Vieroitusoireita

Onpa ollut orpo olo viime päivinä. Minä kun joskus luulin, että siinä on jo ihan tarpeeksi, kun on koukussa kännykkään ja tietokoneeseen. Ei näytä riittävän enää nuo kaksi, vaan nyt olen kai myös kamerariippuvainen, vaikkei mulla edes ole mitään kisakireää eeooässää vaan ihan tavallinen pikkupokkari. Sormet syyhyää jatkuvasti kameran kimppuun ja harva se hetki huomaa jotain kuvaamisen arvoista. Koska kuitenkin jätin viime viikolla muistikorttini äippäseni pikkuläppärin syövereihin, niin ei paljon kuvata.

Kyllä mä olen jo pitempään tykännyt kuvata, mutta ennen bloggailun aloittamista kamera unohtui tosi monesti viikoiksi hyllylle pölyttymään. Eikä tavallista arkea varsinkaan tullut kuvattua juuri koskaan. Valokuvausinnon löytyminen uudelleen onkin ollut yksi mukavimmista jutuista tähän blogin pitämiseen liittyen.

Muistikorttivajeesta johtuen te arvon lukijat saatte viikon verran katsella vanhoja räpsäisyjäni, joista osa on saattanut jopa jo esiintyäkin tässä lokissa. Pardon me, te alusta asti mukana roikkuneet, ja olkaa hyvä te, kenen silmille nämä ovat aivan uutta katseltavaa. Saatanpa laittaa välillä myös miekkosen puhelimella otettuja kuvia, mutta luultavasti vähemmänlaisesti. Niiden laatu kun on mitä on jopa minun silmään, joka en todellakaan huomaa eroa esimerkiksi suoraan Bloggerilla tai jonkun muun palvelimen kautta ladattujen kuvien välillä. Tätäkin nimittäin joku bloggaaja joskus pahoitteli, että nuo kuvat on nyt niin huonoja kun jouduin suoraan Bloggerilla lataamaan. No, saat anteeksi, mutta en mä ainakaan edes olisi tajunnut mitään jos et olisi sanonut. Enkä totta puhuen huomaa vieläkään, vaikka sanoit. Tai sitten olen taas vaan puusilmä.

Taas lähti rönsyilemään. Pointti oli kyllä kirjoittaa myös pienimuotoinen kannanotto. Nimittäin vaikka kuvat ovatkin olennainen osa blogeja ja tottakai hyviä kuvia on hieno katsella, niin ei kaikkien kuvien tarvitse mielestäni olla mitään ammattilaistasoa. Tai välttämättä edes hyvää harrastelijatasoa, ja silti blogi voi olla hyvä. Kunhan nyt asettelu ei ole ihan päin hanuria tai sormi linssin edessä tai kuvat vaikkapa niin tummia, ettei niistä ota erkkikään selkoa, niin mulle ainakin kelpaa. Ei sillä ettenkö minäkin haluaisi kehittyä valokuvaajana tai saada joskus oikeasti hyvää kameraa. Sitä mä vaan, että oisko pahitteeksi laskea sitä rimaa ihan hitusen.. Ettei se haittaisi, jos vaikka marraskuussa onkin vähän vähemmän valoa ja joku saakin aikaan pelkkiä vähän rakeisempia kuvia? Kyllä sitä valoa riittää sitten toiste taas enemmän ja kuvistakin tulee parempia, luulen ma.:)

Ps. Mä niin tykkään tuosta meidän olkkarista edelleen, vaikka ihan ite sanonkin!

I have felt very weird lately, because I haven't been able to take pictures. I thought I'm just addicted to my cell phone and computer, but I have to add camera to that list of addictions. I don't even have a fancy EOS or anything, just a regular little camera and still I very often feel like photographing things around me and constantly spot something worth taking a pic. But because I left my memory card to my mum's laptop, I won't be taking pictures for a couple of weeks.

I did like photographing earlier on as well, but when I started writing this blog I have taken a lot more pictures than before, also of our everyday life which I think is great! Because of my lack of memory card, I'll be using my old pics in my posts. Pardon me, if you've been around since day one and may have seen some of them before. I might also add some pictures taken with my hubby's iPhone, but maybe not much because of the quality issues.

Which brought to my mind this thing I've wanted to write about for a long time already: blogs and picture quality. Sometimes it feels like you're only "allowed" to blog if your pictures are as good and sharp as those taken by professional photographers. Of course pictures are an essential part of blogs, and good photos are a joy to watch but in my opinion the expectations for a regular blogger could be a bit lower. As long as the layout isn't awful and there's not a finger on every picture for example, it's good enough at least for me. Not that I wouldn't like to improve my photographing skills or eventually get a really good camera too. The point is, that I guess it wouldn't matter if a little less was acceptable and enough concerning photos in blogs.

Ps. I still love our living room so so much and I even dare to say it out loud like this!:)

Ensimmäinen isänpäivä

[Kuvanlaatu à la iphone, kameran muistikortti jäi kotiinkotiin]

Päästiinhän sitä mekin ensimmäistä kertaa juhlimaan, mitäpä muutakaan kuin maailman parasta iskää tietenkin! Huippu juttu, että juuri tässä asiassa tuo maailman parhaan titteli tuntuu kuuluvan aika monelle. Niin sen pitääkin mennä, lapset ansaitsevat juuri heille maailman parhaat isät!

Isänpäivä ei meillä kylläkään mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan, mutta mitäs me siitä. Kakkukahvit tässä huushollissa juotiin vasta iltapäivän puolella. Eikä kakkukaan totta puhuen mikään kakku ollut, vaan viljattoman dieettini takia kääretorttu. Mutta vaikka itse sanonkin, niin ei se kyllä kakulle kalpenisi. Kerma, suklaa ja vadelmat ovat vain sellainen kombinaatio, että mikä tahansa maistuu niiden kaverina törkeän hyvältä.

Hyviä isänpäivän viimeisiä tunteja kaikille isille!

We have celebrated father's day here in Finland today and my husband got to celebrate it first time as a father himself. I love it how everybody seems to call their dad the world's best, but that's how it should be. Children deserve to have a dad who's the best in the world just for them!

Our celebration didn't quite go by the book though, but I don't think it matters. We had cake and coffee late in the afternoon instead of the usual early morning. And to be honest the cake wasn't really a cake at all, but a Swiss roll because of my temporary gluten free diet. But I have to say that it wasn't any worse than a cake would have been. Cream, chocolate and raspberries just do the trick no matter where you add them!

Happy last hours of father's day to all daddies!

Joulusta minäkin

Kuva Lovi Oy:n sivuilta

Joulu on ihanaa aikaa. Yleensä olen kuitenkin ollut vakaasti sitä mieltä, että JOULUkuu riittää aiheesta hössöttämiseen. Kertoohan sen jo nimikin. Mutta taitaa olla tarttuvaa sorttia tuo monet blogit/bloggaajat jo viikkoja sitten vallannut jouluinnostus, koska niin vain yllätin itseni haaveilemasta kuusesta. En kuitenkaan siitä perinteisestä metsän kasvatista, vaan kerrostaloasujana ihan tilapoliittisista syistä tuollaisesta symppiksestä, kotimaisen Lovin valmistamasta vanerikuusesta. Kyseisiä puita on tarjolla kolmen kokoisia, 30, 60 ja 120 cm korkeita. Olisi niin kiva koristella tuollainen, vaikka se kaikista pieninkin, luomaan vähän joulutunnelmaa kotiin. Rakas mieheni ei kylläkään oikein lämmennyt kuusihaaveilleni vaan edustaa tarmokkaasti perinteinen kuusi tai ei kuusta ollenkaan- porukkaa. Katsotaan, katsotaan.. Onhan tässä vielä aikaa.

Joku vastaava, mutta enemmän oikean kuusen korkuinen versio olisi kiva toteuttaa myös kotiväelleni, joiden on jo vuosia täytynyt tyytyä muovikuuseen. Saatiin nimittäin aikoinaan selville, että jo perinteeksi muodostunut nuhainen joulumme johtui kuusesta. Onneksi muoviset joulupuutkin ovat nykyään ihan siedettävän näköisiä, mutta kyllä tuollaisessa puisessa olisi vain enemmän fiilistä. Minun tumpelon käsissä ei kylläkään kummoista kuusta saisi aikaan, vaan lopputulos olisi korkeintaan samaa tasoa kuin Viirun ja Pesosen viritelmä. Siinä rimanpätkään oli porattu reikiä ja reikiin tökitty kuusenoksia, joista roikkui kaikenlaista sälää lusikoista lähtien. Muistatteko sen sadun?

Vaikka tässä olikin nyt ensimmäinen jouluaiheinen postaukseni niin älkää kuitenkaan hajotko ihan totaalisesti. Voin luvata, että tulen varmasti monesta muustakin aiheesta jorisemaan näiden tulevan kahdeksan viikon aikana! Niin ja hyvää ykköspäivää! Meillä se on ainakin ollut perushyvä, ja tuonut mukanaan jo pari mukavaa tapahtumaa tuttaville. Ensinnäkin ystävät saivat vauvan, jonka syntymäpäivän muistaa varmasti hatarapäisinkin ja lisäksi työkaveri päräytti naimisiin. Onnittelut molempiin osoitteisiin vielä tätäkin kautta!

I love Christmas but I don't love the fact that the celebration of it seems to start earlier every year. I have always thought that December has enough days to fuss about it. But this Christmas enthusiasm that seems to have struck many blogs/bloggers must be contagious as I caught myself dreaming about Christmas trees. Not the original ones that grow in forests though, but that tree pictured above, which is made of plywood by a Finnish company Lovi. It comes in three different sizes, 30, 60 and 120 cm. I would love to decorate it, even the smallest one, to bring some Christmas feeling to our home (we don't have too big an apartment, so we couldn't really have a real Christmas tree in here).

Even though I already posted something Christmas-related, don't worry: I can promise you that I'll be talking about many many other things as well during the next 8 weeks! Oh, and happy one-day everybody! It has been a good one for us so far and we have heard some really good news today too: our friends got a baby, who's birthday will sure be remembered even by the most oblivious people and also my workmate got married. Congratulations to both! 

Ohjelmassa ongintaa

Olin tänään nauttimassa huikaisevan hienosta syyssäästä ulkona ja samalla nukuttamassa poikasta. Kun palasin kävelyltä, poju nukkui vielä, joten jätin hänet koisimaan terassille. Hain vielä rattaisiin yhden peiton, ettei pääsisi paleltamaan. Tähän mennessä kaikki oli sujunut varsin mallikkaasti. Mutta sitten sain päähäni alkaa asettelemaan peittoa vähän paremmin. Seuraavassa hetkessä tajusin vihkisormukseni tippuvan kylmän kutistamasta nimettömästäni suoraan terassin lautojen väliin. Syöksyin kontalleni nenä kiinni lautoihin ja etsin katseellani sormustani. Huh, sieltä kaiken hiekan seasta pilkisti onneksi pieni pätkä aarrettani.

Seurasi armotonta raksutusta pääkopassa. Aivotyön tuloksena keksin taivuttaa metallisen hengarin pitemmäksi malliksi, jolla yltäisin sormukseen asti. Kyllä meinasi vähän käsi täristä, kun ujutin hengarin laudanrakoon. Lähinnä pelkäsin onnistuvani sohimaan rinkulan vain syvemmälle hiekkaan. Mutta kerrankin älynväläykseni todella toimi ja sain kuin sainkin sormuksen ongittua ylös. 

Tarinan opetus sormuksenomistajille: pitäkäähän hanskat kädessä pakkasilla ja välttäkää äkkiliikkeitä paljain kätösin!:)

Guess what happened today while I was outside putting an extra blanket into the stroller where the little man was having a nap? All of a sudden I realized that my wedding ring fell off my shrunk finger, straight through the hole between the terrace boards. I rushed to look through the hole to see my ring. Phew, there it was, I could see a small part of that precious thing coming out of the sand.

This incident was followed by a lot of thinking. As a result of that brain work I came up with bending a metal clothes hanger to make it longer, with which I could reach the ring. My hands trembled a bit when I foisted the hanger through the hole, because I was afraid that I'd just manage to poke the ring deeper into the sand. But for once my idea turned out to actually work, and I succeeded in fishing my ring back up.

A lesson to be learned for all ring owners: keep your gloves on and if you have to be bare handed, avoid sudden movements.

8 asiaa

..jotka olette varmasti aina halunneet tietää minusta.:)

Kyseessä on siis tunnustus, jonka sain Krisseltä, hurjasti kiitoksia!Tehtävänä oli kertoa 8 satunnaista faktaa itsestään, ja laittaa tämä eteenpäin 8 hyvälle blogille. Tartuin haasteeseen, mutta olen jotenkin aina ollut huono laittamaan eteenpäin mitään ketjujuttuja. Siksi taidan jättää tämänkin sille tasolle, että jos blogisi löytyy tuolta mun sivupalkista, olet tunnustuksen ansainnut ja jos huvittaa kertoa outouksia itsestäsi niin anna mennä!

Tässäpä omat faktani:

1. Menin bussilla synnytyssairaalaan. Äitini taitaa tosiaan tuntea lapsensa, kun sanoi jo varmaan kuukausi ennen laskettua aikaa, ettet sitten lähde piheyksissäsi millään bussilla sompailemaan sinne Kättärille vaan soitat taksin. Vaan kuinkas kävikään. Vedet oli menneet keskellä yötä ja sairaalasta sanottiin, että voin odotella supistusten voimistumista kotona kolmeen asti iltapäivällä. Kello lähestyi kolmea ja ajattelin, että ei tässä nyt niin hätä ole että taksia tarvittaisiin. Kyllä mua vähän irvistytti bussissa, kun supistuksia tuli. Ja hihitytti, kun mietin, mitä kanssamatkustajat sanoisi jos tietäisi mihin olen matkalla. Mies tuli perässä parin tunnin päästä, myös bussilla, koska emme vielä silloin omistaneet autoa. Poika syntyikin sitten illalla ennen yhtätoista!

2. Hajumuistini on melkein liiankin hyvä. Esimerkiksi yläasteaikoina käyttämääni Nivean dödöön liittyy niin ärsyttäviä muistoja, etten voi sietää sen hajua edelleenkään. On niitä positiivisiakin muistoja: mieheni hajuvesi seurustelun alkuajoilta saa vieläkin aikaan kutkuttavan tunteen. Hyvä kun en hurmiossani hyppää tuoksua kantavien tuntemattomien miesten kaulaan kaupungilla.. 

3. Rakastan matkustamista ja päätin joskus, että haluan käydä jokaisessa maanosassa. Vielä uupuu Etelä-Amerikka, ja sen jälkeen voisi lähteä uudelle kierrokselle.. Niin no Etelämanner on tsekkaamatta myös, mutta jätetään se nyt laskuista.

4. Tunnistan lähes kaikki Suomen teillä pörräävät automerkit, kiitos tästä kuuluu kai aiheesta kiinnostuneelle isälleni. Pienenä pitkät automatkat kuluivat "autopeliä" pelaten, eli jokainen valitsi itselleen automerkin ja sitten vahdattiin vastaantulijoita ja kilpailtiin, kuka saa ensimmäisenä vaikka 20 täyteen. Paitsi Toyotaa ei saanut ottaa. Lisäksi hyvin muotoillut autot aiheuttaa mulle sydämentykytyksiä pahemman kerran (Volvo XC60, ah).

5. Tää on jo tosi outo juttu, mutta älkää nyt kuitenkaan mitään ambulanssia tilatko: en ole koskaan onnistunut luomaan sellaista mielikuvaa portaita nousevasta ihmisestä, jossa se tyyppi ei putoaisi ylhäällä lattian läpi. En vain pysty. Olen koittanut kuvitella lattian tueksi jos minkälaista pilaria, mutta ei. Aina se tyyppi humpsahtaa.

6. Matkustin ensi kertaa junalla 16-vuotiaana, kiskot kun eivät ylettyneet metropoliin nimeltä Viitasaari.

7. En pysty nukkumaan istuma-asennossa. Pitkillä automatkoilla olen siis aikas luotettava kuskin hereilläpitäjä. Tuossa mielessä tämä on ehkä ihan hyvä juttu, mutta lentokoneessa ihan hanurista. Voitte varmaan kuvitella millaista tuskaa olivat kaksi lähes 12 tunnin lentoa Uudesta-Seelannista kotiin, joiden välissä oltiin ruhtinaallinen tunti maan kamaralla.

8. Inhoan paprikaa sen kaikissa muodoissa. Noukin ne pois esimerkiksi italianpadasta, vaikka yksi kerrallaan.

I got an acknowledgement from Krisse, thanks a lot! A task that came together with it was to list 8 random facts about yourself, and send this acknowledgement forward to eight great blogs. I took the challenge but I've always been bad at forwarding these sort of things, so if you find your blog from my blogroll, congratulations, you're awarded! And if you feel like telling some oddities about yourself, go ahead!

Here are mine:

1. I went to the maternity ward by bus. It all went well, even though I had to wince every now and then when I had contractions. Sometimes I wonder what the other passengers would have thought if they knew where I was going to.

2. I remember different smells annoyingly well. This means I can't use a deodorant that I used 10 years ago because it's smell brings up too much bad memories. And on the other hand I could hug random men on the street just because they're using the same fragrance as my husband had in the beginning of our relationship.

3. I love traveling and I once decided that I want to visit every continent (except Antarctica). South America is the only one I've not yet visited. And after that I could start the whole thing all over again..:) 

4. I recognize almost all of the car brands there are in Finland, mainly thanks to my dad who's interested in cars and taught us them when we were young. And I love well designed cars and often dream about them (Volvo XC60, ah).

5. This is really weird, but I can't picture in my mind someone getting up stairs so that the floor would hold his weight. The poor person always falls through the ceiling. No matter how I try to imagine all sorts of pillars underneath the floor to support it, it just won't help.

6. I was 16 years old when I traveled by train for the first time.

7. I can't sleep in a sitting position. On road trips this is very useful as I can either drive myself or keep the driver awake. But long flights are like a nightmare to me.. Just imagine how horrible it was to fly back home from New Zealand, two 12 hour flights and just about an hour on solid ground between them.

8. I absolutely hate capsicum in its all forms and I pick them away from all foods.

Mihin jalkansa nostaisi?

Image source

 Ehdottomasti tähän Muuton Around-sohvapöydälle, jos en potisi kroonista rahapulaa.

I would love to rest my feet on this, if I wasn't suffering from chronic lack of money.

Image source

Edellä mainitusta vaivastani johtuen tämä Gigi-pöytä Veken kalusteesta (heh, minkä niminen kauppa:) voisi olla hyvä, paljon kukkaroystävällisempi vaihtoehto.

Kiitos vinkistä siskolle!

Because of the illness I mentioned above, this one would be a good, a lot more wallet friendly option.

Thanks for the tip, sis!

Good old times

Naurettiin eilen miekkosen kanssa, että tässähän tulee ihan teiniajat mieleen, kun soitettiin videopuhelua Facebookissa. Elettiin nimittäin joitakin vuosia kaukosuhteessa ja silloin yhteyttä toiseen pystyi pitämään lähinnä soittelemalla ja netin kautta. Mese olikin auki monta tuntia päivässä, ja suttuisesta webbikameran kuvasta katseltiin kaiholla toisiamme.

Nyt tuohon kuvaan on tosin tullut mukaan myös vaikeasti aloillaan pidettävä pieni venkuaja, joka kaikin keinoin yrittää päästä näppiksen kimppuun kertomaan omat alkfadkfnsdsji-terveiset iskälle. Eroa on myös siinä, ettei onneksi enää tarvitse koko aikaa miettiä, että onko kuvakulma varmasti imarteleva. Tai näyttääkö tämä hymy nyt ihan idiootilta, ja mitähän se tästä paidastakin ajattelee. Mies kun on takuulla nähnyt jo kaikki ne virttyneimmätkin kotikalsongit ja ilmeiden koko skaalan, myös ne vähiten kauneimmat. Ja silti tuo tuntuu edelleen tykkäävän!

We had a lot of fun last night while having a video conversation on Facebook, because it reminded us of our teenage years. We had a long distance relationship for some years and we kept in touch mostly by calling each other and talking in the internet. Messenger was online for many hours a day, and we watched each other through the blurry picture of our webcams.

Nowadays there's also one little monster in the picture, who I'm struggling to keep still and not touching the keyboard. He'd love to write his own jasjfahöfisdfhu-greetings to daddy. Another difference these days is that I luckily don't have to make sure that the view angle is the most flattering at all times. Or to wonder if this smile looks stupid to him, or how does he like my shirt. For sure he's already seen me at my worst and also at my best, and it seems that he still likes me after all!