Eksyin parille lastenvaatteiden nettikirppikselle ja nyt melkein tavoittelen jo nitropurkkia sydärin pelossa. Ne naiset siellä, ne on ihan kreisejä. Ensinnäkin käytetyistä vaatteista, olkoonkin miten merkkikamaa tahansa, pyydetään järjettömiä summia. Eikä pelkästään pyydetä vaan myös surutta maksetaan. Tahrahaukkojen ja muiden lajitoverien pelossa kuvaillaan tarkasti pienimmätkin haalistumat ja puolen sentin mittaiset naarmut. Varuiksi lisätään vielä pari lähikuvaakin. Tavallisesta t-paidasta halutaan kaikki tarkat mitat mitä keksitään: kainalo-kainalo, niska-helma, kaula-aukko-leuka, mitä vielä.
Erityisesti ulkovaaterintamalla meno on villiä. Käyttämättä jääneitä haalareita kaupitellaan, kun "tuli edellisenä syksynä vähän hamstrattua ulkovaatteita". On kolme kertaa pidettyä kauppareissutakkia, ykkös-, kakkos- ja kolmoshaalarinakin ollutta pukua. Eikä tässä puhuta mistään alelaarin pohjalta kaivetuista parinkympin rytkyistä, vaan monesti haalarista on alunperinkin köyhdytty pitkästi toista sataa. Pohjat tässä kategoriassa veti äiti-ihminen, jonka myynnissä olevaa haalaria ei oltu montaa kertaa pidetty, koska haalarin väriin sopivaa, eli prikulleen samansävyistä sinistä hattua ei löytynyt. Justjoo. Olen minäkin tarkka, mutta en sentään noin tarkka.
Ehkä olen liian köyhä ja/tai liian laiska näihin mittelöihin, mutta siltikään en voi kuin suu auki selailla tuota nettikirppiksien ihmeellistä maailmaa. Minua kirpaisee riittävästi jo pelkkä ajatuskin siitä, että hurjaa vauhtia kasvavalle lapsoselle täytyy yhden talven aikana pahimmassa tapauksessa ostaa välikausipuku syksylle, toppapuku, ja taas uusi välikausipuku keväälle kun edellisen hihansuista paistaa jo kyynärpäät. Kaiken tuon jälkeen en todellakaan edes mieti minkään kakkoshaalarin, saati sitten kolmoshaalarin tai kauppareissutakin ostoa. Enemmän mietin johonkin niin lämpimään paikkaan muuttamista, että saisin pyyhkiä ahteriani koko sanoilla toppa ja välikausi..
Kun ei tässä kuitenkaan mihinkään olla muuttamassa, on tulevaan jääkauteen kai pakko varautua. Käytin vähän hyväksi tuota akkojen hamstraushalua ja ostin 60 euroa alkuperäistä hintaa halvemmalla upouuden haalarin. Olen jo haalarin kolmas omistaja, kaksi edellistä oli ehtinyt löytää uuden must-have-haalarin ja tästä piti päästä eroon. Joko mä sanoin että nää kaverit on vähän hulluja?
Kun ei tässä kuitenkaan mihinkään olla muuttamassa, on tulevaan jääkauteen kai pakko varautua. Käytin vähän hyväksi tuota akkojen hamstraushalua ja ostin 60 euroa alkuperäistä hintaa halvemmalla upouuden haalarin. Olen jo haalarin kolmas omistaja, kaksi edellistä oli ehtinyt löytää uuden must-have-haalarin ja tästä piti päästä eroon. Joko mä sanoin että nää kaverit on vähän hulluja?
voiko olla hauskempaa blogia! :D ihan mahtava :)
VastaaPoistaMulla oli kyllä itelläkin hauskaa kun tätä juttua kirjottelin, hyvä että uppoaa muihinkin :D
PoistaMie olen törmänny ihan samaan ilmiöön! Ensin ostetaan lapselle kolme haalaria kolmessa eri koossa ja värissä, joista jokainen maksaa toista sataa. Sitten niistä kaksi myydään lähes käyttämättömänä eteenpäin, kun "ei sopinut pipon ja hanskojen väriin" tai "oli niiiiin ihana, etten voinut olla ostamatta vaikkei meillä ole edes tarvetta". Joo. Hyvä kun meillä on varaa ostaa edes se yksi kunnon haalari talvelle (plus ne välikausivaatteet, pipot, rukkaset, toppakengät...).
VastaaPoistaSamoilla linjoilla siis ollaan! Ei voi muuta kuin pyöritellä silmiä moiselle touhulle...
Ei tosiaankaan oo taviksien harrastus tuo ulkovaatehamstrailu.. Mut oon varma että hyvin me vedetään sillä yhdelläkin haalarilla, eikä lapset ole yhtään onnettomampia kuin ne kahdensadan kakkoshaalarissa mönkijät. Jos niillä saa edes mönkiä.. Eipähän tarvi niin varoakaan kun ei oo koko omaisuus niissä tamineissa kiinni :D
Poistagreat minds think alike! Justiin olin luonnostelemassa kirjoitusta koskien lastenvaatteiden hullua maailmaa. :D Ihan samoilla linjoilla sun kans, oi sisar ymmärryksessä!
VastaaPoistaArvasin että meidän viisaat päät on tässä asiassa samaa mieltä.:) Luonnostele ihmeessä loppuun se omakin juttus, tahtoo tietää mitä hupaisaa sulla on tästä sanottavaa!
PoistaAhahaha, arvaa vaan kuka on viime aikoina viettänyt iltojaan naureskellen samoille kirppishulluille! :D Koko touhu lähtee joillain kyllä ihan lapasesta - kyllä mäkin kivoista lastenvaatteista tykkään ja joskus saatan ostaa jotain hetken mielijohteesta, mutta joku roti sentään.
VastaaPoistaJuurikin nuo "kuin uusi, käytetty monien haalareiden ohella 3kk" tai "pakko oli saada, muttei tullutkaan käytettyä" -tapaukset mua oikeasti ihmetyttää. Varsinkin kun valtaosa ostajista on kai tällaisia kaltaisiani köyhiä kotiäitejä (tai mistäs minä tiedän millaiset miljoonatulot kaikille Ticket-äideillä on..). Huvittavaa on myös se, että jostain tietystä KUOSISTA voidaan käytettynä maksaa jopa uutta vaatetta enemmän, koska se on niin vaikea löytää ja ihana jajaja. Että joku 60e koon 80 mekosta on ihan fine, koska on pakko-saada. Huah.
Mä aina esittelen noitten kirppisten parhaita paloja miehelleni, ja se ymmärtää vielä vähemmän :) Meinasi kerran mennä iltapalat väärään kurkkuun, kun kerroin että sellainen PoPista ostettu raidallinen peitto (itse ostin sen muistaakseni 25 eurolla aletempauksesta, ja pidin sitäkin vähän typeränä) on muuttunut suunnilleen keräilyharvinaisuudeksi, joku oli valmis maksamaan siitä kuusikymppiä. Että jos tulee pikkurahasta pulaa niin alan realisoimaan noita omia "löytöjäni" :D
Kivan haalarin löysit teille, että on noista maanisista vaatemammoista jotain hyötyäkin! :)
Samat huvit on täälläkin ja mies ymmärtää myös vielä muakin vähemmän tätä vöyhötystä.:) Eikä meilläkään lasta mihinkään Aku Ankka-kuvioihin pueta, vaan pojullekin ostetaan kivoja vaatteita. Mulle se ei kuitenkaan tarkoita mitään tiettyä merkkiä. Meillä on vaatteita ihan laidasta laitaan, Zarasta marketkamaan.
PoistaKirppiksiä selatessa tulee sellainenkin olo, että joillekin kelpaa vain yksi tietty merkki ja sitten parhaat lataavat muiden kadehdittaviksi kuvia kokoelmistaan. Mikään vaate ei siis ole edes myynnissä vaan halutaan vaan kehuskella. Haloo..
En ymmärrä tuota keräilyharvinaisuusjuttuakaan. Ne on silti, loppujen lopuksi, vaan lastenvaatteita. Sitä peittoa mä oon just ihmetelly et miten paljon se on alunperin maksanu, kun nyt siitä pyydetään 80!? Mut se onkin siis keräilykohde. Hyvä sulle.;)
Ai niin, unohdin ihan nauraa tuolle kaula-aukko-leuka -mitalle :D Olen myös oppinut termin "pesunukka" tärkeyden noissa ympyröissä. Yhdellä palstalla kanssa kiehuttiin juuri siitä, että käytetyn vaatteen raidat eivät enää olleetkaan puhtaan valkoisia.. .
VastaaPoistaSamoilla linjoilla täälläkin! Neljä lasta puetettavana niin sais siinä satasia syytää kun kaikille ostaisit useamman puvun ja takin ja kaikkin sopivat kengät ja asusteet. Välillä seuraan ihmeissäni mm. lastenvaatteisiin suuntautuneita blogeja ja niiden ostoja. Huimia summia kuussa vaatteisiin ja ehtiikö niitä muka käyttämään?!
VastaaPoistaJoo no varsinkaan neljälle ei mekään voitas kasapäin kaikkea hankkia, kun hyvä jos tälle yhdelle.. Lastenvaatteisiin suunnattuja blogeja en taida uskaltaa edes etsiä ennen kun selviän kirppispalstojen aiheuttamasta sokista.:)
PoistaMun suosikkini on tässä kategoriassa 1,5-vuotiaalle lapselle hankitut citykumpparit!
VastaaPoistaHih, tuikitarpeelliset tosiaan :D
Poista:D mua periaatteesta ärsyttää, että meillä on hyvät saappaat joita kaksi meidän vanhempaa lasta on käyttänyt molemmat noin 3-4kk x 2. ja nyt tekisi mieli kuopukselle ostaa vaaleanpunaiset, mutta ei voi kun nokialaiset on priimat :D
Poistapienet ne on murheet. minä ostan kalleimmalla keskimmäiselle, koska ei oo (vielä) ikinä rikkonut ulkokamoja, vaan ne säästyy siskolle. nytkaan talveen ei tarvitse ostaa nuorimmalle kuin takki+rukkasia. niin löytyy parit haalarit, housut, hattuja, kengät jemmasta, villahaalaria jne.
Ymmärrän ärsytyksen.:) Osta jotain muuta vaaleanpunaista kuopukselle niin se tasottaa kumpparipuutosta.:)
PoistaTuo on kyllä hyvä, että pystyy paljon myös perheen sisällä kierrättämään!
No mutta maailma ei ole mustavalkoinen.
VastaaPoistaJotkut harrastaa lastenvaatteita siinä missä joku toinen syytää rahaa omiin vaatteisiin/kauneudenhoitoon/juhlintaan/kodin sisustamiseen.
Terv. yksi joka EI osta montaa eri settiä talveen, mutta muuten kyllä käyttää kaikki vähät pennosensa lasten vaatteisiin ja kierrättää itsekin niitä
Ei ole mustavalkoinen, eikä tätäkään juttua siksi kannata liian mustavalkoisesti ja tosissaan ottaa.:)
Poistaosuitpa hyvin asiaan!
VastaaPoistamä oon vieläpä sen verran varmaan oikeasti hölmö, että ajattelin miettiä toppavaatteita sitten kun niiden tarve on. en vaan osaa etukäteen arvioida kokoja ja tarpeita, saatika että jaksaisin niitä sit säilytellä jossain.
En mä osannut myöskään arvioida oikeen kokoa, mutta sain kokeilla tuosta haalarista kahta (niin..:) eri kokoa pojan päälle ja toiseen suorastaan hukkui niin se helpotti valintaa. Nyt täytyy vaan toivoa että tyyppi ei hujahda muutamassa kuukaudessa ihan uusiin pituuksiin.
Poista