Kyllä äiti tietää

Älkääkä nyt hyvät immeiset luulko, että aion omilla äititaidoillani tässä kehuskella, hurjalla viiden kuukauden kokemuksella. Ehen ollenkaan. Vaan nyt on kyse omasta mamastani, joka tuntui ihan ennakkoon tietävän mitä tyttärensä tarvitsee ankeana elokuun päivänä. Sellaisena, kun ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa vain että sataa, sataa ropisee, kun välillä esteri antaa tulla antimiaan ihan tuutin täydeltä. Silloin ei kykene muuhun kuin mutustamaan jotain hyvää, ja vanhoja autoja paremmaksi on vaikea pistää. Myönnetään kyllä, että tuo säkki oli paaaljon isompi eilen kiltin postikustin sitä kiikuttaessa meille muutaman kotomaille unohtamani tykötarpeen kanssa. Mutta täytyihän niitä koemaistaa, ettei vain olleet kuljetuksessa kärsineet reppanat.

Ja mikäs muu sopisi tällaisen karkkihirmun seinälle paremmin, kuin pari viikkoa sitten ostamani Papershopin symppis bon bon-kortti. Kortin valinta ei kyllä ollut ihan helppoa, niin kivoja vaihtoehtoja siellä oli. Hommaan tuli kuitenkin uutta vauhtia, kun putiikin ulkopuolelta alkoi kuulua vaativammanpuoleista itkua. Nappasin bon bonin kouraan, maksoin, kipaisin ulos ja pääsin todistamaan hulvatonta näkyä. Olin nimittäin parkkeerannut päiväunosilla olleen poikasen vaunuineen vähän alamäkeen kaupan eteen ja nyt pikkumies oli herännyt ja onnistunut venkuilemaan itsensä epämääräiseen, aika akrobaattiseenkin asentoon vaunujen keulaan. Sieltä se huuteli ja katseli paikalle porhaltanutta äitiään ah niin loukkaantuneena, kun sellaiseen pinteeseen oli kehdannut jättää. Joo, laittakaa vaan postiin se mom of the year-palkinto kun mieli tekee kumminkin.:)

The heading says: Mom does know. But don't you people think that I'm bragging here with my own motherhood skills with all the 5 months of experience that I have. Not at all. This is about my own mom, who seemed to know in advance what her daughter needs on a miserable August day like this. On a day, when it's not just drizzling but mostly raining cats and dogs. That's when you need something good and nothing's better than those black car candies (I know you wouldn't agree because you're not Finnish but anyway). I have to admit though, that the candy bag was a lot bigger yesterday when the postman brought it to me together with some stuff I forgot home last time. But you have to taste them to make sure the poor things were not ruined during the transport, don't you?

And what would decorate better this sort of sweet tooth's wall than a cute little card that says bon bon, which I found a couple of weeks ago from Papershop in Helsinki. It wasn't easy to pick one though, because they have such a nice set of cards. But suddenly I heard pretty demanding cry from outside the shop and I had to speed up my selection. So I grabbed the bon bon one, paid it and rushed outside just in time to witness a hilarious sight. I had parked the pram and the sleeping baby in a little downhill in front of the shop and now the little man had woken up and managed to get himself into a quite acrobatic position in the front part of the carrycot. There he was yelling and looking at his mom in a oh-so-miffed way, just like he was trying to say "how did you dare to leave me in a pinch like this". Yeah, hand over the mom of the year-award, I know you would love to.:)