Mun paikka!

"Place of the guard"

Kello lähenteli puoltayötä, kun tapaninpäivän iltana tultiin tänne poikasen toiseen mummolaan. Pikkumies oli tietenkin ehtinyt jo jonkun aikaa nukkua autossa, eli turvakaukalosta vapautuikin vähän turhan virkeä tapaus. Poika otti ja bongasi samantien papan koiran uuden nukkumapaikan. Täyttä vauhtia vaan huudeille ja turhia kursailematta tai ujostelematta kaveri meni tökkimään ja vetämään korvista ainakin kolme kertaa itseään suurempaa koiraa. Lopulta koiraparka kyllästyi ja luovutti paikkansa ja pikkuisäntä kiipesi silmänräpäyksessä vahdiksi vahdin paikalle. Oikein elvisteli ja posetteli uudessa aluevaltauksessaan. Koira tuhahteli aikansa ja nukahti sitten kopan viereen lattialle. Mihin me tuon pojan kanssa vielä joudutaan?

It was almost midnight when we arrived in my husband's home a few days ago. The little man had already got some sleep in the car so he was way too alert to fall asleep soon again. He got out of the car seat and instantly spotted the new sleeping place of grandpa's dog. Full speed ahead towards it, and without any hesitation or caution he started poking the dog (at least three times his own size) and pulling its ears. Finally the poor dog had enough and gave up her spot. In a blink of an eye the little man climbed in to be the guard of the house. He was so proud of his achievement he just kept on posing and boasting around the basket. The dog snorted for some time and then fell asleep on the floor right next to it..

Jouluntoivotus

Joulupukin assistenttijengimme saapui lopulta eilen illansuussa kohteeseensa eli meille kotiin. Kun etelästä startattiin, oli golffiparkamme jouset hiukkasen lujilla. Kyydissä oli nääs joulutavaraa ja kyytiläistä laidasta laitaan ja lattiasta kattoon. Autoa täyttivät muun muassa "yllätyslahja" siskolleni, 190 cm pitkä Ikean seinähylly ja pari poikasen serkkutyttöä matkalla Keski-Suomen mummolaan. Siitä eteenpäin etupenkkiä kuluttikin sitten hetken aikaa nuori liftarityttö ja tasaisin väliajoin tehtiin vielä paketinpudotusmutkia nelostieltä. Mutta perillekin siis päästiin.

Aatonaatto on meillä perinteisesti ollut vielä melkoinen hulinapäivä, eikä poikkeusta tehty tänäkään vuonna. Onneksi suklaan voimalla jaksaa ja nyt voikin sitten keskittyä suonikohjujen ehkäisyyn jalat seinällä. Siispä, odotettavissa huomisiltaan asti: 

Aamusta alkaen lisääntyvää rentoutumista, matalan verenpaineen alue liikkuu talomme ylitse. Hyvän tuulen puuskia 27 metriä sekunnissa. Myöhään iltapäivällä lämpötila nousee hetkellisesti lähelle 100 astetta ja paikalliset sadekuurot ovat todennäköisiä. Illemmalla yleistyy syöpöttely, joka voimistuu yötä kohden. Pahimmassa tapauksessa vatsanpeitteet repeilee.

Tämän joulusään myötä herkullista ja rentouttavaa joulua rakkaat lukijaiseni!

Delicious and relaxing Christmas to all of you my dear readers! 

Tuliaisia tupaan

Niin kuin jo etukäteen arvelin, niin ei ollut mitenkään vaikeaa löytää veronpalautuslanteille käyttötarkoitusta Ruotsinmaalla. Granitista mukaan tarttui musta kierrätyspaperinen joulutähti ja aakkosleimasimet. Sitten teimme kohtalokkaan syrjähypyn Illums Bolighus- nimiseen putiikkiin. Olin jo kauan haaveillut Normann Copenhagenin Norm 69- valaisimesta ja nyt en enää voinut vastustaa kiusausta. Niinpä lunastimme mukaamme paketillisen muoviosia, joista sormenpäät lähestulkoon verillä eilen kyhäsimme kokoon tuon ihanuuden.

Tuosta Illums Bolighusista vielä. Jos et ole tuohon kauppaan vielä Tukholman reissuillasi eksynyt, suosittelen tekemään niin ensi kerralla. Kyseessä on siis kolmekerroksinen paratiisi tanskalaisen (ja yleensäkin pohjoismaisen) muotoilun ystäville, josta saman katon alta löytyy muun muassa Muuton, Hayn ja Design House Stockholmin tuotteita. Juu ja tietenkin niitä Arne Jacobsenin kynästä peräisin olevia kaunokaisia, joiden sataatuhatta kruunua hipovat hinnat hengästyttivät vielä euroversioita enemmänkin. Vaan kukas estää kuolaamasta niitäkin!

Pelkäsimme (tai no minä pelkäsin) vähän ennalta, että shoppailuaika loppuisi kesken. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, osittain varmasti siksi, että tiesimme tarkkaan, missä haluamme käydä. Ja toiseksi sen takia, että rahat loppuivat ennen kuin aika oli läheskään kulunut.. Niinpä aikaa jäi vielä Gamla Stanin uskomattoman kauniiden jouluvalaistujen pikkukujien kuljeskeluunkin. ..josta mielellään näyttäisin teille kuvia, mutta minä tahvo unohdin kameran laivan hyttiin. Way to go girl!

Ai niin, hommattiin me vähän rätei ja lumpuikin, mutta en nyt niitä ala sen kummemmin esittelemään. Esittelisin, jos olisin ehtinyt Cosiin ennen rahojen loppumista. Ehkä ensi kerralla sitten..

Siinäpä vähän ostosrapsaa, Doodalle ja tietenkin muillekin kiinnostuneille!:)

Just as I thought, it wasn't hard at all to find something to buy from the fabulous Stockholm. The Christmas star made out of recycled cotton paper is from Granit, as well as the rubber stamps. And then there's my long time dream come true: Norm 69 pendant by Normann Copenhagen. It comes in 69 pieces that you have to fold into right shape and then put them together in a certain order to form the actual light. We did that last night with my hubby and oh boy, it almost brushed up our fingertips but we finally made it!

We bought that Norm 69 from a store called Illums Bolighus, which is a must see if you're into Danish and other Scandinavian design. They have all the coolest brands under same roof, Muuto, Hay and Design House Stockholm to name a few.

I was a bit scared of not having enough time but luckily that wasn't the case. Partly because we knew exactly where we wanted to go to, so we didn't waste time on wandering around aimlessly. And the other reason was that we ran out of money long before the time was up. This meant that we also had time to walk the beautiful little alleys of the old town, which were decorated nicely for Christmas. I'd love to show you pictures but I forgot our camera to our cabin in the ship.. Way to go girl!

We did also buy some clothes but I won't be telling much about them now. If I had made it to Cos before we ran out of money, I'd show clothes too. Maybe next time..

Pikkuloma

(saa nauraa mun omatekoisille reittiohjeille)

Hiiohoi, Tukholma näkyvissä! Nää lähtis nyt vähän reissuun sen kunniaksi, kun miekkosen tän syksyn opiskelut on purkissa. Suunnaksi otetaan armas länsinaapuri (taas), pitkälti sen takia että kymmenen euron tarjousristeily on lähinnä ainoa lomavaihtoehto, johon tällä Oy Opiskelija&Äitiyslomalainen Ab:lla on tällä hetkellä varaa. Vaan mikäpäs siinä, minä suorastaan rakastan Tukholmaa ja siellä on mooonta paikkaa, jonne ilolla upotan veronpalautussentit.

Mies katseli tuskanhiki otsalla, kun kirjottelin listaa paikoista, joissa haluan käydä. "Melkosta munaravia tiedossa.. Saat kyllä ihan keskenäs juoksennella, mä taidan istua kahvilla." Tuo armaani edustaa kyllä sitä uhanalaista miestyyppiä, jolla yleensä riittää pinnaa ja kiinnostusta shoppailuun. Mutta näköjään raja tulee vastaan hälläkin, kun puhutaan 6 tunnista Tukholmassa ja listasta kauppoja, jotka ei tietenkään sijaitse vieri vieressä vaan ne on ripoteltu sinne tänne ympäri kaupunkia.

Selvä se. Lähden tästä kokeilemaan, miten munaravi onnistuu naiselta.

Sorry guys, I have no time for proper translation because we have to rush to the ship. We are heading off for a little vacation in Stockholm. I'll be back in a few days time, hopefully with something nice for the home to show you!

Yksi suuhun, miljoona lattialle

Kovin monta kertaa päivässä harrastettuna sormiruokailu ei kyllä olis näin köyhän ja pihin juttu. Huhhuh.

Uh-oh. Baby-led weaning many times a day wouldn't be a poor or mingy person's (like me) thing.

Hajuhaittoja

Juu, tarvetta olis lelulaatikolle. - Yeah, we wouldn't mind a box for the toys.

Asuin opiskeluaikoina ensin vuoden kämpässä, joka haisi yksinkertaisesti vanhalle talolle. Eli pahalle. Seuraavat pari vuotta kuluivat vähän uudemmassa asunnossa, mutta 70-luvun talossa olikin sitten omat ongelmansa. Vanhuuttaan se ei haissut, mutta sokea olisi luullut olevansa kasvihuoneessa jos olisi eksynyt meidän vaatehuoneeseen. Molempien kotikolojen ominaistuoksut olivat sitä kaliiperia, että ne tarttuivat vaatteisiinkin. Hajuun onneksi turtuu, eikä sitä kotona ollessaan omista kuteistaan haistanut. Mutta autapa kun viikonloppureissulla avasi matkalaukkunsa, niin ah mitkä aromit sieltä ilmoille löyhähtivätkään.

Joku neuroosi noista ajoista on jäänyt. Nykyäänkin kun tulen kotiin, ensimmäinen oven avaamisen jälkeinen teko on aina pitkä ja harras sisäänhengitys. Haiseeko täällä oudolle? Jos haisee, niin mikä? Eilen tultiin yökylästä kotiin ja ovella vastassa oli karmea mätä haju (jota mies ei kyllä edes haistanut, mun supertarkasta hajuaistista saisi kirjoitettua ihan oman juttunsa..). Hajun lähteen paikallistaminen alkoi samantien ja päättyi melko pian ja odotetusti biojätesankoon.

Neuroosin positiivinen seuraus: biojätteiden lisäksi koko koti sai (vähän liian pitkästä aikaa) kunnolla kyytiä ja nyt on taas noin yhden pölysäiliöllisen verran puhtaampi ilma hengittää. Välillä vaan käy niin, että pariin viikkoon ei puhti riitä paljon muuhun kuin syöttötuolin ympäristön kolaamiseen, jotta tuolin vielä löytäisi seuraavalla syöttökerralla. Ei ole nimittäin hyvä yhtälö tämä: suhteellisen sotkuinen tyyppi, joka kyllä tykkää siisteydestä muttei kovin usein jaksa tosissaan tehdä töitä sen eteen.

No, nautitaan nyt tästä puhtoisuudesta se viisi minuuttia, mitä se kestää.

During the first year of my university studies I lived with my friend in an old apartment, that smelled very simply like an old house. Which means bad. The next couple of years we lived in a lot newer house, but it had one particular room that caused smell problems: if a blind person went into our walk-in closet, he/she would have thought that it's a greenhouse. Both smells were so strong that our clothes stank as well. Of course you got used to it while being at home, but if I went somewhere else for a weekend and opened my suitcase, the smell was awful.

I think I built up some sort of a neurosis because of those times. Even these days the first thing I always do when I open the front door is to take a deep breath in and search the air for any weird smells. Yesterday we got home from a sleepover at relatives, and the first thing I noticed was a terrible smell (which my hubby had no idea of, my super nose is another story). I started to search for the source of it immediately and found it pretty fast from the organic waste bin.

The positive outcome of my so called neurosis: in addition to emptying that bin, we also cleaned up thoroughly the whole house. Oh how much better it feels like to breath without almost an entire vacuum container of dust in the air.. You see, it's not the best combination to be a pretty messy person, who does like cleanliness but sometimes just can't find the power to do something about it.

So let's enjoy of this tidiness now, as long as it lasts (approximately 5 minutes)

Lakanahuvitus

Jos tämä olisi blondivitsi, se voisi mennä vaikka näin:

"Onko Marimekossa? No hyvä. 

Aloin sellasta vain soittelemaan, kun pitäisi pestä nämä Valpuri-lakanat. 

Tässä sanotaan, että pestään samanväristen kanssa, 

mutta en millään löydä meiltä mitään oranssia tai turkoosia.

Kaikkia muita lakanan värejä kyllä löytyi jostain vaatteista.

 Niin uskaltaako näitä nyt pestä?"

tai

"Tässä sanotaan, että pestään samanväristen kanssa,
mutta ei meillä ole toista vaatetta,
jossa olisi kaikki nämä samat värit."

If this was a blonde joke, it would probably go like this:

"Is this at Marimekko? Good.

I just wanted to call because I have to wash these Valpuri bed linens.

It says here, that wash with similar colors, 

but unfortunately I can't find anything orange or turquoise.

I was able to find clothes of all the other colors.

So do I dare to wash these now?"


Or


"It says here that wash with similar colors,
but we don't have any other clothes that
would have all those same colors on them"

We have the winner!

Onnea Riikka!

Laitathan yhteystietoja mailiini (moopeliblogi(at)gmail.com niin saan paketin postiin!

Arvonta on siis suoritettu pienen miespuolisen onnettaren (onko sille olemassa oma sana!?) toimesta. Joka tietenkin yritti ottaa kaiken irti tarjolla olevasta herkustaan eli paperista, ja melkein onnistuikin syömään valitsemansa lapun. Onneksi saimme sen pelastettua, eikä tarvinnut alkaa odottelemaan aamukakkoja tuloksen selvittämiseksi. Vaikka sehän se vasta olisi jotain ollut, varmaan blogihistorian ensimmäinen vaipasta kaivettu arpalippu. Ihan mielellään kuitenkin jätän tämän kunnian jollekin muulle..

Bloggerin ongelmista ei rokotettu, eli Anna sait kaksi arpaa vaikka et onnistunutkaan lukijaksi liittymään. Ja Nanainen, koska onni ei muuten suosinut niin pidän lupaukseni ja saat lohdutuspalkinnoksi sen rusettipääkortin, kunhan saan sen taas kasattua. Eli laita osoitetta mailin puolelle niin pistetään tulemaan.:) 

Vielä kerran kaikille kiitos osallistumisesta ja uusille lukijoille lämpimästi tervetuloa joukkoon!

Ps. Ihanaa, kun kaikki kuvat pojasta on nykyään tuollaisia, missä hän yrittää vimmatusti tavoitella kameraa..

The winner of my lottery is Riikka. Congratulations!

Suihkuharmautus

Pukkiparka, kun tuli valikoiduksi meidän joulua koristamaan. Kovin rauhaisaa ei nimittäin herran elo ole ollut tänne saapumisen jälkeen. Ensin lähti armotta kaikki vaatteet ja sitten pukki joutui nakuna partsille värjöttelemään. Olisikin siinä ollut kaikki, mutta ei. Seuraavaksi pukki joutui maalisuihkuun, vieläpä monta kertaa peräkkäin. Tässä vaiheessa se kuitenkin sai jo kohtalotovereitakin, sillä huolimattomasta suojaamisesta huolimatta (eli sen vuoksi) myös parvekkeen puuritilät saivat vähän hopeanharmaata huntua ylleen. Vähän tuolta pukin kyljistä vielä kuultaa sen oma ihonväri ja nyt tämä barbaari pohtii, josko antaisi sen jo olla vai vieläkö kiusaisi parilla suihkukerralla. Ja tietenkin lisäkaranteenilla siihen asti, kun haju haihtuu.

That poor goat had such a bad luck because he was chosen to become our Christmas decoration. His life has not been very calm after entering this house. First he was mercilessly undressed and then he had to go to the cold balcony all naked. If only that was it, but no. Next the poor thing was targeted with a spray of paint, several times in a row. At this point he got a fellow sufferer because of bad covering: the wooden tiles on the balcony floor also got a veil of silver-grey paint on them. Goat's own skin color still shows through a bit and now this barbarian thinks, whether she should let him be already or bother him with some more spraying. 

Arpajaiset päättyvät tänään klo 21:00, vielä ehdit mukaan!

Ihanaa, että osallistujia on jo noin monta<3


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

The lottery ends today at 9 pm, take part before that!

Kuva alkuperäisestä pukista Ikean sivuilta.

Pikaiset arpajaiset

Mööpelin lukijakunta on ehtinyt jo tuplaantua siitä kymmenestä, minkä joskus asetin tavoitteeksi jouluun mennessä. Sen kunniaksi halusin pitää pienet arpajaiset, palkintona kuvassa paistattelevat Marimekon meikkilaukut Pirput parput- kuosilla sekä neljä tämän mööpelittären omin kätösin väsäämää joulukorttia. 

Homma menee niin kuin monissa muissakin blogeissa:

Kaikki kommentin jättäneet: 1 arpa

Lukijat ja sellaiseksi itsensä klikkailevat: 2 arpaa

Omaan blogiinsa linkittäjät: 3 arpaa

Anonyymit ovat myös tervetulleita mukaan, mutta keksikää ihmeessä joku nimimerkki itsellenne niin helpottaa tunnistamista. Kertokaa myös kommentissanne, monellako arvalla olette mukana. Arvonta päättyy itsenäisyyspäivänä 6.12. niin ehtii vielä nuo kortit joulupostiinkin jos voittaja ne tahtoo lähettää eteenpäin. Onnea kaikille osallistujille!

Because there are twice as much people following mööpeli than I dared to wish for earlier, I wanted to have another quick lottery. The prize is two Marimekko cosmetic bags and a set of four cards that I have made myself.

Everyone who leaves a comment: 1 lot

Followers of mööpeli and those who become one: 2 lots

Those who link this lottery to their own blogs: 3 lots

Anonymous readers and participants from outside Finland are also welcome to take part, but  remember to come up with a nick name so that I can identify you. Also tell in your comment the amount of lots that you have. This lottery ends on December 6th. Good luck everyone!

Kotona taas

Kotiin on palattu ja on se vaan mukavata olla täällä, vaikkei muuallakaan hassumpaa ollut. Joulukuun alun kunniaksi laitettiin lopulta myös meillekin joulukynttelikkö ikkunaan. Pillikyntteliköksi tuota katalookeissa haukutaan, mutta rumasta nimestään huolimatta tykkään siitä paljon. Sopivan pelkistetty mun makuun. Sen kaveriksi en kylläkään mitään kovin kummoista jouluasetelmaa vielä saanut koottua tuohon pikkupöydälle, mutta jotain kuitenkin: kynttilä ja  Kanarian tuliaiskäpy, jonka miun mammani toi kiitokseksi mörönsyöttinä olemisesta (plus itselleen ainakin kymmenen, reilu peli :). Tuo meille kotiutunut käpy saa kyllä piakkoin valkoisen värin ylleen, jotenkin tuo on liian käpynen tuo sen oma väri. Hyvät perustelut maalaamiselle, vai mitä? 

Kynttelikön virittämisen lisäksi ollaan tänään ravattu asioilla. Ensin käytiin neuvolassa kuulemassa se, mitä kyllä osattiin jo aavistella pikkumiehen syömisen ja liikkumisen määrien välisestä yhtälöstä: paino on ottanut sellaisen laskusuunnan, että tästä lähtien joka ruokaan on lisättävä tilkka ruokaöljyä. Ei me tähänkään mennessä meidän rimpulaa olla nälässä pidetty. Poika vaan sattuu olemaan sitä sorttia, joka ei hereillä ollessaan ole hetkeäkään paikallaan. Ilman tuota rasvalisää tai muita vippaskonsteja saisikin varmaan olla jatkuvasti työntämässä tuolle kaverille jotain suuhun, että energiantarve täyttyisi ja jotain jäisi vielä varastoonkin.. 

Toiseksi käytiin mun työpaikalla näyttämässä naamoja ja tekemässä elämän suuria valintoja. Puhutaan nimittäin pikkujoulumenusta ja pippuripihvihän sieltä vaatimattomasti valikoitui. Pikkuhiljaa täytyisi totuttautua siihenkin ajatukseen, että nokka alkaa taas kuukauden päästä näyttää viitisen kertaa viikossa kohti apoteekkia. Onneksi tosiaan on vielä se kuukausi aikaa, huhhuh.

We are back home with the little man after spending a week at my parent's. Feels good to be home even though I enjoyed it there too! We finally decided to dig up some Christmas decorations from the storage, for the sake of the beginning of December. There's nothing much yet, other than the candelabrum, but something at least: a candle and a big pine cone that my mom brought me from their holiday (and ten for herself, fair eh?:). I think I'll spray paint the cone white though. 

Today we went child health center as well for our monthly check, just to hear the news we already anticipating due to the amount the little man eats and how much he moves: he's not gained enough weight during the past couple of months so we have to start adding oil to his meals. He hasn't suffered from hunger before either, he just happens to be that kind of a baby who's not still for a moment when he's awake. Without adding that extra fat to his food or doing something else a bit different I think we'd have to be feeding him something all the time to not only keep up with his energy consumption but also make him gain some more weight..

Tahtoo talon

Kuvat Contemporist - Images via Contemporist

- Haifa House by Pitsou Kedem Architects

Täytyy nyt ihan kehua itseään: oon kuulkaas niin kiva kaveri (vaimo), koska mun unelmat on aina niin hirveen vaatimattomia. Yks tuollanen talo? Kyllä ja kiitos! No ehkä ihan himppasen verran pienempi kelpais. Mutta muuten: valkoinen, simppeli, valtavat ikkunat, korkeat huoneet, paljon tilaa (siivooja). Mikä jottei! Juu ja toki tuo uima-allas kävis kans, mutta se ei ehkä oikeen enää passais mihinkään Pihtiputaalle tai Kouvolaan. Eli sitten vielä muutto jonnekin lämpimään, kengurumaa esimerkiksi kuulostas hyvältä. Niin että miten on, pistetäänkö pakettiin?

[Mun mielestä ne haaveet on melkeinpä parhaita, jotka ei voi koskaan toteutua. Voi vetää kaiken surutta ihan överiksi.]

I guess I have to praise myself a bit. You see, I make such a good wife because my dreams are always  so very modest. A house like that? Yes, please! Okay, maybe it wouldn't have to be just as big as that and it'd still do. But otherwise: white, simple, huge windows, high ceilings, a lot of space (a cleaner). Why not! Oh and I wouldn't mind the pool either. But then it wouldn't suit any small Finnish town anymore. So one more wish, we'd move to somewhere far south, the kangaroo land would sound awesome. What do you think, do we have a deal?

[I think those kind of dreams, that you know will never come true, are almost the best. You can just carelessly make the whole thing go way over the top.]

Tutista asiaa

Välillä tämä täällä kirjoitteleva äiti-ihminen on suorastaan mestari siinä lajissa, jossa syyllistytään riittämättömyyden tunteeseen erinäisiä vauvan hoito-oppaita lukiessa, unohtamatta tietenkään näitä rakastettavan ihania ja kannustavia vauvapalstoja. Joihin mulla on kylläkin tätä nykyä eräänlainen porttikielto, rakkaan mieheni toimesta. Kyllästyi kuulemma siihen, kun keskellä yötä menin lukemaan lastenruokakeskusteluja ja unet olikin sitten siinä. Tai niihin outoihin diagnooseihin, joita olin jo ehtinyt lapsellemme antaa niin monta, että mies keksi niistä kokonaisen laulun, jota se sitten rallatteli päivät pitkät heiluttaen samalla poikasen käsiä..

Tuttipaketin mukana tullutta käyttöohjetta (kyllä, sellaisiakin näemmä kirjoitetaan) lukiessani en kuitenkaan osannut syyllistyä sitten pätkääkään ja hyvä niin. Enemmänkin huvitti. Jaa mikäkö? No, tässä teille parhaat palat:

"Tutki huolellisesti huvitutti ennen jokaista käyttökertaa, erityisesti, kun lapsella on hampaita. Vedä huvituttia kaikkiin suuntiin. Tarkista huvitutin hyvä kunto myös vetämällä sitä äärirajoille nähdäksesi irtoaako tutti"

"Ennen jokaista käyttökertaa pidä hyvän hygienian vuoksi huvitutti upotettuna kiehuvassa vedessä 5 minuutin ajan, anna sen viilentyä ja purista mahdollisesti tutin sisään jäänyt vesi ulos. Puhdista ennen ja heti jokaisen käytön jälkeen."

Käsi sydämelle arvon äidit, onko tullut venytettyä ja vanutettua ja keitettyä ihan joka kerta? Tottakai on tärkeää, että tutti on turvallinen ja puhdas, mutta silti. Hei haloo. Jos olisi oikeen noheva/tunnollinen, niin ei sitä varmaan ehtisi mitään muuta tekemäänkään, kuin toteuttamaan kaikki ne mahdolliset ja mahdottomatkin varotoimet, mitä käsketään tekemään kaikessa lapsiin vähänkään liittyvässä. Tottakai tässä on taustalla yrityksen vastuut sun muut hienoudet, mutta en mä siltikään ihan ymmärrä.

Olen niin samaa mieltä sen jonkun viisaan kanssa, joka sanoi, että nykyään ollaan lasten suhteen ihan liian varovaisia. Ja steriilejä. Ja mitähän muutakin vielä.. Mitä sinä olet mieltä?

(Ei tänne koskaan mitään kommenttitulvaa ole tullut, mutta välillä mä sillä ajatuksella leikin. Että mitä jos tämä teksti nyt saakin vihaiset anonyymimammat, joiden koti tuoksuu ulos asti desinfiointiaineelta ja joilla on itselläkin konttauskypärä vaikka meteoriittien varalta, avaamaan sanaisen arkkunsa ja lyttäämään mun vastuuttomat kasvatusajatukset. Katsotaan, käykö tällä kertaa flaksi)

Sometimes I feel like I am not good enough as a mum, while reading all the child care guides and particularly those sweet and supportive places called parenting forums in the internet. Although my husband told me I'm not allowed to go there anymore. I think he got sick of my sleepless nights after reading the baby food conversations. Or the endless list of random diagnoses for our baby I was so sure about, without any reason. He thought it was so funny that he actually made his own silly song of them and sang it waving our son's hands at the same time..

Reading the instructions that came together with a pack of pacifiers didn't make me feel inadequate at all though. I found the instructions rather hilarious instead. Want to know why? Well, read these clips and find out:

"Inspect carefully before each use, especially when the child has teeth. Pull the soother in all directions."

"For good hygiene, before each use, keep pacifier immersed in boiling water for 5 minutes. Clean before and immediately after each use."

Moment of truth, all fellow mums: have you done all that pulling, inspecting and boiling before each and every use? I mean really, give me a break. Of course it is important that the pacifier is safe and clean, but that just goes way over the top if you ask me. If I'd make sure and inspect every little thing we are told to do regarding the stuff for kids, I think I wouldn't have to worry about how to spend my days. Naturally all that text has something to do with the responsibility of the manufacturer and all that, but still.. I totally agree with the wise person, who once said that people are overprotective and too careful with everything that's related to their kids these days. What do you think?

Lisää kortteja

Askarteluinnostus jatkui eilenkin, tosin homma meni yötöiden puolelle. Joka paikkaan ehtivä, kaikkiruokainen pikkumies ja askartelu ei jostain kumman syystä oikein sovi yhteen. Odottelin siis suosiolla siihen asti, että tuo rakas riiviö oli nukahtanut ja jatkoin vasta sitten korttitehtailua.

Ei kaikki kyllä ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Johtuiko se sitten tuosta myöhäisestä ajankohdasta vai vain taitamattomuudesta, vaikea sanoa. Osansa sopassa oli varmasti molemmilla. Yhteen korttiin piti esimerkiksi tulla jouluinen kilikello. Lopputulos ei oikein vakuuttanut itseänikään, joten päätin kysäistä veljeltä mielipidettä. "No joo, eniten tuo näyttää rusettipäiseltä naiselta, jolla on huonosti istuva mekko ja helman alta roikkuu jotain epämääräistä". Ookoo. Voitte arvata, ettei tuo taidonnäyte ainakaan pääse postin kuljetettavaksi.

Toinenkaan vähän monimutkaisempi versio ei näyttänyt lopulta miltään kovin tunnistettavalta asialta. Päätinkin vakaasti pitäytyä vain noissa yksinkertaisissa malleissa. Muuten olen kyllä tyytyväinen, mutta tuo pienempi enkeli näyttää ainakin kaukaa katsottuna siltä, kuin sillä olisi päässään keltainen työmaakypärä.. Tai sitten mä olen taas vain ylikriittinen omia tuotoksiani kohtaan.:)

My drive to make Christmas cards continued yesterday, although I had to make them in a night shift. Very quick little man who eats just about anything he gets his hand on and crafts aren't particularly a very good combination. That's why I decided to wait until he's gone to sleep and start working on the cards after that.

Everything didn't quite turn out to look the way I planned though. One of them was supposed to be a jingle bell but I wasn't very impressed when I finished it. I asked my brother his opinion and he said: "Well, that looks mostly like a lady wearing a bowtie and an unflattering dress, something weird hanging underneath her hem." Okay. For sure that one doesn't get delivered to anyone. I guess I learned something from that as I didn't try to make anything too complicated anymore and sticked with the more simple designs..:)

Joulukorttitehtaalta päivää

Eipä ollut edes montaa ideaa päässä, kun suuntasin tänään kaupuntiin korttitarpeita ostamaan. (Olin myös unohtanut, miten kylmästi Oulussa tuulee. Nyt muistan taas.) Mukaan tarttui sekalainen valikoima matskua, jonka värimaailma on *krhm* hyvinkin yllätyksellinen minut tuntien. Sitten jostain iskikin inspis ja jo kotimatkalla päässäni surisi vimmatusti ideakone.

Niinpä täällä on tänään viuhuneet sakset ja liimapuikko. Ja mun kädet, kun olen joka toinen minuutti ottanut kopin uhkarohkeasta pikkumiehestä, joka lievästi sanottuna yliarvioi omat taitonsa ja aliarvioi eri paikkojen etäisyydet. Ei noista korteista ehkä niitä perinteisimpiä versioita muodostunut, mutta tuli jotain sellaista, mitä olin toivonutkin!

I didn't have too many ideas in my mind, when I headed to Oulu to buy some materials for Christmas cards. I ended up randomly choosing some different kinds of stuff and the color scheme looks somewhat *ahem* familiar. And suddenly, already on the way back home, my head was full of cool ideas.

This means, that today I've done a lot of cutting and gluing. And also catching, the little man of course. He's so reckless, overestimates his own skills and underestimates distances between places. Talking about those cards again, they may not look very traditional, but they are exactly how I wanted them to be!

Huhhahhei

Mun vanhemmat ottivat ja starttasivat tänään kohti niitä leveyspiirejä, joissa varpaat voi tulla märkää rantahiekkaa tummemmiksi. Se taas tiesi sitä, että me oleillaan poikasen kanssa jälleen viikon verran täällä Oulun seutuvilla, tällä kertaa mörönsyöttinä ja pitämässä veljmiehet ruuassa ja irti toisistaan.

Sanotaanko nyt näin, että lähdöt ei oo koskaan ollut mun vahvoja puolia. Lukekaa, niin tiedätte miksi. Paitsi tänään matkassa oli kyllä pari odottamatontakin mutkaa..

- kello soi ihmisten aikaan, mutta kuorsaan onnellisesti yhden arvokkaan tunnin valmistatumisajasta

- seuraavat pari tuntia menee siihen, kun ravaan ympäri kotia ja keräilen kampetta kasaan hyvin epäloogisessa järjestyksessä (lue: järjestelmälliseltä tähän olisi mennyt n. 20 min)

- ongelma: mulla ei ole käteistä bussiin

- pihin ratkaisu: koska otolle ja teboilille on yhtä pitkä matka, kerään kasaan kaikki komeroiden perukoilla olevat pullot, ja palautan ne pikavauhtia huoltsikalle

- saldo: 3,15 €, riittää mainiosti. Eipähän tuhraannu ne 17,50 johonkin turhaan, mitä noston jälkeen olisi jäänyt lompakkoon pyörimään

- taas pikaravia vaunujen kanssa kotiin, laukku kantokahvoista selkään (Mikset ottanu rinkkaa, kun sulla sellanen on? Älä edes kysy), toinen laukku olalle ja poika syliin

- olen jo kotiovea avaessa ihan hiessä ja sitten kuuluu huuto: "Hei! Ei saa tulla! Odota kolme minuuttia!" ARGH, mitä nyt. Mikä todennäköisyys sillekin on, että käytävän lattia on just sillä nimenomaisella hetkellä vahattu, kun tällä mun vaivoin korkkarien varaan (pisteet kenkävalinnasta) kasaamalla kuljetuksella on tasan 5 minuuttia aikaa ehtiä pysäkille?

- epätoivoinen katse kelloon. "Mun on pakko mennä bussiin!" "Kolme minuuttia!"

- puntaroin vaihtoehtoja noin minuutin ja huutelen välillä lupaa liikkua, ilman vastausta -> päätös: paskat nyt tästä vahasta, mun on mentävä.

- koikkelehdin mahdollisimman vähillä askelilla hissiin, alhaalla mua on vastassa närkästynyt siivooja, joka näyttää vähän heltyvän, kun tulen näkyviin kaikkine tavaroineni ja pyytelen kovasti anteeksi.

[Eikö tästä vois tehdä vaikka perinteen, taloyhtiön avenue of stars? Jokaisen vahauksen yhteydessä joku kelpo asukas saisi jalanjälkensä vahaan? No aivan varmasti.]

- seuraa jotain juoksuntapaista epätoivoista askellusta ja ehdin kuin ehdinkin bussiin. HUH.

Tätä kaikkea seurasi vielä pari muutakin selkkausta, mutta niistä sais kirjotettua vielä toisenkin samanmoisen tarinan ja aattelin jättää sen nyt toiseen kertaan. Ihme kyllä, perillä ollaan ja luultavasti kaikki tavaratkin on pysyneet kelkassa.

Translation very very briefly: I'm not the most organized person on the planet. Today I had to get to the airport because I'm staying at my parent's again, during their vacation. You can just guess what a mess I made when I had to make it there by bus, carrying alone a huge luggage on my back (Why oh why didn't you take the backpack as you have one!? Don't ask) plus the little man and a smaller bag. On high heels.

Well, let's just say that luckily I was able to get to the plane on time and now I'm safely at my destination, hopefully with all the stuff that I had when I left home. But there has certainly been some easier days in my life.

Dear Monday

Originally from here

Miten mammalomalaisenkin maanantain fiilikset voi olla kiteytettynä tässä? Maanantai on vaan niin maanantai, vaikka kaikki muut päivät muistuttaisi toisiaan. Mutta sitten tää vasta totta onkin, kun palajan sorvin ääreen..

How come I feel like this on a Monday, even though I'm on my maternity leave? Monday is just so Monday, no matter how much alike all the other days would be. But when I go back to work, oh how true this text will be then..

Takkirakkaus

Kuvanlaatu, tiedän.. Sori. - Picture quality, I know.. Sorry.

Marraskuu on tähän mennessä ollut säiden puolesta ihan huippuihana, ainakin verrattuna edellisvuosien pimeyteen ja sateeseen. Mutta kyllä asia on ollut niin, että mä olen ehtinyt kaivata pakkasia. En ole malttanut odottaa, että pääsen käyttämään mun talvitakkia. Olen käyttänyt sitä jo kaksi tai kolme talvea, eikä mun tunteet tuota pusakkaa kohtaan ole vielä osoittaneet yhtään laimenemisen merkkejä! Pussitakin uumeniin on niin ihana hukuttautua, ja tuo helma nieli mukisematta jopa toisenkin asukkaan viime talvena. Takki itsessään ei ole mikään älyttömän paksu, mutta sen alle voi huoletta lisätä vaikka kolme vaatekertaa jos vain treenatun hauikseni kohta antaa myöten. Lisää siis näitä pikkupakkasia kiitos, niin pääsen huitelemaan kylillä lämpimästi juuttikankaaseen verhoiltuna!

Onko teillä jotain ikisuosikkivaatteita, joita ei malttaisi jättää kaappiin ollenkaan?

This fall has been unusually warm and sunny here in Finland and it has been a wonderful change to the darkness and rain we normally have this time of year. But I have missed frost though because I have been dying to be able to wear my winter jacket. I have had it for several winters already, and still I love it very much! It's so cool to drown inside that oversized jacket, and that beauty even hid my baby bump very well last winter. Send us more frost please, so I can keep on wearing that lovely piece of clothing!

Do you have any long time favorite clothes that you'd like to wear all the time?

Kikkailua

Joku on ehkä jo huomannutkin, että mööpelille on ilmestynyt oma favicon. Sain eilen jonkun ihmeen inspiraation ja aloin väkertää Paintilla (tasokasta, eikös?) kymmeniä erilaisia kuvioita. Ensin sain idean tuosta meidän eteisen lampusta ja tein pallonauhoja, jotka näyttivätkin tosi kivoilta tuonkokoisina. No, eihän nuo pikkupallerot tietenkään enää mihinkään näkyneet, kun pienensin kuvan tulevaan kokoonsa. Siispä toteutukseen idea B, joista yhden päädyinkin sitten valitsemaan.

(mulla oli myös ongelma, joka on nyt ratkaistu ja siihen oli tietenkin taas maailman yksinkertasin ratkaisu)

I figured out very rational way to spend my free time yesterday: I randomly got the idea of making my own favicon so I played with Paint (very qualified, eh?) and made dozens of different patterns. First I got inspired of the yellow light in our hall and made lines of small dots. They turned out to look very nice, but when I resized them to icons, you couldn't see all the little details anymore. It was time to put idea B into practice, and I ended up choosing one of them to be mööpeli's icon.

(I had one problem which is now solved, and there was once again a really simple solution to it, and I just couldn't figure it out)

Missä välissä?

Missä välissä meidän pikkupötkylä nousi tuolta lattianrajasta makoilemasta, ja seisoo nyt muka niin lunkisti ja ison miehen elkein tuossa sohvaa vasten? Ja kiipeää seisomaan kaikkialle muuallekin. Ja kaatuu. Ja kiipeää. Ja kaatuu..

Time seems to fly by. Wasn't it yesterday when our little man was just lying calmly on the carpet, and now he's standing there against the couch and being oh-so-cool! And he climbs up to stand against everything else as well. And falls. And gets up again. And falls..

Missä välissä tuo rakkauspakkaus meni kasvattamaan niin pitkät hiukset, ettei ne enää jaksa kihartua edes kylvyn jälkeen? Nyt se tuossa pitkät kutrit suorana pelleilee kameralle ja pureskelee antaumuksella äitin vanhoja helmiä.

And it must not have been long ago when his short hair still got curled up, and now it's grown too much to do so even after bath.

Vieroitusoireita

Onpa ollut orpo olo viime päivinä. Minä kun joskus luulin, että siinä on jo ihan tarpeeksi, kun on koukussa kännykkään ja tietokoneeseen. Ei näytä riittävän enää nuo kaksi, vaan nyt olen kai myös kamerariippuvainen, vaikkei mulla edes ole mitään kisakireää eeooässää vaan ihan tavallinen pikkupokkari. Sormet syyhyää jatkuvasti kameran kimppuun ja harva se hetki huomaa jotain kuvaamisen arvoista. Koska kuitenkin jätin viime viikolla muistikorttini äippäseni pikkuläppärin syövereihin, niin ei paljon kuvata.

Kyllä mä olen jo pitempään tykännyt kuvata, mutta ennen bloggailun aloittamista kamera unohtui tosi monesti viikoiksi hyllylle pölyttymään. Eikä tavallista arkea varsinkaan tullut kuvattua juuri koskaan. Valokuvausinnon löytyminen uudelleen onkin ollut yksi mukavimmista jutuista tähän blogin pitämiseen liittyen.

Muistikorttivajeesta johtuen te arvon lukijat saatte viikon verran katsella vanhoja räpsäisyjäni, joista osa on saattanut jopa jo esiintyäkin tässä lokissa. Pardon me, te alusta asti mukana roikkuneet, ja olkaa hyvä te, kenen silmille nämä ovat aivan uutta katseltavaa. Saatanpa laittaa välillä myös miekkosen puhelimella otettuja kuvia, mutta luultavasti vähemmänlaisesti. Niiden laatu kun on mitä on jopa minun silmään, joka en todellakaan huomaa eroa esimerkiksi suoraan Bloggerilla tai jonkun muun palvelimen kautta ladattujen kuvien välillä. Tätäkin nimittäin joku bloggaaja joskus pahoitteli, että nuo kuvat on nyt niin huonoja kun jouduin suoraan Bloggerilla lataamaan. No, saat anteeksi, mutta en mä ainakaan edes olisi tajunnut mitään jos et olisi sanonut. Enkä totta puhuen huomaa vieläkään, vaikka sanoit. Tai sitten olen taas vaan puusilmä.

Taas lähti rönsyilemään. Pointti oli kyllä kirjoittaa myös pienimuotoinen kannanotto. Nimittäin vaikka kuvat ovatkin olennainen osa blogeja ja tottakai hyviä kuvia on hieno katsella, niin ei kaikkien kuvien tarvitse mielestäni olla mitään ammattilaistasoa. Tai välttämättä edes hyvää harrastelijatasoa, ja silti blogi voi olla hyvä. Kunhan nyt asettelu ei ole ihan päin hanuria tai sormi linssin edessä tai kuvat vaikkapa niin tummia, ettei niistä ota erkkikään selkoa, niin mulle ainakin kelpaa. Ei sillä ettenkö minäkin haluaisi kehittyä valokuvaajana tai saada joskus oikeasti hyvää kameraa. Sitä mä vaan, että oisko pahitteeksi laskea sitä rimaa ihan hitusen.. Ettei se haittaisi, jos vaikka marraskuussa onkin vähän vähemmän valoa ja joku saakin aikaan pelkkiä vähän rakeisempia kuvia? Kyllä sitä valoa riittää sitten toiste taas enemmän ja kuvistakin tulee parempia, luulen ma.:)

Ps. Mä niin tykkään tuosta meidän olkkarista edelleen, vaikka ihan ite sanonkin!

I have felt very weird lately, because I haven't been able to take pictures. I thought I'm just addicted to my cell phone and computer, but I have to add camera to that list of addictions. I don't even have a fancy EOS or anything, just a regular little camera and still I very often feel like photographing things around me and constantly spot something worth taking a pic. But because I left my memory card to my mum's laptop, I won't be taking pictures for a couple of weeks.

I did like photographing earlier on as well, but when I started writing this blog I have taken a lot more pictures than before, also of our everyday life which I think is great! Because of my lack of memory card, I'll be using my old pics in my posts. Pardon me, if you've been around since day one and may have seen some of them before. I might also add some pictures taken with my hubby's iPhone, but maybe not much because of the quality issues.

Which brought to my mind this thing I've wanted to write about for a long time already: blogs and picture quality. Sometimes it feels like you're only "allowed" to blog if your pictures are as good and sharp as those taken by professional photographers. Of course pictures are an essential part of blogs, and good photos are a joy to watch but in my opinion the expectations for a regular blogger could be a bit lower. As long as the layout isn't awful and there's not a finger on every picture for example, it's good enough at least for me. Not that I wouldn't like to improve my photographing skills or eventually get a really good camera too. The point is, that I guess it wouldn't matter if a little less was acceptable and enough concerning photos in blogs.

Ps. I still love our living room so so much and I even dare to say it out loud like this!:)

Ensimmäinen isänpäivä

[Kuvanlaatu à la iphone, kameran muistikortti jäi kotiinkotiin]

Päästiinhän sitä mekin ensimmäistä kertaa juhlimaan, mitäpä muutakaan kuin maailman parasta iskää tietenkin! Huippu juttu, että juuri tässä asiassa tuo maailman parhaan titteli tuntuu kuuluvan aika monelle. Niin sen pitääkin mennä, lapset ansaitsevat juuri heille maailman parhaat isät!

Isänpäivä ei meillä kylläkään mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, mutta mitäs me siitä. Kakkukahvit tässä huushollissa juotiin vasta iltapäivän puolella. Eikä kakkukaan totta puhuen mikään kakku ollut, vaan viljattoman dieettini takia kääretorttu. Mutta vaikka itse sanonkin, niin ei se kyllä kakulle kalpenisi. Kerma, suklaa ja vadelmat ovat vain sellainen kombinaatio, että mikä tahansa maistuu niiden kaverina törkeän hyvältä.

Hyviä isänpäivän viimeisiä tunteja kaikille isille!

We have celebrated father's day here in Finland today and my husband got to celebrate it first time as a father himself. I love it how everybody seems to call their dad the world's best, but that's how it should be. Children deserve to have a dad who's the best in the world just for them!

Our celebration didn't quite go by the book though, but I don't think it matters. We had cake and coffee late in the afternoon instead of the usual early morning. And to be honest the cake wasn't really a cake at all, but a Swiss roll because of my temporary gluten free diet. But I have to say that it wasn't any worse than a cake would have been. Cream, chocolate and raspberries just do the trick no matter where you add them!

Happy last hours of father's day to all daddies!

Joulusta minäkin

Kuva Lovi Oy:n sivuilta

Joulu on ihanaa aikaa. Yleensä olen kuitenkin ollut vakaasti sitä mieltä, että JOULUkuu riittää aiheesta hössöttämiseen. Kertoohan sen jo nimikin. Mutta taitaa olla tarttuvaa sorttia tuo monet blogit/bloggaajat jo viikkoja sitten vallannut jouluinnostus, koska niin vain yllätin itseni haaveilemasta kuusesta. En kuitenkaan siitä perinteisestä metsän kasvatista, vaan kerrostaloasujana ihan tilapoliittisista syistä tuollaisesta symppiksestä, kotimaisen Lovin valmistamasta vanerikuusesta. Kyseisiä puita on tarjolla kolmen kokoisia, 30, 60 ja 120 cm korkeita. Olisi niin kiva koristella tuollainen, vaikka se kaikista pieninkin, luomaan vähän joulutunnelmaa kotiin. Rakas mieheni ei kylläkään oikein lämmennyt kuusihaaveilleni vaan edustaa tarmokkaasti perinteinen kuusi tai ei kuusta ollenkaan- porukkaa. Katsotaan, katsotaan.. Onhan tässä vielä aikaa.

Joku vastaava, mutta enemmän oikean kuusen korkuinen versio olisi kiva toteuttaa myös kotiväelleni, joiden on jo vuosia täytynyt tyytyä muovikuuseen. Saatiin nimittäin aikoinaan selville, että jo perinteeksi muodostunut nuhainen joulumme johtui kuusesta. Onneksi muoviset joulupuutkin ovat nykyään ihan siedettävän näköisiä, mutta kyllä tuollaisessa puisessa olisi vain enemmän fiilistä. Minun tumpelon käsissä ei kylläkään kummoista kuusta saisi aikaan, vaan lopputulos olisi korkeintaan samaa tasoa kuin Viirun ja Pesosen viritelmä. Siinä rimanpätkään oli porattu reikiä ja reikiin tökitty kuusenoksia, joista roikkui kaikenlaista sälää lusikoista lähtien. Muistatteko sen sadun?

Vaikka tässä olikin nyt ensimmäinen jouluaiheinen postaukseni niin älkää kuitenkaan hajotko ihan totaalisesti. Voin luvata, että tulen varmasti monesta muustakin aiheesta jorisemaan näiden tulevan kahdeksan viikon aikana! Niin ja hyvää ykköspäivää! Meillä se on ainakin ollut perushyvä, ja tuonut mukanaan jo pari mukavaa tapahtumaa tuttaville. Ensinnäkin ystävät saivat vauvan, jonka syntymäpäivän muistaa varmasti hatarapäisinkin ja lisäksi työkaveri päräytti naimisiin. Onnittelut molempiin osoitteisiin vielä tätäkin kautta!

I love Christmas but I don't love the fact that the celebration of it seems to start earlier every year. I have always thought that December has enough days to fuss about it. But this Christmas enthusiasm that seems to have struck many blogs/bloggers must be contagious as I caught myself dreaming about Christmas trees. Not the original ones that grow in forests though, but that tree pictured above, which is made of plywood by a Finnish company Lovi. It comes in three different sizes, 30, 60 and 120 cm. I would love to decorate it, even the smallest one, to bring some Christmas feeling to our home (we don't have too big an apartment, so we couldn't really have a real Christmas tree in here).

Even though I already posted something Christmas-related, don't worry: I can promise you that I'll be talking about many many other things as well during the next 8 weeks! Oh, and happy one-day everybody! It has been a good one for us so far and we have heard some really good news today too: our friends got a baby, who's birthday will sure be remembered even by the most oblivious people and also my workmate got married. Congratulations to both! 

Ohjelmassa ongintaa

Olin tänään nauttimassa huikaisevan hienosta syyssäästä ulkona ja samalla nukuttamassa poikasta. Kun palasin kävelyltä, poju nukkui vielä, joten jätin hänet koisimaan terassille. Hain vielä rattaisiin yhden peiton, ettei pääsisi paleltamaan. Tähän mennessä kaikki oli sujunut varsin mallikkaasti. Mutta sitten sain päähäni alkaa asettelemaan peittoa vähän paremmin. Seuraavassa hetkessä tajusin vihkisormukseni tippuvan kylmän kutistamasta nimettömästäni suoraan terassin lautojen väliin. Syöksyin kontalleni nenä kiinni lautoihin ja etsin katseellani sormustani. Huh, sieltä kaiken hiekan seasta pilkisti onneksi pieni pätkä aarrettani.

Seurasi armotonta raksutusta pääkopassa. Aivotyön tuloksena keksin taivuttaa metallisen hengarin pitemmäksi malliksi, jolla yltäisin sormukseen asti. Kyllä meinasi vähän käsi täristä, kun ujutin hengarin laudanrakoon. Lähinnä pelkäsin onnistuvani sohimaan rinkulan vain syvemmälle hiekkaan. Mutta kerrankin älynväläykseni todella toimi ja sain kuin sainkin sormuksen ongittua ylös. 

Tarinan opetus sormuksenomistajille: pitäkäähän hanskat kädessä pakkasilla ja välttäkää äkkiliikkeitä paljain kätösin!:)

Guess what happened today while I was outside putting an extra blanket into the stroller where the little man was having a nap? All of a sudden I realized that my wedding ring fell off my shrunk finger, straight through the hole between the terrace boards. I rushed to look through the hole to see my ring. Phew, there it was, I could see a small part of that precious thing coming out of the sand.

This incident was followed by a lot of thinking. As a result of that brain work I came up with bending a metal clothes hanger to make it longer, with which I could reach the ring. My hands trembled a bit when I foisted the hanger through the hole, because I was afraid that I'd just manage to poke the ring deeper into the sand. But for once my idea turned out to actually work, and I succeeded in fishing my ring back up.

A lesson to be learned for all ring owners: keep your gloves on and if you have to be bare handed, avoid sudden movements.

8 asiaa

..jotka olette varmasti aina halunneet tietää minusta.:)

Kyseessä on siis tunnustus, jonka sain Krisseltä, hurjasti kiitoksia!Tehtävänä oli kertoa 8 satunnaista faktaa itsestään, ja laittaa tämä eteenpäin 8 hyvälle blogille. Tartuin haasteeseen, mutta olen jotenkin aina ollut huono laittamaan eteenpäin mitään ketjujuttuja. Siksi taidan jättää tämänkin sille tasolle, että jos blogisi löytyy tuolta mun sivupalkista, olet tunnustuksen ansainnut ja jos huvittaa kertoa outouksia itsestäsi niin anna mennä!

Tässäpä omat faktani:

1. Menin bussilla synnytyssairaalaan. Äitini taitaa tosiaan tuntea lapsensa, kun sanoi jo varmaan kuukausi ennen laskettua aikaa, ettet sitten lähde piheyksissäsi millään bussilla sompailemaan sinne Kättärille vaan soitat taksin. Vaan kuinkas kävikään. Vedet oli menneet keskellä yötä ja sairaalasta sanottiin, että voin odotella supistusten voimistumista kotona kolmeen asti iltapäivällä. Kello lähestyi kolmea ja ajattelin, että ei tässä nyt niin hätä ole että taksia tarvittaisiin. Kyllä mua vähän irvistytti bussissa, kun supistuksia tuli. Ja hihitytti, kun mietin, mitä kanssamatkustajat sanoisi jos tietäisi mihin olen matkalla. Mies tuli perässä parin tunnin päästä, myös bussilla, koska emme vielä silloin omistaneet autoa. Poika syntyikin sitten illalla ennen yhtätoista!

2. Hajumuistini on melkein liiankin hyvä. Esimerkiksi yläasteaikoina käyttämääni Nivean dödöön liittyy niin ärsyttäviä muistoja, etten voi sietää sen hajua edelleenkään. On niitä positiivisiakin muistoja: mieheni hajuvesi seurustelun alkuajoilta saa vieläkin aikaan kutkuttavan tunteen. Hyvä kun en hurmiossani hyppää tuoksua kantavien tuntemattomien miesten kaulaan kaupungilla.. 

3. Rakastan matkustamista ja päätin joskus, että haluan käydä jokaisessa maanosassa. Vielä uupuu Etelä-Amerikka, ja sen jälkeen voisi lähteä uudelle kierrokselle.. Niin no Etelämanner on tsekkaamatta myös, mutta jätetään se nyt laskuista.

4. Tunnistan lähes kaikki Suomen teillä pörräävät automerkit, kiitos tästä kuuluu kai aiheesta kiinnostuneelle isälleni. Pienenä pitkät automatkat kuluivat "autopeliä" pelaten, eli jokainen valitsi itselleen automerkin ja sitten vahdattiin vastaantulijoita ja kilpailtiin, kuka saa ensimmäisenä vaikka 20 täyteen. Paitsi Toyotaa ei saanut ottaa. Lisäksi hyvin muotoillut autot aiheuttaa mulle sydämentykytyksiä pahemman kerran (Volvo XC60, ah).

5. Tää on jo tosi outo juttu, mutta älkää nyt kuitenkaan mitään ambulanssia tilatko: en ole koskaan onnistunut luomaan sellaista mielikuvaa portaita nousevasta ihmisestä, jossa se tyyppi ei putoaisi ylhäällä lattian läpi. En vain pysty. Olen koittanut kuvitella lattian tueksi jos minkälaista pilaria, mutta ei. Aina se tyyppi humpsahtaa.

6. Matkustin ensi kertaa junalla 16-vuotiaana, kiskot kun eivät ylettyneet metropoliin nimeltä Viitasaari.

7. En pysty nukkumaan istuma-asennossa. Pitkillä automatkoilla olen siis aikas luotettava kuskin hereilläpitäjä. Tuossa mielessä tämä on ehkä ihan hyvä juttu, mutta lentokoneessa ihan hanurista. Voitte varmaan kuvitella millaista tuskaa olivat kaksi lähes 12 tunnin lentoa Uudesta-Seelannista kotiin, joiden välissä oltiin ruhtinaallinen tunti maan kamaralla.

8. Inhoan paprikaa sen kaikissa muodoissa. Noukin ne pois esimerkiksi italianpadasta, vaikka yksi kerrallaan.

I got an acknowledgement from Krisse, thanks a lot! A task that came together with it was to list 8 random facts about yourself, and send this acknowledgement forward to eight great blogs. I took the challenge but I've always been bad at forwarding these sort of things, so if you find your blog from my blogroll, congratulations, you're awarded! And if you feel like telling some oddities about yourself, go ahead!

Here are mine:

1. I went to the maternity ward by bus. It all went well, even though I had to wince every now and then when I had contractions. Sometimes I wonder what the other passengers would have thought if they knew where I was going to.

2. I remember different smells annoyingly well. This means I can't use a deodorant that I used 10 years ago because it's smell brings up too much bad memories. And on the other hand I could hug random men on the street just because they're using the same fragrance as my husband had in the beginning of our relationship.

3. I love traveling and I once decided that I want to visit every continent (except Antarctica). South America is the only one I've not yet visited. And after that I could start the whole thing all over again..:) 

4. I recognize almost all of the car brands there are in Finland, mainly thanks to my dad who's interested in cars and taught us them when we were young. And I love well designed cars and often dream about them (Volvo XC60, ah).

5. This is really weird, but I can't picture in my mind someone getting up stairs so that the floor would hold his weight. The poor person always falls through the ceiling. No matter how I try to imagine all sorts of pillars underneath the floor to support it, it just won't help.

6. I was 16 years old when I traveled by train for the first time.

7. I can't sleep in a sitting position. On road trips this is very useful as I can either drive myself or keep the driver awake. But long flights are like a nightmare to me.. Just imagine how horrible it was to fly back home from New Zealand, two 12 hour flights and just about an hour on solid ground between them.

8. I absolutely hate capsicum in its all forms and I pick them away from all foods.

Mihin jalkansa nostaisi?

Image source

 Ehdottomasti tähän Muuton Around-sohvapöydälle, jos en potisi kroonista rahapulaa.

I would love to rest my feet on this, if I wasn't suffering from chronic lack of money.

Image source

Edellä mainitusta vaivastani johtuen tämä Gigi-pöytä Veken kalusteesta (heh, minkä niminen kauppa:) voisi olla hyvä, paljon kukkaroystävällisempi vaihtoehto.

Kiitos vinkistä siskolle!

Because of the illness I mentioned above, this one would be a good, a lot more wallet friendly option.

Thanks for the tip, sis!

Good old times

Naurettiin eilen miekkosen kanssa, että tässähän tulee ihan teiniajat mieleen, kun soitettiin videopuhelua Facebookissa. Elettiin nimittäin joitakin vuosia kaukosuhteessa ja silloin yhteyttä toiseen pystyi pitämään lähinnä soittelemalla ja netin kautta. Mese olikin auki monta tuntia päivässä, ja suttuisesta webbikameran kuvasta katseltiin kaiholla toisiamme.

Nyt tuohon kuvaan on tosin tullut mukaan myös vaikeasti aloillaan pidettävä pieni venkuaja, joka kaikin keinoin yrittää päästä näppiksen kimppuun kertomaan omat alkfadkfnsdsji-terveiset iskälle. Eroa on myös siinä, ettei onneksi enää tarvitse koko aikaa miettiä, että onko kuvakulma varmasti imarteleva. Tai näyttääkö tämä hymy nyt ihan idiootilta, ja mitähän se tästä paidastakin ajattelee. Mies kun on takuulla nähnyt jo kaikki ne virttyneimmätkin kotikalsongit ja ilmeiden koko skaalan, myös ne vähiten kauneimmat. Ja silti tuo tuntuu edelleen tykkäävän!

We had a lot of fun last night while having a video conversation on Facebook, because it reminded us of our teenage years. We had a long distance relationship for some years and we kept in touch mostly by calling each other and talking in the internet. Messenger was online for many hours a day, and we watched each other through the blurry picture of our webcams.

Nowadays there's also one little monster in the picture, who I'm struggling to keep still and not touching the keyboard. He'd love to write his own jasjfahöfisdfhu-greetings to daddy. Another difference these days is that I luckily don't have to make sure that the view angle is the most flattering at all times. Or to wonder if this smile looks stupid to him, or how does he like my shirt. For sure he's already seen me at my worst and also at my best, and it seems that he still likes me after all!