Huhhahhei

Mun vanhemmat ottivat ja starttasivat tänään kohti niitä leveyspiirejä, joissa varpaat voi tulla märkää rantahiekkaa tummemmiksi. Se taas tiesi sitä, että me oleillaan poikasen kanssa jälleen viikon verran täällä Oulun seutuvilla, tällä kertaa mörönsyöttinä ja pitämässä veljmiehet ruuassa ja irti toisistaan.

Sanotaanko nyt näin, että lähdöt ei oo koskaan ollut mun vahvoja puolia. Lukekaa, niin tiedätte miksi. Paitsi tänään matkassa oli kyllä pari odottamatontakin mutkaa..

- kello soi ihmisten aikaan, mutta kuorsaan onnellisesti yhden arvokkaan tunnin valmistatumisajasta

- seuraavat pari tuntia menee siihen, kun ravaan ympäri kotia ja keräilen kampetta kasaan hyvin epäloogisessa järjestyksessä (lue: järjestelmälliseltä tähän olisi mennyt n. 20 min)

- ongelma: mulla ei ole käteistä bussiin

- pihin ratkaisu: koska otolle ja teboilille on yhtä pitkä matka, kerään kasaan kaikki komeroiden perukoilla olevat pullot, ja palautan ne pikavauhtia huoltsikalle

- saldo: 3,15 €, riittää mainiosti. Eipähän tuhraannu ne 17,50 johonkin turhaan, mitä noston jälkeen olisi jäänyt lompakkoon pyörimään

- taas pikaravia vaunujen kanssa kotiin, laukku kantokahvoista selkään (Mikset ottanu rinkkaa, kun sulla sellanen on? Älä edes kysy), toinen laukku olalle ja poika syliin

- olen jo kotiovea avaessa ihan hiessä ja sitten kuuluu huuto: "Hei! Ei saa tulla! Odota kolme minuuttia!" ARGH, mitä nyt. Mikä todennäköisyys sillekin on, että käytävän lattia on just sillä nimenomaisella hetkellä vahattu, kun tällä mun vaivoin korkkarien varaan (pisteet kenkävalinnasta) kasaamalla kuljetuksella on tasan 5 minuuttia aikaa ehtiä pysäkille?

- epätoivoinen katse kelloon. "Mun on pakko mennä bussiin!" "Kolme minuuttia!"

- puntaroin vaihtoehtoja noin minuutin ja huutelen välillä lupaa liikkua, ilman vastausta -> päätös: paskat nyt tästä vahasta, mun on mentävä.

- koikkelehdin mahdollisimman vähillä askelilla hissiin, alhaalla mua on vastassa närkästynyt siivooja, joka näyttää vähän heltyvän, kun tulen näkyviin kaikkine tavaroineni ja pyytelen kovasti anteeksi.

[Eikö tästä vois tehdä vaikka perinteen, taloyhtiön avenue of stars? Jokaisen vahauksen yhteydessä joku kelpo asukas saisi jalanjälkensä vahaan? No aivan varmasti.]

- seuraa jotain juoksuntapaista epätoivoista askellusta ja ehdin kuin ehdinkin bussiin. HUH.

Tätä kaikkea seurasi vielä pari muutakin selkkausta, mutta niistä sais kirjotettua vielä toisenkin samanmoisen tarinan ja aattelin jättää sen nyt toiseen kertaan. Ihme kyllä, perillä ollaan ja luultavasti kaikki tavaratkin on pysyneet kelkassa.

Translation very very briefly: I'm not the most organized person on the planet. Today I had to get to the airport because I'm staying at my parent's again, during their vacation. You can just guess what a mess I made when I had to make it there by bus, carrying alone a huge luggage on my back (Why oh why didn't you take the backpack as you have one!? Don't ask) plus the little man and a smaller bag. On high heels.

Well, let's just say that luckily I was able to get to the plane on time and now I'm safely at my destination, hopefully with all the stuff that I had when I left home. But there has certainly been some easier days in my life.