20.3.12

Hajamielisestä päästä..



.. kärsii koko elämä. Tässä viime aikojen kohellukset:



 - Olin autuaasti unohtanut vaihtaneeni vuoron työkaverin kanssa. Kampean ysiksi sorvin ääreen ja tajuan, että minun olisi pitänyt tulla yhteentoista. Kotiinkaan ei kannata enää ajella takaisin, ei auta kuin mennä kaupungille palloilemaan pariksi tunniksi. Mieluummin olisin ollut poikasen kanssa kotona kun muutenkin tuo yhdessäoloaika on liian lyhyt.

- Kaikki on muutenkin aina hukassa, mutta torstaina lentomatkan jälkeen en enää löytänyt lompakkoa mistään. Soitan jo töihinkin ja siellä tsekataan rouvan kaappi. Ei ole siellä. No niin, jäi varmasti sinne lentokoneeseen. Lohduttaudun köyhyydelläni, mahdollinen löytäjä ei paljon pääse hurvittelemaan. Käyn kuitenkin vielä kertaalleen läpi kaikki kamppeet, ja sieltähän se karkulainen löytyy: meikkipussista. Miten se sinne eksyi, älä kysy.

- Mitä mun pitikään ostaa kotiin? Muistan ehkä puolet. Kirjoitin kyllä kauppalistan, mutta ei se siellä keittiön pöydällä oikein auta mitään. Voinhan tietenkin kotiin mennessä tarkistaa, mitä jäi ostamatta.

- Ai niin, siitähän on jo pari päivää kun meidän huutiksessa myynnissä olleiden kippojen huutoaika loppui. Pitäsköhän siihen voittajaan ottaa yhteyttä?

- Eniten kuitenkin otti päähän tämä: muistin väärin pojun allergiasairaalan vehnäaltistusajan. Tiistaina otin ajanvarauskirjeen käteen oikein varmistaakseni, mihin aikaan torstaina piti mennä. Muuten ihan hyvä, mutta tutkimuksissa olisi pitänyt olla sillä nimenomaisella hetkellä tiistaina. Tottakai niiden puhelinaika oli päättynyt vartti sitten ja uuden ajan saa vain uudella lähetteellä. Ei ne olleet päiväkodissakaan ollenkaan odotelleet, että saamme lopulta vähän selkoa poikasen ruokailuihin... Enkä minä ollut ollenkaan odottanut viljattoman dieetin mahdollista päättymistä.. Ja kaiken lisäksi se käyttämätön aika pitää maksaa. Seuraavana päivänä ei auttanut muu kuin nöyränä soitella ja pahoitella unohdusta. Ihana hoitaja puhelimessa ymmärsi hajamielistä mammaa ja varasi ystävällisesti uuden ajan. Nyt se on ympyröity kalenterista ja puhelimessakin on muistutus. Tällä kerralla me muuten ollaan siellä oikeaan aikaan!


Kiitos hormonit. Toivottavasti saan edes vähän syyttää teitä tästä harvapäisyydestä? Eihän tästä muuten tule mitään, jos moinen säätö on pysyvä olotila. Tähän asti olen pärjännyt (melkein) erinomaisesti muistin varassa. Joskus täyttelin kalenteria kun muutkin tekee niin, mutten koskaan muistanut katsoa mitä olin sinne merkannut. Nyt tilanne alkaa vaatia sen käytön opettelemista.

Hatarasta teipistä kärsii mun taulukollaasit.. :)

 I have been very forgetful lately. Here are some examples:

- I forgot that I had changed shifts with my workmate. I turned up at work at 9 in the morning just to find out that I should have come at 11. Nice. It didn't make sense to go back home anymore, so I had to go wandering around in the city for couple of hours. I'd rather have spent that time home with our son, because that time I get to be with him is so short these days.

- Everything is missing. On thursday after flying to my parent's I realized I can't find my wallet. I called to work but they didn't find it in my locker. Great, I must have left it on the plane. At least the person who finds it can't have a feast because my financial situation is not the best of all, I thought. Then I decided to go through my stuff once more and finally found the lost property from my toiletry bag. Don't ask how did it end up in there.

- What did I have to buy to home? I remember maybe half of the stuff. I did write a shopping list, but it doesn't really help on the kitchen counter. At least I can check what I forgot when I get back home.

- Oops, the selling time of the bowls we had for sale on an internet site expired already two days ago. I guess we should contact the buyer..

- And what annoyed me most was this: I didn't remember the right date of our appointment in the allergy unit. This messed up so many things: they had been waiting in the day care that we'd know more about the little man's diet, and I had been longing for a possible ending of my glutenfree diet. They didn't answer the phone anymore when I realized my mistake so I had to call the next day and hope that they'd understand and give me a new appointment. Usually if you forget to come, the care relationship ends. Luckily the lady who picked up the phone the following day was very understanding and kindly gave me a new appointment. Now I have it circled on my calendar and I also set a reminder on my phone. The next time we'll definitely be there!

Thank you, hormones. I hope I can blame you even a little. Otherwise I'll be screwed, if this is a permanent condition. Before I was fine with just my head but now I'm learning to use a calendar to keep everything under control.

2 kommenttia:

  1. Symppaan ihan täysiä, mutta kirjoitit niin hauskasti että oli pakko vähän kikatella. :) Mutta niin tuttua mullekin, kirjoittamasi oli ihan kuin mun elämästä. :)

    VastaaPoista
  2. Pakko yrittää repiä edes vähän huumoria tästä tilanteesta, vaikka joka hetki ei kyllä ollenkaan naurata tämä koheltaminen.:) Ihanaa, kun tunnustit etten oo kuitenkaan ihan yksin tän vaivan kanssa!:)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva! - A comment would be nice!