8.8.12

Näin on just hyvä




Stressi alkaa hellittää ja uusi koti tuntuu hyvinkin oivalta valinnalta. Varsinaiselta löydöltä superkalliilla pääkaupunkiseudulla. Pohjaratkaisu toimii ainakin näin lyhyen asumisen kokemuksella. Luonnonvaloa riittää ja tilaa, vaikka toinen makuuhuone ei ole vielä edes käytössä. Takapihanpuoleisista ikkunoista ulos katsahtaessaan näkee melkein pelkkiä puita, mikä suuresti lämmittää pohjimmiltaan maalaista sytäntäni. Metsää on ympärillä itse asiassa niinkin paljon, että ulkomaalaiset vieraat luulivat tulleensa kansallispuistoon, johon lupasimme heidät viedä. Ei tässä sentään ihan niin luonnonhelmassa olla, mutta viihtyisää on joka tapauksessa.

Takapihan perältä löytyy myös tänä kesänä uuteen uskoon kohennettu leikkipuisto, johon suuntaan poikasen askel lähtee aina ulko-ovelta toiveikkaasti kaartamaan. Ihmiset tulevat juttelemaan niin hiekkalaatikon kulmalla kuin roskakatoksellakin. Tuntuu, että enemmän kuin edellisessä asuinpaikassa. Voi tuo tunne johtua siitäkin, että niin kovasti halutaan viihtyä täällä, tuumii miekkonen. Saattaa pitää paikkansa, mutta ei rikota tätä onnelan illuusiota ennen kuin siihen on tarvis.

We are really falling in love with our new home. The floor plan seems to be very practical. There's lots of natural light coming in and we have enough space even without the second bedroom that still needs to be finished. From the backyard side windows you can mostly see trees and hardly anything else, which suits me as an old countryside girl very well.

There's also a recently updated playground in the backyard, which is already a favorite of our little one. Random people chat with us very often, more often than in the old place it seems. Maybe we just feel that way because we really want to enjoy it here, says my husband. He might be right, but let's not let it break the illusion just yet.. 

8 kommenttia:

  1. Anonyymi8/8/12 23:23

    Miehesi vilautteli tänään töissä kuvia keittiöstänne. Kuin kunnon stalkkeri sitten tulin tutkailemaan blogia vielä paremmalla ajalla kotona. (Tosin kunnon stalkkeri ei varmaan paljastaisi itseään heti) :P

    On hauska nähdä kuvia siitä, mistä on vain kuullut juttuja kesän mittaan. Kotinne näyttää oikein kauniilta. <3

    Terveisin, rouva V.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehheh, aloin lukemaan sun kommenttia ja ehdin vähän jo säikähtää, että mitä se miekkonen on nyt mennyt tekemään.. Sit luin lauseen loppuun ja selvis että keittiökuvia siellä on vaan vilauteltu :D

      Voi kiitos kotikehuista, kyllä tämä nyt alkaa jo hyvältä näyttää omastakin mielestä.:) Tervetuloa stalkkailemaan jatkossakin!

      Poista
  2. Onnea uuteen kotiin! Kauniilta näyttää ja kivalta kuulostaa kotinne, erityisesti keittiön muutos on upea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keittiöön ollaan erityisen tyytyväisiä itsekin.:)

      Poista
  3. Onnea ihanaan uuteen kotiin! <3 toivottavasti illuusiota ei ikinä tarttekkaan rikkoa vaan saatte asua onnelassa vaikka ainiaan. :) ootte ollu mielessä ja on ollu tarkotus soitella, koitan saaha vihreää luuria painettua vielä lähiaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ystävä rakas<3 Samaa minäkin toivon, että täällä viihdyttäis oikeesti pitempäänkin, eikä vaan nyt tuntuis kivalta paikalta. Painahan vaan sitä vihreetä luuria niin saadaan kuulumisia vaihdettua ihan kunnolla.:)

      Poista
  4. Jäin koukkuun hauskasti ja elävästi kirjoitettuihin teksteihisi, pitääpä tulla lukemaan ajan kanssa vanhemmatkin postaukset. Ja hienolta näyttää kotinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset kommentit aina pelastaa päivän ja antaa kummasti puhtia jatkaa bloggailua, kiitos siis tästä!

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!