä tavaroita saa enää uudelta näyttämään vaikka tekisi mitä. Silloin ei enää pysy laskuissa vanhoissa jurmuissa tai tahroissa, eikä uusiakaan kannata hinkata epätoivon vallassa, koska peli on jo joka tapauksessa menetetty.
Sitä helpotuksen hetkeä tässä taas odotellaan.
Vai täytyykö siirtyä ostamaan kaikki tavara käytettynä,
niin ne käytönjäljet saa kaupan päälle ilman,
että jokaisesta erikseen pitää ahdistua?
It's always cool to get something brand new, but it also makes me very nervous. I'm really pedantic and try to protect my new treasures as well as I possibly can. Now I'm fighting to keep the induction stove and sink in perfect shape in our new kitchen. Still, you can't prevent every scratch or stain and the first ones always feel the worst.
Luckily at some point you don't bother anymore. It's useless, because the stuff won't look like new anymore, no matter what you do. I'm looking forward to getting to that point and not having to worry about some stupid little scratches. At least for a while, until I get something else to worry about..
Sinäpä sen puit sanoiksi! Ensimmäistä käytönjälkeä odottaa melkein henkeä pidättäen ja kun se tulee, tuntuu kamalalta mutta hetken perästä jo helpottaa. Elämän karuja käpyjä. ;)
VastaaPoistaEi oo helppoo ei tämä uuden kanssa eläminen.:)
Poistasoot ihana! arvaas oliko minulla nitrot kourassa kun saatiin tuo korkeakiiltokeittiö asennettua? nyt siellä on naarmuja tasasesti kaikilla tasoilla, sormenjäljet kruunaa koko sopan...ja induktiolieden eniten käytetty kohta on jo samea, mikä ahistaa ehkä kaikista eniten - kun mä niin tykkäisin että se kiiltää!
VastaaPoistakeheveli.
Heh, vähän aikaa mietin että tutunoloset jutut mutta kuka tää tyyppi on, sitten vasta hokasin :D Pakkohan se on alkaa henkisesti valmistautumaan kaikenlaiseen hankaumaan ja sameuteen kun se tässä on kuitenkin edessä. Saattaa olla että mutka nitrohyllylle on tiedossa mullekin.:) Sormenjälkien suhteen oon jo luovuttanu..
PoistaKai koti on elämistä varten..? Mua kammottaa käydä kodeissa joissa elämä ei saa näkyä mitenkään. Ei leluja lattialla, vain harkituissa asetelmissa sävy sävyyn sisustuksen kanssa. Ei naarmuja, ei sormenjälkiä, ei yhtäkään ruokatahraa. Ei elämää, vain pysähtyneisyys jossa kuulee kun pölyhiukkanen laskeutuu pöydän pinnalle. SE on musta oikeasti paljon ahdistavampaa kuin se, että elämä jättää jälkiään. Siisteys on ihanaa ja harmonista kyllä, mutta ei ihan vakuumissa tarvitse silti kaiken olla. Tykkään sun blogista, kiitos siitä! :)
VastaaPoistaKiitos, ja älä huoli! Elämä todellakin saa näkyä meillä - ja se muuten näkyy, olisitpa kärpäsenä katossa.;)
PoistaMun naarmu(ym)neuroosi on kai aika valikoivaa sorttia, kun just jossain upouuden lieden pinnassa jäljet ärsyttää, mut siellä täällä voi olla kampetta levällään ja se ei niin haittaakaan. Välillä kyllä vähän kateellisena kattelen muiden putsblank-koteja, mutta tiiän ettei meillä tuu sellanen koskaan olemaan ja tarkemmin ajateltuna en oo ihan varma haluaisinko edes että olis.:)