23.5.12

Kymmenen hyvää



Vastarintaman M haastoi minut vastaamaan johonkin hänelle heitetyistä haasteista, ja valitsin niistä tämän 10 ilahduttavaa asiaa. Tässäpä niitä nyt sitten on:


1. Tällä hetkellä voimakkaimmin suuta nostaa korviin (ja samalla vähän pelonsekaisesti jännittääkin) se, että meistä todella tulee pian asunnonomistajia! Välittäjä soitti eilen ja kertoi tarjouksemme menneen läpi. Monen monta työtuntia ja uutta harmaata hiusta on tällä suunnalla tiedossa ennen kuin pääsemme muuttamaan, mutta mitäs tuosta. Se on sitten oma koti. Ja just eikä melkeen sellanen kuin haluttiin.

2. Meidän pikkumies kävelee vihdoinkin. Vielä tuo meno näyttää kyllä lähinnä yhtä vakaalta kuin pulsun käyskentely parin pullollisen jälkeen, mutta pääasia on se, että kävellään. Poika on itsekin ihan tohkeissaan uudesta kyvystään.

3. Torstaina alkaa elämäni ensimmäinen ehta kesäloma. Eikä se ihan mikä tahansa pidennetty viikonloppu olekaan, vaan viisi viikkoa putkeen. Kyllä maistuu, vaikka remontoidessa varmaan iso osa siitä kuluukin.

4. KESÄ! Ei kai tähän muuta tarvi sanoa.

5. Oma pieni perhe, luonnollisesti. Vaikka sen jäsenet saavatkin kyllä myös ne pahimmat raivot aikaan, niin kyllä noista kahdesta on silti onnellisempi kuin mistään/kestään muusta.

6. Blogiharrastus, sekä oman kirjoittaminen, että muiden blogien lukeminen. Ei tiennyt erakoitunut äippälomailija aikoinaan mihin mahtavaan maailmaan päänsä pistää, kun päätti aloittaa bloggailun. Kiitos siis kaikki lukijani ja kanssalokistit, ootte huippuja! Lässynlässyn, mutta ihan tosi.

7. Sisustus, kauniit esineet, skandinaavinen selkeys ja hyvä design. En kyllästy kovinkaan helposti mihinkään aiheeseen liittyvään, oli se sitten kaupoissa kiertelyä, lehtiä, blogeja tai inspiraatiokuvien kaivelua muualta netistä.

8. Matkustelu. Edellisestä oikeasta (Ruotsinlaivoja ei lasketa) ulkomaanmatkasta on kylläkin jo kaksi vuotta aikaa, mutta toiveissa on uusi  matka heti kun pörssi antaa myöten. Nyyjorkkiin, kiitos! Tai ihan vain rannalle löhöämään jos ei muuta.

9. Sormukseni. On ne tuossa sormessa jo jonkun aikaa killuneet, mutta tykkään niistä edelleen niin paljon, että vähän pitää salaa ihailla joka päivä.

10. Hieronta, kasvohoito tai joku muu hemmottelu. Harvinaista herkkua, mutta ehkä siksi sitäkin parempaa.

Haastan mukaan Hulinaa-blogin Emilienin ja kiva-blogin minnin.


10 kommenttia:

  1. Onnea tilallisille! :) Muakin vähän hikoilutti kun asuntotarjous meni läpi ja pankissakin vielä oli pientä paniikkia, mutta nyt tämä tuntuu niin kodilta ettei kaduta yhtään. Vähän ehkä mietityttää uutiset kamikaze-lainoista ja löperöistä pankeista, mutta kuukausi kerrallaanhan sitä lainaakin vain maksellaan! ;)

    Onko tämä asunto siis se, missä huoneet vaihtavat paikkoja? Jännittävää seurata teidän remppaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voihan kamikaze-laina, arvaa kuukletinko ja olin vähän aikaa ihan paiseissa..:) Mutta niin, kuukausi kerrallaan. Sitä mä yritän nyt myös ajatella.

      Tää on juuri se, ainakin selvitellään mahtuuko niiden huoneiden siirto meidän budjettiin ja sen mukaan mennään. Muakin jännittää.:)

      Poista
  2. Oi, ihan mahtavaa! Isot onnittelut tuleville asunnonomistajille! :) Voi hitsi, kerro pian lisää tulevasta projektista. Ja onnittelut myös pienelle kävelijälle, ensiaskelia on ihan mahtava seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerron kyllä heti kun jotain uutta tiedän. Huomenna alkaa soittokierros remppafirmoihin ja toivottavasti oon jo paljon viisaampi.:) Halutaan kyllä tehdä (eli opetella tekemään) paljon itsekin, mutta tuo huoneiden siirto ei ehkä ihan onnistu tällä kokoonpanolla.

      Poista
  3. Love your pillows!,big hug!

    VastaaPoista
  4. Onnittelut tuleville asunnonomistajille! Ihana päästä laittelemaan uutta kotia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! On se kyllä huikeaa päättää kerrankin ihan itse, en malta odottaa että koti on valmis.:)

      Poista
  5. Onnea! Kiitos haasteesta! Vastasin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun otit haasteen vastaan. Pitääpä käydä lueskelemassa.:)

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!