The tapetti

Nysse saapui, tapettilähetys suoraan sateisilta ja sumuisilta saarilta. Kaiken jahkailun nro 1 ja 2 jälkeen päädyin lopulta tilaamaan tämän aaltoilevan mallin poikasen huoneen yhtä seinää koristamaan. Nappivalinnalta vaikuttaa ainakin vielä näin rullassa! Jos tästä ei saa lisäpotkua remppaan niin sitten ei varmaan mistään. Viikonloppuna aiotaan siis uusin voimin setviä tuota nimenomaista huonetta täyttävää rempparojua vähemmäksi ja toiveissa on, että ensi viikolla pakerretaan jo pintojen kimpussa. Kovasti polttelis jo nähdä mitä tästä tulee!

My wallpaper order from England arrived today. After all the hesitating I finally decided to go for this wavy one to decorate one wall of our son's room. I'm very happy with my choice right now! This might even give us a little boost to continue the renovation. So in the weekend we're planning to get rid of all the junk in that room and hopefully next week we'll be working on the walls and the floor. I can't wait to see how it all looks when it's ready!

Ihanaakamalaa

Onko ihanampaa näkyä kuin nukkuva lapsi? 

Joskus sitä ihastelee herkkiksenä ja huokailee ihan vain muuten vaan, jossain äitihuuruissaan. Toisinaan on sitten niitä päiviä, kun tätä näkyä ihailee huojentuneena siksi, että vielä puoli tuntia sitten ruoka syljettiin pitkin pöytiä, tavarat lensivät ja huuto raikui, pienimmätkin asiat saivat aikaan heittäytymisen mahdottomasti käsiteltäväksi makaroniksi ja patterin pinnastakin löytyi kakkaa.

Is there a sweeter thing than a sleeping child?

Homma etenee

Eteisessä on maalisuti viuhunut, yleisesti ottaen vieläpä ihan onnistuneesti. Jos ei lasketa sitä tästäeitulemitäänapuagoogleeisieltäkäänmitäänlöydyräjäytänkökokoseinän- kohtausta, jonka liitutaulumaali sai aikaan. Minä vauhkosin, mies piti napit tiukasti korvissa ja jatkoi maalaamista. Ensimmäinen maalikerros näytti kyllä suorastaan järkyttävältä. Pinta ei ollut pimeässä tihrustaessakaan yhtään tasainen ja valkoinen kuulsi läpi sieltä täältä. Lisäksi yläosaan silmämääräisesti lätkäisemäni teippi oli vinompi kuin Pisan torni. Toinen kerros maalia teki onneksi ihmeitä ja vahingosta viisastuneena yläosan teippikin aseteltiin paikoilleen oikein vatupassin kanssa.

Aurinkoiseen välioveen olen oikein tyytyväinen, vaikka myönnetään nyt, että sekin aiheutti minussa alkuun pienen sävydepiksen. Maalien ostaminen on totta vie hankala laji, kun väri näyttää lopullisessa paikassaan aina niin erilaiselta kuin niillä 5x10cm liuskoilla. Nyt täällä sitten pohditaan, maalataanko oven puuosat valkoisella vai mustalla. Tällä hetkellä olen kallellaan valkoisen puolelle, koska se saattaisi saada tuon keltaisen sävyn näyttämään vielä vähän kirkkaammalta.

We have made some progress again here. The glass on the door is now bright yellow and one wall got some chalkboard paint on it. The chalkboard looks great now, but I can tell you that after the first layer of paint I was ready to explode the whole thing. Luckily another layer made a huge difference and now it looks just the way I want it to look. 

Asuntovelallinen ajatuksissaan

[Ovet karmeineen odottelee edelleen maalausta, kuten kuvasta näkyy]

Mies: Mitä mietit?

Minä: Lasken tässä vaan, 

että miten kauan menee,

 ennen kuin yks neliö tästä kodista 

on oikeesti meidän oma.

Mies: Mitä sä tollasia lasket. 

Kauan.

:D

My hubby: What are you thinking about?

Me: Just counting how long time 
does it take, until we really 
own one square meter
of our home.

Hubby: Long time. 
Stop counting those kind of things.

Mistä täältä pääsee pois

Narinaa. Thump. Läps läps läps, pienet askeleet kuuluu makkarista ja kohta naaman eteen ilmestyy voitonriemuisesti hymyilevä pieni poika. Takaisin sänkyyn. Ja sama kertaa kaksikymmentä per ilta.

Ehkä meidän ois aika siirtyä tavalliseen lastensänkyyn, 

kun ei tuo pinnasänky näytä enää pidättelevän 

meidän miniakrobaattia.

I guess we have to get rid of the cot and move him into a normal bed,

because it seems those high walls can't prevent

him from escaping anymore.

Siististi säkissä

Edellisistä Varpusen ynnä muiden myyjäisistä asti on nämä supermakeat säkit olleet tämän huushollin sitten joskus- ostoslistalla. Kerrankin kävi tuuri ja eilen pidetyissä myyjäisissä oli tarjolla reissussa pikkuriikkisen rähjääntyneitä säkkejä erittäin mukavilla alennusprosenteilla. En epäröinyt hetkeäkään (muuten kuin eri värivaihtoehtojen välillä), vaan löin setelit tiskiin ja kannoin onnessani kotiin nuo kaksi kaunokaista. Kuten jo aiemmin kaavailin, tulee isompi säkki syömään kaikki poikasen lelut, mitkä vain suinkin jaksaa. Pienempi pääsee varmaankin vaatehuoneeseen toimittamaan epämääräisen sälän säilyttäjän vastuullista virkaa.

Yesterday I finally bought these two sacks by Varpunen, of which I've been dreaming of since their last pop up happening. For once I was lucky and these sacks, that were just a tiny little bit damaged during transportation, were sold with a nice discount. I didn't hesitate for a second (other than between the different patterns and colors). The bigger one is for our little man's toys and I think the small one will get to serve as a place for all the random bits and pieces in our walk-in closet.

Tapahtuu keittiössä

Keittiö näyttää ehkä päällisin puolin suht valmiilta, mutta muutamia asioita siellä vielä pitäisi hoitaa. Harkitun tyylikkäästi päällekkäin asetellut mikro ja kahvinkeitin odottelevat sitä päivää, kun saadaan niille asennettua jonkunlaiset ulosvedettävä hylly-patentit tuohon jääkaapin viereiseen kapeaan kaappiin. Siihen asti niitä täytyy pitää juuri tuossa, johdonmitan päässä keittiön ainoasta toimivasta pistorasiasta, joka on liesituulettimen päällä. Erittäin käytännöllistä, vai mitä?

Välitilaan molemmille puolille tilataan valkoiseksi taustamaalatut lasit (jolloin peittyy myös nuo epätasaiset telan jäljet hanan takaa). Ikkunan eteen alan metsästää kierrätyskeskuksista ja kirppareilta vanhaa pöytää, joka luultavasti saa ylleen jotain kirkkaanväristä maalia. Sen kaveriksi hommataan kaksi tällaista ja voila, meidän aamupalapöytäsysteemi on valmis. 

Myös lamppu tulee vaihtumaan mustaan Sectoon, joka meillä oli edellisessä kodissa ruokapöydän päällä. Mies oli lyönyt tuon Normin keittiön kattoon, kun ei ollut selvillä lamppusuunnitelmistani. Ehkä siksi, ettei niitä tullut ääneen sanottua. Hups.. Muutama muukin kommunikaatiokatkos on ollut tässä matkan varrella. Rouvalla on ollut valmiiksi päässä tarkat visiot useammastakin asiasta, joista mies on sitten kehittänyt omat yhtä tarkat versionsa, kun ei asiasta ole ollut sen kummemmin puhetta. Sitten täällä on käyty taistelua muun muassa sen kuuluisan kaapin paikasta. Mitä tästä opimme, no ainakin sen että voisi aukoa sitä suutaan vähän useammin jatkossa niin välttyy ehkä parilta kähinältä.

Ps. Jos on motivaatio-ongelmia imuroinnin suhteen, hanki valkoinen lattia.

Our kitchen might look finished if you just take a quick look, but the truth is there's still quite a bit of things to do. The microwave and coffee maker are stylishly on top of each other, because that corner's the only spot with a working power plug at the moment. We're going to make some sort of pull out shelves for those appliances into the narrow cabinet right next to the fridge and of course get the other power plugs done.

On both sides will be glass on the wall instead of wall tiles. In front of the window I want to have an old table painted in some bright color, together with two of these. That combination will make our breakfast table. Also the ceiling light will be changed to the black Secto one we had above our dinner table in our previous home.

Ovetonta menoa

Väliovien maalaus jäi tekemättä ennen muuttoa, joten täällä on nyt jatkuva avoimien oviaukkojen päivä. Keittiöstä väliovi jätetään erittäin todennäköisesti kokonaan pois. Nyt vain pelkään, että totun liikaa myös vaatehuoneen esteettömään läpikulkuun. Ehkä tuohon kuitenkin ne ovet laitetaan, koska vaatteet saattavat kyllä nyt olla sotilaallisessa ojennuksessa hyllyillään, mutta meidät tuntien tilanne ei välttämättä ole kovin pysyvä. Aina pitää tietenkin yrittää tsempata, mutta liian korkealle ei rimaa kannata tässä tapauksessa virittää. 

We didn't have time to paint the inside doors before we moved in, which means there are no doors between the rooms at the moment. The kitchen door we won't even put back in, because I think it's useless there. I'm just hoping I don't get too used to getting so easily through the "walk-through closet" we have. Otherwise it wouldn't matter, but I'm not very hopeful that the closet will stay as neat as it is now. Of course we try to improve, but I can't set the goals too high in this case.

Oisko täällä mikään viiskyt senttiä?

Eksyin parille lastenvaatteiden nettikirppikselle ja nyt melkein tavoittelen jo nitropurkkia sydärin pelossa.  Ne naiset siellä, ne on ihan kreisejä. Ensinnäkin käytetyistä vaatteista, olkoonkin miten merkkikamaa tahansa, pyydetään järjettömiä summia. Eikä pelkästään pyydetä vaan myös surutta maksetaan. Tahrahaukkojen ja muiden lajitoverien pelossa kuvaillaan tarkasti pienimmätkin haalistumat ja puolen sentin mittaiset naarmut. Varuiksi lisätään vielä pari lähikuvaakin. Tavallisesta t-paidasta halutaan kaikki tarkat mitat mitä keksitään: kainalo-kainalo, niska-helma, kaula-aukko-leuka, mitä vielä.

Erityisesti ulkovaaterintamalla meno on villiä. Käyttämättä jääneitä haalareita kaupitellaan, kun "tuli edellisenä syksynä vähän hamstrattua ulkovaatteita". On kolme kertaa pidettyä kauppareissutakkia, ykkös-, kakkos- ja kolmoshaalarinakin ollutta pukua.  Eikä tässä puhuta mistään alelaarin pohjalta kaivetuista parinkympin rytkyistä, vaan monesti haalarista on alunperinkin köyhdytty pitkästi toista sataa. Pohjat tässä kategoriassa veti äiti-ihminen, jonka myynnissä olevaa haalaria ei oltu montaa kertaa pidetty, koska haalarin väriin sopivaa, eli prikulleen samansävyistä sinistä hattua ei löytynyt. Justjoo. Olen minäkin tarkka, mutta en sentään noin tarkka.

Ehkä olen liian köyhä ja/tai liian laiska näihin mittelöihin, mutta siltikään en voi kuin suu auki selailla tuota nettikirppiksien ihmeellistä maailmaa. Minua kirpaisee riittävästi jo pelkkä ajatuskin siitä, että hurjaa vauhtia kasvavalle lapsoselle täytyy yhden talven aikana pahimmassa tapauksessa ostaa välikausipuku syksylle, toppapuku, ja taas uusi välikausipuku keväälle kun edellisen hihansuista paistaa jo kyynärpäät. Kaiken tuon jälkeen en todellakaan edes mieti minkään kakkoshaalarin, saati sitten kolmoshaalarin tai kauppareissutakin ostoa. Enemmän mietin johonkin niin lämpimään paikkaan muuttamista, että saisin pyyhkiä ahteriani koko sanoilla toppa ja välikausi..

Kun ei tässä kuitenkaan mihinkään olla muuttamassa, on tulevaan jääkauteen kai pakko varautua. Käytin vähän hyväksi tuota akkojen hamstraushalua ja ostin 60 euroa alkuperäistä hintaa halvemmalla upouuden haalarin. Olen jo haalarin kolmas omistaja, kaksi edellistä oli ehtinyt löytää uuden must-have-haalarin ja tästä piti päästä eroon. Joko mä sanoin että nää kaverit on vähän hulluja?

Näin on just hyvä

Stressi alkaa hellittää ja uusi koti tuntuu hyvinkin oivalta valinnalta. Varsinaiselta löydöltä superkalliilla pääkaupunkiseudulla. Pohjaratkaisu toimii ainakin näin lyhyen asumisen kokemuksella. Luonnonvaloa riittää ja tilaa, vaikka toinen makuuhuone ei ole vielä edes käytössä. Takapihanpuoleisista ikkunoista ulos katsahtaessaan näkee melkein pelkkiä puita, mikä suuresti lämmittää pohjimmiltaan maalaista sytäntäni. Metsää on ympärillä itse asiassa niinkin paljon, että ulkomaalaiset vieraat luulivat tulleensa kansallispuistoon, johon lupasimme heidät viedä. Ei tässä sentään ihan niin luonnonhelmassa olla, mutta viihtyisää on joka tapauksessa.

Takapihan perältä löytyy myös tänä kesänä uuteen uskoon kohennettu leikkipuisto, johon suuntaan poikasen askel lähtee aina ulko-ovelta toiveikkaasti kaartamaan. Ihmiset tulevat juttelemaan niin hiekkalaatikon kulmalla kuin roskakatoksellakin. Tuntuu, että enemmän kuin edellisessä asuinpaikassa. Voi tuo tunne johtua siitäkin, että niin kovasti halutaan viihtyä täällä, tuumii miekkonen. Saattaa pitää paikkansa, mutta ei rikota tätä onnelan illuusiota ennen kuin siihen on tarvis.

We are really falling in love with our new home. The floor plan seems to be very practical. There's lots of natural light coming in and we have enough space even without the second bedroom that still needs to be finished. From the backyard side windows you can mostly see trees and hardly anything else, which suits me as an old countryside girl very well.

There's also a recently updated playground in the backyard, which is already a favorite of our little one. Random people chat with us very often, more often than in the old place it seems. Maybe we just feel that way because we really want to enjoy it here, says my husband. He might be right, but let's not let it break the illusion just yet.. 

Tuntuu kodilta

Hihhei, tunnelin päässä näkyy jo tyhjähköjä pöytätasoja sekä enemmän vapaata kuin tavarantäyttämää lattiapinta-alaa. Pitää olympialaisten (joita en ole ehtinyt katsoa minuuttiakaan) kunniaksi käyttää ihan paria urheilutermiä kuvaamaan tätä rutistusta: melkein maaliviivalla ollaan ja loppukiri on ollut suorastaan huima. Ja nettikin toimii, niin pääsen ihan kompuutterilta käsin kirjottelemaan. Luksusta, kun vertaa siihen eiliseen hikeennyttävään kännykkäplokkailuun.

Aika ennen remppaa tuntuu hirveän kaukaiselta, vaikka täällä oli vielä hyvin 60-lukulaista vain kuusi viikkoa sitten. Oli punaista muovimattoa ja ihanat koristekaakelit. Oli kellertävää ja kukertavaa tapettia ja tummanruskeaa kaapinpintaa.  Nyt jos joku tulisi tarjoamaan vastaavanlaisessa kunnossa olevaa residenssiä, täytyis harkita hyvin tarkkaan. Vaikka ehkä se menee niin, että tähän koko remppahommaan pätee sama laki kuin (kuulemma) synnytykseen. Ensimmäisellä kerralla ei osaa pelätä, kun ei oikein edes tiedä mitä kaikkea on tulossa, mutta toisella kierroksella karmii sitten siitäkin edestä. Katsotaan joskus pitääkö paikkansa, kummankaan kohdalla.

Ps. Kuvat on aika surkeita, illanhämärissä piti taas äkkiä kuvata kun saatiin

vihdoin se netti toimimaan. Ja tuo tilan kapeus oikein korostaa mun kameran surkeutta,

väsytystaistelu järkkärinostoluvan heltiämiseksi on käynnissä..:)

Hey, can you see the same as me: there's actually some open space on the counter tops! And not only that, almost all of the stuff from the floors have disappeared too. YAY!

It feels like it was so long ago when we started renovating even though it's only been six weeks. Back then this whole apartment was like a time travel to the 60's. But now it's on this century and I must admit I like the results a lot!

Pikapäivitys puhelimella

Hiljaista on ollut blogirintamalla. Olisin kyllä mielelläni kertonut teillekin meidän rojektin vaiheista, mutta nyt elämässä on ollut vähän liikaa kaikkea. Niin liikaa, että olen muun muassa huomannut unohtaneeni laittaa poikaselle uuden vaipan vasta siinä vaiheessa, kun pissiä on jo lattialla. Arvatkaa vain, montako vastaavaa tarinaa olisi kerrottavana. Ihmisen kapasiteetti todella on rajallinen..

Kiireestä huolimatta viime päiviin on mahtunut paljon hyvää. Saimme kuin saimmekin määräaikaan mennessä vanhan kodin tyhjäksi ja siivottua. Ei ehkä ihan niin siistiksi, että meidän äiti voisi muuttaa sinne (terkkuja vaan mammalle :), mutta muiden mittapuulla hyvinkin kelpoon kuntoon. Uudessa kodissa melkein kaikkialla on jo sähköt ja suurin osa omaisuudesta on löytänyt paikkansa. Olen niin onnellinen meidän ekasta omasta kodista.

Mutta olihan niitä, takaiskujakin. Näihin voi laskea ainakin yhden odottamattoman gluteeniton-kasvissyöjä-kaikki-luomua-ja-lähiruokaa-ei-muovikääreitä-ei-pakasteita-vieraan, yhden pieleen menneen vaatekaappisuunnitelman, joka sitten itse funtsittiin jotenkin toimivaksi, sortuneen ja omin ruuvein entistä ehommaksi kootun kaapin sekä pari vekkiä ja kuhmua poikasen päässä kaikenlaisen kielletyissä paikoissa keikkumisen seurauksena. 

Viimeiset pari kuukautta olemme eläneet mä niin odotan- elämää. On odotettu rempan valmistumista, muuttoa, mitä milloinkin. Nyt vielä odotetaan sitä, että viimeisetkin tavarat saisi paikoilleen ja pahvipaljouden roudattua kierrätykseen. Sen jälkeen tahdon yrittää elää taas hetkessä. Nauttia siitä mitä on ja olla odottamatta yhtään mitään erityistä. Ajatuksena ainakin kuulostaa ihan mahtavalta.

We've been busy - it's been quiet here in my blog. I'd have loved to tell you about our project but there has been simply too much going on at the same time. Anyway, here we are now in our new home. Happy, but exhausted. There are still some things to do though and lots of stuff waiting to be put somewhere. Can't wait to get all those things done. Can't wait to have nothing to wait for.