26.11.11

Lisää kortteja




Askarteluinnostus jatkui eilenkin, tosin homma meni yötöiden puolelle. Joka paikkaan ehtivä, kaikkiruokainen pikkumies ja askartelu ei jostain kumman syystä oikein sovi yhteen. Odottelin siis suosiolla siihen asti, että tuo rakas riiviö oli nukahtanut ja jatkoin vasta sitten korttitehtailua.

Ei kaikki kyllä ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Johtuiko se sitten tuosta myöhäisestä ajankohdasta vai vain taitamattomuudesta, vaikea sanoa. Osansa sopassa oli varmasti molemmilla. Yhteen korttiin piti esimerkiksi tulla jouluinen kilikello. Lopputulos ei oikein vakuuttanut itseänikään, joten päätin kysäistä veljeltä mielipidettä. "No joo, eniten tuo näyttää rusettipäiseltä naiselta, jolla on huonosti istuva mekko ja helman alta roikkuu jotain epämääräistä". Ookoo. Voitte arvata, ettei tuo taidonnäyte ainakaan pääse postin kuljetettavaksi.

Toinenkaan vähän monimutkaisempi versio ei näyttänyt lopulta miltään kovin tunnistettavalta asialta. Päätinkin vakaasti pitäytyä vain noissa yksinkertaisissa malleissa. Muuten olen kyllä tyytyväinen, mutta tuo pienempi enkeli näyttää ainakin kaukaa katsottuna siltä, kuin sillä olisi päässään keltainen työmaakypärä.. Tai sitten mä olen taas vain ylikriittinen omia tuotoksiani kohtaan.:)

My drive to make Christmas cards continued yesterday, although I had to make them in a night shift. Very quick little man who eats just about anything he gets his hand on and crafts aren't particularly a very good combination. That's why I decided to wait until he's gone to sleep and start working on the cards after that.

Everything didn't quite turn out to look the way I planned though. One of them was supposed to be a jingle bell but I wasn't very impressed when I finished it. I asked my brother his opinion and he said: "Well, that looks mostly like a lady wearing a bowtie and an unflattering dress, something weird hanging underneath her hem." Okay. For sure that one doesn't get delivered to anyone. I guess I learned something from that as I didn't try to make anything too complicated anymore and sticked with the more simple designs..:)

4 kommenttia:

  1. ÄÄÄÄ! Aivan ihania oon niin mielissään näistä :DDD.

    VastaaPoista
  2. No ÄÄÄÄ, niin oon minäkin, tumpelolla kerrankin onnistu joku rojekti :D

    VastaaPoista
  3. Onko Korttitehtaalla hyvää päivää?

    Mä tahdon sen rusettipäisen neidon, jonka helman alta roikkuu jotain epämäärästä! Elli PLIIS!

    VastaaPoista
  4. Voe Nanainen, arvaatkos mitä. Kun mä olin niin ilkeä etten koskaan liimannu sen neitosen palasia yhteen ja nyt sen osat on jo teillä tietymättömillä. Mutta lupaan tehdä uuden (osaan varmasti tehdä yhtä ruman :) niin saat sen, lohdutuspalkinnoks vaikka jos ei muuten arpajaisissa onni potkase :D

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!