Viikon toiset lettukestit

Meillä on taas kärynnyt paistorasva, vaihteeksi. Poikasen allergisuuden takia olin pitkään melkoisen rajoitetulla ruokavaliolla, ja gluteenittomat letut marjojen kanssa olivat yksi niistä noin viidestä herkusta, joita pystyin syömään. Nyt lautasellani näyttää jo vähän paremmalta, kun maitotuotteet ovat taas kehissä. Silti noista letuista ja marjoista on tullut niin mun lemppari, että niitä täytyy värkätä vieläkin. Vähän liiankin usein.. Ja vuorokaudenaikaan katsomatta. 

Mä en ole nimittäin koskaan kuulunut niihin ihmisiin, jotka voivat syödä joitakin ruokia (lähinnä herkkuja) vain tiettyyn aikaan päivästä. Melkein hävettää myöntää, mutta antaa mennä nyt kun on alkuun päästy: mulle ei tuota minkään sortin hankaluuksia mutustella vaikkapa karkkia heti aamusta. Tai lettuja lähempänä keskiyötä. Tai päivän toista lämmintä ruokaa iltayhdeksältä sen normaalin viiden-kuuden sijasta. Kerran taisi jopa käydä niin, että aamupalan virkaa toimitti pussillinen popcornia. Mutta siis vain kerran.

Tiedän, että tämä saattaa kuulostaa ihan kamalalta. Uskaltaisin silti luvata teille kauhistuneille, että näistä faktoista huolimatta syön kuitenkin pääsääntöisesti ihan hyvin. Enkä tietääkseni (ainakaan vielä) näytä ihan siltä, että syön mitä sattuu milloin sattuu.

It smelled like frying fat at our home today, once again. Because our son has been very allergic, I have had a lot of restriction in my diet too as I've been breastfeeding him. This meant that gluten free crêpes with berries were like one of the five delicacies I was able to eat. Now the situation is a lot better because I can eat all dairy products again. But the crêpes have become one of my favorites so I'm still making them often, too often maybe.. And if I feel like it, I'm making them no matter what time of day it is.

I've never been one of those persons who can only eat certain foods (mostly delicacies) just at certain times of day. I feel ashamed to admit this, but let's say it because I got started already: I can easily eat some candy in the morning. Or crêpes when it's almost midnight. Or supper at 9pm instead of the normal 5-6pm. Once I've even had a full bag of micro popcorn for breakfast. But only just once, remember.

I know this must sound terrible. I can promise all of you who are shocked, that despite these facts my diet is totally okay most of the time . And as far as I know, I don't (at least yet) look like I'm eating whatever I want whenever I want.

Sydämellistä viikonloppua!

Pikkumiehen ilmeinen selluloosapuutos johti jälleen kerran paperin syöntiin. Puraisun lopputulos sai kuitenkin tällä kertaa mamman hieraisemaan silmiään: ehta sydänhän tuo! Kyllä tällä täytyy nyt olla jokin syvempi merkitys. Vielä vähän rajoittuneemmat kommunikointitaidot omaava poika yrittää ihan selkeästi tuolla kuviolla viestittää, että äiti hei mä tykkään susta tosi paljon. Ja sitten ei muuta kuin muutkin hyvin koulutettua kotipsykologia kaipaavat, ottakaahan yhteyttä. Tulkitsen halvalla mustetahrat, ruokatahrat, ilmestykset paahtoleivissä ja kaikenlaiset muut mieltänne askarruttavat kummajaiset!

Little man's apparent cellulose deficiency led to paper eating again. This time the result of his biting turned out to look different than before: that's a heart for sure! This must have a deeper meaning. The boy who can't express himself with many ways yet is obviously trying to tell with that shape, that mum, I like you very much. And if there's anyone else who might need advice from a (ahem) well trained home psychologist, contact me. I'll interpret on a very low price all ink blots, food blots, appearances on toasts and any other things you want to understand better. 

Elämää Draculalandiassa

Kyl ny on kommee kollaasi, kun sain vielä pari ystäväiseni korttia kehystettyä kiikkumaan seinälle. Siinä olikin päivän hyvät uutiset. Kolikon toinen puoli: poikanen puskee draculan hampaita sopivasti halloweeniksi, ja meno viime yönä oli sen mukaista (kenelle edes tulee kahden alahampaan jälkeen seuraavana kulmahampaat ylös?). Ja noista kuvista en sano mitään. Keskittykää sisältöön laadun tai asettelun tai tuon mun heijastuvan pärstän sijaan.. 

Kiitos ja hei tältä päivältä, ettei mene pelkäksi valitukseksi. Hyvin mulla oikeasti menee.:)

I guess my collage is pretty much complete now as I got framed and put up on the wall two of my friend's cards. That was the good news today. Bad news: our son's dracula teeth are emerging right on time for halloween and last night was very very restless because of it. And please concentrate on the contents of those pictures instead of the quality of them..

Before this whining gets out of control it's time to say bye for now. Everything's fine really!:)

Tulipahan taas toheloitua

Ajeltiin viime yönä takaisin kotiin vanhempieni luota kaukaa pohjoisesta. Hitusen lyhyeksi jääneillä yöunilla tämä päivä onkin mennyt melkoisessa pöhnässä. Pitäisihän tällaisessa tilanteessa jo järjenkin sanoa, ettei kannata lähteä kovin kauas kotoa haahuilemaan. Syöttötuolin pampuloiden kutsu oli kuitenkin liian voimakas ja niin niitä sitten lähdettiin espalta hakemaan. Tuliterät puupallukat laukussa tämä haamujoukkio suuntasi Kamppiin ensin pitämään vanhemmat ruuassa, ja sitten syöttämään poikasta lastenhoitohuoneeseen. Viimeksi mainittu peliliike taisi olla liikaa sumentuneille aivonystyröilleni (tai sitten voisin suoraan syyttää hajamielisyyttäni), sillä onnistuin jättämään sinne laukkuni = ne korvaamattomat viisi vaippaa, muutama likainen lusikka, epämääräiset kuitit, melkein tyhjä käsidesi jne.. Niin ja oli siellä seassa jotain sellasia mitättömyyksiäkin kuin rahapussi, kännykkä ja kamera.

Hyi, miten mä inhoankin sitä tunnetta, kun tajuaa että on onnistunut jättämään jotain kelkasta. (Ja sitä, että tuo tunne on tullut mulle viime aikoina vähän turhan tutuksi. Kiitos, hormonit ja katkonaiset yöt.) Tuskanhiki puski pintaan kun ravasin ympäri Kamppia etsien laukkuani. Toivoni jo menettäneenä menin lopulta kysymään omaisuuttani löytötavaratoimistosta ja ihme tapahtui: joku ihana kulkija oli käynyt viemässä laukkuni sinne. Jopa mun käteisvarantoni, kokonainen kymppi oli tallella. Jonka tosin jouduin antamaan sille löytötavarasedälle, mutta ei haitannut sekään. Olisin antanut vaikka kaksi kymppiä, jos olisi sillä hetkellä ollut. 

Todennäköisyys sille, että laukkuni löytäjä(t) lukee tätä on aika pieni, mutta sanon kuitenkin: ISO kiitos sinulle! Palautit taas ainakin hetkeksi mun uskon ihmisten rehellisyyteen!

Jutun kuvat ei liittyneet sen kummemmin aiheeseen, innostuin vain kuurasta kotipuolessa. Uskomattoman kaunista! Ja kylmää. Mutta tuollaisina hetkinä se kirpakka kylmyys on vain hienoa.

I was pretty tired today because last night we drove back from my parent's place way up north, and it was late when we finally got home. I wasn't sharp at all and I know I should have stayed home for the whole day. But I couldn't resist the call of the new wooden parts to our highchair, so we headed to Helsinki to get them. Everything went smoothly until I realized that I had left my purse to the child care room in shopping center Kamppi. Nothing important in there, just my wallet, cell phone and camera to name a few..

Gosh, how I hate the feeling when you realize you've lost something. My panic lead to a serious cold sweat while I ran around the shops trying to find my purse. I had already lost all hope, but I decided to go ask from the lost property office anyway and believe it or not, they did have all of my missing belongings there! Even the huge amount of cash I had, 10 euros, was still there. I had to give it to the guy at the office in exchange of my purse though, but it didn't matter. 

It's not very likely that the lovely person who returned my bag there would read this, but still I want to say BIG thank you! You made me believe in the existence of good, honest people again!

The pictures have nothing to do with this story. I just got excited of the frost at my parent's yard. How amazingly beautiful is that! And cold too. But that crisp coldness is just awesome on moments like that!

Arvonnan voittajat!

Hetki sitten elettiin jännittäviä aikoja, kun mööpelin arpajaisten voittajat selvitettiin perinteisellä täinen pipo ja paperilaput- menetelmällä. Onnettaren vastuullista virkaa hoitivat mieheni ja äitini, itse pitelin pipoa. Virallista valvojaa ei valitettavasti ollut käytettävissä, mutta vakuutan arvonnan tapahtuneen täysin rehellisesti. Siispä:



Onnittelut Kiki ja e-vi!

Ja suuret kiitokset kaikille arvontaan osallistuneille, oli ilo lukea kommenttejanne!

*

*

Unohtamatta tietenkään uusia lukijoita, teretulemast joukkoon!

Ps. Kiki, laitahan yhteystietoja sähköpostin puolelle niin saan kortit postiin, evin osoite onkin jo tiedossa.:)

Congratulations to Kiki and e-vi, the winners of mööpeli's first ever lottery!





Down the toilet

Päätin lähettää suosiolla kohti vesilaitosta osan pari päivää sitten listaamistani toiveista, ainakin ne siistin kodin ja lapsen puhtaat vaatteet. Ajattelin koittaa asioihin täysin päinvastaista lähestymistapaa ja iskin poikasen eteen kasan iltapuuroa. No niin, anna palaa! Ja poikahan antoi. Suttasi ja sotki oikein antaumuksella, ja loput puurot katosivat kitaan siinä sivussa lähes huomaamatta. Sallivan kasvatuksen kokeiluni päättyi kuitenkin tällä erää melko pian siihen, kun pikkumies olisi halunnut ottaa naamankin käyttöön puuron levitykseen..

I decided to send a few of my recent wishes down the toilet, at least the tidy home and child's clean clothes. I wanted to try a totally opposite approach to feeding our little man and put some porridge on the table in front of him. Okay, go ahead now! And he did do so, he messed with the porridge to his heart's content, and meanwhile I managed to feed him very easily. My experiment came to an end pretty quickly though, when the boy started to spread the porridge with his face instead of his hands..

Löytämisen ilo

Olipas kiva törmätä huikeisiin tuotteisiin, joita ei ole vielä nähnyt jokaisen sisustuslehden sivuilla. Ei siinäkään tietenkään mitään vikaa ole, että muut etsivät ihanuudet puolestasi. Mutta kyllä se silti jotenkin kummasti sytäntä lämmittää kun onnistuu bongaamaan jotain uutta ihan ite. Oikeestaan olisi ihan oikein mulle kaiken tän hypetyksen jälkeen, että tähän tulvisi näitä kommentteja: "niin nähty", "joo nuo oli viime kuussa jokaisessa suomalaisessa sisustuslehdessä, puusilmä". No, käypä tässä sitten miten vain, niin tätä löytäjän iloa ei siltikään helpolla himmennetä. 

Sitten lopultakin asiaan, suokaa anteeksi nämä jaarittelut, pitkiä esseitä arvostaneen lukion perintö istuu meikäläisessä vissiin hyvin tiukassa.. Kaiken tämän ilon aiheet, kuvan kolme kaunokaista ovat minulle entuudestaan täysin tuntemattoman liettualaisen Contraforma-designyrityksen tuotantoa. 

Kudirka-keinutuoli on niin veikeä, että jos olisin rikas, saattaisin tilata sen itselleni ihan vain sen takia, että voisin kokeilla millaista siinä on istua. Koska en ole, tyydyn ihailemaan sitä ja miettimään, kuinka helposti koko komeuden saisi kipattua. Matto, nimeltänsä Imperial koostuu paloista, joista voi koota sellaisen kokonaisuuden kuin huvittaa. Menisiköhän läpi, jos sanoisin miehelle tilaavani "vain yhden palapelin"? Ja jotenkin pakettiin eksyisi myös yksi pöllölamppu..

I love this feeling, finding something pretty that has not already been in every interior magazine. Although I wouldn't be surprised if after posting this I would get lots of comments saying that everybody else knew about these already. Well, whatever the result is, I'm still very happy of my find. 

All those three beauties are made by Lithuanian design company Contraforma, of which I hadn't heard before. 

The rocking chair, Kudirka, looks so funny that if I was rich, I would order it just to find out how comfortable it is to sit on. But as I'm not, I just keep on admiring it and wondering how easy it'd be to tip it over. The gorgeous Imperial -carpet consists of several pieces, which you can combine to whatever shape and size you want. Do you think my husband would believe me, if I said that I'm just ordering "one puzzle"? And somehow one of those owl lamps would end up in the order too..

Syömärin sunnuntai

58 % rasvaa, 655 kcal/100g. Ei voi olla muuta kuin älyttömän hyvää.

Sunnuntaiehtoota ystäväiset! Täällä suunnalla on viikonloppu mennyt lähinnä löhöillessä ja syödessä, mutta onneksi saimme jotain aikaankin. Syöttötuoliprojektimme, jonka lähtötilanteen voit tsekata täältä, alkaa olla viimeistä lakkakerrosta ja takaosan puupallukoita vaille valmis! Artekilta voi tilata moniin huonekaluihin varaosia, ja sieltä kautta tilasimmekin kaksi pallukkaa puuttuvien tilalle. Jo tässä vaiheessa lopputuloksesta näyttää tulevan niin hieno, etten malttanut olla esittelemättä sitä, vaikkei se vielä ihan lopullisessa kunnossaan ole. 

Vaan kohtapa pääsee poikanenkin vihdoin kunnon tuoliin harjoittelemaan istumisen jaloa taitoa. Ehkä hän hiljalleen alkaisi sitten hiffata, että makaamisella ja seisomisella on välimuotokin olemassa. Nyt jos yrittää vetää pojua käsistä istuvaan asentoon, hän ponkaisee suoraan seisomaan hyvin jämäkkään, lähinnä plié:tä muistuttavaan asentoon. :D Joo, tosi hienolta näyttää, mutta et sä noin voi olla syöttötuolissa.

Ai niin, kyllä me reippailtiinkin tänään oikein mukavan pitkän sunnuntaikävelyn muodossa. Ja että itsensä huijaaminen viedään kunnialla loppuun, niin sanotaan vielä, että sitä pientä mutkaa hampurilaispaikkaanhan ei sitten oikeasti tapahtunut.

Ps. Käykäähän ottamassa osaa mööpelin arvontaan!

This weekend we have mainly just relaxed and eaten lots of junk. But we did accomplish something as well, our highchair project (looked like this at the beginning) proceeded a lot and it's almost ready now! It just needs one more layer of varnish and a couple of new wooden round pieces to the back of it, which we were able to order from Artek. Very good service they have!

So our son will soon be able to start learning how to sit in a proper chair. So far he hasn't got it that there's something between lying and standing. If I try to pull him up to sit he always jumps up and stands in a position that looks most like plié in ballet :D Yeah, that looks great but you can't do that on a highchair..

Ps. Don't forget to take part in mööpeli's lottery!

Arvonta - Giveaway

Sanoin tässä taannoin miehelle, että haluan arpoa jotain, jos jouluun mennessä blogillani on 10 lukijaa.:) Pessimisti ei pety- taktiikalla mentiin, joten tavoitteita ei uskaltanut kovin korkealle asettaa. Toimiva taktiikka oli, ei petytty. Kiitokset siitä teille lukijoilleni! Kymmenen paukkui paljon aiemmin kuin uskalsin toivoakaan.

Pitemmittä puheitta pyöräytetään näin iltamyöhäsellä käyntiin

mööpelin ekat arpajaiset!

14.-23.10

Ilokseni saan arpoa 2 kappaletta kuvan korttikokoelmia, jotka ovat ihanan ja supertaitavan ystäväiseni Silja-Maria Wihersaaren käsialaa. Kyseistä toveria saan kiittää myös muun muassa edellisessä postauksessa esittelemästäni mustavalkoisesta taulusta. Ja pieni vinkki: jos tykästyit tyyliin, mutta arpaonni ei osu kohdallesi, voit löytää Silja-Marian kortteineen Taikin joulumyyjäisistä marraskuun lopussa!

Osallistumisohjeet:

Vastaa näihin kysymyksiin:

1. Kerro mielipiteesi mööpelistä! Mistä pidät, mistä et? Mitä on liikaa, mitä liian vähän?

2. Kuvaile itseäsi mahdollisimman monella m-kirjaimella alkavalla sanalla!

Edit. e-vi taidokkaasti kirjoitteli kokonaisen lauseen m-sanoilla, mutta tähänkin tyyliin kelpaa:

Olen Elli, olen metrikuuskaks, matkustushullu, mussuttelija, muistivaivainen, mietiskelijä ja mukavuudenhaluinen.:) 

Kommentoineet, myös anonyymit nimimerkillä varustettuina: 1 tiketti

Lukijat ja lukijoiksi liittyvät: 2 tikettiä

ONNEA ARVONTAAN!

It's time for mööpeli's first giveaway, 14.-23.10!

The prize is 2 sets of cards shown in the picture above. Those cards are made by my lovely, super talented friend Silja-Maria Wihersaari. 

Answer these questions to take part:

1. Tell me your opinion on mööpeli! What do you like, what you don't? Is there too much/too little of something?

2. Describe yourself with as many words starting with the letter m as possible!

Those who leave a comment, also anonymous readers with a nick: 1 lot

Followers of my blog: 2 lots

GOOD LUCK EVERYONE!

Räpsräps

Oli kodin valokuvausolo.

Oli myös kansallinen epäonnistumisen päivä. Erittäin hyvä ja tarpeellinen keksintö tässä onnistumis- ja suorituskeskeisessä maailmassa! Jatketaan siis hyvällä mielellä tunarointia, kämmäilyä, tumpelointia ja mokailua, muinakin päivinä kuin tänään. Olisihan elämä ilman noita kommelluksia myös aika paljon tylsempää!

I felt like photographing our home today.

I also loved the fact that we had "national day of failing" here in Finland today. What a brilliant invention in this world that mostly admires successful people! Let's keep on bungling, screwing up and failing proudly. Because wouldn't life be a whole lot more boring without these mishaps?

Popsi, popsi porkkanaa?

Hirvi paloi poroksi Kuusamossa, menen paikalle.

Minikokoinen Mauno Ahosemme maisteli ensimmäiset soseannoksensa kaupan purkeista, mutta viime viikolla väänsin myös ensimmäiset omatekoiset soseet. Niin reippaasti teinkin sitten kerralla, että blenderiparkamme alkoi jo uhkaavasti haiskahtaa savulle. Täytyi vähän rajoittaa innostusta ahneutta ja muussata kerralla vähän pienempi määrä. Ja ennen tähän vaiheeseen pääsyä piti vielä odottaa mies kotiin, koska poika itki kauhusta aina kun hurautin koneet käyntiin. Isin turvallisesta sylistä tuo kauhea ääni ei ollutkaan onneksi enää kovin pelottava.

Tähän asti harjoitukseni matkalla paremmaksi (?) äidiksi sujui siis suhteellisen kivuttomasti. Vaan odottakaapa, kun poikanen ekan kerran pääsi mamman sörsseleiden makuun. Niin perusteellista yökintää ja kakomista ei ole vielä tässä talossa todistettu. Kaukana ei ollut rehellinen oksennuskaan. Tiedän, etten ole mikään Michelin-kokki, mutta näin tyrmäävää vastaanottoa en sentään osannut odottaa. Ei kai parissa viikossa voi niin tottua teollisten soseiden makuun/koostumukseen, että kaikki muu nousee hyvin nopeasti samaa reittiä ylös mahasta kuin on sinne löytänytkin? Kyllä tässä nyt täytyy olla taustalla joku vauvanruokateollisuuden salaliitto. Ne pamput on saletisti istuttaneet lapsiin jonkun Saarioisen äidit-geenin, että einesten menekki säilyy tulevaisuudessakin suurena.

Okei, ehkä se nyt ei ihan noinkaan ole. Jatkan siis sinnikkäästi omien keitoksieni tarjoilua ja uskon, että nekin alkavat pikkuhiljaa maistua paremmin. Ja jatkan myös kultaisen keskitien kulkemista tässä vauvojen ruoka-asiassa. Ihan täysin purkkiruokien varaan en pojun ruokailua aio siis jättää, mutta en kyllä lähde mukaan mihinkään ehdottomuuteen tai muuhunkaan aiheesta vöyhöttämiseen. Vöyhöttämiskategoriaan luokittelen esimerkiksi tämän: Vauva-lehdessä kerrottiin eräästä 7-kuisesta pojasta ja jutussa sivuttiin myös lapsen päivän ruokalistaa. Se sisälsi muun muassa tahinitahnaa ja kvinoaa. Ööh? Kyllähän tuo toki mediaseksikkäämmältä kuulostaa, kuin jos meidän menua olisi esitelty: "N söi tänään porkkanaa, perunaa, possua ja puuroa". Mutta uskon, että jos molemmat laitettaisiin vierekkäin kolmekymppisinä, ei kukaan luultavasti tietäisi kumpi on kasvanut kvinoalla ja kumpi perunalla. Siitä kasvamisestahan tässä lasten ruokinnassa on pohjimmiltaan kuitenkin kyse, vai olenko ihan hakoteillä?

I cooked some baby food for our little one, but he just keeps gagging and sometimes almost vomits when I try to feed him with it. On the other hand, the canned baby food that he's been tasting for the past few weeks goes down very easily. I know I'm far from a Michelin star chef, but still I wasn't expecting that kind of reaction. There must be a conspiracy of the baby food industry behind this, they must have put a convenience food gene into our kids to make them like their products.

Okay I know, that's not the case. So I guess I'll just have to keep on trying to give him my own foods and hope that he'll like them soon. And I'll also keep on striking the happy medium between giving just the canned food for your baby and feeding them only with the food you have made yourself. Because in the end, the whole baby feeding is all about making them grow, right?


(There has been a lot of talking about the safety of canned baby foods here in Finland lately)

Muistitaulu

Tämä homma meinasi päätyä osastolle tumpeloinnit, eikä luovuttaminenkaan ollut kaukana. Mutta niin vain onnistuin tekemään teille tiistai-illan iloksi ihkaoikean giffin! Ihan vähän tekisi mieli jopa henkseleitä paukutella, mutta nyt ei sattuneet henkselipöksyt jalkaan. Siksi tyydyn pari kertaa taputtelemaan itseäni olalle, ja miestä tietenkin myös kun oli apuna silloin, kun tumpelolla meni yli hilseen.

Olinkin jo ehtinyt kaipailla uutta muistitaulua. Entinen Ikean versiomme jätettiin vanhalle kämpälle, kun se vain sopi sinne niin paljon paremmin kuin tänne nykyiseen kotiin. Nyt on taas rouvalla paikka, johon kirjoitella kauppalistaa, muistutuksia, terveisiä ja hassuja viestejä. Tai vaikka piirtää, jos on oikein luovalla tuulella!

Ps. Eihän nuo kuvat tietenkään täysin samaan kohtaan sattuneet, mutta ehkä tämä on parasta jälkeä mitä tämän omatekoisen köyhän miehen jalustan avulla saa aikaiseksi.

The gif above that I made myself (yay!) says that my intention wasn't to go to Hullut päivät ("crazy days") sale happening at the local department store Stockmann last week. But somehow I ended up going there anyway and found that blackboard. I had to get it because I have been missing a place to write shopping lists, reminders, greetings and funny notes on. Or even draw something if I'm really on a creative mood! We used to have an Ikea one before, but we left it to our old apartment as it looked much better there than it would have looked here.

Ps. I couldn't get the blackboard to exactly the same spot in every picture. Probably because the only thing I could come up with to be the base for my camera was that random pile of stuff. 

Katkeilevia ajatuksia

Mun päässä asuu tällä hetkellä joku kumma jumi. Ja se veijari on kai syönyt sieltä kaikki järkevät ajatukset, kun en nyt saa yhdestäkään kiinni. Yritin karkottaa jumia fiilistelemällä reissukuvia (taas), mutta ei se oikein tilannetta parantanut. Kumma juttu. Tottahan nyt immeinen mieluummin istuu sateessa ja tuulessa ja nauttii raikkaasta Suomen lokakuusta, kuin istuu Australian auringon alla ajopuulla oman kullan kainalossa. Niinhän? 

No ei se ihan niin mene, vaikka kovasti yritänkin psyykata itseäni. Vieläköhän kengurumaa rekrytoi kreikkalaisia paikkaamaan työvoimapulaansa? Jos näin on, taidan lähteä jonon jatkoksi. Jospa yks suomalainenkin kelpaisi + sen perhe tulisi sitten kans mukaan.

Todellisuudessa lähden uni-Matin pakeille ja toivon, että huomenna ajatus luistaa ja järki juoksee paremmin kuin tänään. Toivottavasti jumi ei ole iskenyt teihin lukijoihinkin, mutta jos on niin lupaan toivoa parempaa huomista teillekin!:)

There must be some sort of a bug living in my head who has eaten all my rational thoughts, because I can't find any of them. I tried to get rid of that bug by looking through the pictures of our latest trip abroad (again), but it didn't really help. That's odd. Who wouldn't rather enjoy the windy, rainy October in Finland than sit there under Australian sun on that driftwood with the love of your life?

Well, I wouldn't. Anybody happen to know if Australia is still recruiting people from Greece to come and ease their labor shortage? If they still do, let me know and I'll go join the queue. Hopefully they'll accept one Finn as well, together with her family of course.

And then back to reality. I think I'll just go to bed, get some sleep and hope that tomorrow I'll find my missing thoughts again. I wish this bug isn't contagious, but if it is and has struck any one of you my dear readers, I promise to hope that you'll get rid of it soon too!:) 

Nyytin talo

Kuvan lähde

Olen niin ihastunut, tällä kertaa lakanoihin. Finlaysonin uutuuslakanoiden kuvitus on peräisin iki-ihanasta Kuka lohduttaisi Nyytiä- kirjasta, yhdestä lapsuuteni suosikeista. Täytyy kyllä sanoa, että nuo Tove Janssonin alkuperäiskuvitukset hakkaavat nykyiset Muumit mennen tullen!

I love these new sheets by Finlayson, inspired by an old Moomin book "Kuka lohduttaisi Nyytiä". I've got to say that Tove Jansson's own original Moomin illustrations are way better than the new ones!

Innokas kaveri

Voisin liittyä siihen kerhoon, jossa toivotaan silmäparia selkäpuolellekin edes siksi aikaa, kun lapset ovat pieniä. Noiden silmien lisäyksen esteettisyydestä en olisi niinkään varma, mutta ne olisivat vain niin vietävän kätevät. Pikkumies on vasta puolivuotias, mutta energiaa ja uteliaisuutta riittäisi vaikka naapurin lapsillekin. Ja kun ryömiminen luonnistuu jo melkoisen näppärästi, pääsee tuo rakas monsteri tutkimaan joka paikkaa. Tästä uudesta kyvystä otetaankin sitten taas kaikki irti tonkimalla ja nousemalla kaikkialle. Kiinnostavimpia tutkimuskohteita ovat pistorasiat (mikä ihme niissä vetääkin lapsia puoleensa?) ja sähköjohdot. 

Pikkumiehen ehtymätön kiinnostus pistorasioita kohtaan teetti äiteelle reissun Ohlssonin Clasun luo, sillä mitä siellä ei myydä, sitä ei todennäköisesti edes tarvita. Eikä tuo putiikki pettänyt taaskaan: löytyi paketillinen pistorasiansuojia. Hähhää, siinäkös räpläilet tästä lähtien, ajateltiin miekkosen kanssa voitonriemuisina. Koitti suojien asentamista seuraava päivä ja poju vapautettiin möngertelemään lattioille. Kuinka ollakaan, oltiin unohdettu suojat yhdestä pistorasiasta. Arvatkaapa, mitä kohti poika ryömi päättäväisesti?

Arvasit oikein.

I'm really in need of a pair of eyes to the back of my head too. The reason is our super curious 6 months old little man, who just learned to crawl a couple of weeks ago. He's naturally exploring every corner of our apartment and he's especially interested in plug boxes (what is it in them that seems to attract every single baby?) and electric wires. 

Our lovely little monster's endless enthusiasm on plug boxes made me go get some covers for them. Go ahead and touch them from now on, thought me and my husband triumphantly. The next morning we put the boy on the floor to crawl. But hang on, we forgot to cover one plug. Just guess which plug box he was heading towards very decisively?

Yeah, you got that right..

Paluumuuttaja

Sain tänään vihdoinkin uuden Cult Designin tiskiainepullon. Vanhalle kävi kalpaten, mokoma meni imaisemaan itseensä tiskiaineesta väriä niin, että pullo oli enää vain puoliksi valkoinen. Toinen puoli oli epämääräinen hailakka marjapuuronpunainen. Ensin yritin tyytyä kohtalooni, mutta sitten päätin kuitenkin kysäistä pullon ostopaikassa sen teinisivustojen ehkä yleisimmän kysymyksen: "Onks tää normaalia?". No, eipä ollut, vaan todennäköisesti lasitteessa oli vikaa ja minulle luvattiin uusi pullo. Tovi meni sen uutukaisen toimituksessa, mutta nyt ollaan taas onnellisia tiskiainepullon omistajia. Kyllä se vain näyttää niin paljon paremmalta tuossa tiskipöydän kulmalla, kuin ne muoviset fairytötsät sun muut.

Mikähän vitsi siinä muuten on, että muka-niin-hellävaraisen, hajusteettoman ja värittömän (siltä varalta, että uudenkin pullon lasite kosahtaa) käsitiskiaineen varoitetaan ärsyttävän ihoa? Ette sitten parempaa koostumusta keksineet? Kas kun ei vaikkapa likaa astioita. Tai sitten tämä kuuluu taas siihen kurkkudirektiivisarjaan..

I finally got a new bottle for the dishwashing detergent. The old one got colored, and at first I thought to let it be like that. But then I decided to ask from the store if it's happened before that the bottles suck in the color of the detergent, and they had never heard similar stories. So they promised me a replacement. It took a while for them to deliver it, but now we are happy bottle owners again. I think that one just looks so much better than the plastic bottles the detergents are sold in.

Mama hei, saisinko pliis uudet rillit?

En olisi kyllä astunut jalallanikaan ulkoilmaan tänään, jos ei olisi ollut pakko. En ole koskaan ollut sen(kään) sortin masokisti, että vapaaehtoisesti reippailisin moisessa koiranilmassa. Vaan eipä auttanut kuin vuorata rattaat sadesuojalla, iskeä poika vaunuihin ja suunnata asioille. Onneksi sadepäivään on olemassa yksi takuuvarma piristys, aikoinaan Hennesiltä ostamani sadetakki.

Tuota takkia kohtaan tuntemaani rakkautta ei himmennä edes se seikka, että näytän se päällä noin 12-vuotiaalta. Ainakin jos erästä silmälasiliikkeen tätiä on uskominen. Tarina kuuluu näin: pari vuotta sitten poljimme sadetakit yllä kämppikseni kanssa kaatosateessa yliopistolta kotia kohti. Poikkesimme kuitenkin matkalla yhteen paikallisista optikoista, koska kakkulani kaipasivat päivitystä. Liikkeen myyjä oli kyllä sangen ystävällinen, mutta suhtautui minuun hieman oudosti. Syykin tälle selvisi, kun tätönen hetken kuluttua tiedusteli varovaisesti, että saankohan ihan omin päin valita uudet lasini, vai pitäisiköhän kuitenkin vielä kysyä vanhemmiltakin. 

Teki mieli sanoa, että no annapa kun otan puhelun mammalle. Jos se vaikka ajelisi muutaman sata kilometriä varmistamaan, ettei keskenkasvuinen kakaransa valitse niitä Mikki Hiiri-sankoja vaan jotain sivistyneempää. Parhaat vastaukset tulee tietenkin mieleen aina vasta jälkikäteen, joten tämäkin tilanne päättyi siihen, että pokkaa pidellen poistuimme vaivihkaa takavasemmalle ja ulkona alkoi hervoton nauru. 

Myönnetään, että sadetakin hupun alta kurkkien, sateen kihartamine kutreineni ja linssit pisaroissa en ehkä näyttänyt ikäiseltäni. Mutta silti, anteeksi mitä!? Ehkä iän karttuminen tekee joskus tehtävänsa ja otan tämän ja muutkin "jokos sinulla on mopokortti"-tyyliset kommentit kohteliaisuuksina. Mutta en ihan vielä.

It rained again today and unfortunately I had things to do so I had to go outside. Otherwise I would definitely have stayed inside, I've never really understood those people who for example go exercising no matter how bad the weather is. Luckily I have my cool old rain jacket from H&M, which always cheers up a rainy day.

I like the jacket a lot, even though I look like 12 years old when I wear it. At least one optician thought so. This is the story: a couple of years ago me and my flat mate were cycling back home from uni and it was raining heavily so we wore our rain jackets. We decided to stop by at a local optometrist's on the way because I needed to update my glasses. The lady in the shop was very kind, but she did treat me in a little weird way. We found out the reason soon, when she carefully asked me if I'm allowed to decide on my new glasses on my own or should I ask my parents first.

I know I didn't look my age wearing that jacket, my hair curled up because of the rain and glass lenses covered with rain drops. But still, are you serious!? Maybe as I get older I start to take these kind of comments as compliments. But not just yet.

Alushousupäivä

Alushousupäivä on isäni usein käyttämä nimitys sellaisesta päivästä, kun ei saa oikein mitään aikaan, vaan hiihtelee vain nukkaantuneissa kalsareissa ympäri taloa koko päivän. Vasta iltapäivällä saattaa jaksaa raahautua suihkun puolelle pesemään unihiekkoja silmistä ja toivomaan turhaan, että tapahtuisi äkkipiristyminen. 

Tänään oli juuri tuollainen päivä. Niin sunnuntai kuin olla voi. Onneksi olimme Keski-Suomessa anopin lihapatojen äärellä, niin ei tarvinnutkaan hirveästi aktivoitua. Laiskottelu alkoi jo aamulla, kun poikasen heräiltyä joku käväisi hakemassa aamuvirkun hoteisiinsa ja me vanhemmat sen kun käänsimme kylkeä. Ah, mitä luksusta vauva-arjen keskellä! Kyllä tällaisiakin päiviä on hyvä olla silloin tällöin, vai mitä?

Loppuun vielä anopin nappaama huikaisevan hieno otos taannoisesta auringonnoususta heidän kotirannassaan. Oi jospa oisin saanut olla mukana tuota näkyä todistamassa!

Mukavaa ensi viikon alkua kaikille!

Today we've had a real "underwear day", you know, one of those days when you wear your oldest pajamas for the whole day and don't do anything reasonable. So typical Sunday. Luckily we were at my in-laws and didn't have anything scheduled for today. 

And how luxurious it is for a little baby's parents to have someone to come and take the wide awake baby in the morning, and you can just keep on sleeping. Ah, bliss! It's so good to have these kind of lazy days sometimes, isn't it?

The second picture is taken by my mother-in-law, in one amazingly beautiful morning last week. I wish I could have been there to see that with my own eyes!

Have a nice week next week everyone!