Operaatio vieroitus

Unenpuute tekee ihmisistä kamalia. Viimeiset pari kuukautta yöt on olleet kaikkea muuta kuin rauhallisia tässä taloudessa ja sen valitettavasti huomaa. Pinna on kireällä itse kullakin. Kaikki pienetkin toisen tekemiset ja varsinkin ne tekemättä jättämiset ärsyttää. Kun on yön aikana herännyt sen sata kertaa, ei aamulla töihin lähtiessä paljoa naurata. Eikä kyllä vielä iltapäivällä töiden jälkeenkään. Syytä tälle zombeilulle ei tarvitse kaukaa etsiä: poikanen ei ole suostunut lopettamaan yöllä syömistä. 

Olin ajatellut, että jatkan vielä imettämistä aamuisin ja iltaisin, kun se tuntuu olevan pojalle niin tärkeää. Kun kerran päivällä saa tissimaitoa, ei kyseinen pikkuherra sitten suostu yölläkään olemaan syömättä. Enkä todellakaan halua pulloralliin lähteä enää tässä vaiheessa, joten en keksi enää muuta ratkaisua kuin imettämisen lopettaminen kokonaan. (Te täydelliset äidit, tiedän, ettei lapsi tarvitse maitoa enää öisin kiinteiden aloittamisen jälkeen. Eli ei olisi meidän tapauksessa tarvinut enää puoleen vuoteen. Aina kaikki ei vain mene niin kuin ohjekirjoissa ja väsyneenä keskellä yötä on valitettavan helppo oikoa mutkia ja antaa maitoa yörauhan toivossa..)

Alkuasetelmat imetykseen eivät olleet aikoinaan ruusuiset. Tunsin itseni suorastaan petetyksi. Kukaan ei ollut sanonut puolikasta sanaa imetyksen tuskallisuudesta. Kaikki kyllä vouhkasivat synnytyksen kamaluudesta, joten siihen olin osannut asennoitua valmiiksi edes jotenkin. Melkoista touhua se synnyttäminenkin toki oli, mutta ei imettäminenkään mitenkään helposti sormia napsauttamalla lähtenyt käyntiin. Ei todellakaan. Suorastaan kauhulla odotin aina sitä hetkeä, kun vauvalla oli taas nälkä. Silmät valui vettä, nännit verta. Usein teki mieli sätkiä ja huutaa. Käytössä oli koko repertuaari helpotuksia: rasvat, kaalinlehdet, rintakumit, katetripussit täytettynä vuorotellen kylmällä ja kuumalla vedellä. Oltiin vielä Kättärillä kun pyysin yhtenä yönä kätilön tarkistamaan imuotteen. Sattui niin paljon että teki mieli itkeä. Imuotteessa ei kuulemma ollut vikaa, mutta poika imi niin kovaa, että jos olisi laittanut suusta seinälle niin olisi jäänyt varmaan siihen kiinni. Nykyään tuo jo naurattaa paljon, silloinkin vähän, mutta ei paljoa lohduttanut.

Nyt, vuotta myöhemmin, kaikesta tuosta avautumisesta huolimatta mulla on jopa vähän haikea olo tämän lopettamisen suhteen. Imetys on ollut minulle yksi luontevimmista läheisyyden muodoista ja poikakin on siitä selvästi nauttinut. Ensimmäisten parin viikon jälkeen koko touhu ei ole ollut enää niin kammottavaa ja on mennyt jopa kivuttomasti. Rasittavien liivinsuojien kanssa jouduin pelaamaan vain muutaman kuukauden ja imetysliivejäkin käytin vain vähän pitempään. Aluksi kriiseilin myös vaatetuksen rajoittumisesta, mutta jossain vaiheessa lopetin senkin. Puin päälle vaikka sen hankalimman mekon jos mieli teki ja menin sitten sen verran sivummalle imettämään, että pystyi vetämään koko helman korviin. Mikä parasta, syötellessä poikaa oli myös pätevä syy rojottaa sohvalla mooonta kertaa päivässä.

Kolikolla on tässäkin tapauksessa kuitenkin se kääntöpuolikin. En tule kaipaamaan pojan allergisuuden takia kohta vuoden jatkunutta viljatonta dieettiäni, joka oli muutaman kuukauden myös maidoton. Enkä sitä, että lapsi huutaa yöt tissin perään ja nykii ja kuolaa raivolla kaula-aukkoani. Oman itsenäisyyden saaminen takaisin on sekin jo ihan tervetullutta vuoden kestäneen jonkinasteisen symbioosin jälkeen.

Projekti on siis vielä vähän kesken, ja neuvoja imetyshetkiin hyvin vahvasti kiintyneen 1-vuotiaan vieroittamiseksi otetaan ilolla vastaan.. :)



I've decided to quit nursing, because our little man refuses to sleep without any milk during the night as well. He keeps both of us up a great deal of time in the night, which makes us very tired and cranky parents during the day. Even though in the beginning the whole nursing thing felt like a nightmare, I've learned to like it and now I even feel a little sad about having to quit. On the other hand then, I can't wait to be able to eat everything I want again (I've had pretty restricted diet because of his allergies) and I don't mind feeling a little more independent again either after a year of symbiosis. 


The project to wean him is still ongoing, and I'm glad if you have any good tips to offer on how to make a very devoted 1-year old to give up on nursing.