Tulipahan taas toheloitua

Ajeltiin viime yönä takaisin kotiin vanhempieni luota kaukaa pohjoisesta. Hitusen lyhyeksi jääneillä yöunilla tämä päivä onkin mennyt melkoisessa pöhnässä. Pitäisihän tällaisessa tilanteessa jo järjenkin sanoa, ettei kannata lähteä kovin kauas kotoa haahuilemaan. Syöttötuolin pampuloiden kutsu oli kuitenkin liian voimakas ja niin niitä sitten lähdettiin espalta hakemaan. Tuliterät puupallukat laukussa tämä haamujoukkio suuntasi Kamppiin ensin pitämään vanhemmat ruuassa, ja sitten syöttämään poikasta lastenhoitohuoneeseen. Viimeksi mainittu peliliike taisi olla liikaa sumentuneille aivonystyröilleni (tai sitten voisin suoraan syyttää hajamielisyyttäni), sillä onnistuin jättämään sinne laukkuni = ne korvaamattomat viisi vaippaa, muutama likainen lusikka, epämääräiset kuitit, melkein tyhjä käsidesi jne.. Niin ja oli siellä seassa jotain sellasia mitättömyyksiäkin kuin rahapussi, kännykkä ja kamera.

Hyi, miten mä inhoankin sitä tunnetta, kun tajuaa että on onnistunut jättämään jotain kelkasta. (Ja sitä, että tuo tunne on tullut mulle viime aikoina vähän turhan tutuksi. Kiitos, hormonit ja katkonaiset yöt.) Tuskanhiki puski pintaan kun ravasin ympäri Kamppia etsien laukkuani. Toivoni jo menettäneenä menin lopulta kysymään omaisuuttani löytötavaratoimistosta ja ihme tapahtui: joku ihana kulkija oli käynyt viemässä laukkuni sinne. Jopa mun käteisvarantoni, kokonainen kymppi oli tallella. Jonka tosin jouduin antamaan sille löytötavarasedälle, mutta ei haitannut sekään. Olisin antanut vaikka kaksi kymppiä, jos olisi sillä hetkellä ollut. 

Todennäköisyys sille, että laukkuni löytäjä(t) lukee tätä on aika pieni, mutta sanon kuitenkin: ISO kiitos sinulle! Palautit taas ainakin hetkeksi mun uskon ihmisten rehellisyyteen!

Jutun kuvat ei liittyneet sen kummemmin aiheeseen, innostuin vain kuurasta kotipuolessa. Uskomattoman kaunista! Ja kylmää. Mutta tuollaisina hetkinä se kirpakka kylmyys on vain hienoa.

I was pretty tired today because last night we drove back from my parent's place way up north, and it was late when we finally got home. I wasn't sharp at all and I know I should have stayed home for the whole day. But I couldn't resist the call of the new wooden parts to our highchair, so we headed to Helsinki to get them. Everything went smoothly until I realized that I had left my purse to the child care room in shopping center Kamppi. Nothing important in there, just my wallet, cell phone and camera to name a few..

Gosh, how I hate the feeling when you realize you've lost something. My panic lead to a serious cold sweat while I ran around the shops trying to find my purse. I had already lost all hope, but I decided to go ask from the lost property office anyway and believe it or not, they did have all of my missing belongings there! Even the huge amount of cash I had, 10 euros, was still there. I had to give it to the guy at the office in exchange of my purse though, but it didn't matter. 

It's not very likely that the lovely person who returned my bag there would read this, but still I want to say BIG thank you! You made me believe in the existence of good, honest people again!

The pictures have nothing to do with this story. I just got excited of the frost at my parent's yard. How amazingly beautiful is that! And cold too. But that crisp coldness is just awesome on moments like that!