Näytetään tekstit, joissa on tunniste olkkari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste olkkari. Näytä kaikki tekstit

18.1.14

Olkkaria ja unelmia




Viimeksi valittelin, ettei meillä ole mikään muuttunut pitkään aikaan. Ihan koko totuus se ei sentään ole vaikka moni asia onkin pysynyt samana. Syöttötuolin tilalle on ilmestynyt Agam-juniorituoli. Joku saattaa muistaa tämän haaveeni http://www.moopeli.blogspot.fi/search/label/haaveita. Kun huomasin että Agamia onkin taas saatavilla ja vilkaisin tilille, ei tarvinut kauan harkita. Ikeaan kävi tuolittomien tie. Nyt kun saisi vielä pojan istumaan tuossa niin hyvä ois! Ehti mokoma liikaa tottua kurottelemaan aikuisten tuolilta eikä sieltä niin vaan enää siirrytä mihinkään lastentuolille.

Poikasen huoneeseen ostettu blogimatto kannettiin yhtenä iltana testimielessä olkkariin ja siihen se on jäänyt. Sopii kyllä hyvin, mutta olkkarin vanha karvamatto lapsen huoneessa ei ole se paras ratkaisu.

Kun hifistelyjuniorituolihaaveet (sori, äidinkielenopet) on haudattu, voi siis alkaa haaveilla uudesta matosta lastenhuoneeseen. Tai olohuoneeseen, jolloin raidallinen palaisi alkuperäiselle paikalleen. Enkä pahastuisi uusista ruokapöydän tuoleista tai jalkalampusta valaisemaan hämäriä ruokailuhetkiä. Mutta onneksi noilla ei millään ole kiirettä, odotellaan rauhassa sopivien kandidaattien ilmaantumista!

As I wrote last time, nothing much has changed here in our home lately. But we actually do have something new! We needed desperately something to replace the highchair and as we found out that Ikea is making Agam chairs again we knew immediately that it would be our choice. We also dragged "the blog rug" from our son's room to the living room just to see how it looks like and it's been there ever since. Looks great but now we need a new rug to the kids room. And new chairs to the dining table and a floor lamp to lighten up our dinner time. Just wondering when I will be satisfied.. :)


21.7.13

Vaaleampi koti





Tattadaa, suuri salaisuus paljastuu: tällasta meillä ny on! Hiottu ja valkolakattu lattia näyttää paremmalta kuin ikinä uskalsin unelmoida ja kun kerran hommiin ruvettiin niin mies maalasi samaan syssyyn makkarin päätyseinänkin. Jotain sille piti joka tapauksessa tehdä, koska viime maaluusta yläreuna oli jäänyt niin epätasaiseksi. Palloteltiin eri vaihtoehtoja, edellinen tummempikin harmaa kyllä miellytti silmää mutta vaihtelunhalu vei voiton. Minä toivoin jopa persikkaista seinää, mutta mies ei mistään hempukasta sävystä niin innostunut ja päädyttiin kompromissiin, Tikkurilan Laastiin. Se on ihana, vaikka näyttikin alkuun aika pliisulta verrattuna aiemman tumman seinän tuomaan kontrastiin. Mutta eipä tuokaan taida ihan nykyiseen asuunsa jäädä, sillä muutama värimallilappunen polttelee jo takataskussa ja jotan kuviota tuohon tekisi mieli vähän rustata. Kuusikulmioita tai jotain vinoja linjoja ehkä.. We'll see!

Loppuun vielä vertailun vuoksi yksi kuva lattiasta ennen ja jälkeen. On siinä vissi ero ja todellakin parempaan päin! 

(älkää antako kuvien erisävyisyyden ja muiden muotoseikkojen häiritä, minoon niin amatööri enkä sitten millään jaksanut alkaa rassailla noita parempaan kuosiin. Sorryjorry.). 


Here are the changes in our home that I talked about in my last post. I absolutely love the new floor because it looks far better than I ever dared to imagine it'd be like. And at the same time with the floor varnishing, my husband painted our bedroom wall lighter gray. We liked the old darker one a lot, and this one looked a little lame at first compared to the contrast that the dark color had brought to our home. But now we've got used to it, and who knows if it stays that way for a long timn anyway.. I already have a couple of plans in stock. We'll see what happens!

1.6.13

Kuka muuttuisi tuoliksi?



Minä katselisin tuota perintösyöttötuolia tuossa pidempäänkin, mutta isoherra 2-vee on päättänyt ettei siinä enää istuta. Piste. Nyt pitää istua oikealla isolla tuolilla niin kuin isi ja äiti ja sokkona lappaa sapuskaa naamaan. Ja hups, siinä sivussa lattialle ja pöydällekin kun ei oikein näe mitä siellä lautasella on eikä sitäkään missä se käsi menee.

Ongelmalle on juu olemassa yksinkertainen ratkaisu, juniorituoli. Mutta kun ei se niin yksinkertaista ole löytää sellaista minkä tahtoo. Ja sitten kun sellaisen löytää, niin tottahan toki se on juuri se, josta minä ja tilipussi ollaan vain ihan vähän eri mieltä.

Photo: http://www.hukit.dk
Kun tämän kerran bongasin, ei muut kandidaatit ole sen jälkeen tuntuneet miltään. 
Rakkautta ensisilmäyksellä.

Photo: http://www.hukit.dk


Odotellaan siis sitä kuuluisaa ja kaivattua rahasäkkiä tippuvaksi jostain. 
Siihen asti vedetään kai samalla sokkosyömislinjalla,
 kuin tähänkin asti.

We'd desperately need a junior chair for our son, because he refuses to sit in his high chair and he's still a bit too short to be sitting on an adult size chair. It's super hard to find nice junior chairs and of course the one I found costs a fortune. But it's so lovely I can't think of any other chair anymore!

24.4.13

Tauluhyllyt




Olohuoneen valkoinen seinä oli sellaisenaankin kaunis, mutta jotain se kaipasi kaverikseen. Nyt kun lopulta löytyi sellainen pora lainaan joka näihin kivisiin seiniin pystyi, niin voidaan heittää heipat tyhjyydelle ja toivottaa tauluhyllyt tervetulleiksi. Kummasti kodikkaammalta näyttää tämäkin pirtti!

Voi olla, että mä oon ihan jäljessä tässä(kin) trendissä ja muut on jo repimässä omia vastaaviaan alas seiniltä, mutta mitäs tuosta. Me tykätään ja sehän se pääasia on. Eikä seuraavaa asukastakaan ehkä sitten hamassa tulevaisuudessa haittaa, kun ei joudu paikkaamaan sitä samaa noin sataa reikää mikä meitä täällä odotti..

Goodbye empty walls, welcome picture shelves! This is exactly what this living room needed. We're happy and I guess the future owners won't mind not having to cover a hundred holes in the walls.

14.3.13

Jalkaa toisen eteen




Hulluja on monenlaisia ja mä oon kai sitten yksi sellainen. Yllytyshullu ainakin. Ilmoittauduin nimittäin joku aika sitten Helsinki City Runiin parin työkaverin houkuttelemana. Puolimaratonille. Minä. Tutut, älkää tukehtuko.

Tästähän voisi repiä jos mitä juoksunvihaaja puolimaratonille- otsikoita. En ole koskaan tykännyt juoksemisesta ja lenkille minut on saanut lähinnä kirveellä uhkailemalla. Ryhmäliikunta ynnä muut on kyllä napanneet, mutta tällä hetkellä lähemmäs satanen kuussa jumppakorttiin ei oikein yhtään istu budjettiin. Jollain tämä ruho oli saatava liikkeelle ja mikäs tuon paremmin motivoisi kuin selkeä tavoite. 

Päätöksen tehtyäni vetäisin miekkosen juoksutrikoot (hehe, ei ne pahasti pussita älkää huoliko) jalkaan ja kirmasin ensimmäiselle lenkilleni pitkään aikaan. Ja ajattelin, että tänne polullehan varmaan kuolee ennen kuin kotiin pääsee. Mutta kai tuo ravaaminen on johonkin vaikuttanut, koska tänään hölkkäillessäni pitkin tuntemattomia asuinalueita unohdin jo täysin juoksevani. Menin vain, ja siksi uskalsin tämän asian täälläkin paljastaa.

Ja jos nyt niin kuitenkin käy, etten syystä tai toisesta toukokuun alussa pääse maaliin asti niin ei se maailmaa kaada. Hukkaan tämä ei missään nimessä ole mennyt kävi miten kävi, sillä olenpahan saanut näihinkin kinttuihin vähän liikettä ja se on jo paljon se.

Onko muita (hulluja) juoksijoita linjoilla?

I've always hated running and guess what I've done now. I'm going to (try to) run a half marathon in May. A couple of my workmates talked me into this and here I am now, running many times a week. At first the whole thing felt like such a struggle but now it gets easier every day. It's cool to be exercising again, so even if for some reason I didn't make it in May, this would still be totally worth it. 

11.3.13

Duty calls





Lomat on lomailtu, kohta kurvaan taas töihin. Lomailinpa sitten blogimaailmastakin, vaikka en sitä alunperin mitenkään suunnitellut. Sekin teki hyvää ja nyt on kiva olla takaisin täällä. Mikä on vielä kivempaa, on huomata että teitä siellä ruutujen toisella puolella on kohta sata. SATA! Huimaa. Tervetuloa kaikille uusille lukijoille!

Kuviin pääsi uusi aarteeni, Design House Stockholmin kynttelikkö jonka sain palkinnoksi Ennen sisustushaastevoitosta. Hienointa tässä oli se, että Enne tuli ihan henkilökohtaisesti luovuttamaan palkinnon tänne meidän residenssiin. Oli kiva kun kävit!

It's time to go back to work after a week off. I took a little break from blogging too but now I'm back and happy to be here. What makes me even happier is to see that my blog has almost hundred readers. Hundred! Wow. Welcome everybody!

In the pictures you can see my new "precious", a chandelier by Design House Stockholm that I got from Enne as I won his interior designing challenge. Thanks Enne, I love it!




2.2.13

Jotain vanhaa





Meille on muuttanut tällainen 50-luvulla syntynyt kaunotar. Hyllypaperitkin löytyy ja kaikki. Ajan hammas on syönyt vanhan neidin kupeita naarmuille ja kolhuille, mutta hän osaa kantaa ne arvokkaasti, joten annetaan huonekaluvanhuksen rauhassa vanheta tästä eteenpäinkin. Kyseinen senkki on isotätini vanha. Jo vuosia tämän koti on ollut vanhempieni luona, josta se nyt siirtyi meidän kotiamme koristamaan kun oikein kauniisti pyysin. Oi tätä onnea! 

Tällä hetkellä olohuoneen seinää sananmukaisesti hallitsee iso Ikean Expedit- hylly. Kaipasin sen tilalle jotain kevyempää, paremmin tuohon tilaan sopivaa ja tässä sitä jotain nyt on. Senkin inspiroimana sain vihdoin tilattua muutaman printinkin näitä alastomia seiniä koristamaan. Oli jo aikakin. En malttaisi odottaa postia rapakon takaa.

Enkä muuten malta odottaa kesääkään, että saa tuon lattian hiottua ja lakattua uudelleen. Suorastaan karmealta näyttää kuvissa kun niin kovin kellertää. Hyh.

Ever since we moved in this apartment I've felt like the huge Ikea shelf is way too dominant for our living room and I've wanted to have something lighter on its place. We got this beautiful 50's chest from my parents and this is exactly that something I've been longing for. Originally this was owned by my grandaunt but it has been at my parents house for several years already. 

Inspired by this lovely piece of furniture, I finally ordered some prints to decorate these empty walls. Can't wait to receive my order from the other side of the Atlantic!

Oh, and can't wait for summer as we start working on that horribly yellow floor then. Looks pretty gross in the pictures..

18.1.13

Sirittää




Väsyneenä kaikkeen häsläykseen ja tyhmiin juttuihin, meidän mamma sanoi monesti työpäivän jälkeen että olkaa hiljaa, mulla sirittää. Nyt ymmärrän. Töissä oli tänään kaikkea ylimääräistä sählinkiä niin paljon, että nyt mulla tosiaankin sirittää. Pää tuntuu mehiläispesältä ja ajatus ei kulje. Onneksi on perjantai.

Onko teillä ollut/onko vieläkin käytössä jotain perheen omia sanoja? Antakaa tulla tarinoita, olis mukava kuulla!

I'm so happy it's Friday today! Have a great weekend everyone!

11.2.12

Hyvin tuhlattua energiaa







Voihan ärsytys ja pettymys. Ankeita asioita molemmat, mutta niihin liittyy yksi positviinen puoli. Rätti ja imuri kädessä on nääs hyvä riehua ja kanavoida kaikki agressiot kakkaiseen kotiinsa. Siivosin, hankasin ja hinkkasinkin sitten eilisillan kaikella ärsytysenergiallani ja olipahan aika tehokasta. Keittiönkaappien ovien todellinen väri paljastui kaikkien roiskeiden alta ja imurin säiliö täyttyi kiitettävästi. Kaupan päälle sain paremman mielen ja siistin kodin. 

Loput tästä viikonlopusta aionkin kuluttaa sitten surutta vetäen lonkkaa. Siinä toinen hyvä ärsytyksenpoistokeino, ehkä nämä verenpaineet tästä vielä laskee.:)

Ja päivän muihin aiheisiin: tervetuloa kaikki uudet lukijat! Piristyn aina kummasti, kun kirjaudun tänne blogimaailmaan ja huomaan jonkun uuden ihmisen löytäneen mööpeliin. On myös ollut ihana kuulla teiltä muutamilta tosielämän tutuilta, että vierailette täällä säännöllisesti. Kannustatte jatkamaan tätä touhua! 

<3

There's one positive side in being annoyed and disappointed. It's good to use all that extra energy you have to clean up. And that's what I did last night. The real color of kitchen cupboard doors was revealed from underneath all the splashes and vacuum cleaner had to work hard. That really worked for me as anger management and in addition I got a clean home.

The rest of this weekend I'm going to spend doing nothing. That's another good way to get rid of your frustration.. Maybe my blood pressure will be back to normal by Monday morning.:)

And then another topic for today: welcome all new readers! It always cheers me up a lot when I log in to Blogger and notice that some new people have found their way to mööpeli. It has also been super nice to hear that some of my real life friends visit my blog regularly as well. You encourage me to continue doing this!


<3

6.12.11

Suihkuharmautus



Pukkiparka, kun tuli valikoiduksi meidän joulua koristamaan. Kovin rauhaisaa ei nimittäin herran elo ole ollut tänne saapumisen jälkeen. Ensin lähti armotta kaikki vaatteet ja sitten pukki joutui nakuna partsille värjöttelemään. Olisikin siinä ollut kaikki, mutta ei. Seuraavaksi pukki joutui maalisuihkuun, vieläpä monta kertaa peräkkäin. Tässä vaiheessa se kuitenkin sai jo kohtalotovereitakin, sillä huolimattomasta suojaamisesta huolimatta (eli sen vuoksi) myös parvekkeen puuritilät saivat vähän hopeanharmaata huntua ylleen. Vähän tuolta pukin kyljistä vielä kuultaa sen oma ihonväri ja nyt tämä barbaari pohtii, josko antaisi sen jo olla vai vieläkö kiusaisi parilla suihkukerralla. Ja tietenkin lisäkaranteenilla siihen asti, kun haju haihtuu.

That poor goat had such a bad luck because he was chosen to become our Christmas decoration. His life has not been very calm after entering this house. First he was mercilessly undressed and then he had to go to the cold balcony all naked. If only that was it, but no. Next the poor thing was targeted with a spray of paint, several times in a row. At this point he got a fellow sufferer because of bad covering: the wooden tiles on the balcony floor also got a veil of silver-grey paint on them. Goat's own skin color still shows through a bit and now this barbarian thinks, whether she should let him be already or bother him with some more spraying. 

Arpajaiset päättyvät tänään klo 21:00, vielä ehdit mukaan!
Ihanaa, että osallistujia on jo noin monta<3


Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

The lottery ends today at 9 pm, take part before that!

Kuva alkuperäisestä pukista Ikean sivuilta.

15.11.11

Vieroitusoireita



Onpa ollut orpo olo viime päivinä. Minä kun joskus luulin, että siinä on jo ihan tarpeeksi, kun on koukussa kännykkään ja tietokoneeseen. Ei näytä riittävän enää nuo kaksi, vaan nyt olen kai myös kamerariippuvainen, vaikkei mulla edes ole mitään kisakireää eeooässää vaan ihan tavallinen pikkupokkari. Sormet syyhyää jatkuvasti kameran kimppuun ja harva se hetki huomaa jotain kuvaamisen arvoista. Koska kuitenkin jätin viime viikolla muistikorttini äippäseni pikkuläppärin syövereihin, niin ei paljon kuvata.

Kyllä mä olen jo pitempään tykännyt kuvata, mutta ennen bloggailun aloittamista kamera unohtui tosi monesti viikoiksi hyllylle pölyttymään. Eikä tavallista arkea varsinkaan tullut kuvattua juuri koskaan. Valokuvausinnon löytyminen uudelleen onkin ollut yksi mukavimmista jutuista tähän blogin pitämiseen liittyen.

Muistikorttivajeesta johtuen te arvon lukijat saatte viikon verran katsella vanhoja räpsäisyjäni, joista osa on saattanut jopa jo esiintyäkin tässä lokissa. Pardon me, te alusta asti mukana roikkuneet, ja olkaa hyvä te, kenen silmille nämä ovat aivan uutta katseltavaa. Saatanpa laittaa välillä myös miekkosen puhelimella otettuja kuvia, mutta luultavasti vähemmänlaisesti. Niiden laatu kun on mitä on jopa minun silmään, joka en todellakaan huomaa eroa esimerkiksi suoraan Bloggerilla tai jonkun muun palvelimen kautta ladattujen kuvien välillä. Tätäkin nimittäin joku bloggaaja joskus pahoitteli, että nuo kuvat on nyt niin huonoja kun jouduin suoraan Bloggerilla lataamaan. No, saat anteeksi, mutta en mä ainakaan edes olisi tajunnut mitään jos et olisi sanonut. Enkä totta puhuen huomaa vieläkään, vaikka sanoit. Tai sitten olen taas vaan puusilmä.

Taas lähti rönsyilemään. Pointti oli kyllä kirjoittaa myös pienimuotoinen kannanotto. Nimittäin vaikka kuvat ovatkin olennainen osa blogeja ja tottakai hyviä kuvia on hieno katsella, niin ei kaikkien kuvien tarvitse mielestäni olla mitään ammattilaistasoa. Tai välttämättä edes hyvää harrastelijatasoa, ja silti blogi voi olla hyvä. Kunhan nyt asettelu ei ole ihan päin hanuria tai sormi linssin edessä tai kuvat vaikkapa niin tummia, ettei niistä ota erkkikään selkoa, niin mulle ainakin kelpaa. Ei sillä ettenkö minäkin haluaisi kehittyä valokuvaajana tai saada joskus oikeasti hyvää kameraa. Sitä mä vaan, että oisko pahitteeksi laskea sitä rimaa ihan hitusen.. Ettei se haittaisi, jos vaikka marraskuussa onkin vähän vähemmän valoa ja joku saakin aikaan pelkkiä vähän rakeisempia kuvia? Kyllä sitä valoa riittää sitten toiste taas enemmän ja kuvistakin tulee parempia, luulen ma.:)

Ps. Mä niin tykkään tuosta meidän olkkarista edelleen, vaikka ihan ite sanonkin!

I have felt very weird lately, because I haven't been able to take pictures. I thought I'm just addicted to my cell phone and computer, but I have to add camera to that list of addictions. I don't even have a fancy EOS or anything, just a regular little camera and still I very often feel like photographing things around me and constantly spot something worth taking a pic. But because I left my memory card to my mum's laptop, I won't be taking pictures for a couple of weeks.

I did like photographing earlier on as well, but when I started writing this blog I have taken a lot more pictures than before, also of our everyday life which I think is great! Because of my lack of memory card, I'll be using my old pics in my posts. Pardon me, if you've been around since day one and may have seen some of them before. I might also add some pictures taken with my hubby's iPhone, but maybe not much because of the quality issues.

Which brought to my mind this thing I've wanted to write about for a long time already: blogs and picture quality. Sometimes it feels like you're only "allowed" to blog if your pictures are as good and sharp as those taken by professional photographers. Of course pictures are an essential part of blogs, and good photos are a joy to watch but in my opinion the expectations for a regular blogger could be a bit lower. As long as the layout isn't awful and there's not a finger on every picture for example, it's good enough at least for me. Not that I wouldn't like to improve my photographing skills or eventually get a really good camera too. The point is, that I guess it wouldn't matter if a little less was acceptable and enough concerning photos in blogs.

Ps. I still love our living room so so much and I even dare to say it out loud like this!:)

13.9.11

Höh, tule sitten


Syksy siis. On se kumma, että vaikka koko pienen ikänsä on täällä peräpohjolassa asustellut, niin aina se kesän loppuminen muka tulee yllätyksenä. Niin meinaa nyt nämä syyssateet ja pimeys viedä mehut meikäläisestä, ettei tänään irtoa kyllä juttua paljoa tätä enempää.

Onneksi on kynttilöitä. Ja teekuppi. Ja omat kullat kainalossa.
Eiköhän täältä suosta taas nousta!

I guess I have to let you in, autumn I mean. It is weird, that it always seems to come as a surprise, even though I have lived my whole life up here in the north.  This miserable weather is really taking its toll on me right now, and I can't come up with a lot more to say today.

Luckily I have some candles. And a cup of good tea. And my loved ones with me.
I think I'll get over this soon!

8.8.11

Pilkahdus väriä

Olohuone on tällä hetkellä ehdoton lempparihuoneeni kodissamme. Siellä näkyy myös ainakin toistaiseksi voimissaan oleva yhden värin innostukseni: olen aivan ihastunut kirkkaankeltaiseen. Väri on ihanan raikas piristysruiske ja sopii mielestäni hyvin pariksi tummanharmaalle.

Our living room is absolutely my favorite room in our home. There you can also see my ongoing enthusiasm in one color: I am really fond of bright yellow. It is a lovely fresh color and in my opinion it matches well with dark grey.










Matto, joka kiiltävän nukkansa vuoksi melko pian sai (haukkuma)nimen glamour, on Askosta. Ja kaikista epäilyistä huolimatta se on kestänyt mainiosti myös vauva-arkea! Vaikka täytyy kyllä myöntää, että välillä kyse on ollut vain ja ainoastaan onnesta, että se on säästynyt oksennuksilta ja muilta.. Myös koristetyynyt ovat Askosta. Divaanimalliksi ihanan siro sohva on Iskun kotimaista designia, malli Lokka. Kolossaalinen Ikean Expedit-hylly toimi edellisessä asunnossamme tilanjakajana ja saa kelvata ainakin toistaiseksi. Sen puolustukseksi mainittakoon, että siihen saa piilotettua mahtavan määrän kaikkea epämääräistä sälää! (Jota meillä ei tietenkään ole, mutta onhan sille hyvä olla paikka valmiina kaiken varalta:) Kattolamppu on onnistunut heräteostos jyväskyläläisestä lamppukaupasta, jonka nimeä en valitettavasti muista. Liike oli jo kiinni, mutta omistaja bongasi meidät näyteikkunaa katsomasta ja pyysi sisälle. Ja niin siinä kävi, että kaupat tehtiin. Myös olkkarin verhot ovat Vallilan valmistamat, kuosin nimi on Miriam.

The carpet, which very soon got the nickname "glamour" because of its sparkling tuft, is from Finnish furniture store Asko. And despite all the doubts, it has withstood well the everyday life with a baby. Although I have to admit that sometimes it has been pure luck that the carpet has been saved from vomit etc.. The pillows on the couch are also from Asko. The couch itself is Finnish design from Isku, model Lokka. The colossal Expedit-shelf by Ikea used to be a space divider in our previous home and it will do as a normal shelf at least for now. It has one clear benefit: it stores enormous amounts of the bits and pieces in the house! (Which we of course don't have, but it's good to have a place for them just in case:). The ceiling light is a successful impulse buy from a lamp store in Jyväskylä, the name of which I don't unfortunately remember. The store was already closed, but the owner saw us browsing their front window and invited us in. And as you can see, we made a deal! Living room curtains are also made by Vallila Interiors, pattern is called Miriam.