10.12.12

Mikä joulu?




Jouluun on kaksi viikkoa ja minä elän huolettomasti kuin tuohon juhlapäivään olisi ainakin kaksi kuukautta aikaa. On meillä sentään kynttelikkö nostettu esiin ja tähti ikkunaan. Valoja niissä ei ole kyllä kummassakaan. Kynttelikön johto ei riitä pistorasiasta mihinkään järjelliseen paikkaan ja tähden lamppu unohtuu aina ostaa, vaikka kaupassa melkein joka päivä tuleekin käytyä. Mutta ajatus on tärkein vai miten se meni?

Parempi näin, ilman ylimääräistä stressiä. Varsinkin kun aina joulua ennen tahti töissä kiihtyy ja sieltä kotiin ennättäessään tekee vain mieli nostaa jalat seinälle ja raapia napaa. Tässä lähipäivinä nuo aktiviteetit on kai kuitenkin pakko unohtaa ja jalkautua ainakin kerran maanisen joulukansan sekaan metsästämään täytettä pariin pakettiin. 

Mites siellä, stress vai no stress? Ja kylämäätiiän. Se, ettei järjestä joulua omaan kotiinsa vaan menee sukuloimaan vähentää stressiä melkoisesti. Että tosiasiassa mikä minä tässä oon leuhkimaan rentoudellani. En mikään, mutta vähän leuhkin silti.

Ps. Olen täällä kieriskellyt pienessä blogiahdituksessa ja siinä samalla pohtinut. Ja tullut siihen tulokseen, ettei mainokset ja markkinointi kai sittenkään ole se minun tai tämän blogin juttu. Eli jatkossa mööpeli on taas mainokseton. Huh. Helpotti! (Sisältöyhteistyötä Indiedaysin kanssa jatkan kyllä ilomielin.)

Christmas is just two weeks away but I still live carelessly like it'd be two months away. But actually this suits me very well. The less stress the better! At least we have a chandelier and a star in the window, both without any lights on them though but that's still something, right? 

4 kommenttia:

  1. No stress! Mut me mennäänki mun vanhempien luo aatoksi ja joulupäiväksi anoppilaan. :) lahjatkin on hankittu ja joulusiivoja en tee kun asutaan tällee väliaikaisesti (ööh tai siis vuosi, mutta väliaikaisesti kuitenki).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, no stress kuulostaa hyvältä. Ja väliaikaistahan se vuosikin on, eli ihan oikea asenne.:) Mekin ollaan menossa kummankin koteihin käymään joulun aikaan niin siksikään ei ole ollut kummempaa tarvetta koristella omaa kotia jouluun.

      Poista
  2. Voi kuinka tykkään...
    ...kun et jouluhössötä
    ...et pilaa kivaa blogiasi kapitalistisilla mainoksilla
    ...saan huomata, että en ole ainoa, jolla ei jouluvalot höhda ikkunoissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka tykkään sun sanoista! Mukava kuulla että suunta on oikea jonkun muunkin kun mun mielestä.:)

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!