24.4.12

Ex-unikeko



Ennen vanhaan olin ehkä maailman toiseksi aamu-unisin. Torkutin ja torkutin. Sammutin kellon ja nukahdin autuaasti uudestaan. Opiskeluaikoina skippailin vähän turhan usein aamuluentoja. Onnistuin kerran jopa nukkumaan pommiin yhdentoista vuorosta työharjoittelussa. Tuo ei kuitenkaan ole edes se pahin tunnustus vaan tämä: tein yhtenä kesänä pelkkää yötä varastolla. Yhtenä iltana oli vähän uni maistunut, ja ehdin juuri ja juuri iltakymmeneksi työpaikalle tyynynkuva poskessa ja tukka hapsottaen (tämä ei kyllä ole muutenkaan mitenkään epätavallista). Kuka oikeasti meinaa nukkua pommiin yövuorosta?

Ennen ihmettelin myös, miten kukaan voi saada jotain aikaan aamulla. Jos minulla oli koulua tai töitä, heräsin niin, että nippa nappa ehdin pestä hampaat ja sännätä pyörän selkään tai bussiin. Joskus jäi aikaa aamupalaan, mutta useimmiten ei edes siihen. Jos taas sain nauttia vapaapäivästä, nautin siitä nukkumalla niin pitkään kuin nukutti. Ja minuahan nukutti.

Nyt varmaan siis ymmärrätte, miksi esimerkiksi eilisaamun aikaansaannokseni tuntuikin tosi oudolta: olin aamukymmeneen mennessä syönyt ja syöttänyt aamupalaa, vaihtanut pari vaippaa, pessyt koneellisen pyykkiä, raivannut lattioita tyhjäksi ja touhuillut kaikkea muutakin kotona, vienyt pojan kävellen hoitopaikkaan muutaman kilometrin päähän ja ehtinyt vielä takaisin kotiinkin. Minä, jota ei vielä vähän yli vuosi sitten olisi saanut iltavuoroaamuna ennen kymmentä edes välttämättä ylös sängystä.

Jos nyt jollekin jäi epäselväksi, niin syy tähän yhtäkkiseen aamureippauteen on siis tuo meidän rakas pieni (melkein) kävelevä herätyskello. Pikkukaveri on kai niin innostunut tästä elämästä, että uutta päivää pitää päästä ihmettelemään jo kuuden aikoihin. Samalla kellonlyömällä virkoaa nykyisellään myös allekirjoittanut ja päivä päivältä se tuntuu helpommalta. Päivä tuntuu myös paljon pidemmältä, kun herää aiemmin ja näyttäisi siltä, että saan myös entistä enemmän aikaan aamuisin. Ennen olin jopa hiukkasen kateellinen kaikkia aamuvirkkuja kohtaan ja nyt minusta on kovaa vauhtia tulossa sellainen. Olisikohan krooninen ja vaikealaatuinen aamu-unisuuteni sittenkin parantuvaa mallia? Paitsi sinne aamulenkille minua ei taida kyllä koskaan saada, kirveelläkään..

I used to be very sleepy in the mornings. I just switched the alarm off and happily continued sleeping. While studying in uni I skipped the morning lectures way too many times and just kept on sleeping. During one of my practical trainings I managed to sleep in and be late from work which started at 11. But that's not even the worst: one summer I worked night shifts only in a warehouse and once I  almost didn't make it to work on time (at 10 in the evening!), because I had been sleeping too long. I mean, who does that?


I also couldn't understand people who get a lot of things done in the morning. For me there were just two options: on a workday I woke up as late as possible and ran to the bus and on a day off I slept as long as I felt like.


After admitting all this, you probably understand why yesterday felt like such a weird day: by 10 am I had already fed our son porridge, had my own breakfast, changed a couple of diapers, washed some laundry, cleaned up stuff from the floors and a couple of other things at home as well, walked a couple of kilometers to take our son to the day care and also walked back. Yes, I did all that!


The reason for this sudden change to an early bird is our little one, who these days gets up at six. The days feel so much longer and it seems that I've started to get something done also in the mornings. Could it be, that my chronic morning sleepiness is cured? Although I'm never going to be jogging in the morning, that's for sure..

4 kommenttia:

  1. Kuulostaapa tutulta! :D Aamu-unisuus ja kännykän torkku torkun perään...sitä minäkin harrastin vielä ennen lasta. Nyt ei enää ihan onnistu, kun poika sattuu olemaan aamuvirkku.

    VastaaPoista
  2. Aiemmin meidän poju oli kyllä yhtä aamu-uninen kuin äitinsäkin, mut nyt kun on siirrytty päiväkotirytmiin niin herääminenkin on aikaistunu. Alkuun otti koville mut näköjään tähänkin tottuu.:)

    VastaaPoista
  3. Voi, ihmisherätyskellon ihanuutta :)

    VastaaPoista
  4. Niinpä, kyllä tuohon herätyskelloon jaksaa kummasti paremmin herätä kuin kännykän piippaukseen!

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva! - A comment would be nice!