Tänään haluan fiilistellä meidän vanhaa kotia, tunnelmallista pikkuyksiötä, joka töpselinäkin tunnettiin kavereiden kesken. Olihan se vaan söpö. Ja kun muutettiin sieltä pois ja tila tuplaantui, musta tuntui monesti että olen yksin kotona, vaikka miekkonen olikin paikalla. Olin vaan niin tottunut elämään niin, että toinen on koko ajan näköetäisyydellä.
Tästä nostalgiaryöpsähdyksestä huolimatta nyt kun katson näitä kuvia niin ensinnäkin: miten me oikein mahduttiin tuonne? Ja toiseksi, se tunne vain vahvistuu, että söpöydestä ja sijainnista huolimatta takaisin en kyllä menisi.:) Varsinkaan, kun ne hurjat 31 neliötä olisi nyt jaettava kolmen kesken.
Today I wanted to look back to the times of our old home, a cozy little studio that was also called "töpseli" among our friends. It was so cute. And when we moved out and the living space suddenly doubled, I felt many times that I'm alone at home even though my hubby was there too. I was just so used to seeing him all the time when we were at home.
Despite this burst of nostalgia, when I look at these pictures the first thought that comes to my mind is: how on earth did we both fit in there? And secondly, I'm even more certain that I wouldn't go back no matter how cute it was or how good a location it had. Especially because we'd now have to share all those 31 square meters with one more person.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!