12.10.11

Popsi, popsi porkkanaa?

Hirvi paloi poroksi Kuusamossa, menen paikalle.
Minikokoinen Mauno Ahosemme maisteli ensimmäiset soseannoksensa kaupan purkeista, mutta viime viikolla väänsin myös ensimmäiset omatekoiset soseet. Niin reippaasti teinkin sitten kerralla, että blenderiparkamme alkoi jo uhkaavasti haiskahtaa savulle. Täytyi vähän rajoittaa innostusta ahneutta ja muussata kerralla vähän pienempi määrä. Ja ennen tähän vaiheeseen pääsyä piti vielä odottaa mies kotiin, koska poika itki kauhusta aina kun hurautin koneet käyntiin. Isin turvallisesta sylistä tuo kauhea ääni ei ollutkaan onneksi enää kovin pelottava.

Tähän asti harjoitukseni matkalla paremmaksi (?) äidiksi sujui siis suhteellisen kivuttomasti. Vaan odottakaapa, kun poikanen ekan kerran pääsi mamman sörsseleiden makuun. Niin perusteellista yökintää ja kakomista ei ole vielä tässä talossa todistettu. Kaukana ei ollut rehellinen oksennuskaan. Tiedän, etten ole mikään Michelin-kokki, mutta näin tyrmäävää vastaanottoa en sentään osannut odottaa. Ei kai parissa viikossa voi niin tottua teollisten soseiden makuun/koostumukseen, että kaikki muu nousee hyvin nopeasti samaa reittiä ylös mahasta kuin on sinne löytänytkin? Kyllä tässä nyt täytyy olla taustalla joku vauvanruokateollisuuden salaliitto. Ne pamput on saletisti istuttaneet lapsiin jonkun Saarioisen äidit-geenin, että einesten menekki säilyy tulevaisuudessakin suurena.

Okei, ehkä se nyt ei ihan noinkaan ole. Jatkan siis sinnikkäästi omien keitoksieni tarjoilua ja uskon, että nekin alkavat pikkuhiljaa maistua paremmin. Ja jatkan myös kultaisen keskitien kulkemista tässä vauvojen ruoka-asiassa. Ihan täysin purkkiruokien varaan en pojun ruokailua aio siis jättää, mutta en kyllä lähde mukaan mihinkään ehdottomuuteen tai muuhunkaan aiheesta vöyhöttämiseen. Vöyhöttämiskategoriaan luokittelen esimerkiksi tämän: Vauva-lehdessä kerrottiin eräästä 7-kuisesta pojasta ja jutussa sivuttiin myös lapsen päivän ruokalistaa. Se sisälsi muun muassa tahinitahnaa ja kvinoaa. Ööh? Kyllähän tuo toki mediaseksikkäämmältä kuulostaa, kuin jos meidän menua olisi esitelty: "N söi tänään porkkanaa, perunaa, possua ja puuroa". Mutta uskon, että jos molemmat laitettaisiin vierekkäin kolmekymppisinä, ei kukaan luultavasti tietäisi kumpi on kasvanut kvinoalla ja kumpi perunalla. Siitä kasvamisestahan tässä lasten ruokinnassa on pohjimmiltaan kuitenkin kyse, vai olenko ihan hakoteillä?

I cooked some baby food for our little one, but he just keeps gagging and sometimes almost vomits when I try to feed him with it. On the other hand, the canned baby food that he's been tasting for the past few weeks goes down very easily. I know I'm far from a Michelin star chef, but still I wasn't expecting that kind of reaction. There must be a conspiracy of the baby food industry behind this, they must have put a convenience food gene into our kids to make them like their products.

Okay I know, that's not the case. So I guess I'll just have to keep on trying to give him my own foods and hope that he'll like them soon. And I'll also keep on striking the happy medium between giving just the canned food for your baby and feeding them only with the food you have made yourself. Because in the end, the whole baby feeding is all about making them grow, right?


(There has been a lot of talking about the safety of canned baby foods here in Finland lately)

4 kommenttia:

  1. Noel näyttää ihan mertarannalta! T. Anniina

    VastaaPoista
  2. Totta turiset, mulla tuli ekana mieleen (yllättäen) Kummelin uutistenlukija Mauno :D

    VastaaPoista
  3. Hei! Teillä on tosi kaunis koti! Kerron sen tämän postauksen perään, ihan vaan siksi koska meidän poika on syönyt (no ei ehkä 7-kuisena, mutta alle vuoden vanhana kuitenkin ekan kerran) kvinoaa, eikä me to-del-la-kaan olla mitään vöyhöttäjiä :D Syö se niitä pilttejäkin joskus, ainakin jos äiti ei jaksa muuta. Mutta kvinoa on ihan hauska asia, kannattaa kokeilla ;)

    VastaaPoista
  4. Oi, kiitos kotikehuista! Heh joo, ei mulla ole mitään juuri kvinoaa vastaan (voisin sitä vaikka kokeillakin), tuo teksti oli vaan mun yleistä angstausta tätä lastenruokahifistelyä ja muuta älytöntä aiheesta paasausta kohtaan. Teen mäkin kasvislihapöperöt itse jos ollaan kotona, mutta hedelmävälkkärit on aika monesti purkista.. Ja uskon että ihan hyvä tulee näillä, ja monilla muillakin eväillä.:)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!