Viimeiset valitukset

Anteeksi, tiedossa vielä muutaman kappaleen verran remonttivuodatusta. Minkäs teet, olen vain niin itsepäinen. Jos jotain päähäni saan, ei se sieltä kovin helposti lähde ja tällä kertaa tuntuu vievän yöunetkin mokoma päähänpinttymä.

Tilanne on nyt se, että todennäköisesti sunnuntaina saadaan avaimet uuteen kotiin, jos edelliset asukkaat on saaneet kamppeensa roudattua ulos. Ensi viikon torstaihin heillä on siihen aikaa sopimuksen mukaan, mutta jos asunto vapautuu aiemmin niin ei totisesti valiteta. Sormet syyhyää jo ihan kiitettävästi päästä remppaamaan. Totta puhuen tämä viivytys on ollut hyväkin juttu. Olen ehtinyt kaikessa rauhassa (mieskin toki, mutta minun kriisini tämä enemmän on) opetella hautaamaan haaveitani uudesta pohjasta ja pohtimaan hyviä ratkaisuja vanhaan. 

Yhdessä vaiheessa kylläkin päätin yrittää vielä kerran. Soittelin vaikka mihin tekniselle isännöitsijälle, rakennusvalvontaan, tutulle LVI-suunnittelijalle ja aina välissä miekkoselle. Näytti jo melkein valoisalta ja ehdin hetken iloita. Viimeisen naulan tähän arkkuun löivät kuitenkin byrokratia ja rakennusvalvonnan heput, jotka tietenkin lomailevat niin kuin muukin Suomi. Kesäsijaiset tekevät vain välttämättömän, enkä usko  meidän tavisten keittiönsiirtohaaveiden olevan kovinkaan korkealla prioriteettilistalla. Ei ehtisi luvat varmaan edes siihen heinäkuun loppuun, jolloin meidän olisi tarkoitus jo muuttaa uuteen. 

Hyvää kannattaisi toki odottaa, mutta asunnon nykyisen keittiön suhteen edes laitteiden toiminnasta ei ole takeita, joten senkään väliaikaisen käytön varaan ei voi laskea. Lisäksi tunnen itseni jo sen verta perusteellisesti, että tiedän, etten voi muuttaa kovin keskeneräiseen kotiin. Vaarana nimittäin on, että asumme keskeneräisyyden keskellä vielä viiden vuoden päästäkin ja sitä en halua.

Eli nyt kai sitten lopullisesti on todettava: se siitä. Ei tätä tyytymistä kylläkään helpota se, että monet ovat kehuneet vuolaasti suunnittelemaani pohjaa ja rohjenneet jopa väittää minun olevan täysin väärällä alalla... Argh. Mutta nyt lupaan ja vannon, että tämä valitus loppuu ja jatkossa keskityn oman kodin omannäköiseksi remontoinnin hyviin puoliin. Muistuttakaa, jos tämä lupaus unohtuu.:)

Probably next week we'll get the keys to our new home and will be able to start renovating. I'm really looking forward to it but at the same time I'm still struggling to forget my dreams of the better floor plan. I really tried to make it work for the one last time, but this time those dreams were shattered because I was told that it can take more than 2 months to get the much needed construction permit. Oh how I love the super complicated bureaucracy here in Finland.. 

But now I promise I'll quit whining about this here and from now on concentrate on the positive sides of really getting our own home and getting to make it look the way we want. 

Yksin kotona I

Tajusin juuri, että olen ensi kertaa erossa pikkumiehestä yön yli. Mies lähti pojun kanssa viikonlopuksi kauas pois serkkunsa valmistujaisiin, itse en päässyt mukaan kun lauantainakki napsahti kohdalle. Myönnetään, vähän kurkkua kuristaa täällä tyhjässä kodissa nyt illan tullen. Vaikka kyllä mä olen osannut myös ottaa tästä omasta ajasta kaiken irti ja olen jopa nauttinutkin. Kotimatkalla jäin aiemmin bussista pois ja kävelin kaunista metsäpolkua kaikessa rauhassa. Istuin välillä kivennokkaan nauttimaan äänistä ja tuoksuista (niin, ja Subwayn patongista, mutta jotenkin se ei sopinut kovin hyvin tuon lauseen fiilikseen).

Olen seikkaillut blogistaniassa ja roikkunut Pinterestissä piiiitkään, ilman että kukaan yrittää varastaa hiirtä tai sammuttaa näyttöä. Fiilistellyt ja suunnitellut mahdollista tulevaa remonttia. Luin parin viikon lehdet ilman, että kukaan iskee vaippapyllyään keskelle lukemaani aukeamaa ja ryttää sivut. Herkuttelin ja laiskottelin.  

Kyllä tämä ilta vielä meni ihan mukavasti, mutta luulenpa että huomenna on jo iso ikävä. Luulen myös, että ensi yönä teen ihan vanhasta tottumuksesta pari syöksyä pelastaakseni pojan tippumiselta.. Joskus tuntuu, että nämä äidinvaistot voisi olla vähän vaimeampiakin. Kyllä vähempikin riittäisi..

I just realized this is the first time me and our little man spend the night in different places. My hubby went far away to Eastern Finland for the weekend to celebrate the graduation of his cousin and he took our son with him because I have to work tomorrow.

It feels very strange but I've also been able to enjoy having my own time today. On my way back home from work I jumped off the bus a little earlier, took a detour across a beautiful forest track and loved everything: the scenery, scents, being alone. 

I've also surfed around the blog world and hanged out in Pinterest without anyone interrupting me by switching off the screen or trying to steal the mouse. I read all the magazines from the past couple of weeks without anyone sitting on the page and scrunching the whole thing. I ate a lot of junk and was lazy.

So this evening went on just fine but I know tomorrow I'll already miss them a lot. It was fun for a little while, but please, come back home soon!

Ex-unikeko

Ennen vanhaan olin ehkä maailman toiseksi aamu-unisin. Torkutin ja torkutin. Sammutin kellon ja nukahdin autuaasti uudestaan. Opiskeluaikoina skippailin vähän turhan usein aamuluentoja. Onnistuin kerran jopa nukkumaan pommiin yhdentoista vuorosta työharjoittelussa. Tuo ei kuitenkaan ole edes se pahin tunnustus vaan tämä: tein yhtenä kesänä pelkkää yötä varastolla. Yhtenä iltana oli vähän uni maistunut, ja ehdin juuri ja juuri iltakymmeneksi työpaikalle tyynynkuva poskessa ja tukka hapsottaen (tämä ei kyllä ole muutenkaan mitenkään epätavallista). Kuka oikeasti meinaa nukkua pommiin yövuorosta?

Ennen ihmettelin myös, miten kukaan voi saada jotain aikaan aamulla. Jos minulla oli koulua tai töitä, heräsin niin, että nippa nappa ehdin pestä hampaat ja sännätä pyörän selkään tai bussiin. Joskus jäi aikaa aamupalaan, mutta useimmiten ei edes siihen. Jos taas sain nauttia vapaapäivästä, nautin siitä nukkumalla niin pitkään kuin nukutti. Ja minuahan nukutti.

Nyt varmaan siis ymmärrätte, miksi esimerkiksi eilisaamun aikaansaannokseni tuntuikin tosi oudolta: olin aamukymmeneen mennessä syönyt ja syöttänyt aamupalaa, vaihtanut pari vaippaa, pessyt koneellisen pyykkiä, raivannut lattioita tyhjäksi ja touhuillut kaikkea muutakin kotona, vienyt pojan kävellen hoitopaikkaan muutaman kilometrin päähän ja ehtinyt vielä takaisin kotiinkin. Minä, jota ei vielä vähän yli vuosi sitten olisi saanut iltavuoroaamuna ennen kymmentä edes välttämättä ylös sängystä.

Jos nyt jollekin jäi epäselväksi, niin syy tähän yhtäkkiseen aamureippauteen on siis tuo meidän rakas pieni (melkein) kävelevä herätyskello. Pikkukaveri on kai niin innostunut tästä elämästä, että uutta päivää pitää päästä ihmettelemään jo kuuden aikoihin. Samalla kellonlyömällä virkoaa nykyisellään myös allekirjoittanut ja päivä päivältä se tuntuu helpommalta. Päivä tuntuu myös paljon pidemmältä, kun herää aiemmin ja näyttäisi siltä, että saan myös entistä enemmän aikaan aamuisin. Ennen olin jopa hiukkasen kateellinen kaikkia aamuvirkkuja kohtaan ja nyt minusta on kovaa vauhtia tulossa sellainen. Olisikohan krooninen ja vaikealaatuinen aamu-unisuuteni sittenkin parantuvaa mallia? Paitsi sinne aamulenkille minua ei taida kyllä koskaan saada, kirveelläkään..

I used to be very sleepy in the mornings. I just switched the alarm off and happily continued sleeping. While studying in uni I skipped the morning lectures way too many times and just kept on sleeping. During one of my practical trainings I managed to sleep in and be late from work which started at 11. But that's not even the worst: one summer I worked night shifts only in a warehouse and once I  almost didn't make it to work on time (at 10 in the evening!), because I had been sleeping too long. I mean, who does that?


I also couldn't understand people who get a lot of things done in the morning. For me there were just two options: on a workday I woke up as late as possible and ran to the bus and on a day off I slept as long as I felt like.


After admitting all this, you probably understand why yesterday felt like such a weird day: by 10 am I had already fed our son porridge, had my own breakfast, changed a couple of diapers, washed some laundry, cleaned up stuff from the floors and a couple of other things at home as well, walked a couple of kilometers to take our son to the day care and also walked back. Yes, I did all that!


The reason for this sudden change to an early bird is our little one, who these days gets up at six. The days feel so much longer and it seems that I've started to get something done also in the mornings. Could it be, that my chronic morning sleepiness is cured? Although I'm never going to be jogging in the morning, that's for sure..

Hyviä uutisia

Tuntuu vielä vähän uskomattomalta koko juttu, vaikka villejä huhuja olin kuullutkin jo ennen asian varsinaista julkistamista. Nyt on nähkääs käynyt niin, että minun määräaikainen pestini nykyisessä kivassa työpaikassani vaihdettiin keskiviikosta alkaen toistaiseksi voimassa olevaksi. Ei päättymään ensi vuonna, tai edes sitä seuraavaanakaan, ei milloinkaan. Ehkä saan töröttää saman apteekin tiskin takana jopa hamaan eläkeikään saakka. Taidanpa olla aika onnellinen, ja nyt voin alkaa vähän enemmän tosissaan klikkailla noita asunnonmyynti-ilmoituksia..;)

Tosin tuo samassa työpaikassa töröttäminen saattaa alkaa tuntua saamisen sijaan joutumiseltakin jossain vaiheessa. Mutta ei mietitä sitä nyt. Eikä sitä, etten tosiasiassa edes liiemmin odota tai suunnittele eläkeaikoja, koska meidän ikäluokka pääsee ihan saletisti nauttimaan tuosta edusta vasta joskus kasikymppisenä, tai sitten en edes elä riittävän vanhaksi. Pessimisti ei pety, niinhän se meni?

Toinen ihana uutinen on se, että viime viikolla poikamme sai toisen serkkupojan minun puoleltani. Komplikaatioriskin vuoksi pikkuinen  päätettiin päästää ihmettelemään tätä maailmaa kuukauden etuajassa. Onneksi tuo sinnikäs pieni kaveri oli jo ehtinyt yli kolmen kilon kunnioitettaviin mittoihin ja voi hyvin, vaikka onkin vielä tehohoidossa.

Ja vielä pieni ilonaihe: anopilta oli jäänyt käyttämättä kaksi Muovon tyynyliinaa, jotka ilomielin kotiutin meille. Vaihtelu tosiaan virkistää, vaikka näin kesän kynnyksellä useimmat lisäävätkin kai kotiinsa värejä, eivät niinkään mustaa ja valkoista. Mulle käy näinkin vallan hyvin!

Good news that are still kind of hard to truly understand: my job status has been changed from temporary to permanent. My work contract won't end next year or even the year after that. I might  actually be working in that same pharmacy until I retire. That sounds a bit scary too but let's not think about that now. Right now I'm so happy about this!

Another great thing that has happened recently is that our little man got another boy cousin from my side last week. He was born a month too early but considering the circumstances he's doing very good.

One small delight to go: my mother-in-law had two of those beautiful Muovo pillow covers that she didn't use, and I was happy to give them a new home. Variation really is refreshing, even though I guess most people add color to their homes when summer is on it's way, rather than black and white. Either way suits me I guess!

Parhaat palat meiltä

Minna Time of the aquarius- blogissaan kyseli tänään, mitkä huonekalut tekevät kodin. Jäin miettimään tätä aihetta ja lopulta päätin tehdä tästä ihan oman postauksensa. Käykäähän kurkkimassa, mitä kaunokaisia Minna listasi omasta kodistaan!

Minna in her blog Time of the aquarius asked today, which furniture makes your home. I kept thinking about this and finally decided to write a whole post about it. Don't forget to go check out what beauties Minna listed from their home! 

Kotimme ei tuntuisi niin omalta ja meidännäköiseltä ilman:

- Iskun Lokka-sohvaa

- Itse tuunattuja nojatuolia (päälliset teetettiin ammattilaisella) ja Artekin perintösyöttötuolia

- Kaikkia kattovalaisimia: meillä on sulassa sovussa keltainen kirpparilöytö, musta Secto, Normann Copenhagenin Norm 69, pari Ikea-valaisinta ja olkkarin nimetön ihanuus

- Makkarin lampaantaljaa

Our home wouldn't feel so much like home without:

- The couch from Isku

- The armchair and old Artek highchair that we fixed ourselves (mostly)

- All our ceiling lights: we have a mixed selection of design and cheapies. The yellow one is my favorite second hand find and the other one is Normann Copenhagen's Norm 69.

- The sheep skin on our bedroom floor

Ps. Sorryjorry, kuvat on kasattu vanhojen kansioiden uumenista. Siksipä valkoinen ei ole samansävyinen varmaan yhdessäkään kuvassa.. En ehtinyt tänään räpsimään ennen pimeää.:(

Hups..

Mikäs se sieltä verhon takaa pilkottaa? Ei ainakaan joulukynttelikkö.. Onneksi siinä ei kuitenkaan ole olleet valot päällä enää pariin kuukauteen. Siellä se on vaan kököttänyt ikkunan välissä aikansa kuluksi.

Tästä yleisestä saamattomuudesta tulikin mieleeni se meikäläisen kysely, joka keikkui tuossa sivupalkissa pari viikkoa sitten. Eniten te lukijat toivoitte blogin sisällön pysyvän entisenlaisena sekalaisena sillisalaattina, mutta aika moni toivoi myös lisää sisustusjuttuja. No tokihan mä kirjottelisin enemmänkin, aiheeseen vaan liittyy pari muttaa. Ensinnäkin, tykkään kyllä sisustaa, mutta monet ratkaisut on meillä aika pysyviä. Toisin sanoen täällä harvoin tapahtuu mitään uutta. Samat tyynyt pyörii sohvalla kuukaudesta toiseen eikä mööpeleiden järjestyskään paljon muutu kuin pakon edessä. Eniten tämä yksitoikkoisuus johtuu rahasta ja toiseksi eniten, niin, siitä yleisestä saamattomuudesta. Ehkä olen myös vähän hidas kaikkien trendien suhteen. Varmaan juuri kun olen läiskäisemässä ne washiteipit seinään, on ne jo totaalisen out.

Toiseksi nämä 64 neliötä on aika pieni tila sille, että joka toinen päivä onnistuisi repimään jotain uutta ja ihmeellistä teille näytettäväksi. Sekin rajoittaa luovuutta aika paljon, että asuu vuokralla eikä voi paljoa vaikuttaa muuhun kuin irtaimeen tavaraan. Tyystin toinen olisi tilanne, jos meillä olisi 180 neliötä rempattavana ja saisi kehitellä koko ajan jotain uutta ja antaa ajatusten lentää. Sitä päivää odotellessa, kun tosiaan pääsen toteuttamaan sisustusta ihan seinä- ja lattiamateriaaleista lähtien! Nyt on kuitenkin mentävä näillä mitä on.

Tästä hitaasti vaihtelevasta sisällöstä huolimatta toivon, että jaksatte roikkua mukana. :)

Oops, what is that thing lurking behind the living room curtain? Not the Christmas decoration.. Well, at least we haven't had the lights on there for the last couple of months. It has just been hanging out there in the window.

Sometimes I feel like it's stupid for me to blog about interior because nothing much changes in this house very often. I'd love to have different cushions for every season and to be able to move furniture around. But I can't. First issue is money, the second laziness and the third the small size of our apartment, which is also rental so we can't change anything else than our personal property.

Despite this boredom, I hope you still want to tag along!

Nyt mahtuu taas olemaan

Päivän Pirkka-niksi: pienemmänkin huoneen saa näyttämään ja tuntumaan ruhtinaallisen tilavalta, kun työntää sen pariksi kuukaudeksi täyteen tavaraa. Nyt kun asustelemme taas vain oman väen voimin, on kummasti enemmän tilaa olla ja hengittää. Aikansa kutakin, mutta kyllä näin on hyvä. Jo ihan vaikka siitäkin syystä, että makkarissaan mahtuu taas kävelemään. 

Mielentilaa nostaa myös se, että ehdimme jaksoimme pitkästä aikaa siivota oikein pitkän kaavan kautta. Vielä pari päivää sitten kätevin kulkupeli tässä huushollissa olisi ehkä ollut joku pikkuinen Bobcat. No, eipähän ainakaan kopsahtanut pahasti, kun pikkumies keksi taas kokeilla, josko se sukeltaminen sittenkin olisi se paras tapa laskeutua sängyltä. Lattiaa kuorruttavat vaateröykkiöt pehmensivät sopivasti alastuloa. Meno täälläpäin ylsi loppua kohti yhdeltä kantilta jopa lähes ylhäisellekin tasolle: poikaselle tarjoiltiin apetta hopealusikalla kaikkien muiden pikkulusikoiden ollessa tiskikoneessa.

Vaan voi pojat, nyt on taas siistiä ja mukava olla. Ja tokihan voi lohduttautua silläkin tosiseikalla, että aina löytyy joku joka vetää vielä paremmat pohjat tässäkin asiassa. Joku suomalainen näyttelijätär nimittäin kertoi männä viikolla lukemassani haastattelunpätkässä pesseensä vessan viimeksi puoli vuotta sitten. "Siivous on elämässämme sekundääristä." No ei ole kuule omassakaan elämässäni varmaan toisella tai kolmannellakaan sijalla tuo touhu, mutta kyllä sitä nyt kuitenkin vähän useammin pyrkii itse näitä nurkkiaan hankaamaan.

Ai niin, oli mulla toinenkin niksi: mattopiiskan puuttuessa hommaan sopii vallan mainiosti katuharja (talkkari saattaa kyllä olla eri mieltä). Sillä on myös kätevä harjata nukkamatoista enimmät hiukset irti :D

Tip of the day: if you wan't to make your small room seem more spacious, squeeze it full of furniture for a couple of months. When you finally get to haul all the extra stuff out, you feel like you've got the biggest bedroom in the world.

What also cheers me up right now is the fact that we finally had time the power to clean up our home thoroughly. A couple of days ago the best way to move around in here would probably have been a small Bobcat. Well, at least I can come up with one positive outcome of this: our little man didn't get hurt at all when he (once again) decided to try if diving would be the best way to get off the bed after all. The piles of clothes on the floor softened the landing very effectively. He also got somewhat aristocratic service at one point: we fed him with silver spoon because all the other tea spoon sized ones were in the dishwasher.

But oh boy how nice and tidy it is now! And of course you can always comfort yourself by thinking that there's always someone who is a lot lazier than you. Like that one Finnish actress who in an interview said that the last time she cleaned up their bathroom was half a year ago. "Cleaning up is a secondary thing in our life." For sure it isn't the second or even the third thing on the list of my life's priorities either, but at least I rub these corners a bit more often.

Aurinko armas

Vedetään vähän eilisiä sanoja takaisin. Tänään oli niin älyttömän kaunis päivä, että ehkä tämä korvaa koko viikonlopun mittaisen vapaan. Hienosta ilmasta on tottakai nautittava ulkosalla ja niin teimme mekin. Tuo poikanen on lumella(kin) ihan mahdoton menijä. Kävely ei vielä luonnistu, mutta se ei kyllä tippaakaan menoa hidasta. Lähes selkärangattoman notkeudella pikkumies mukautuu maastoonsa ja menee minne vain. Ulkoilun saldona lapsi sai myös pienen makukokemuksen lumesta ja äiti miljoona uutta pisamaa.

Sain kalenterinkin vaihdettua taas ajantasalle. Koska halajan kehystää joitakin noista kuvista seinälle myöhemmin, on tuo irtolehtipainos siinä mielessä kätevä. Mutta kertaakaan tässä kolmen kuukauden aikana ei ole tämä hajamielinen elelijä saanut uutta kuvaa ajallaan seinälle. Ehkä jo ensi kuussa? Tai sitä seuraavassa. Okei, ei heittäydytä liian optimisteiksi. Toivottavasti edes joulukuussa!

I have to take back some of my words from yesterday. Today was such an absolutely beautiful day that I almost don't mind not having the whole weekend off. Of course you have to enjoy the great weather outdoors and so did we as well. That little man of ours is so energetic even on the snow. Although he can't walk yet, it doesn't seem to slow him down a bit. As a result of this outdoors activity the little man got a little tasting of snow and mum, well, a million new freckles.

I also got new page of our calendar on the wall. It's good to have all the pages separately because I'd like to frame some of the pictures later on. But the downside is: not once during these three months have I had the right picture on the wall on time. Maybe next month? Or the one after. Okay, let's not be too optimistic. Hopefully in December!

Silmänlumetta

[Kuva on vanha, viime kesältä. Emme vieläkään ehtineet päivänvalon kanssa samaan aikaan kotiin]

[This picture is old, from last summer. Me and daylight couldn't make it home at the same time today either]

Joskus väliaikaisratkaisut jäävät pysyviksi. Laiskuutta ehkä, tai sitten se hätäisesti kyhätty patentti osoittautuukin oikeastaan ihan hyväksi käytännössä. Jälkimmäinen vaihtoehto sopii meidän makkarin toisen verhon tarinaan. 

Pitkään mentiin niin, että ainoastaan toisessa ikkunassa oli tuo joutsenverho. Kun pikkumies syntyi, oli kuitenkin äkkiä keksittävä joku keino huoneen pimentämiseksi. Sitten välähti: musta aluslakanahan siihen ripustetaan! Siinä tuo kiikkuu edelleen ja hyvin on palvellut. Itse asiassa paremmin kuin lakanana konsaan, en tykännyt siitä miten mustasta lakanasta loistaa kaikki nukka ja nöyhtä ja pakkasilla hilseilevä iho..

Sometimes temporary solutions become permanent. Because of laziness maybe, or the other option is that the hastily jury-rigged solution turns out to be pretty good in practice. The last one matches with the story of our bedroom curtain.

For some time we only had the swan one there, When the little man was born, we had to quickly come up with something to darken the room with. Then I got an idea: why don't we use a black bed sheet on the window! There it is still hanging and it has served really well. In fact even better than as a sheet. I never liked how easily all the dust and fuzz showed from it..

Myräkkäpäivä

Aiottiin viedä poikanen tänään vähän testaamaan pulkkamäkeä ensimmäistä kertaa elämässään. Jäi aikomuksen tasolle, kun katsahdettiin aamulla ikkunasta ulos. Kyllä nämä lumet olisi jo riittäneet! Yritin silti käydä aamupäivällä ulkona nukuttamassa pikkumiestä, mutta en päässyt kovin kauas ulko-ovelta. Saako joihinkin rattaisiin lisävarusteina lumiauraa? Ainakin tuli todistettua, ettei tuo kankainen tavarakori ole oikein toimiva siihen tehtävään..

Koska ulkoilusuunnitelmat kariutui, on täytynyt keksiä tekemistä sisällä. Rullamitta on ollut ehdottomasti yksi tämän päivän lemppareista!

We had been planning on taking our little man to try sledding today for the first time in his life. Couldn't make it happen though, because it's been snowing awful lot today. We'd have been fine already with this amount.. I went outside anyway in the morning to put our little one to sleep, but I didn't get far from the front door. Can you possibly get a snow plow attached to any strollers? At least I proved today that the space for stuff underneath the stroller isn't suitable for that use..

Because we couldn't go outside we had to come up with something to do inside. The measuring tape has absolutely been one of the favorites today!

Oho, värejä.

Kitchen towels - Lagerhaus  Mouse pad - Åhlens  Pillow case - Amandas Shop

Kuume on mitattu. Muutenkaan en vaikuta mitenkään normaalia sairaammalta. Selitystä tälle värien yhtäkkiselle ilmaantumiselle kotiimme ei siis löydy terveydellisistä syistä. No, syystä tai toisesta siinä niitä nyt kuitenkin on, lisää väripilkkuja Ruotsista rahdattuina. 

Erityisesti diggaan tuosta hiirimatosta. Enkä vähiten siksi, että parannus edeltävään osteoporoosilääkettä mainostaneeseen myrkynvihreään läpyskään on huima. Mutta erityisesti tuon ostoksen kohdalla on myös täytynyt välillä hieraista silmiään ja ihmetellä, mitä oikein tuli hommattua. Ehkä väriallergiani on sittenkin jotain ajan kanssa paranevaa mallia!

Ps. Mahtava ulkostailaus, eikö? :D

I have no fever or seem to be sick in any other way either. The reason for this sudden burst of colors to our home can not be explained by health issues then. Anyway, for some reason there they are: more colorful home stuff from Sweden.

I especially love that mouse pad. First of all it's so cool and second of all, its predecessor was a "poison green" one advertising a medicine for osteoporosis. But every now and then I also have to look twice at that particular purchase of mine, and every time I'm amazed of what I've bought. Well, maybe this just means that after all my color allergy is actually healing (little by little)!

Hyvin tuhlattua energiaa

Voihan ärsytys ja pettymys. Ankeita asioita molemmat, mutta niihin liittyy yksi positviinen puoli. Rätti ja imuri kädessä on nääs hyvä riehua ja kanavoida kaikki agressiot kakkaiseen kotiinsa. Siivosin, hankasin ja hinkkasinkin sitten eilisillan kaikella ärsytysenergiallani ja olipahan aika tehokasta. Keittiönkaappien ovien todellinen väri paljastui kaikkien roiskeiden alta ja imurin säiliö täyttyi kiitettävästi. Kaupan päälle sain paremman mielen ja siistin kodin. 

Loput tästä viikonlopusta aionkin kuluttaa sitten surutta vetäen lonkkaa. Siinä toinen hyvä ärsytyksenpoistokeino, ehkä nämä verenpaineet tästä vielä laskee.:)

Ja päivän muihin aiheisiin: tervetuloa kaikki uudet lukijat! Piristyn aina kummasti, kun kirjaudun tänne blogimaailmaan ja huomaan jonkun uuden ihmisen löytäneen mööpeliin. On myös ollut ihana kuulla teiltä muutamilta tosielämän tutuilta, että vierailette täällä säännöllisesti. Kannustatte jatkamaan tätä touhua! 

<3

There's one positive side in being annoyed and disappointed. It's good to use all that extra energy you have to clean up. And that's what I did last night. The real color of kitchen cupboard doors was revealed from underneath all the splashes and vacuum cleaner had to work hard. That really worked for me as anger management and in addition I got a clean home.

The rest of this weekend I'm going to spend doing nothing. That's another good way to get rid of your frustration.. Maybe my blood pressure will be back to normal by Monday morning.:)

And then another topic for today: welcome all new readers! It always cheers me up a lot when I log in to Blogger and notice that some new people have found their way to mööpeli. It has also been super nice to hear that some of my real life friends visit my blog regularly as well. You encourage me to continue doing this!

<3

Mission failed

Myönnän rehellisesti tappioni. Luovutan. Yhden naisen päiväpeittohaasteeni päättyy nolosti. Vaikka miten yritin tsempata, niin enpä saanut päiväpeittoa viriteltyä paikalleen kuin ensimmäisenä aamuna, jolloin olin vielä muka niin topakkana. Eikä tämä edes oikein hyvään saumaan nyt sattunut, koska tietokonepöydän muutettua myös makkariimme, on sänky työnnetty kiinni seinään. Petaajan kannalta tämä tarkoittaa sitten sängyn päällä koikkelehtimista, jos päiväpeiton mielii saada kunnolla laitettua. Juu ei. Näillä herääjän lahjoilla täytyy priorisoida ja punnita tarkkaan, mihin ne muutamat aamun minuutit käyttää ennen bussiin juoksemista. Hammaspyykki ja itsensä ihmisen näköiseksi saattaminen voittivat sängyn puunailun sata-nolla.

Palaan asiaan joskus, ehkä. Nyt päiväpeitto työnnetään tylysti kaappiin odottamaan parempia aikoja. Positiivista ajattelua kehiin: saapahan ihailla enemmän noita kauniita lakanoita!

I admit that I failed. I give up. My one person's challenge to improve my laziness with putting the bed cover on ends in an embarrassing way. I have to put the bed cover to the closet and wait for better times. Now isn't a good time, because we had to move our bed against the wall. Which means that in order to put the bed cover on the bed properly, you have to climb on the bed. I'm so bad at waking up in the morning, that I have to use the few minutes that I have to something more important than fighting with the bed cover. 

Maybe I'll try again later, maybe. And the positive side: I get to look at the beautiful linen more this way.

Kulissien takaa

Superhyvän Weekdaycarnival- blogin Riikka kyseli joku aika sitten kuvia blogikotien todellisesta arjesta. Idea oli mielestäni huikea. Kauniiden ja siistien kotien katselu on toki mukavinta, mutta on jotenkin huojentavaa tajuta, että siellä kaikkien kauniiden tavaroiden keskellä eletään kuitenkin normaalia arkea - sotkuineen kaikkineen. Minulla jotenkin vain jäi se kuvien lähettäminen tuonne aikanaan, vaikka matskua olisi kyllä ollut. Tässä siis vähän jälkijunassa pala karua arkitodellisuutta meiltä. Halusin ihan vain varmistaa, ettei kukaan vaan erehdy kadehtimaan meidän kodin siisteyttä tämän blogin perusteella. Ei nimittäin kannata, koska totuus on aina silloin tällöin jotain ylläolevan kaltaista.

Kuvat ovat vain meidän makkarista, koska se tässä huushollissa se murheenkryyni on. Varsinkin nyt, kun au pairin tulon myötä siirrettiin myös tietokonepöytä tilpehööreineen näihin valmiiksi jo vähäisiin neliöihin. Entäpä sitten tuo päiväpeitto. Olen suorastaan luvattoman laiska sängynpetaaja. Näistä kuvista järkyttyneenä aloitankin yhden naisen haasteen: seuraavat kaksi viikkoa tsemppaan päiväpeiton kanssa. Lupaan lopuksi raportoida, miten tämän mission impossiblen kanssa kävi! Mukaan saa kyllä liittyä, jos tunsi piston sydämessään. Lähetä vaikka kuvia edistymisestäsi näiden parin viikon aikana.:)

Lohduttaudun aina välillä ajattelemalla sitä tutkimusta, jonka mukaan pölypunkit frendeineen viihtyvät sängyssä erittäin hyvin, jos se heti heräämisen jälkeen pedataan tiukasti. Siellä lämmössä ja kosteudessa on kai mukava temmeltää.

Some time ago Riikka from the fabulous Weekdaycarnival blog asked other bloggers to send reality pictures of their homes. I thought the idea was awesome. It is of course nice to see pictures of tidy and beautiful homes, but it is somehow relieving to realize that people live normal lives even when surrounded with just beautiful stuff and that they too have messy homes sometimes. I thought of sending pictures to that "reality blog" as well, but somehow I just forgot about it - even though I'd have had a lot of material to send. So here it is: a piece of the harsh reality from our home. I just wanted to make sure that no one mistakenly envies the tidiness of our home judged by the pictures I usually post. Don't waste your energy on that because sometimes the truth is a lot like in the pictures above.

The pictures are just from our bedroom because that is the worst part here. Especially now that the au pair is here and we had to move the computer and all that stuff to our already stuffed up small bedroom. What about the bed cover then.. I'm illicitly lazy when it comes to making our bed. Shocked by these pictures I'll start a one woman's challenge: during the next two weeks I'll try to improve my habits of making the bed. I'll tell you in the end how it went. And you're welcome to join, if you're as lazy as I am!

Omatekoinen opaste

Vihdoin sain valmiiksi yhden ikuisuusprojekteistani: pipariukkelit vessan oveen. Kyllä meillä on tähänkin asti ollut ihan unisex-vessa, eikä sitä siis tarvitse tällä plakaatilla erikseen kertoa. Tarpeilleen ovat olleet ja tulevat myös olemaan tervetulleita kummankin sukupuolen edustajat. Ongelma oli ihan muualla. Eikä se oikeastaan edes mikään todellinen ongelma ollut, olipahan vain hyvä tekosyy noiden väsäämiselle.

Nimittäin, meidän eteisessä on vierekkäin kaksi samanlaista ovea. Toinen vie toilettiin ja toinen rappukäytävään. Useamman kerran joku ensimmäistä kertaa vieraileva on arponut ovien välillä, että kummastakos sitä nyt pääseekään vessaan. Kerran päähäni sitten iski kauhuskenaario: entä jos vaikka joku yövieras horteissaan toikkaroikin asioilleen käytävän puolelle? Tämä hyvin todennäköinen tapahtuma oli ilman muuta pyrittävä estämään.

Ihan mitä tahansa wc-ankkaa en tahtonut oveeni ripustaa, joten jätin asian hautumaan. Sitten keskellä kuuminta elokuuta sen keksin: piparimuotteja niiden olla pitää! Vaan kappas, ei ollut oikein kyseisten tuotteiden sesonki päällä. Kiersin kaikki mahdolliset ja mahdottomat kaupat. Hulluna varmaan pitivät, mutta sama se. Kaikesta etsinnästä huolimatta ei kuitenkaan auttanut muu kuin luovuttaa ja odottaa suosiolla marraskuulle. Sitten muotit vielä unohtuivat hyllyyn pariksi kuukaudeksi, mutta nyt ne ovat päässeet vaativaa virkaansa suorittamaan. Teretulemast tarpeille vaan, enää ei eksyillä!

Niin ja teretulemast myös uusille lukijoille, kiva kun ootte löytäneet tänne!:)

I finally finished the job of putting these guys on our bathroom door. I wanted to have them there, because we have two similar doors in our hall, one leads to bathroom and the other one outside. Every now and then some of our guests have been hesitating which door to open to get to the toilet. Then I imagined the worst case scenario: what if for example some overnight guest is so tired that he/she accidentally ends up pooping in the staircase? This oh-so-very-likely incident had to be prevented as well as possible.

I didn't want to put a duck sign or anything like that on the door to mark it though, so I kept on thinking. Then, in the middle of the warmness of August I came up with the gingerbread cutters. Obviously it wasn't the high season for those products, so even after searching from all the stores I could think of, I still hadn't found them. Eventually I gave up and waited until November. Then I forgot them on the shelf for a couple of months but there they are now, finally doing their tough job!

Uutta ja ihmeellistä

Meillä on viime päivät mööpleerattu huonejärjestystä uusiksi ja hommattu yksi sänky lisää. Syystä että: eilen meille muutti kolmeksi kuukaudeksi au pair pikkumiehelle. Hassua, jännittävääkin. Mutta samalla myös mielenkiintoista! Ja tuntuu jotenkin helpommalta palata sorvin ääreen, kun tietää, että tuo vielä niin pikkuruinen poikamme saa vielä olla kotona.

During the last few days we've been moving furniture around and also bought one extra bed. The reason is the au pair for our little man who just moved in yesterday. Funny and exciting. And very interesting as well! I also think it's a bit easier to return to work knowing that our still so small boy gets to stay at home for a few more months. 

Tuliaisia tupaan

Niin kuin jo etukäteen arvelin, niin ei ollut mitenkään vaikeaa löytää veronpalautuslanteille käyttötarkoitusta Ruotsinmaalla. Granitista mukaan tarttui musta kierrätyspaperinen joulutähti ja aakkosleimasimet. Sitten teimme kohtalokkaan syrjähypyn Illums Bolighus- nimiseen putiikkiin. Olin jo kauan haaveillut Normann Copenhagenin Norm 69- valaisimesta ja nyt en enää voinut vastustaa kiusausta. Niinpä lunastimme mukaamme paketillisen muoviosia, joista sormenpäät lähestulkoon verillä eilen kyhäsimme kokoon tuon ihanuuden.

Tuosta Illums Bolighusista vielä. Jos et ole tuohon kauppaan vielä Tukholman reissuillasi eksynyt, suosittelen tekemään niin ensi kerralla. Kyseessä on siis kolmekerroksinen paratiisi tanskalaisen (ja yleensäkin pohjoismaisen) muotoilun ystäville, josta saman katon alta löytyy muun muassa Muuton, Hayn ja Design House Stockholmin tuotteita. Juu ja tietenkin niitä Arne Jacobsenin kynästä peräisin olevia kaunokaisia, joiden sataatuhatta kruunua hipovat hinnat hengästyttivät vielä euroversioita enemmänkin. Vaan kukas estää kuolaamasta niitäkin!

Pelkäsimme (tai no minä pelkäsin) vähän ennalta, että shoppailuaika loppuisi kesken. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt, osittain varmasti siksi, että tiesimme tarkkaan, missä haluamme käydä. Ja toiseksi sen takia, että rahat loppuivat ennen kuin aika oli läheskään kulunut.. Niinpä aikaa jäi vielä Gamla Stanin uskomattoman kauniiden jouluvalaistujen pikkukujien kuljeskeluunkin. ..josta mielellään näyttäisin teille kuvia, mutta minä tahvo unohdin kameran laivan hyttiin. Way to go girl!

Ai niin, hommattiin me vähän rätei ja lumpuikin, mutta en nyt niitä ala sen kummemmin esittelemään. Esittelisin, jos olisin ehtinyt Cosiin ennen rahojen loppumista. Ehkä ensi kerralla sitten..

Siinäpä vähän ostosrapsaa, Doodalle ja tietenkin muillekin kiinnostuneille!:)

Just as I thought, it wasn't hard at all to find something to buy from the fabulous Stockholm. The Christmas star made out of recycled cotton paper is from Granit, as well as the rubber stamps. And then there's my long time dream come true: Norm 69 pendant by Normann Copenhagen. It comes in 69 pieces that you have to fold into right shape and then put them together in a certain order to form the actual light. We did that last night with my hubby and oh boy, it almost brushed up our fingertips but we finally made it!

We bought that Norm 69 from a store called Illums Bolighus, which is a must see if you're into Danish and other Scandinavian design. They have all the coolest brands under same roof, Muuto, Hay and Design House Stockholm to name a few.

I was a bit scared of not having enough time but luckily that wasn't the case. Partly because we knew exactly where we wanted to go to, so we didn't waste time on wandering around aimlessly. And the other reason was that we ran out of money long before the time was up. This meant that we also had time to walk the beautiful little alleys of the old town, which were decorated nicely for Christmas. I'd love to show you pictures but I forgot our camera to our cabin in the ship.. Way to go girl!

We did also buy some clothes but I won't be telling much about them now. If I had made it to Cos before we ran out of money, I'd show clothes too. Maybe next time..

Hajuhaittoja

Juu, tarvetta olis lelulaatikolle. - Yeah, we wouldn't mind a box for the toys.

Asuin opiskeluaikoina ensin vuoden kämpässä, joka haisi yksinkertaisesti vanhalle talolle. Eli pahalle. Seuraavat pari vuotta kuluivat vähän uudemmassa asunnossa, mutta 70-luvun talossa olikin sitten omat ongelmansa. Vanhuuttaan se ei haissut, mutta sokea olisi luullut olevansa kasvihuoneessa jos olisi eksynyt meidän vaatehuoneeseen. Molempien kotikolojen ominaistuoksut olivat sitä kaliiperia, että ne tarttuivat vaatteisiinkin. Hajuun onneksi turtuu, eikä sitä kotona ollessaan omista kuteistaan haistanut. Mutta autapa kun viikonloppureissulla avasi matkalaukkunsa, niin ah mitkä aromit sieltä ilmoille löyhähtivätkään.

Joku neuroosi noista ajoista on jäänyt. Nykyäänkin kun tulen kotiin, ensimmäinen oven avaamisen jälkeinen teko on aina pitkä ja harras sisäänhengitys. Haiseeko täällä oudolle? Jos haisee, niin mikä? Eilen tultiin yökylästä kotiin ja ovella vastassa oli karmea mätä haju (jota mies ei kyllä edes haistanut, mun supertarkasta hajuaistista saisi kirjoitettua ihan oman juttunsa..). Hajun lähteen paikallistaminen alkoi samantien ja päättyi melko pian ja odotetusti biojätesankoon.

Neuroosin positiivinen seuraus: biojätteiden lisäksi koko koti sai (vähän liian pitkästä aikaa) kunnolla kyytiä ja nyt on taas noin yhden pölysäiliöllisen verran puhtaampi ilma hengittää. Välillä vaan käy niin, että pariin viikkoon ei puhti riitä paljon muuhun kuin syöttötuolin ympäristön kolaamiseen, jotta tuolin vielä löytäisi seuraavalla syöttökerralla. Ei ole nimittäin hyvä yhtälö tämä: suhteellisen sotkuinen tyyppi, joka kyllä tykkää siisteydestä muttei kovin usein jaksa tosissaan tehdä töitä sen eteen.

No, nautitaan nyt tästä puhtoisuudesta se viisi minuuttia, mitä se kestää.

During the first year of my university studies I lived with my friend in an old apartment, that smelled very simply like an old house. Which means bad. The next couple of years we lived in a lot newer house, but it had one particular room that caused smell problems: if a blind person went into our walk-in closet, he/she would have thought that it's a greenhouse. Both smells were so strong that our clothes stank as well. Of course you got used to it while being at home, but if I went somewhere else for a weekend and opened my suitcase, the smell was awful.

I think I built up some sort of a neurosis because of those times. Even these days the first thing I always do when I open the front door is to take a deep breath in and search the air for any weird smells. Yesterday we got home from a sleepover at relatives, and the first thing I noticed was a terrible smell (which my hubby had no idea of, my super nose is another story). I started to search for the source of it immediately and found it pretty fast from the organic waste bin.

The positive outcome of my so called neurosis: in addition to emptying that bin, we also cleaned up thoroughly the whole house. Oh how much better it feels like to breath without almost an entire vacuum container of dust in the air.. You see, it's not the best combination to be a pretty messy person, who does like cleanliness but sometimes just can't find the power to do something about it.

So let's enjoy of this tidiness now, as long as it lasts (approximately 5 minutes)

Vieroitusoireita

Onpa ollut orpo olo viime päivinä. Minä kun joskus luulin, että siinä on jo ihan tarpeeksi, kun on koukussa kännykkään ja tietokoneeseen. Ei näytä riittävän enää nuo kaksi, vaan nyt olen kai myös kamerariippuvainen, vaikkei mulla edes ole mitään kisakireää eeooässää vaan ihan tavallinen pikkupokkari. Sormet syyhyää jatkuvasti kameran kimppuun ja harva se hetki huomaa jotain kuvaamisen arvoista. Koska kuitenkin jätin viime viikolla muistikorttini äippäseni pikkuläppärin syövereihin, niin ei paljon kuvata.

Kyllä mä olen jo pitempään tykännyt kuvata, mutta ennen bloggailun aloittamista kamera unohtui tosi monesti viikoiksi hyllylle pölyttymään. Eikä tavallista arkea varsinkaan tullut kuvattua juuri koskaan. Valokuvausinnon löytyminen uudelleen onkin ollut yksi mukavimmista jutuista tähän blogin pitämiseen liittyen.

Muistikorttivajeesta johtuen te arvon lukijat saatte viikon verran katsella vanhoja räpsäisyjäni, joista osa on saattanut jopa jo esiintyäkin tässä lokissa. Pardon me, te alusta asti mukana roikkuneet, ja olkaa hyvä te, kenen silmille nämä ovat aivan uutta katseltavaa. Saatanpa laittaa välillä myös miekkosen puhelimella otettuja kuvia, mutta luultavasti vähemmänlaisesti. Niiden laatu kun on mitä on jopa minun silmään, joka en todellakaan huomaa eroa esimerkiksi suoraan Bloggerilla tai jonkun muun palvelimen kautta ladattujen kuvien välillä. Tätäkin nimittäin joku bloggaaja joskus pahoitteli, että nuo kuvat on nyt niin huonoja kun jouduin suoraan Bloggerilla lataamaan. No, saat anteeksi, mutta en mä ainakaan edes olisi tajunnut mitään jos et olisi sanonut. Enkä totta puhuen huomaa vieläkään, vaikka sanoit. Tai sitten olen taas vaan puusilmä.

Taas lähti rönsyilemään. Pointti oli kyllä kirjoittaa myös pienimuotoinen kannanotto. Nimittäin vaikka kuvat ovatkin olennainen osa blogeja ja tottakai hyviä kuvia on hieno katsella, niin ei kaikkien kuvien tarvitse mielestäni olla mitään ammattilaistasoa. Tai välttämättä edes hyvää harrastelijatasoa, ja silti blogi voi olla hyvä. Kunhan nyt asettelu ei ole ihan päin hanuria tai sormi linssin edessä tai kuvat vaikkapa niin tummia, ettei niistä ota erkkikään selkoa, niin mulle ainakin kelpaa. Ei sillä ettenkö minäkin haluaisi kehittyä valokuvaajana tai saada joskus oikeasti hyvää kameraa. Sitä mä vaan, että oisko pahitteeksi laskea sitä rimaa ihan hitusen.. Ettei se haittaisi, jos vaikka marraskuussa onkin vähän vähemmän valoa ja joku saakin aikaan pelkkiä vähän rakeisempia kuvia? Kyllä sitä valoa riittää sitten toiste taas enemmän ja kuvistakin tulee parempia, luulen ma.:)

Ps. Mä niin tykkään tuosta meidän olkkarista edelleen, vaikka ihan ite sanonkin!

I have felt very weird lately, because I haven't been able to take pictures. I thought I'm just addicted to my cell phone and computer, but I have to add camera to that list of addictions. I don't even have a fancy EOS or anything, just a regular little camera and still I very often feel like photographing things around me and constantly spot something worth taking a pic. But because I left my memory card to my mum's laptop, I won't be taking pictures for a couple of weeks.

I did like photographing earlier on as well, but when I started writing this blog I have taken a lot more pictures than before, also of our everyday life which I think is great! Because of my lack of memory card, I'll be using my old pics in my posts. Pardon me, if you've been around since day one and may have seen some of them before. I might also add some pictures taken with my hubby's iPhone, but maybe not much because of the quality issues.

Which brought to my mind this thing I've wanted to write about for a long time already: blogs and picture quality. Sometimes it feels like you're only "allowed" to blog if your pictures are as good and sharp as those taken by professional photographers. Of course pictures are an essential part of blogs, and good photos are a joy to watch but in my opinion the expectations for a regular blogger could be a bit lower. As long as the layout isn't awful and there's not a finger on every picture for example, it's good enough at least for me. Not that I wouldn't like to improve my photographing skills or eventually get a really good camera too. The point is, that I guess it wouldn't matter if a little less was acceptable and enough concerning photos in blogs.

Ps. I still love our living room so so much and I even dare to say it out loud like this!:)

Elämää Draculalandiassa

Kyl ny on kommee kollaasi, kun sain vielä pari ystäväiseni korttia kehystettyä kiikkumaan seinälle. Siinä olikin päivän hyvät uutiset. Kolikon toinen puoli: poikanen puskee draculan hampaita sopivasti halloweeniksi, ja meno viime yönä oli sen mukaista (kenelle edes tulee kahden alahampaan jälkeen seuraavana kulmahampaat ylös?). Ja noista kuvista en sano mitään. Keskittykää sisältöön laadun tai asettelun tai tuon mun heijastuvan pärstän sijaan.. 

Kiitos ja hei tältä päivältä, ettei mene pelkäksi valitukseksi. Hyvin mulla oikeasti menee.:)

I guess my collage is pretty much complete now as I got framed and put up on the wall two of my friend's cards. That was the good news today. Bad news: our son's dracula teeth are emerging right on time for halloween and last night was very very restless because of it. And please concentrate on the contents of those pictures instead of the quality of them..

Before this whining gets out of control it's time to say bye for now. Everything's fine really!:)