Päivän Pirkka-niksi: pienemmänkin huoneen saa näyttämään ja tuntumaan ruhtinaallisen tilavalta, kun työntää sen pariksi kuukaudeksi täyteen tavaraa. Nyt kun asustelemme taas vain oman väen voimin, on kummasti enemmän tilaa olla ja hengittää. Aikansa kutakin, mutta kyllä näin on hyvä. Jo ihan vaikka siitäkin syystä, että makkarissaan mahtuu taas kävelemään.
Mielentilaa nostaa myös se, että ehdimme jaksoimme pitkästä aikaa siivota oikein pitkän kaavan kautta. Vielä pari päivää sitten kätevin kulkupeli tässä huushollissa olisi ehkä ollut joku pikkuinen Bobcat. No, eipähän ainakaan kopsahtanut pahasti, kun pikkumies keksi taas kokeilla, josko se sukeltaminen sittenkin olisi se paras tapa laskeutua sängyltä. Lattiaa kuorruttavat vaateröykkiöt pehmensivät sopivasti alastuloa. Meno täälläpäin ylsi loppua kohti yhdeltä kantilta jopa lähes ylhäisellekin tasolle: poikaselle tarjoiltiin apetta hopealusikalla kaikkien muiden pikkulusikoiden ollessa tiskikoneessa.
Vaan voi pojat, nyt on taas siistiä ja mukava olla. Ja tokihan voi lohduttautua silläkin tosiseikalla, että aina löytyy joku joka vetää vielä paremmat pohjat tässäkin asiassa. Joku suomalainen näyttelijätär nimittäin kertoi männä viikolla lukemassani haastattelunpätkässä pesseensä vessan viimeksi puoli vuotta sitten. "Siivous on elämässämme sekundääristä." No ei ole kuule omassakaan elämässäni varmaan toisella tai kolmannellakaan sijalla tuo touhu, mutta kyllä sitä nyt kuitenkin vähän useammin pyrkii itse näitä nurkkiaan hankaamaan.
Ai niin, oli mulla toinenkin niksi: mattopiiskan puuttuessa hommaan sopii vallan mainiosti katuharja (talkkari saattaa kyllä olla eri mieltä). Sillä on myös kätevä harjata nukkamatoista enimmät hiukset irti :D
Tip of the day: if you wan't to make your small room seem more spacious, squeeze it full of furniture for a couple of months. When you finally get to haul all the extra stuff out, you feel like you've got the biggest bedroom in the world.
What also cheers me up right now is the fact that we finally had time the power to clean up our home thoroughly. A couple of days ago the best way to move around in here would probably have been a small Bobcat. Well, at least I can come up with one positive outcome of this: our little man didn't get hurt at all when he (once again) decided to try if diving would be the best way to get off the bed after all. The piles of clothes on the floor softened the landing very effectively. He also got somewhat aristocratic service at one point: we fed him with silver spoon because all the other tea spoon sized ones were in the dishwasher.
But oh boy how nice and tidy it is now! And of course you can always comfort yourself by thinking that there's always someone who is a lot lazier than you. Like that one Finnish actress who in an interview said that the last time she cleaned up their bathroom was half a year ago. "Cleaning up is a secondary thing in our life." For sure it isn't the second or even the third thing on the list of my life's priorities either, but at least I rub these corners a bit more often.
Nothing`s like a fresh cleaned home:)
VastaaPoistaI love your office space, and the bed linen is so nice!
Siisti koti on kyllä yksi parhaista asioista maailmassa! :) Kumpa se pysyisikin sellaisena aina vähän pitempään siivoukseen jälkeen...
VastaaPoistaKauniit lakanat teillä muuten. Tykkään myös tosi paljon tuosta taulukollaaista. :)
Hvite tulipaner: I agree, I just hope it would last longer like that...:) And thanks for the compliments!
VastaaPoistaGinger: Sanos muuta, just illalla kattelin että onpahan jo saanu tuo meidän pikkuvesseli aika tehokkaasti levitettyä parin kaapin ja laatikon sisällöt lattialle.. Mut niitäkin jaksaa paljon paremmin keräillä pois kun on muuten siistiä.:) Niin ja kiitos, tykkään itsekin molemmista tosi paljon!
Aivan ihastuttava taulukollaasi! Jäin oikein tuijottelemaan nuita värejä ja muotoja. Kaunista!
VastaaPoistaKiitos ihanan piristävästä kommentista!:)
VastaaPoista