Tumpeloiden vertaistukiblogi

Kun uskalsin aiemmin jo myöntää täällä kirppisaddiktien luvatussa maassa, etten ole mikään kirppistelyn kuningas, niin ehkä voin paljastaa toisenkin bloggausluurangon kaapistain: olen useimmissa kädentaitoja vaativissa asioissa täysi tumpelo.

Monissa minunkin lukemissa blogeissa kirjoittajat lähentelevät ainakin näin tumpelon näkökulmasta yli-ihmisiä kädentaitojensa osalta. Itse tehdään kaikki ompelut, kaavat, askartelut, neulonnat ja virkkaukset, taulut, leipomukset, kokkailut ja tuunaukset. Tuota listaa voisi jatkaa ja jatkaa. Enkä missään nimessä tarkoita tätä pilkkana tai arvosteluna, en suinkaan. Ennemminkin arvostan suuresti näitä ihmisiä taitoineen, ja tykkään katsella heidän aikaansaannoksiaan.

Vaan sellainen on ihmisluonto, että pienimuotoinen alemmuus kurkkii nurkan takaa. Alemmuuskomplekseihin taipuvaisena on täytynyt opetella keinoja päästä tuon tunteen yläpuolelle, joten pakkohan tämäkin on yrittää voitoksi kääntää. Niinpä sainkin ajatuksen, että julistan oman blogini jutun otsikon mukaisesti tumpeloiden vertaistukiblogiksi. Uskon nääs, että meitä avuttomia nakkisormia on muitakin, jotka olemme aina olleet väärissä jonoissa silloin, kun kädentaitoja ja hermoja ja sinnikkyyttä näpertelyyn jaettiin. 

Joten jos tunnistat itsesi, oleppa oekeen hyvä: tässä blogi, jonka kirjoittaja ei osaa tehdä käsillään mitään erityisen hyvin. Jos esimerkiksi näppäimistön naputtelua omalla 1-10-sormijärjestelmällä ei lasketa.. Kun mun täytyy vaikkapa paketoida lahja, voi paketti lopulta näyttää miltä tahansa epämuodostuneen ja epäonnistuneen välillä, ja neliskulmaisessakin idioottivarmassa paketissa vähintään yksi kulma repsottaa miten sattuu. Osaan neuloa vain pelkkää oikeaa, ja silloinkin silmukoita tippuu matkasta. Tippumisen huomaan ehkä viiden kerroksen jälkeen, jos silloinkaan. Tai jos yritänkin jotain monimutkaisempaa, tyssää työ viimeistään siihen,  että silmukat ovat niin tiukkoja ettei työ kulje puikolla muuten kuin hakkaamalla puikkoa vimmatusti pöytää vasten. Lisättäköön vielä ettei totuus vääristyisi: kyseiset neulontamuistot ovat kaukaa menneisyydestä. Viime aikoina ei ole tullut puikkoja kilisteltyä. Ja vaikka nautinkin suunnattomasti jostain itse tekemisestä, kuten huonekalujen rassailusta, en loista siinäkään vaan olen korkeintaan keskitasoa. Esimerkiksi maalausjälkeni ei useinkaan kestä lähempää tarkastelua. Ainakaan päivänvalossa. Ja tätäkin listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta armahdan teidät siltä ylettömän lukemisen määrältä.

Niin että siinä teille, ei me kaikki kaikkea osata.

:)

I once told you that I suck at shopping second hand, in which many people here in the blogworld seem to be excellent at. Now I decided that I also dare to admit to you my readers, that unlike many fellow bloggers, I'm certainly not good at any sort of handicrafts. 

To an inept like me, a lot of bloggers are almost like supernatural people because they do everything themselves: sewing, knitting, crafting, baking, cooking, painting, restoring, you name it. I don't mean to judge them by saying this, not at all. I'd rather say that I admire them a lot for their skills and it's cool to see all the beautiful things they have made!

But I think it's part of the human nature, that we sometimes feel inferior to others because of something they do. This is one of those things to me, but I've tried to overcome those feelings by thinking that there must be others like me out there.

So if you lack the skills or just don't bother to do everything yourself, you've come to the right place,  the peer support blog for inepts!:)

Istahtaisin

Image source

Nuo kuvassa komeilevat, täältä bongaamani säkkituolit  ovat aivan syötävän symppiksen näköisiä! Voisin helposti kuvitella niitä kököttämään kotimme nurkkaan jos toiseenkin.

Ihanuuksia valmistaa belgialainen mattofirma Casalis kahdessatoista värissä, joten monelle löytyisi varmasti mieleinen. Vaan kukas alkaisi myymään niitä Suomessa?

I spotted these gorgeous beanbag chairs from here and I think they look just too cute! I could easily picture these hanging out all around our home.

These cuties made by Belgian company Casalis come in 12 different colors so there's sure a favorite for many people. Only problem is, who'd start selling these in Finland?

Kortteja + kärhämä

Jippii, kollaasini on edennyt huimin askelin yhdestä taulusta peräti neljään kuvaan! Vähän turhan sekalaiselta tuo seurakunta näyttää edelleen, mutta on se jo tuollaisenakin huomattavasti tyhjää seinää parempi. Raita- ja pallokortti on Tukholman DesignTorget-nimisestä putiikista Sergelin torilla, joka kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa jos seikkailee tois puol lahtte. Bee Geesin lp-levyn kansi valikoitui kirpparilta mukaan puhtaasti kannen kuvan perustella, porukan musiikki ei herätä minkäänlaisia intohimoja. Olen vielä vähän kahden vaiheilla saako kansi säilyttää paikkansa tuossa seinällä vai ei, koska sävy ei ole aivan sellainen kuin toivoin. No, aika näyttää, päätyykö se takaisin kiertoon.

Eilen sattui myös niin, että minä, suhteellisen rauhaa rakastava immeinen jouduin miehineni melkein käsirysyyn paikallisen pikaruokalan jonossa. Ihan keskellä kirkasta päivää. Tilanne meni niin, että paikalla oli kaksi kassaa, joiden palveltaviksi noin 10 nälkäistä jonotti yhdessä jonossa. Seuraavana vuorossa oleva siirtyi sitten aina kumman tahansa ensiksi vapautuvan kassan pakeille tilaamaan. Okei, myönnetään ettei tuo ole se järkevin tapa, mutta se kuitenkin toimi. Kunnes paikalle ryykäsi perhe, joka muodosti pitkähkön jonomme viereen ihan oman, tietenkin lyhyemmän jononsa toiselle kassoista. Kyseisen kassan vapautuessa tämä perhe yritti alkaa tilaamaan, mutta jonossa vuoroaan odottanut nainen oli eri mieltä. Ja niin olimme me muutkin pitempään jonottaneet, joten liityin naisen taustajoukkoihin ja pyysin perhettä siirtymään jonon hännille. Sinne, mistä me muutkin olimme aloittaneet. Tästäkös tuo porukka sitten suivaantui, ja alkoi melko kovaääniseksi yltynyt sananvaihto siitä, kuka mahtaa olla oikeassa. Lopulta he sitten siirtyivät jonon perälle mulkoillen meitä ja julistaen "ettei tässä nälkään kuolla".

Joskus maailmassa en varmaankaan olisi sanonut tuossa tilanteessa mitään, kyräillyt vain hiljaa mielessäni. Nykyään minussa on kuitenkin nostanut päätään pieni, mutta ärhäkkä oikeudenmukaisuuden vaatija. Se saattaa saada minut esimerkiksi ruuhkabussissa huomauttamaan itsekkäälle matkaajalle, ettei reppu luultavasti tarvitse omaa istumapaikkaa. Aika moni varmaan ajattelee tällaisiin asioihin puuttumisen olevan turhaa, koska aina löytyy lisää niitä ajattelemattomia ja omaan napaansa tuijottavia urpoja, joita ei voisi vähempää kiinnostaa.

Mitä sinä teet vastaavissa tilanteissa?

Yippee, I finally have not only one but four pictures on our little room's wall. They don't make a very harmonic entirety yet, but at least to me it looks a whole lot better than an empty wall. The card with stripes and dots is from DesignTorget, located in Sergel plaza in Stockholm. That store is really worth visiting if you are wandering around that beautiful city! The cover of Bee Gees record I found from a flea market, and it was simply chosen because of the picture and colors. That group's music isn't necessarily something I would listen to. I'm still not sure whether to keep it on the wall or not, because the tone of that yellow isn't quite what I was looking for. We'll wait and see, will it stay or end up back to the flea market.

Puuhulluus

Lainattujen kuvien lähteet: keskimmäiset, ylhäällä oikealla, alhaalla oikealla

Olen aivan höpsähtänyt kaikenlaisiin puu- ja oksajuttuihin, ja keräilin maanantai-illan ratoksi lemppareitani kollaaseiksi. Toivottavasti näistä on silmäniloa muidenkin iltaa piristämään!

Ps. Ylävasemmalla paistattelee allekirjoittaneen pötsi ihanan venyvässä ja paukkuvassa puukuviopaidassa juuri ennen synnärille lähtöä..:)

I absolutely love all sorts of tree and branch items, and I wanted to make a couple of collages of my favorites. I hope these beauties will brighten up your Mondays as well!

Ps. Up on the left is my baby bump covered up with nicely elastic, tree-decorated shirt, just before heading off  to the maternity unit to give birth..:)

Tiskaustehoa karkkipussista

Sokeriaddikti täällä toivottelee mukavaa sunnuntaita! Tänään täytyi ihan lähteä Lidliin jelly beansejä hakemaan, olinhan ollut reipas ja tiskannut. Vuosia tiskikoneettomana eläneelle jo pelkkä käsin tiskaamisen ajatteleminenkin nostattaa näppyjä. Niinpä nyt kun tuo tiskikoneen nimeä kantava ylellisyyshyödyke on ollut jonkin aikaa arkeamme ilostuttamassa, ovat ne harvat käsin putsattavat kipot melko rauhassa saaneet odotella harjan kosketusta. Välillä hommaan on kuitenkin pakko tarttua, ja silloin siitä on saatava kunnon korvaus.:) Tarkoitukseen sopii erinomaisesti nuo hurjan hyvät "laattua laatua, vain Lillistä"- hyytelöpavut. Mokomat saavat jopa minunlaiseni laiskurin hilaamaan ahterinsa sohvalta ylös ja jolkottelemaan kaupoille. Sitä päivää odotellessa, kun vaikkapa omena saa aikaan samanlaisen liikekannallepanon..

Tiskaamisen lisäksi inhokkilistalleni pääsee kotitöistä silittäminen. Silitysrauta ei todella joudu kovin usein huhkimaan tässä huushollissa. Tunnustan, ettemme yleensä silitä edes lakanoita. Äiti rakas, älä tukehdu pullaasi. Ja ota mankeli tai omat lakanat mukaan kun tulet kylään, jos ajatus hieman ryttyisissä petivaatteissa nukkumisesta tuntuu ylivoimaiselta. Meillä on vielä matkaa siihen sinun vuosien takaiseen ennätykseesi, kun alushousutkin silitettiin. Mutta yritän kehittyä, tässäkin! Ja laitan osan syystä huonompien välineiden niskoille.

Mitkä kotityöt teidän mielestänne ovat niitä rasittavimpia?

Sugar addict wishes you all a nice Sunday! Today I had to go to the grocery store Lidl to get their jelly beans, because I had been so hardworking and washed the dishes. As I lived years without a dishwasher, I have almost become allergic to washing dishes by hand. This means that the stuff that requires hand washing is forced to wait a pretty long time for the touch of brush. Sometimes it has to be done anyway, but then I have to get a decent compensation. One great option for that are these very yummy jelly beans. These things even make a slacker like me to get up from the couch and trot to the store. I'm waiting for that day to come when for example an apple could have the same effect on me..

In addition to washing the dishes, I also hate ironing. I got to admit that we are not usually even ironing our bed sheets. Dear mum, don't choke on your cake. And take a mangle or your own sheets with you when visiting us, if you can't bear a thought of sleeping on wrinkled-up sheets. We still have a long way to go to the record you made years ago by ironing even our underwear. But I try to progress on this too! And blame our worse equipment a bit..

Which domestic works do you find the most annoying?

Reps

sarjakuva lainattu täältä

Tähän mennessä blogiini ei ole löydetty kovin mielikuvituksellisilla kuuklauksilla, mutta tänään saan kiittää päivän nauruista sinua, joka klikkailit itsesi mööpeliin hakusanalla löysänperä. Huonon huumorin ystävät ry:n virkaatekevän puheenjohtajan viikonloppu ei voisi paremmin alkaa!

Eipä sen järkevämpää kerrottavaa tänään, joten rentouttavaa ja huumoripitoista viikonloppua kaikille tasapuolisesti!

So far people haven't found their way to my blog through any interesting Google entries. Today this changed: I laughed my head off when I found out that someone had googled "löysänperä" (a place that we found in central Finland, very freely translated loose bottom) and ended up browsing my blog. Because I'm a true friend of bad humor, this made my day!

I don't have anything more sensible to tell you today, so have a relaxing and humorous weekend all of you!

Naapureita moikkaamassa

Mie se lähdin Ruotsinmaalta ruokalappua hakkemaan, kera siskoseni ja pienten serkusten. Reissu koostui seuraavanlaisista ainesosista:

We went on an ex tempore -cruise to Sweden with little man, my sister and her 1-year old son. The trip consisted of:

• 2 adults
• 2 babies
• 2 beds in a very small cabin
• 2 strollers
• Also: too much crying, hundreds of smiles, 3 lumps, 1 nearly choked baby, millions of rain drops, a little shopping, 2 severe candy bloats, a lot of big waves -> numerous sleepless hours, hundreds of charmed Japanese and other strangers, energetic toddler walking and baby crawling etc etc. 

Sanaleikkejä

Pikkumiehen syntymän jälkeen aika moni asia muuttui, niin myös arkena puhutut asiat. Sanavarasto toisaalta rikastui, mutta toisaalta kyllä köyhtyikin. Ei sitä ennen tullut paljoa harsoista, puklusta tai vaipoista puhuttua. Saati sitten erinäisistä ihmisen eritteistä tai tisseistä. Kakan värin ja koostumuksen harras analysointikin oli onneksi aiemmin hyvin vieras käsite. No, nyt nämä kaikki on sitä peruskauraa. 

On myös tullut lanseerattua tai opittua muilta pari hauskaa termiä, koska kaikille asioille ei vain ole valmiita nimiä. Yksi älynväläyksemme on munakakat. Kun poika alkoi viihtyä mahallaan, tuotos ei enää mokoma pysynytkään vain siellä takapuolen puolella niin kuin ennen, vaan kuorrutti vaipan (ja ne killuttimet) tasaisesti joka puolelta. Tuloksena siis munakakat, joiden pesuvuorosta ei tosiaankaan kilpailla. Toinen hupaisa sana, lainattu sellainen, on koppatissi, johon turvaudutaan tien päällä äärimmäisessä hädässä tai kiireessä. Jos siis näette auton, jossa äiti keikkuu epämääräisessä asennossa turvakaukalon yläpuolella, niin me siinä vaan kouhotetaan ja koppatisseillään.

Arkijuttelun köyhtyminen näkyy lähinnä niin, että suhteettoman iso osa täällä suolletuista lauseista on tätä siirappia: sä oot niin ihana/kulta/rakas/söpö. Kohteena 98 prosenttia ajasta poikanen, ja miesparka ehkä silloin kun hän suostuu pesemään ne edellä mainitut. Ja te kaikki kotiparisuhdepsykologit siellä, tiedän että prosentit voisivat olla vähän paremmat miehen osalta. Asiaa työstetään. Toinen suosittu puheenaihe on: tuu äkkiä kattomaan, tää ___________ (täytä mitä tahansa lapsen kehitysvaiheita, ne mitättömimmätkin "heiluttaa kättä" käy)

This post is mostly about playing with Finnish language and inventing new words, so it would be a bit too tricky to translate in a way that you could get the whole idea of it too. Translation available in the next one again, I promise!:)

Sukkasavotta

Yksi ihmiselämän suurimmista mysteereistä on se, mihin sukat oikein katoavat? Katoamistemppua eivät tietenkään koskaan tee molemmat sukkaparin osapuolet, vaan aina vain se toinen. Tuloksena on epämääräinen kasa sinkkusukkia, joiden parit ovat jo aikoja sitten ottaneet hatkat. Vaikka tilanne näyttää melko epätoivoiselta, pihi säilyttää silti nämä hylkiöt uskoen ja toivoen että niiden parit vielä jostain löytyvät. Niin varmaan. Tai jos sattuukin löytämään lähestulkoon samanlaiset sukkaset, joutuukin huomaamaan, että toinen on kymmenen senttiä toista pidempi. Tai värisävy on juuri ärsyttävästi liian erilainen. Se niistäkin sitten.

Olen myös vakuuttunut siitä, että hävinneiden sukkien loppusijoituspaikka on sama, jonne lukemattomat hiuslenkit ja mummopinnitkin katoavat. Jos joku joskus löytää tien tähän paikkaan, soittele, niin tulen hakemaan omani takaisin.

One of the biggest mysteries of human life is: where do all the socks disappear? And of course it's never both socks, but only just the other one of the pair that can't be found anymore. As a result of this we have a random pile of single socks, whose partners have took off long ago. Although the situation seems somewhat desperate, as a stingy person I keep all these abandoned poor things believing and hoping that their pairs will be found some day. Yeah right. And if you accidentally happen to find two socks that look alike, you'll very likely notice that the other one is 10 cm longer than the other. Or the color shades are just irritatingly too unlike. So much for that then.

I'm also convinced, that the place where all the vanished socks are is exactly the same where the uncountable scrunchies and hair pins end up. If someone happens to find the way to that spot, call me so I can come and get my owns back.

Hyllytulokas

Kyl maar uni on vaan yksi ihmisen parhaista ystävistä. Posoteltiin räkänokan kanssa melkein puolille päivin ja avot, on sekä äitimuorilla että pojalla tyystin erilainen kilinä kellossa kuin eilen.

Sisustuksen sarallakin on jälleen himpun verran edistytty. Jo tovi sitten mainitsemani makkarin hylly on vihdoin saapunut. Tämän seurauksena tavararuuhka poikasen sängyssä ja sen välittömässä läheisyydessä hälveni heti kerrasta. Mutta tavoilleni uskollisena en saanut tätäkään hommaa kerralla kondikseen, vaan nyt alkoi vimmattu kivojen korien haeskelu. Jos jokin makoisa tämän lajin edustaja pulpahtaa mieleen niin ilmianna ihmeessä!

Hyvältä se näyttäisi noin avohyllynäkin, mutta jotenkin vähän epäilen, ettei se pysyisi noin särmänä kovin pitkään. Ainahan voi tietenkin yrittää..

Sleeping really is one of man's best friends. Both me and the snot-nosed little man slept until almost midday today, and we've had so much better day today than recently.

Our interior has progressed a bit as well. The bedroom shelf that I talked about some time ago has finally arrived. The pile of stuff in our son's bed has vanished at last. But of course I couldn't finish this work either at once, because now I need some baskets to that shelf. If you happen to know any cool ones, let me know!

It does look good without the baskets too, but I doubt that it could be kept that tidy in the future. Well, I guess I can try, we'll see how it goes..

Tällaista tänään

Miten niin söin mustikoita? // How did you know that I ate blueberries?

Ei tästä mikään valitusblogi pitänyt tulla, joten raotan sanaista arkkuani tänäänkin vain pikkuriikkisen. Muutaman tunnin yöunilla luovuus ei vaan kertakaikkiaan kuki kovin komeasti. Onneksi valvotti vain tuo oma kuumeinen mustikkasuu, eikä vaikka pirskeet naapurissa. Jos näin olisi ollut asian laita, niin silloin olisin kyllä surutta antanut tulla märmämärmä-osioon lisää täytettä. Huomenna sisustusbloggaaja palaa ruotuun, joten pysykää  immeiset linjoilla!

Ai niin, täytyyhän mun vielä kertoa päivän sittarilöydöstä: Hello Kitty-vessapaperi!? Rohkenen kuuluttaa olevani sitä mieltä, että nyt on tuotteistaminen viety liian pitkälle. Onko tarkoitus  koko perheen pyyhkiä alaosastonsa kissakuviolla, vai vaihdetaanko arvopaperi kehiin ainoastaan silloin, kun meidän pikku anastasiabiancavictoria tulee tarpeilleen? Antakaa mun kaikki kestää.

This was not supposed to be a complaining blog, so today I'm not going to write much either. With just a couple of hours sleep last night I can't really be creative. Luckily it was just my own blueberry mouth keeping me up because of his fever, and not for example the neighbors having a party. If that was the case, I would happily whine a little. Anyway, tomorrow I'll blog about interior again so stay tuned, folks!

Oh, I almost forgot to tell what I found at the grocery store today: Hello Kitty toilet paper!? That's branding gone a bit too far, if you ask me. Is the kitten-decorated paper meant to be used by the whole family, or should it be only used when our precious anastasiabiancavictoria has to go to the toilet? Seriously, give me a break.

Höh, tule sitten

Syksy siis. On se kumma, että vaikka koko pienen ikänsä on täällä peräpohjolassa asustellut, niin aina se kesän loppuminen muka tulee yllätyksenä. Niin meinaa nyt nämä syyssateet ja pimeys viedä mehut meikäläisestä, ettei tänään irtoa kyllä juttua paljoa tätä enempää.

Onneksi on kynttilöitä. Ja teekuppi. Ja omat kullat kainalossa.

Eiköhän täältä suosta taas nousta!

I guess I have to let you in, autumn I mean. It is weird, that it always seems to come as a surprise, even though I have lived my whole life up here in the north.  This miserable weather is really taking its toll on me right now, and I can't come up with a lot more to say today.

Luckily I have some candles. And a cup of good tea. And my loved ones with me.

I think I'll get over this soon!

Hukatut tintit

Tarina pienestä valokuvaajasta

Eräänä jouluna kauan sitten, suunnilleen 10-vuotiaana kuorin paketista haaveilemani kameran. Ja esitin tietenkin hyvin yllättynyttä, vaikka olin kyllä jo hyvissä ajoin käynyt etsimässä lahjapiilot ja tiesin mitä odottaa. Heti oli päästävä kameraa kokeilemaan, ja mikäs sen parempi kuvauskohde kuin lintulaudan tipuset. Varmaan koko joululoma siellä meni istuskellessa. Tiedättehän, ensin oli istuttava tunteja lintulaudan kupeessa, että linnut tottuivat tunkeilijaan. Ja sitten lopulta pääsin räpsimään kuvia rohkeimmista siipiveikoista. Kiinnostus nähdä omat tuotokseni kasvoi niin suureksi, etten malttanut odottaa kuvien kehittämiseen asti. Sen verran tiesin kyllä, että filmi menee pilalle valossa. Fiksuna kuitenkin päättelin, että jos vain pikaisesti kurkkaisin kuviani pesuhuoneen hämärässä, ei niille silloin varmaankaan kävisi kuinkaan. Joka päivä kävin tarkastamassa saldon ja hyvältä näyttivät punatulkut kavereineen. Voitteko kuvitella sitä pettymyksen määrää, kun lopulta sain käsiini työni tulokset: 24 puhki valottunutta otosta. Jos ahneella onkin paskainen loppu, niin ei uteliaalle kyllä paljon paremmin käy.

Onneksi digikamera keksittiin, ja minunkin onnettoman valokuvausharrastus lähti uuteen nousuun. Enää ei ole uteliaisuudestakaan haittaa. Yläpuolella joitakin lempparikuviani, joiden kautta pääsette myös hieman kurkistamaan meidän viimevuotisen reissailun tunnelmiin ja maisemiin. Jos ajassa pääsisi taaksepäin, olisin jo lähtenyt!

A story of a little photographer

I was about 10 years old on a Christmas eve years ago, and I opened up my gift box to find the much anticipated camera inside. I tried to look very surprised, but the truth is that I had found the hidden presents earlier on and I knew what to expect. Of course I had to go try the camera right away and what would have been better place to do so than the bird feeder on our backyard. I think I spent the entire Christmas holiday sitting there. You see, you have to be there for quite some time before the birds get used to someone disturbing their mealtime. Finally I got to film the most fearless ones. I was dying to see how my pictures looked like, and I couldn't wait until they were developed. I did know that light would ruin the film. But as a very smart girl I thought that maybe if I just quickly glance at them in the hazy bathroom, they would be okay. Every day I went to see what I had brought off, and boy they looked good, bullfinches and friends. Can you imagine how disappointed I was, when I eventually saw the developed pictures: they were all overexposured and completely white. It's great to be way too curious, right?

Luckily they invented digital cameras, and I got a fresh start with my photographing hobby. Above you can see some of my favorite shots, which will give you a little sneak peek of the vibe and scenes of our travels last year. If it was possible to travel back in time, I'd already be on my way!

Design Market

Kyllä olisin jäänyt paljosta (rahanmenosta) paitsi, jos ei mieheni sisko olisi minulle eilen soitellut ja pyytänyt mukaansa Design Market-tapahtumaan Kaapelitehtaalle. Huikea paikka, sanon minä. Hallin täydeltä kaupattiin kaikenlaisia ihanuuksia sellaiseen hintaan, että me tavalliset tallaajatkin voitiin jo melkein uskotella itsellemme, että kukkaron nyörit venyy riittävästi. No, niinhän siinä tietenkin kävi, etten voinut vastustaa Secton asentamaa ansaa, vaan kotiutin tuon luomuksen kiikkumaan ruokapöydän yläpuolelle.

Nyt on vain kiusana se sisustajan ikuinen pulma: kun ostaa jotain uutta, menee yleensä ainakin parin tavaran järjestys uusiksi, jos ei muutakin. Tällä kertaa täytyi siirtää ruokapöytää, jotta lamppu osuisi sen keskikohtaan. Sen seurauksena on sitten tuo kello päin Prinkkalaa (missä se edes on?). Äh, olkoon noin jonkun aikaa. Nyt nostan jalat kattoon ja ihailen saalistani.:)

Today we headed to Design Market held in Kaapelitehdas, Helsinki together with my sisters-in-law. That was amazing! The whole big industrial hall was full of different design brands selling their products at a pretty reasonable price. At least that's what I kept telling myself.. And of course I couldn't resist Secto Design's great offer, so I bought that ceiling light to swing above our dining table.

Now I have to deal with one of the most common problems of interior design: when you buy something new, you have to start changing places of the already existing things. This time we had to move the dining table to get the light to the middle of it. As a result of that the wall clock is totally in the wrong spot. I guess I'll figure the new order of things out later. Now I'll just rest for some time and admire my catch.:)

Operaatio syöttötuoli

Olkaas hyvät, tässä se mystinen projekti, jonka kimppuun lähdin edellisen postauksen kirjoiteltuani. Kyseessä on siis vanha Artekin syöttötuoli ja kuten pinnasänkykin, tämä tulee nyt käyttöön jo toiselle sukupolvelle. Isä ja poika ovat sitten molemmat saaneet aloittaa tutustumisen ruokailun ihmeelliseen maailmaan samalta tuolilta. Ja siinä välissä muutama poikasen serkkukin. Melkoisen siisti juttu, vai mitä? 

Kuvien välillä ei ehkä järin suurta eroa ihmissilmä erota, mutta kyllä niiden ottamisen välissä on jokunen hetki hiottu. Ja hiottu. Vaikka täytyy kyllä sanoa, että esimerkiksi maaliin verrattuna tuollainen lakkapinta irtoaa suht helposti. Kuten Artekin valmiiksi maalatuissakin versioissa, aiotaan säilyttää kaarevaa selkäosaa lukuunottamatta kaikki muut ulokkeet puunvärisinä. Nyt päästäänkin sitten näihin elämän suuriin kysymyksiin: minkä väriseksi maalaamme sen selkäosan?   Auttakaahan hyvät ihmiset, kertokaa mielipiteenne:

musta vai keltainen?

Mustan puolesta puhuisi ainakin se, että värinä se on mieltymyksistäni pitkäikäisin ja se löytyy myös Artekin omista väreistä tälle syöttötuolille. Ja silloin ripauksen väriä voisi lisätä vaikkapa keltaisella istuinpehmusteella. Mutta sitten toisaalta, keltainen olisi varmasti niin pirtsakka ja hieno. Ja se on ainakin tämänhetkinen lempparivärini. Apuva.

There you go people, that's the mysterious project that I went doing after my last blog post. It's an old Artek highchair and it will now be used by a second generation just like our nursery bed too. It means that father and soon also son have been able to start exploring the exciting world of food in the same chair. And between them a couple of our son's cousins too. Pretty cool, huh? 

You probably can't see much difference between those pictures above, but there was quite a bit of sanding done between them being taken. Although I gotta say it's a lot easier to get that layer of varnish come off than paint is. And then it's time of the life's big questions: what color should we paint it? We are going to paint just the seat part of it, just the same way they do in Artek. Dear readers, help me and tell your opinion:

black or yellow?

Black would be a good choice because I have liked the color for so long, and it's also a color that Artek uses on these highchairs. And you could maybe add a pinch of color to it by making a yellow seat padding. But then again, yellow would be so lively and cool. And it's at the moment my favorite color. Help me! 

Drop

Kuvat lainattu Atelier Utopian sivuilta

Tänään ulkona ei onneksi satanut, mutta sisällä haaveiltiin pisaroista. En ole sentään vielä niin sekaisin, että syyssateiden perään haikailisin, vaan haaveilujen kohteena olivat nuo huikean hienot Drop-lamput. Bongasin nämä aikoinaan muistaakseni Dekosta, ja syöksyin samantien nettiin katsomaan mistä niitä saisi. Kuinkas sitten kävikään? No, ohraisesti tietenkin. Lamput eivät olleetkaan tuotannossa vaan vasta prototyyppejä. Eikä tilanne ole näköjään muuttunut tähän päivään mennessä. Ei auta kuin etsiä positiivinen puoli tästäkin ja äkkiäkös sellainen löydetään: eipähän tarvitse haaveilla näistä turhaan ainakaan sen takia, että ne maksavat noin miljoonan kappale.

Nyt tämän rouvan sormet syyhyää päästä uuden tuunailuprojektimme pariin. Suunnaksi siis parveke ja hiomapaperi laulamaan. Naapurit rakkaat, älkää tukehtuko. 

Kuvia tulossa, kunhan rojekti edistyy!

Luckily it didn't rain today, but I was daydreaming of drops inside. No, I'm not that crazy yet that I would miss the autumn rain. I was just dreaming about those gorgeous Drop-lamps. If I remember right, I spotted those some time ago in the interior magazine Deko. Right away I stormed to the internet to see where I could get these from, just to find out that they are prototypes and not sold anywhere. Oh, great. And it seems that the situation is still the same. I guess I have to try to find the bright side of this, and that search doesn't take very long: at least I don't have to dream about these hopelessly just because they cost about a million per lamp.

Right now I can't wait to get started with our latest DIY-project. So I'll hit the balcony and do some sanding. Dear neighbors, don't choke.

I'll add some pictures as soon as this project proceeds.

Sadepäivän ilot

Sadepäivän pelastus kolahti postiluukusta, uusin Avotakka. En ole aiemmin juurikaan tilannut lehtiä kotiin vaan ostanut irtonumeroita silloin, kun sisältö on vaikuttanut kiinnostavalta. Mutta laiskaa on nyt ruennut niin kovin viehättämään tämä luksus, kun lukuelämykset kannetaan suoraan nenän eteen. Ja onpahan jotain kunnollista ruokapöytäluettavaa. Olen nääs aivan parantumaton tässä asiassa: varsinkin yksin syödessä on pakko lukea jotain. Paremman puutteessa (lue: melkein joka päivä) kelpaa mikä tahansa, kahlaan antaumuksella läpi kaikki tarjoustalojen sun muidenkin mainokset ja jopa kuponkiuutiset. Mies meinasi kerran aiheuttaa minulle pahemman luokan slaagin, kun paperimäärään kyllästyneenä aikoi kiikuttaa ei mainoksia-kyltin oveemme. Ei kuules käy. Luettavaa on oltava, jotta tämän talon naisväen edustaja saa syödäkseen.

The postman brought me the latest Avotakka interior magazine today, which saved my rainy day. I haven't really ordered any magazines home before, just bought single copies whenever they have seemed interesting. But this kind of luxury, getting magazines delivered to your front door does fascinate a lazy butt like me. And at least I have something decent to read while eating. You see, I think I'll never get rid of this habit of reading always when I'm eating, especially if I'm alone. Whenever (almost always) there's nothing better available, I'll carefully read through even all the silliest ads we get. Once my husband got sick of the amount of paper in the house and almost caused me a heart attack, because he wanted to put a sign on our door saying "no ads, please". Oh no, not happening. There's got to be something to read so that your wife can eat.

Silminnäkijä: Zaran ryövännyt naishenkilö kipitti tuohon suuntaan.

Eyewitness: the female who robbed Zara ran that way.

Päivän muihin aiheisiin. Meillä ei enää ole pikkuvauvaa, vaan iso vauva. Tai oikeastaan pitkä. Kahden korkeintaan vaivaishonkia kolistelevan vanhemman poika otti ja hujahti. Vaunujen koppa ei pysynyt enää tahdissa mukana ja oli kaivettava ratasosa esiin. Tämä taas johti pukeutumisongelmaan, koska ratasosa ei enää suojaakaan tuulelta ja muilta luonnonilmiöiltä yhtä hyvin kuin koppa. Hyyyvin vastentahtoisesti intoa puhkuen lähdimme Zaran lastenosastolle syystakkiostoksille. Olisin voinut putsata koko osaston mukaani, mutta ehkä se ei kuitenkaan olisi ollut linnareissun arvoista.. Tyydyttiin siis pelkkään suloiseen takkiin, ja ettei jollakin nyt herää epäilyksiä, niin myös ihan rehellisesti se maksettiin. Kyllä nyt kelpaa pojan kärrytellä ja nauttia paremmista näköaloista kuin iänikuisista kopan sisäseinistä. 

Another topic of the day: we no longer have a small baby, but a big baby. Or actually tall. The son of the not-that-tall parents suddenly grew up to be a relatively tall baby. The carrycot couldn't keep up with the speed of him growing, so we had to change it to the seat unit. This led to a clothing problem because the seat unit doesn't give as much protection against wind as the carrycot did. So we had to go shopping for an autumn jacket from Zara. I could have emptied the whole child compartment, but it probably wouldn't have been worth a visit to jail anyway.. So we had to be satisfied with just the cute jacket, and we did pay for it if someone got doubtful. Little man sure got a cool jacket and now he'll be able to enjoy better views of the world than he did in the carrycot. 

Edistystä

Isännällä kihahti hattuun.

Ihmeiden aika ei ole ohi. Tänään tuli nimittäin todistettua, että Ikeassa voi todella käydä toisen seurana, ostamatta itse yhtään mitään. Asiaan oli kylläkin ehkä eniten vaikutusta sillä tosiasialla, ettei tällä suunnalla setelikasoissa snorklailla. Niinpä oli lyötävä taas kuvitteelliset silmälaput ohimoille ja luovittava sinisen puljun läpi niin kuin mikään ei edes kiinnostaisi. Ylävitonen, onnistuttiin!

Puistokirppislöytönikin pääsi lopulta paikalleen kattoon, kiitos rakkaan mieheni. Jos mahdollista niin tuon lampun aikaansaama hymy on vaan entisestään leventynyt. On se niin kommee!

The time of wonders isn't over. Today we proved that it's possible to visit Ikea with your friends without buying anything yourself. Probably the biggest reason for this was the fact, that we are not really swimming in cash here at the moment. So we had to set the imaginary eyepatches on and walk through the blue company, pretending that nothing even interested us. High five, we did it!

My flea market catch finally got up to it's place in the ceiling, thanks to my dear husband. If possible, the smile on my face caused by that lamp is even wider than before. It just looks so good!

Bongattiin lisäksi ruokakaupasta pari hyvällä tavalla erilaista tuotetta. Arkisemmatkin kamppeet piristyy kummasti, kun ulkonäölle on suotu ajatus tai pari. Lisää näitä, kiitos!

We also spotted a couple of cheery products in the grocery store. Even the most ordinary things can be brightened up a lot, when you pay a little attention to the design. More of these, please!

tiktaktiktak

Jotkut ihmiset varmasti kutsuisi tätä meidän toista huonetta työhuoneeksi. Minä en kehtaa, koska totuus on, että töitä täällä harvoin tehdään. Lähinnä tämä kammari on pyhitetty tietokoneelle ja xboxille (..miksi mun arpaonni kääntyi just tämän kohdalla, eikä vaikka etelänmatkan), mutta vain siihen asti kun poikanen lakkaa bunkkaamasta meidän kanssa samassa huoneessa. Pelihuone tai konehuone kuulostaisivat nekin liian pahalta tai harhaanjohtavilta, joten meillä tätä on alettu kutsua pikkuhuoneeksi. Arvasit oikein, pienen koon takia tietenkin. Tähän asti huoneen seinät ovat edustaneet hyvin minimalistista linjaa, toisin sanoen tyhjää. Haaveissa on kuitenkin ollut jonkinlaisen kuvakollaasin kokoaminen sitä koristamaan. Penni oli muinoin miljoonan alku ja sama logiikka päteköön nyt tähän kollaasin kokoamiseen: yhdestä taulusta on aloitettava.

Miekkoselta ei aluksi oikein herunut ymmärrystä valinnalleni, koska "onhan tietokoneessakin kello". Mutta kuten näkyy, tunteet voittivat järjen tässä(kin) ottelussa.

Olen muuten tullut siihen tulokseen, että kannattaa olla huonon huumorin ystävä niin saa nauraa usein. Täällä on viime päivinä hihitelty muun muassa sille, että yleisurheilijat on päästetty valloilleen "Deegussa" ja sille, kun Hesarin Nyt-liitteen toimittaja kysyi poliisiylijohtajalta, onko tällä ollut pidätysvaikeuksia. Lisäksi Laukaasta löytyi niinkin mieltäylentävä paikka kuin Löysänperä. Jopa minä voisin harkita muuttoa sinne, vaikka joskus vannoinkin etten koskaan aio asua paikassa jonka nimen lopussa on perä. Löysänperässä on vaan jo niin paljon sitä vanhaa tuttua jotain. Hehaheha.

Some people might call our other room office/workroom. But I don't have the nerve, because the truth is that no one ever really works here. What happens here is mostly just being on the computer and playing xbox, but only until our baby boy moves out of our bedroom. Gameroom sounds too bad as well, so we just call it the little room. You guessed it right, because of it's small size. Until now all the walls in this room have been very minimalistic, in other words empty. I have been dreaming of getting a nice collage to decorate it though. It is a Finnish saying, that a penny (which we had before euros) is a start for a million. I'll apply the same logic to my collage project: one piece is a good start.

My hubby wasn't very convinced about my choice, because "there already is a clock on the computer".  As you can see, feelings won this battle against rationality (again).

I see stripes

Kaikki mahdollisesti havaitsemasi roskat on sitten siinä teitin näytöllä vaan.

All the dirt you might find in this picture is just on your screen.

Päivän kuva-arvoitus: millaisia vaatteita täällä on tullut poijan karderoobiin keräiltyä viime aikoina? 5 pisteen vihje: katso otsikko. 3. pisteen vihje: katso kuvat. 1 pisteen vihje: no älä nyt väitä että oikeasti tarvit vielä tämän.

Tilanne alkaa jo lähennellä vakavaa. Ja niin on silmä harjaantunut jo tässä hommassa, että samantien bongaa kaikki tätä lajia edustavat vaatteet kaupan hyllyiltä ja kaikki muu tarjonta jääkin sitten täysin unholaan. Ketä tässä syyttelis? Omaa valikoivaa luonnetta tietenkin ensimmäisenä. Mutta toiseksi huutelen ottamaan vastuuta myös siellä kaupan sisäänostopuolella ja ehkä ulotan huuteloni jopa vaatteiden suunnittelijoihin asti. Raidat on kivoja juu, mutta koittakaa nyt keksiä muutakin hienoa! Niin kuin tätä blogia lukisikin sankka joukko sisäänostajia ja vaatesuunnittelijoita.. Mutta yritin ainakin!

Quiz of the day: what kind of clothes have I been buying for my son lately? Hint number one: see the heading. Hint number two: look at the pictures. Hint number three: oh come on, do you seriously need this?


The situation is starting to get serious. And my eye is so well trained that it immediately spots all the striped clothes in the stores, and the others are totally ignored. Who to blame then? First of all my picky personality, of course. But also I'm begging you,  purchasing agents and maybe even the clothes designers to take some of the responsibility here. I do like stripes very much, but please try to think up something else that would look good too! As if there were hundreds of those people reading my blog.. But hey, at least I tried!