Kirpparikierroksella

Olipa ihana sunnuntaipäivä! Aurinkoinen, aika lämminkin. Juuri täydellinen Vanhan Herttoniemen kirppistapahtuman kiertelyyn, jonne löydettiin tiemme ihanan Lauran vinkistä. Laura oli pistänyt itsekin kirppispöydän pystyyn ystäviensä pihaan, ja minä arkajalka uskaltauduin jopa juttusille. Tunnustettava on, että matkalla mua jopa vähän jännitti, mutta kannatti kerrankin uskaltaa avata suunsa! Tämä huikean hieno blogimaailma saa ihan uusia ulottuvuuksia, kun tapaa livenä ihmisiä tekstien ja kuvien takaa.

Saatiin me ihan mukava kirpparisaaliskin, ainakin siihen nähden, ettei mitään erityistä edes etsitty: pari vaatetta ja kirjaa sekä pojalle syksyksi kumpparit. Olisin kyllä ollut onnellinen mitään löytämättäkin, sillä tuo Vanhan Herttoniemen alue vei sydämeni täysin. Koko paikka henki sellaista suloisen ränsistynyttä charmia, ettei edes väsyneet jalatkaan haitanneet missään vaiheessa (milloin opin laittamaan käytännöllisyyden muun edelle, ja hylkään ne korkkarit tällaisina päivinä?). Ehkä minuun teki vaikutuksen myös eräs nykyaikana uhanalainen ilmiö: yhteisöllisyys, jonka hyvät vaikutukset tänään aisti niin monista.

Thanks to wonderful Laura, we found our way to a flea market happening today, which was held in an idyllic old suburb in eastern Helsinki. All the people gathered outside their houses to sell their old stuff and I loved everything: a bit ramshackle but charming looks of the area, the atmosphere and the sunny nice weather. We found some clothes and books as well as rubber boots for our son for autumn. I love Sundays like this!

Unikaveri

Kuikkaan kaikki nössöt uninallet ja muut. Tää lämpömittari on just riittävän rouhee. Voin rassailla näitä nappuloita niin pitkään, että uni tulee. On äiti kyllä yrittäny mulle tarjota tota isosilmästä kaveriakin halittavaks, mutta ei se mua kiinnosta.

Keep your stupid cuddly toys, this thermometer is the right thing for me. I can play with the buttons until I fall asleep. Mom has tried to offer that big-eyed grey buddy for me to hug though, but I'm not interested.

I love Tiger (too)

Ah tuota Tikrua, kaikkien tilpehöörikauppojen kaikissa blogeissa hehkutettua kunkkua! Toista kertaa tallustelin ne kiemuraiset käytävät läpi ja taas tarttui jotain pientä ja halpaa mukaan. Meidän N sai oman kirjaimen. Koko nimi oli haaveissa, mutta harmittavasti viimeinen kirjain uupui. Ehkä toisella kerralla on parempi tuuri, koska näyttää olevan aina aika sekalainen tuon putiikin kulloinenkin kirjainvalikoima.

Lisäksi hommasin tuon numerotaulun, jonka veikkaan olevan tulevaisuudessa tämän huushollin hittilelu. Niin keskittyneesti poikanen on jo harrastanut kaikenlaista kippojen ja kuppien sisäkkäinasettelua. Vielä nyt eniten kiinnosti kylläkin noiden palikoiden ja kirjaimen muovikotelon kanssa värkkääminen, ei niinkään itse palapeli. Kaikki aikanaan!

Ps. Onko teillä mielipidettä, alanko käyttää tuota muissakin blogeissa yleistä lapsen nimen etukirjainta, jatkanko tätä poika/poikanen/poju/pikkumies-linjaa vai siirrynkö suosiolla koko nimeen? Kaikenlaisia ongelmia sitä osaakin itselleen kehittää!

I went for a second time to shop in Tiger, which is an awesome store full of cheap little stuff that opened in Helsinki just a short time ago. It's already become sort of a blog favorite around here and for good reason! There's always so many fun things to buy.

This time I bought the letter N for our son. I would have liked to get his whole name, but unfortunately they were lacking the last letter of his name. Maybe I'll have better luck next time because it seems that they have very varying selection of those letters every time.

Ps. Do you have an opinion, whether I should do as many other bloggers and start using the initial letter of our son's name here in my blog, or keep on the boy/little man/son style I've used so far or just skip the complexity and talk about him by his full name?

Vuokko ja moni muu

Kauppamatkan varrelta bongattiin näitä sinisiä kaunokaisia. Ihanaa, kun luonto vihdoin alkaa heräillä ja tienvarsia koristaa muutkin kuin lumen alta paljastuneet koirankakkakasat. Ne jokakeväiset tekstaripalstojen tunteiden kuumentajat..

Kuvat on sunnuntailta, kun oli meidän tämän vuoden eka jätskit ulkona- päivä. Itse ostin kolmella erilaisella suklaalla kuorrutetun kaloripommin, mies Kuningatar-tuutin. Miten niin kumpi meistä on enemmän perso makealle? 

Poikanenkin sai vähän maistella omalla tikullaan äidin jätskin uumenista kaivettua herkkua. En tiedä, yritänkö estää jotain väistämätöntä, kun vielä pidän tiukasti kiinni siitä ohjeesta, ettei mitään omassa suussa käynyttä laitettaisi suoraan lapsen suuhun. Jos tällä kuitenkin onnistuu välttämään reiät pojan suussa jopa kokonaan, niin mää tykkään jotta se on ollut kaiken asiaankuuluvan ronkkimisen ja säädön arvoista.

Tulipahan sillisalaattipostaus, melkoinen draaman kaari koirankakoista hampaiden reikiintymiseen..:)

We saw some beautiful Hepatica on our way to get the first ice creams of the year on Sunday. It's nice that the nature is finally waking up after winter and there's something else on the roadside than piles of dog poo..

I bought a triple chocolate coated calorie bomb and my hubby got a small ice cream cone with some berry jam. What do you mean which one of us is a worse sweet tooth!?

Ex-unikeko

Ennen vanhaan olin ehkä maailman toiseksi aamu-unisin. Torkutin ja torkutin. Sammutin kellon ja nukahdin autuaasti uudestaan. Opiskeluaikoina skippailin vähän turhan usein aamuluentoja. Onnistuin kerran jopa nukkumaan pommiin yhdentoista vuorosta työharjoittelussa. Tuo ei kuitenkaan ole edes se pahin tunnustus vaan tämä: tein yhtenä kesänä pelkkää yötä varastolla. Yhtenä iltana oli vähän uni maistunut, ja ehdin juuri ja juuri iltakymmeneksi työpaikalle tyynynkuva poskessa ja tukka hapsottaen (tämä ei kyllä ole muutenkaan mitenkään epätavallista). Kuka oikeasti meinaa nukkua pommiin yövuorosta?

Ennen ihmettelin myös, miten kukaan voi saada jotain aikaan aamulla. Jos minulla oli koulua tai töitä, heräsin niin, että nippa nappa ehdin pestä hampaat ja sännätä pyörän selkään tai bussiin. Joskus jäi aikaa aamupalaan, mutta useimmiten ei edes siihen. Jos taas sain nauttia vapaapäivästä, nautin siitä nukkumalla niin pitkään kuin nukutti. Ja minuahan nukutti.

Nyt varmaan siis ymmärrätte, miksi esimerkiksi eilisaamun aikaansaannokseni tuntuikin tosi oudolta: olin aamukymmeneen mennessä syönyt ja syöttänyt aamupalaa, vaihtanut pari vaippaa, pessyt koneellisen pyykkiä, raivannut lattioita tyhjäksi ja touhuillut kaikkea muutakin kotona, vienyt pojan kävellen hoitopaikkaan muutaman kilometrin päähän ja ehtinyt vielä takaisin kotiinkin. Minä, jota ei vielä vähän yli vuosi sitten olisi saanut iltavuoroaamuna ennen kymmentä edes välttämättä ylös sängystä.

Jos nyt jollekin jäi epäselväksi, niin syy tähän yhtäkkiseen aamureippauteen on siis tuo meidän rakas pieni (melkein) kävelevä herätyskello. Pikkukaveri on kai niin innostunut tästä elämästä, että uutta päivää pitää päästä ihmettelemään jo kuuden aikoihin. Samalla kellonlyömällä virkoaa nykyisellään myös allekirjoittanut ja päivä päivältä se tuntuu helpommalta. Päivä tuntuu myös paljon pidemmältä, kun herää aiemmin ja näyttäisi siltä, että saan myös entistä enemmän aikaan aamuisin. Ennen olin jopa hiukkasen kateellinen kaikkia aamuvirkkuja kohtaan ja nyt minusta on kovaa vauhtia tulossa sellainen. Olisikohan krooninen ja vaikealaatuinen aamu-unisuuteni sittenkin parantuvaa mallia? Paitsi sinne aamulenkille minua ei taida kyllä koskaan saada, kirveelläkään..

I used to be very sleepy in the mornings. I just switched the alarm off and happily continued sleeping. While studying in uni I skipped the morning lectures way too many times and just kept on sleeping. During one of my practical trainings I managed to sleep in and be late from work which started at 11. But that's not even the worst: one summer I worked night shifts only in a warehouse and once I  almost didn't make it to work on time (at 10 in the evening!), because I had been sleeping too long. I mean, who does that?


I also couldn't understand people who get a lot of things done in the morning. For me there were just two options: on a workday I woke up as late as possible and ran to the bus and on a day off I slept as long as I felt like.


After admitting all this, you probably understand why yesterday felt like such a weird day: by 10 am I had already fed our son porridge, had my own breakfast, changed a couple of diapers, washed some laundry, cleaned up stuff from the floors and a couple of other things at home as well, walked a couple of kilometers to take our son to the day care and also walked back. Yes, I did all that!


The reason for this sudden change to an early bird is our little one, who these days gets up at six. The days feel so much longer and it seems that I've started to get something done also in the mornings. Could it be, that my chronic morning sleepiness is cured? Although I'm never going to be jogging in the morning, that's for sure..

Se on täällä taas

Kamera (tai no se laturi) on taas kehissä ja tämä rouva onnellinen. Olen näemmä onnistunut kehittämään melko pahanlaatuisen riippuvuussuhteen tuohon vekottimeen, niin tiukille nimittäin otti tämä ero. On tosin myönnettävä yksi juttu, ettehän kerro tämän suhteen toiselle osapuolelle? Olen jo pitempään sivusilmällä vilkuillut muita kandidaatteja ja odotellut tilin saldon ihmeparantumista. Järkkäri olisi niin makea juttu, että upottaisin siihen ilomielin euron jos toisenkin! Katsotaan, katsotaan..

Mutta nyt mars ulos nauttimaan tuosta ihanasta auringonpaisteesta.

Parvekkeella tarkeni jo shorsteissakin, tervetuloa kesä!

Now I finally got my camera charger back and I couldn't be much happier. This separation was so hard that I guess I've managed to develop a pretty serious addiction to that device. Although I have to admit one thing, please promise you won't tell the other half of this relationship. For a longer time I've been checking out other candidates and waiting for a miracle to happen in my bank account. A digital SLR camera would be so awesome that I'd happily spend an euro or two on it. We'll see, we'll see..

But now I'm heading outside to enjoy that beautiful sunshine.

I was wearing just shorts on our balcony and still was warm enough. Welcome summer!

Ihana mieheni mun

Blogeissa kiertelee haaste, jossa pitää kertoa 8 hyvää asiaa itsestään. Minut haastettiin tekemään vastaava, mutta miehestä. Teki tosissaan gutaa oikein pysähtyä miettimään, että kuka tuossa vieressä tätä elämänpolkua jolkottelee, ja miksi. Kakkavaipantuoksuisessa arjessa ne toisen hyvät puolet tuppaa välillä hämärtymään. Tässä siis vähän siirappia, 8 asiaa joita rakastan miehessäni:

(ps. sisustuksestakin ja muista sellaisista tulossa pian taas postausta pitkästä aikaa, sain vihdoin kameran laturin lainaan:)

1. Sinulla on mahtava huumorintaju ja juttuja, jotka saavat minut takuuvarmasti nauramaan. Homma toimii toiseenkin suuntaan, olet varmaan yksi harvoista, kelle voin selittää minkä tahansa hölmöimmänkin tarinan ja tiedän, että ymmärrät.

2. Olet kadehdittavan reipas kotitöissä, melkeinpä se meidän talon "emäntä" paljon enemmän kuin minä. Lämmin ruoka odottelee, kun tulen töistä kotiin. Tartut imuriin ja rättiin paljon laiskahkoa vaimoasi herkemmin, ja silmänräpäyksessä olet siistinyt enimmät roinat lattioilta.

3. Osaat suhtautua elämään sopivan rennosti. Erittäin tarpeellinen ominaisuus, kun elelee tällaisen turhista huolehtijan ja panikoijan kanssa.. Kiitos, että olet sadat ja tuhannet kerrat jaksanut mua rauhoitella: "älä huolehdi, kyllä me tästä selvitään"!

4. Olet huippu isä, vaikka välillä itse muuta luuletkin. Ei ole mitään ihanampaa, kuin katsoa sinua pelleilemässä ja touhuamassa poikamme kanssa!

5. Jaksat mieheksi ihan ihmeellisen hyvin ravata kanssani sisustuskaupoilla ja miettiä erilaisia ratkaisuja. Ja onneksi makumme täsmäävät!

6. Sua kelpaa kattella ja sinulla on myös varma vaatemaku (näihin asioihin kiinnitin huomiota jo silloin 15-vuotiaana (!), kun ensimmäisen kerran tavattiin ja veit jalat altani:). Minun ei todellakaan tarvitse raahata sinua väkisin vaateostoksille tai vielä pahempaa: ostaa sinulle vaatteita kun et itse suostu..

7. Et ole mikään jämähtäjäluonne, vaan sopivasti seikkailunhaluinen. Ollaan jo saatu tehdä ihana pitkä ulkomaanreissu yhdessä, ja toivottavasti haaveemme muutosta pallon toiselle puolelle toteutuu vielä joskus (joka taitaa kyllä olla vähän enemmän minun toiveeni, mutta et ole pistänyt hanttiin, vaan olet valmis lähtemään jos se on joskus mahdollista).

8. Olet korvaamaton tietotekniikkatuki ja sinulta olen oppinut yhtä ja toista lisää tietokoneista. Puhelinneuvontakin onnistuu moitteettomasti, kun rouva on jossain kaukana ja säätää koneen kanssa.

Haastanpa jokaisen, jolta mies löytyy pohtimaan vähän tätä.:) Jos ei ole blogia, niin kirjoita vaikka jääkaapin oveen listaa. En usko, että siitä kukaan mies pahastuu vaikka vähän kehutaankin. Ja kanssabloggaajat, tarttukaa ihmeessä tähän onkeen. Tahtoo kuulla, miksi teidän siipat on justiinsa niitä parhaita!

I got a challenge to tell 8 things about my husband that I love. It's good to stop and think about these kind of things. Sometimes you forget all the best stuff in the middle of the poop diaper smelling every day life. I don't translate the whole thing because our friends just came over. Translation available in the next one again, and I promise I'll blog more about interior and such now that I finally got my camera charger back.

Tilannekatsaus

Päivitys operaatio vieroitukseen: imetyskertoja on päivässä enää noin yksi, vaikka tarkoituksena oli päästä nollaan. Heikkoina hetkinä olen antanut periksi poikasen sinnikkäille kaula-aukonkuolausyrityksille. Koitin kyllä ottaa järeämmätkin aseet käyttöön, mutta turhaan. Poju on jatkanut silmiä räpäyttämättä syömistä, vaikka maidon sivumakuna on ollut sinappia ja etikkaa. Etikan kohdalla olisin itse jo luovuttanut.

Auton kojelaudassa paloivat vaihteeksi sekä opiskelijan että laiskan merkkivalot. Tankki tyhjänä ja pissapoika janoissaan.

Update on my project to wean our son from breastfeeding: we have got down to one nursing time a day even though my aim was to get it to zero. On weak moments I've given up because of his persistent trying. I even turned into an evil mum and tried some sturdier tricks, to no effect. He kept on eating despite the taste of mustard and even vinegar in the milk. I would have given up after the vinegar myself.

We had both student's and lazy butt's signal lights on in our car for a change. The tank was empty and windscreen washer thirsty.

Kadonneiden juttujen jäljillä

Kärsin yhdestä blogivaivasta. Melkein joka päivä saatuani illalla pääkopan tyynyyn, alkaa aivojeni kiemuroissa risteillä kaikenlaisia juttuja, joista tänne voisi kirjoittaa. Ja ne on tietenkin aina niitä parhaita. Koskaan en kuitenkaan jaksa vääntäytyä enää sängystä ylös ja kirjoittaa niitä ajatuksia talteen. Pitäisi jaksaa. Ajattelen vain aina laiskuuksissani, että muistan ne kyllä aamulla, kaikkine sanankäänteineen. Tähän päivään mennessä en ole kai kertaakaan muistanut. Sitten sitä tulee usein suollettua tänne jotain keskinkertaista soopaa.

Ei sillä, että niillä yöllisillä jutuillakaan mitään blogi-Finlandiaa (koskahan niitä muuten aletaan jakaa?) saisi. Mutta monesti ne ovat parhaita, mitä tästä päästä irtoaa. Eniten ärsyttää se, että joskus unohdan jopa koko aiheenkin, mistä pääni suunnitteli monta valmista kappaletta kirjoitettavaksi unohdettavaksi, ennen kuin suostui alkaa nukkumaan. Jos siis joku fiksu onnistuu kehittämään jonkunlaisen uspin ihmiseenliitettävän version, jonka kautta tätä tajunnanvirtaa voi tallentaa, ostan heti. Sitä turhaan odotellessa on kai vain opeteltava olemaan luovempi ja antaa ajatusten lentää ihan näin päiväsaikaankin.

Tai sitten voi ottaa käyttöön vaihtoehdon B, kuten tein eilen iltayöstä. Uhmasin sittenkin tyynyn vetovoimaa ja vääntäydyin puoli-ilkosillani (*) kirjoittamaan näitä aatoksia johonkin Prisman kuitin kulmaan. 

(*Hei vain, naapurit. Niin kuin näkyy, ei olla vieläkään hommattu niitä sälekaihtimia. Onneksi teistä useimmilla on moiset hyödykkeet, niin silloinhan me ei edes välttämättä tarvita, right?)

I suffer from one "blogger's disease". Every night when I try to fall asleep, there are all sorts of thoughts flying around my head, of which I could write here in my blog. And of course they always seem to be the best. The problem is that not once have I managed to get up from bed and write those sentences down somewhere. Every night I'm convinced that I'll still remember each and every little detail in the morning. So far, I've never remembered. And then many times I just end up writing something very average and nonsense and boring here.

Not that I mean I'd win any blog awards with those things that I come up with during the night, but I guess they are the best stuff you can get out of this head. So if you know about anyone who'd probably be able to invent a USB for human head, let me know. I need something to help me save this endless data from my head.. Until that, I think I just need to learn to be more creative and let thoughts fly even during the day.

Or I can move up to plan B, like I did last night. I actually dragged myself up from bed and wrote this thing down on a piece of supermarket receipt and then went back to sleep. 

Hyviä uutisia

Tuntuu vielä vähän uskomattomalta koko juttu, vaikka villejä huhuja olin kuullutkin jo ennen asian varsinaista julkistamista. Nyt on nähkääs käynyt niin, että minun määräaikainen pestini nykyisessä kivassa työpaikassani vaihdettiin keskiviikosta alkaen toistaiseksi voimassa olevaksi. Ei päättymään ensi vuonna, tai edes sitä seuraavaanakaan, ei milloinkaan. Ehkä saan töröttää saman apteekin tiskin takana jopa hamaan eläkeikään saakka. Taidanpa olla aika onnellinen, ja nyt voin alkaa vähän enemmän tosissaan klikkailla noita asunnonmyynti-ilmoituksia..;)

Tosin tuo samassa työpaikassa töröttäminen saattaa alkaa tuntua saamisen sijaan joutumiseltakin jossain vaiheessa. Mutta ei mietitä sitä nyt. Eikä sitä, etten tosiasiassa edes liiemmin odota tai suunnittele eläkeaikoja, koska meidän ikäluokka pääsee ihan saletisti nauttimaan tuosta edusta vasta joskus kasikymppisenä, tai sitten en edes elä riittävän vanhaksi. Pessimisti ei pety, niinhän se meni?

Toinen ihana uutinen on se, että viime viikolla poikamme sai toisen serkkupojan minun puoleltani. Komplikaatioriskin vuoksi pikkuinen  päätettiin päästää ihmettelemään tätä maailmaa kuukauden etuajassa. Onneksi tuo sinnikäs pieni kaveri oli jo ehtinyt yli kolmen kilon kunnioitettaviin mittoihin ja voi hyvin, vaikka onkin vielä tehohoidossa.

Ja vielä pieni ilonaihe: anopilta oli jäänyt käyttämättä kaksi Muovon tyynyliinaa, jotka ilomielin kotiutin meille. Vaihtelu tosiaan virkistää, vaikka näin kesän kynnyksellä useimmat lisäävätkin kai kotiinsa värejä, eivät niinkään mustaa ja valkoista. Mulle käy näinkin vallan hyvin!

Good news that are still kind of hard to truly understand: my job status has been changed from temporary to permanent. My work contract won't end next year or even the year after that. I might  actually be working in that same pharmacy until I retire. That sounds a bit scary too but let's not think about that now. Right now I'm so happy about this!

Another great thing that has happened recently is that our little man got another boy cousin from my side last week. He was born a month too early but considering the circumstances he's doing very good.

One small delight to go: my mother-in-law had two of those beautiful Muovo pillow covers that she didn't use, and I was happy to give them a new home. Variation really is refreshing, even though I guess most people add color to their homes when summer is on it's way, rather than black and white. Either way suits me I guess!

Suuri huijaus

Yleensäkin on kai niin, että kaikista hypetetyimmät nähtävyydet ei läheskään aina ole niitä hienoimpia. Silti sitä usein ajattelee, että kyllä niissä jotain maineensa veroista täytyy olla. Suurin pettymys itselleni on ollut Sydneyn oopperatalo. Miksiköhän siitä näytetään aina kaukaa otettuja kuvia? Varmasti siksi, että silloin sen hieno muoto näkyy kokonaisuudessaan (uskomattoman hienosta arkkitehtuurista olen kyllä minäkin samaa mieltä muiden kanssa). Veikkaanpa kuitenkin, että suurin syy hajuraon pitämiseen on se tosiasia, että pytinki on päällystetty jollain pahaisilla vessanlaatoilla!

Olin niin odottanut auringossa hohtavaa marmoria tai jotain muuta yhtä ylellistä. Mutta ei. Kattokaa nyt noita ajan patinoimia kellastamia laattoja! Mitä peliä tämä nyt on?

Oletko sinä pettynyt johonkin ah-niin-suureen ja mahtavaan nähtävyyteen?

I guess it's a fact that all the most hyped sights aren't actually the coolest at all. Anyhow, you'd think there's something about those places that makes them worth all the attention. The biggest disappointment for me so far has been the Sydney opera house. Ever wondered why they always seem to just show pictures of it that have been taken from far away? Probably because that way you can see the amazing shape of the whole building. My guess is, that they don't want people to see the ugly bathroom tiles it's actually covered with.

I had expected marble gleaming in the sun or something as luxurious as that. But no. I mean look at those yellowish tiles! What in the world is this?

Have you been disappointed in any world famous sights?

Operaatio vieroitus

Unenpuute tekee ihmisistä kamalia. Viimeiset pari kuukautta yöt on olleet kaikkea muuta kuin rauhallisia tässä taloudessa ja sen valitettavasti huomaa. Pinna on kireällä itse kullakin. Kaikki pienetkin toisen tekemiset ja varsinkin ne tekemättä jättämiset ärsyttää. Kun on yön aikana herännyt sen sata kertaa, ei aamulla töihin lähtiessä paljoa naurata. Eikä kyllä vielä iltapäivällä töiden jälkeenkään. Syytä tälle zombeilulle ei tarvitse kaukaa etsiä: poikanen ei ole suostunut lopettamaan yöllä syömistä. 

Olin ajatellut, että jatkan vielä imettämistä aamuisin ja iltaisin, kun se tuntuu olevan pojalle niin tärkeää. Kun kerran päivällä saa tissimaitoa, ei kyseinen pikkuherra sitten suostu yölläkään olemaan syömättä. Enkä todellakaan halua pulloralliin lähteä enää tässä vaiheessa, joten en keksi enää muuta ratkaisua kuin imettämisen lopettaminen kokonaan. (Te täydelliset äidit, tiedän, ettei lapsi tarvitse maitoa enää öisin kiinteiden aloittamisen jälkeen. Eli ei olisi meidän tapauksessa tarvinut enää puoleen vuoteen. Aina kaikki ei vain mene niin kuin ohjekirjoissa ja väsyneenä keskellä yötä on valitettavan helppo oikoa mutkia ja antaa maitoa yörauhan toivossa..)

Alkuasetelmat imetykseen eivät olleet aikoinaan ruusuiset. Tunsin itseni suorastaan petetyksi. Kukaan ei ollut sanonut puolikasta sanaa imetyksen tuskallisuudesta. Kaikki kyllä vouhkasivat synnytyksen kamaluudesta, joten siihen olin osannut asennoitua valmiiksi edes jotenkin. Melkoista touhua se synnyttäminenkin toki oli, mutta ei imettäminenkään mitenkään helposti sormia napsauttamalla lähtenyt käyntiin. Ei todellakaan. Suorastaan kauhulla odotin aina sitä hetkeä, kun vauvalla oli taas nälkä. Silmät valui vettä, nännit verta. Usein teki mieli sätkiä ja huutaa. Käytössä oli koko repertuaari helpotuksia: rasvat, kaalinlehdet, rintakumit, katetripussit täytettynä vuorotellen kylmällä ja kuumalla vedellä. Oltiin vielä Kättärillä kun pyysin yhtenä yönä kätilön tarkistamaan imuotteen. Sattui niin paljon että teki mieli itkeä. Imuotteessa ei kuulemma ollut vikaa, mutta poika imi niin kovaa, että jos olisi laittanut suusta seinälle niin olisi jäänyt varmaan siihen kiinni. Nykyään tuo jo naurattaa paljon, silloinkin vähän, mutta ei paljoa lohduttanut.

Nyt, vuotta myöhemmin, kaikesta tuosta avautumisesta huolimatta mulla on jopa vähän haikea olo tämän lopettamisen suhteen. Imetys on ollut minulle yksi luontevimmista läheisyyden muodoista ja poikakin on siitä selvästi nauttinut. Ensimmäisten parin viikon jälkeen koko touhu ei ole ollut enää niin kammottavaa ja on mennyt jopa kivuttomasti. Rasittavien liivinsuojien kanssa jouduin pelaamaan vain muutaman kuukauden ja imetysliivejäkin käytin vain vähän pitempään. Aluksi kriiseilin myös vaatetuksen rajoittumisesta, mutta jossain vaiheessa lopetin senkin. Puin päälle vaikka sen hankalimman mekon jos mieli teki ja menin sitten sen verran sivummalle imettämään, että pystyi vetämään koko helman korviin. Mikä parasta, syötellessä poikaa oli myös pätevä syy rojottaa sohvalla mooonta kertaa päivässä.

Kolikolla on tässäkin tapauksessa kuitenkin se kääntöpuolikin. En tule kaipaamaan pojan allergisuuden takia kohta vuoden jatkunutta viljatonta dieettiäni, joka oli muutaman kuukauden myös maidoton. Enkä sitä, että lapsi huutaa yöt tissin perään ja nykii ja kuolaa raivolla kaula-aukkoani. Oman itsenäisyyden saaminen takaisin on sekin jo ihan tervetullutta vuoden kestäneen jonkinasteisen symbioosin jälkeen.

Projekti on siis vielä vähän kesken, ja neuvoja imetyshetkiin hyvin vahvasti kiintyneen 1-vuotiaan vieroittamiseksi otetaan ilolla vastaan.. :)



I've decided to quit nursing, because our little man refuses to sleep without any milk during the night as well. He keeps both of us up a great deal of time in the night, which makes us very tired and cranky parents during the day. Even though in the beginning the whole nursing thing felt like a nightmare, I've learned to like it and now I even feel a little sad about having to quit. On the other hand then, I can't wait to be able to eat everything I want again (I've had pretty restricted diet because of his allergies) and I don't mind feeling a little more independent again either after a year of symbiosis. 


The project to wean him is still ongoing, and I'm glad if you have any good tips to offer on how to make a very devoted 1-year old to give up on nursing.

Muistinpas

Arvatkaa ystäväiset mitä, ihme tapahtui tuossa männä viikolla. Uusi kalenterin sivu oli juhlallisesti ajallaan seinällä! Tässä voi melkein jo sanoa ylittäneensä itsensä, kun aiemmin en uskaltanut toivoa saavani oikeaa kuukautta ajoissa esille edes loppuvuodesta. Juhuu!

Ennen läiskäisin aina kalenterinsivun kiinni seinään kaksipuoleisella teipillä, mutta nyt se oli päässyt loppumaan. Oli otettava käyttöön tavan teippi, josta hetken mielijohteesta muoksin tussin avulla köyhän miehen trenditeippiä. Vähän surkea esitys tuo ehkä on ja kohtalaisen vinksahtaneita nuo viivat, mutta tämä onkin nyt sitä yksilöllisyyttä, juunou.

Kalenterin neitonen on jo hyvinkin keväisissä tunnelmissa. Ihan tuohon samaan fiilikseen ei tosielämässä vielä pääse parhaimmallakaan mielikuvituksella, kun räntää lentää vaakatasossa silmille vaunulenkillä.. Jospa sää kuitenkin alkaa vielä suosia teitä pääsiäislomailijoita (meillä tehdään töitä :/ ). 

Leppoista pääsiäisenaikaa itse kullekin!

Guess what my friends, I managed to get this month's calendar page on the wall right on time last Sunday! I'm so proud of myself because earlier on I was sure I would remember to change the page on time probably on November..

In previous months I've used double sided tape to attach the page on the wall, but now I had run out of it. I had to use the basic tape instead, which I modified on a whim to a trendy tape by using a marker pen. It didn't turn out perfect and the lines are not straight, but this is uniqueness, you know.

The girl on the picture seems to have pretty springlike vibe. You can't get the same feeling in reality, because it's snowing all the time.. Hopefully weather will be nicer for all of you Easter vacationers later on (we are both working during the weekend :/ )

Happy Easter everybody!

Ps. Kuvat iPhonella hämärässä=huikea kuvanlaatu, onnistuin taas unohtamaan kameran laturin vanhempien luo. Postia odotellessa.. 

Kukkia ja piirroksia

Pääsiäinen on hyvää aikaa tällaiselle keltaiseen hullaantuneelle elelijälle. Ihan kaikista pääsiäisenkeltaisin sävy ei kylläkään omaa silmää miellytä, mutta tuo narsissien keltainen on just passeli. Älyttömän kauniita nuo kukkaset ovat, mutta myös järkyttävän pahanhajuisia. Jos en olisi (liialla kastelulla?) noita onnistunut viikossa nuupauttamaan, niin olisivat kyllä joutuneet parveketta koristamaan. Ei siinä aromissa pysty näin herkkänenäinen elelemään.

Sitten ihan toinen juttu, nimittäin höperöksihän tämä äitiys tekee. Tippa linssissä tiirailin poikasen ensimmäistä päiväkodista kiikutettua taideteosta. Epämääräinen kasa viivojahan tuossa käytännössä vain on. Mutta on siinä jotain niin hirveän hellyttävää!

Easter is great time for someone as crazy about yellow as me. The most "Eastery" tone of yellow is not my favorite though, but the color of daffodils is just correct. Those flowers are super pretty but they smell awful! If I hadn't made them wilted by too much watering (I guess), they'd have to move on the balcony. Unfortunately my annoingly hypersensitive nose can't stand the smell.

Then another thing, this motherhood makes people funny. I had tears in my eyes when our little one brought home his first drawing from day care. In reality that's just a random bunch of lines. But still, there's something very touching about it.

Onni potkaisi..

...Doodaa! Laitahan tuonne sivupalkista löytyvään osoitteeseen yhteystietoja niin saan paketin postiin. Alkuperäisestä vähän poiketen (älkää nyt hermostuko immeiset) annoin sulle 3 arpaa, kun olit ihan pyytämättä linkitellyt mun pikkuruiset arpajaiset omaan blogiisi. Kannatti!:)

Uskollinen pieni arpojani on jo untenmailla parantelemassa kuumettaan ja isompi vaihtoehto treenaamassa thainyrkkeilyä, joten oli otettava käyttöön vähän tylsästi Random.org.

Kiitos kaikille teille osallistuneille, oli mukava lukea teidän päivien piristyksistä. Aika monella tuntui tuo aurinko piristävän eloa, nyt vaan toivotaan että tää takatalvi väistyy ja päästään taas kunnolla nauttimaan keväästä!

Congratulation Dooda, you won the magnet and a little surprise on my lottery!

Sinne hujahtaisi

Vastarintama-blogin M heitti hauskalla kuvitteluhaasteella. Mihin käyttäisin 500 €, jos nuo rahat annettaisiin käyttöön tarkoituksena käyttää koko summa sisustamiseen? En tiedä pitäisikö huolestua vai olla mielissään, kun tämän tekemiseen meni kauan. Näihin neliöihin ei kylläkään enää paljoa enempää tavaraa viitsi tunkea, että mahtuu itse vielä sekaan. Siksi kai en ole tositarkoituksella paljon mistään viime aikoina haaveillut. No, sitten kun vauhtiin pääsin niin kyllähän sitä ostettavaa kuitenkin kertyi koko rahan edestä.

En pahastuisi, vaikka meille muuttaisivat: Hayn DLM-pöytä                                                      159e

                                                             Contraforman UHU-seinävalaisin poikasen yövaloksi    60e

                                                             Cult Designin Kub-saippuapullo kylppäriin                    21e

                                                             Varpusen iso säkki leluille                                             52e 

                                                             Muovon pehmeä rahi                                                    ?  e

En tiedä, paljonko tuo rahi maksaa, mutta eiköhän sen parilla satasella saisi. Luultavasti jotain jäisi vielä ylikin ja lopuilla rahoilla voisin ostaa vaikkapa jonkun kivan posterin tai kortteja seinälle. Vaikkapa tämän 15 dollarilla Ork Postersilta.

Juhlallisesti tarjoan 500 euroa eteenpäin Doodalle, Kikille ja ONIAlle. Olokeepa hyvät, ottakaa tai jättäkää!

(melkosen kivaa tämä virtuaalinen rahanjakelu:)

This challenge that I got from the blog Vastarintama, was about imaginary shopping. If I was suddenly given 500 euros to spend just on interior items, I'd buy the things pictured above. I don't know whether I should feel worried or relieved because it took me awful lot of time to come up with the things I'd want to get. Maybe because we don't have a lot of room for new things in our rather small home, I haven't been dreaming of a lot of stuff lately. But when I finally got started it wasn't very hard to "spend" that 500 euros after all..

Pilleet

Eilen juhlittiin yksivuotiasta serkkulassa. Oli hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Kiitos kaikille! Kakun maistelu ensimmäistä kertaa elämässä pisti pojan vähän irvistelemään. Jospa ei olisi perinyt äitinsä makeanhimoa.

Tänään on nukuttu pitkään, käyty sunnuntaikävelyllä, syöty uunilohta ja odoteltu virpojia. Muutama eksyi onneksi meillekin, vaikka alaovessa on koodi. Ehkä se oli virpojia varten jätetty tänään sepposen selälleen. Kyllä täytyy sanoa, että täällä pääsevät karkinhimoiset helpolla kun ovia on kolmen metrin välein. Toista se oli meidän lapsuudessa maalla, kun potkurin kanssa kierrettiin puolisulia teitä (lue: kannettiin potkuria puolet matkasta) varmaan 20 kilometriä muutaman suklaamunan perässä..

Yesterday we celebrated our 1-year old at his cousins' place. Food was fantastic and so were all the people there. Thanks everybody!