Esittelyssä keittiö-olohuone

Kotimme sydän on suuri yhtenäinen tila, josta löytyvät keittiö, ruokailutila, olohuone ja eteinen. Näissä tiloissa, kuten makuuhuoneissakin lattia jää betonille*. Rouheuden vastapainoksi kattoon asennetaan sormipaneeli ja lisää lämpöä tuo vielä eteisen ja ruokailutilan välinen rimaseinä. Tämä seinä on merkattu pohjakuvaan punaisella. Katto päällystetään puulla paitsi ulkonäön vuoksi, myös akustiikkasyistä. Katolla on sen verran korkeutta että kaikumisen estämiseksi on tehtävä jotain. Nimittäin jos ei omasta väestä jo riittävästi ääntä lähde, niin viimeistään sitten voisi peltoreille olla käyttöä kun tupa on täynnä vieraita.. Jonkin aikaa arvoimme rimakaton ja sormipaneelin välillä, mutta rimakaton työläyden vuoksi jälkimmäinen vaihtoehto vei voiton.

Keittiön väritys tulee olemaan melko mustavalkoinen. Siellä toteutuu yksi suurimmista haaveistani koko projektissa, josta en suostunut tinkimään: saarekkeen pinta ja sivut sekä työtaso tehdään Carrara-kvartsista. Välitilasta tahtoisimme mattamustan, mutta sen toteutustapa on vielä hieman auki. Vahvimpina vaihtoehtoina ovat tällä hetkellä musta Luja-maali tai alumiinilevy. 

Toisin kuin tuossa pohjakuvassa, tulevat jääkaappi ja pakastin keittiösyvennyksen eri reunoille ja keskelle jäävään tilaan tulee liesi tuulettimineen sekä työtasoa. Keittiö, kuten muutkin kotimme kiintokalusteet tilataan espoolaiselta puusepältä Handyhandilta.

Image source

Kalustuspuoli onkin sitten vielä vähän enemmän hakusessa. Ruokapöydän yläpuolelle on olemassa yksi Secton musta 4201-valaisin, mutta toista samanlaista ei, eikä muuten sitä pöytääkään. Pari Hayn About a chair-tuolia löytyy ennestään, mutta neljä muuta vielä uupuu. Huutokauppoja on kytätty ja toria siinä toivossa että jotkut suht edukkaat ja hyvät löytyisi. Toistaiseksi saalis on ollut heikonlainen, mutta jatkamme etsintöjä. Kierrätyshuonekalujen metsästäminen on melko aikaavievää, mutta en tahtoisi ostaa kaikkea uutena. Budjetti kiittää ja ympäristö myös, nyt vain toivotaan että onnistaa! On tässä onneksi vielä ainakin pari kuukautta aikaa ennen kuin (pahimmassa tapauksessa puolityhjään) uuteen kotiin muutto olisi edessä. :)

Sohvaa emme todennäköisesti lähde tässä vaiheessa uusimaan, mutta sohvapöydän virkaa tähän asti toimittanut yhdeksän euron kierrätyskeskuslöytöni on saanut mieheltä lähtötuomion. Olohuoneen kattovalaisimeksi tahtoisin Studio Snowpuppen ihanan Signature-origamivalaisimen.

Sitten on tietty vielä mattoa mietittävänä ja saarekkeen yläpuolelle valaisimet ja ja ja.. Tähän asti on pitänyt keskittyä niin paljon materiaalivalintoihin ja ns. suuriin linjoihin ettei kalustukselle ole ehtinyt montaa ajatusta suoda. Eiköhän tähänkin tule muutos nyt kun kaikki matskut on lyöty lukkoon!

*Tämä betonilattia on se osuus meidän projektissa, josta ei Strömssöön jaksoa tehtäisi :D Lupaan kuitenkin kirjoittaa siitä oman postauksensa kunhan sen kohtalo täysin selviää. 

The heart of our home is going to be this big, open-concept kitchen, dining room and living room area. It will consist of concrete floors, wooden finger panel ceilings and black and white kitchen with Carrara quartz countertops, to name a few. I'm thinking it might become my favourite room of them all!

Lamppulöytö

Ruokailutilamme on olohuoneen pimeimmässä kulmassa (ei muuten helpota tilan kuvaamista..) eikä ruokapöydän päällä ole paikkaa kattovalaisimelle. Siksi meillä on jo pidempään ollut hakusessa jalkalamppu valaisemaan tuota nurkkausta. Monenlaisia vaihtoehtoja, uutta ja vanhaa on pyöritelty, mutta sopivaa ei ole osunut silmiin.

Sitten harvemmin kirppisteleviä onnisti. Käynti kierrätyskeskukselle ajoitettiin kerrankin oikein, sillä siellä nökötti tuo kuvien kaunokainen! Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ehkä sekunnin sadasosan harkinnan jälkeen lompakko tyhjeni kokonaisten 16 euron verran ja koti sai kaipaamansa valaisijan. Nyt silmä lepää ja ruokailijat näkevät mitä suuhunsa ahtavat. Kaikki oikein hyvin siis!

We found this floor lamp from a recycling center. It's so beautiful and exactly what our quite dark dining area has been screaming for. Happyhappyhappy!

Hiirveen hyvä fiilis

Arska armas hellii, saatiin systeri kylään ja huomenna on vapaapäivä. Elämä jotenkin nyt niin hymyilee, täytyypä hymyillä takasin!

Ps. uusi astianpesukonekin on tilattu, siitä lisää huomenna. Tälle oikeen ekstraleveä hymy.

It's been sunny and beautiful, we have my sister visiting us and I have tomorrow off from work. Life's good!

Laatuaikaa

(mitä tämä linssi tekee tuolle putkelle? ei se oikeasti ihan noin mutkalla ole)

Mistä on hyvä viikonloppu tehty? Laatuajasta perheen kanssa tietty! Aloitettiin perjantaina polskimalla Flamingossa, jossa pikkumies veti käsipohjaa kuin vanha tekijä ja liukui pelottomasti isommistakin mäistä. Tänään korkattiin jätskikausi huitaisemalla huiviin pehmikset Kaivarin mutterissa. Huitaisu on aika sopiva termi kuvaamaan tuota tapahtumaa, koska vaikka mittarissa välkkyikin tänään jo varsin kesäiset lukemat, niin kyllä merenrannassa tuuli vielä melkoisen kylmästi. 

Mitähän huomenna? Sen jätän noiden kahden seremoniamestarin päätettäväksi. Aamulla aion vain kääntää kylkeä, kuunnella kolinaa keittiössä ja odottaa koiranunta nukkuen tarjoilua sänkyyn. Niin ne äidit kai aina tekee. :) 

We've had a great weekend so far. Swimming in Flamingo water park on Friday and summer's first ice creams by the sea today.

Printtejä

Hengissä ollaan, vaikka postaustahti on ollut suorastaan hävettävän hidas. Joskus nämä samat nurkat vaan kyllästyttää ja nyt on ollut sellainen kausi. No, tällä kertaa on tarjota teillekin jotain uutta ja tuoretta: mies tilasi minulle lahjaksi printtejä Society6:stä ja en voisi tykätä enää enempää!

Do you want the moon pääsi kehyksiin asti, parille pienemmälle ei löytynyt sopivia joten ne saavat olla ihan noin. Lätkäistään ne teipillä seinään kunhan keritään, tällä tahdilla sopivasti juhannukseksi.

Ps. Postaustoiveita otetaan ilolla vastaan! :)

I love these beautiful prints that my hubby ordered for me from Society6. Couldn't like them more!

Kotiutunut

Siinä se nyt on meidän olkkarissa, keinu kaikkine koukeroineen. Tykätään ihan älyttömästi! Vähän se vaappuu vanhuuttaan ja pinnat on kuluneet, mutta annetaan se anteeksi ilmeisesti jo yli sadan vuoden ikään ehtineelle vanhukselle. Mikä parasta, vauhdit on hyvät ja poikakin on ainakin tähän asti pysynyt kyydissä. 

There it is now in our livingroom, the rocking chair with all of its frills. We like it a lot! It's a bit wobbly and worn out but that's understandable for someone who's probably more than 100 years old.

Näin on just hyvä

Stressi alkaa hellittää ja uusi koti tuntuu hyvinkin oivalta valinnalta. Varsinaiselta löydöltä superkalliilla pääkaupunkiseudulla. Pohjaratkaisu toimii ainakin näin lyhyen asumisen kokemuksella. Luonnonvaloa riittää ja tilaa, vaikka toinen makuuhuone ei ole vielä edes käytössä. Takapihanpuoleisista ikkunoista ulos katsahtaessaan näkee melkein pelkkiä puita, mikä suuresti lämmittää pohjimmiltaan maalaista sytäntäni. Metsää on ympärillä itse asiassa niinkin paljon, että ulkomaalaiset vieraat luulivat tulleensa kansallispuistoon, johon lupasimme heidät viedä. Ei tässä sentään ihan niin luonnonhelmassa olla, mutta viihtyisää on joka tapauksessa.

Takapihan perältä löytyy myös tänä kesänä uuteen uskoon kohennettu leikkipuisto, johon suuntaan poikasen askel lähtee aina ulko-ovelta toiveikkaasti kaartamaan. Ihmiset tulevat juttelemaan niin hiekkalaatikon kulmalla kuin roskakatoksellakin. Tuntuu, että enemmän kuin edellisessä asuinpaikassa. Voi tuo tunne johtua siitäkin, että niin kovasti halutaan viihtyä täällä, tuumii miekkonen. Saattaa pitää paikkansa, mutta ei rikota tätä onnelan illuusiota ennen kuin siihen on tarvis.

We are really falling in love with our new home. The floor plan seems to be very practical. There's lots of natural light coming in and we have enough space even without the second bedroom that still needs to be finished. From the backyard side windows you can mostly see trees and hardly anything else, which suits me as an old countryside girl very well.

There's also a recently updated playground in the backyard, which is already a favorite of our little one. Random people chat with us very often, more often than in the old place it seems. Maybe we just feel that way because we really want to enjoy it here, says my husband. He might be right, but let's not let it break the illusion just yet.. 

Yksin kotona I

Tajusin juuri, että olen ensi kertaa erossa pikkumiehestä yön yli. Mies lähti pojun kanssa viikonlopuksi kauas pois serkkunsa valmistujaisiin, itse en päässyt mukaan kun lauantainakki napsahti kohdalle. Myönnetään, vähän kurkkua kuristaa täällä tyhjässä kodissa nyt illan tullen. Vaikka kyllä mä olen osannut myös ottaa tästä omasta ajasta kaiken irti ja olen jopa nauttinutkin. Kotimatkalla jäin aiemmin bussista pois ja kävelin kaunista metsäpolkua kaikessa rauhassa. Istuin välillä kivennokkaan nauttimaan äänistä ja tuoksuista (niin, ja Subwayn patongista, mutta jotenkin se ei sopinut kovin hyvin tuon lauseen fiilikseen).

Olen seikkaillut blogistaniassa ja roikkunut Pinterestissä piiiitkään, ilman että kukaan yrittää varastaa hiirtä tai sammuttaa näyttöä. Fiilistellyt ja suunnitellut mahdollista tulevaa remonttia. Luin parin viikon lehdet ilman, että kukaan iskee vaippapyllyään keskelle lukemaani aukeamaa ja ryttää sivut. Herkuttelin ja laiskottelin.  

Kyllä tämä ilta vielä meni ihan mukavasti, mutta luulenpa että huomenna on jo iso ikävä. Luulen myös, että ensi yönä teen ihan vanhasta tottumuksesta pari syöksyä pelastaakseni pojan tippumiselta.. Joskus tuntuu, että nämä äidinvaistot voisi olla vähän vaimeampiakin. Kyllä vähempikin riittäisi..

I just realized this is the first time me and our little man spend the night in different places. My hubby went far away to Eastern Finland for the weekend to celebrate the graduation of his cousin and he took our son with him because I have to work tomorrow.

It feels very strange but I've also been able to enjoy having my own time today. On my way back home from work I jumped off the bus a little earlier, took a detour across a beautiful forest track and loved everything: the scenery, scents, being alone. 

I've also surfed around the blog world and hanged out in Pinterest without anyone interrupting me by switching off the screen or trying to steal the mouse. I read all the magazines from the past couple of weeks without anyone sitting on the page and scrunching the whole thing. I ate a lot of junk and was lazy.

So this evening went on just fine but I know tomorrow I'll already miss them a lot. It was fun for a little while, but please, come back home soon!

Se on täällä taas

Kamera (tai no se laturi) on taas kehissä ja tämä rouva onnellinen. Olen näemmä onnistunut kehittämään melko pahanlaatuisen riippuvuussuhteen tuohon vekottimeen, niin tiukille nimittäin otti tämä ero. On tosin myönnettävä yksi juttu, ettehän kerro tämän suhteen toiselle osapuolelle? Olen jo pitempään sivusilmällä vilkuillut muita kandidaatteja ja odotellut tilin saldon ihmeparantumista. Järkkäri olisi niin makea juttu, että upottaisin siihen ilomielin euron jos toisenkin! Katsotaan, katsotaan..

Mutta nyt mars ulos nauttimaan tuosta ihanasta auringonpaisteesta.

Parvekkeella tarkeni jo shorsteissakin, tervetuloa kesä!

Now I finally got my camera charger back and I couldn't be much happier. This separation was so hard that I guess I've managed to develop a pretty serious addiction to that device. Although I have to admit one thing, please promise you won't tell the other half of this relationship. For a longer time I've been checking out other candidates and waiting for a miracle to happen in my bank account. A digital SLR camera would be so awesome that I'd happily spend an euro or two on it. We'll see, we'll see..

But now I'm heading outside to enjoy that beautiful sunshine.

I was wearing just shorts on our balcony and still was warm enough. Welcome summer!

Hyviä uutisia

Tuntuu vielä vähän uskomattomalta koko juttu, vaikka villejä huhuja olin kuullutkin jo ennen asian varsinaista julkistamista. Nyt on nähkääs käynyt niin, että minun määräaikainen pestini nykyisessä kivassa työpaikassani vaihdettiin keskiviikosta alkaen toistaiseksi voimassa olevaksi. Ei päättymään ensi vuonna, tai edes sitä seuraavaanakaan, ei milloinkaan. Ehkä saan töröttää saman apteekin tiskin takana jopa hamaan eläkeikään saakka. Taidanpa olla aika onnellinen, ja nyt voin alkaa vähän enemmän tosissaan klikkailla noita asunnonmyynti-ilmoituksia..;)

Tosin tuo samassa työpaikassa töröttäminen saattaa alkaa tuntua saamisen sijaan joutumiseltakin jossain vaiheessa. Mutta ei mietitä sitä nyt. Eikä sitä, etten tosiasiassa edes liiemmin odota tai suunnittele eläkeaikoja, koska meidän ikäluokka pääsee ihan saletisti nauttimaan tuosta edusta vasta joskus kasikymppisenä, tai sitten en edes elä riittävän vanhaksi. Pessimisti ei pety, niinhän se meni?

Toinen ihana uutinen on se, että viime viikolla poikamme sai toisen serkkupojan minun puoleltani. Komplikaatioriskin vuoksi pikkuinen  päätettiin päästää ihmettelemään tätä maailmaa kuukauden etuajassa. Onneksi tuo sinnikäs pieni kaveri oli jo ehtinyt yli kolmen kilon kunnioitettaviin mittoihin ja voi hyvin, vaikka onkin vielä tehohoidossa.

Ja vielä pieni ilonaihe: anopilta oli jäänyt käyttämättä kaksi Muovon tyynyliinaa, jotka ilomielin kotiutin meille. Vaihtelu tosiaan virkistää, vaikka näin kesän kynnyksellä useimmat lisäävätkin kai kotiinsa värejä, eivät niinkään mustaa ja valkoista. Mulle käy näinkin vallan hyvin!

Good news that are still kind of hard to truly understand: my job status has been changed from temporary to permanent. My work contract won't end next year or even the year after that. I might  actually be working in that same pharmacy until I retire. That sounds a bit scary too but let's not think about that now. Right now I'm so happy about this!

Another great thing that has happened recently is that our little man got another boy cousin from my side last week. He was born a month too early but considering the circumstances he's doing very good.

One small delight to go: my mother-in-law had two of those beautiful Muovo pillow covers that she didn't use, and I was happy to give them a new home. Variation really is refreshing, even though I guess most people add color to their homes when summer is on it's way, rather than black and white. Either way suits me I guess!

Hups..

Mikäs se sieltä verhon takaa pilkottaa? Ei ainakaan joulukynttelikkö.. Onneksi siinä ei kuitenkaan ole olleet valot päällä enää pariin kuukauteen. Siellä se on vaan kököttänyt ikkunan välissä aikansa kuluksi.

Tästä yleisestä saamattomuudesta tulikin mieleeni se meikäläisen kysely, joka keikkui tuossa sivupalkissa pari viikkoa sitten. Eniten te lukijat toivoitte blogin sisällön pysyvän entisenlaisena sekalaisena sillisalaattina, mutta aika moni toivoi myös lisää sisustusjuttuja. No tokihan mä kirjottelisin enemmänkin, aiheeseen vaan liittyy pari muttaa. Ensinnäkin, tykkään kyllä sisustaa, mutta monet ratkaisut on meillä aika pysyviä. Toisin sanoen täällä harvoin tapahtuu mitään uutta. Samat tyynyt pyörii sohvalla kuukaudesta toiseen eikä mööpeleiden järjestyskään paljon muutu kuin pakon edessä. Eniten tämä yksitoikkoisuus johtuu rahasta ja toiseksi eniten, niin, siitä yleisestä saamattomuudesta. Ehkä olen myös vähän hidas kaikkien trendien suhteen. Varmaan juuri kun olen läiskäisemässä ne washiteipit seinään, on ne jo totaalisen out.

Toiseksi nämä 64 neliötä on aika pieni tila sille, että joka toinen päivä onnistuisi repimään jotain uutta ja ihmeellistä teille näytettäväksi. Sekin rajoittaa luovuutta aika paljon, että asuu vuokralla eikä voi paljoa vaikuttaa muuhun kuin irtaimeen tavaraan. Tyystin toinen olisi tilanne, jos meillä olisi 180 neliötä rempattavana ja saisi kehitellä koko ajan jotain uutta ja antaa ajatusten lentää. Sitä päivää odotellessa, kun tosiaan pääsen toteuttamaan sisustusta ihan seinä- ja lattiamateriaaleista lähtien! Nyt on kuitenkin mentävä näillä mitä on.

Tästä hitaasti vaihtelevasta sisällöstä huolimatta toivon, että jaksatte roikkua mukana. :)

Oops, what is that thing lurking behind the living room curtain? Not the Christmas decoration.. Well, at least we haven't had the lights on there for the last couple of months. It has just been hanging out there in the window.

Sometimes I feel like it's stupid for me to blog about interior because nothing much changes in this house very often. I'd love to have different cushions for every season and to be able to move furniture around. But I can't. First issue is money, the second laziness and the third the small size of our apartment, which is also rental so we can't change anything else than our personal property.

Despite this boredom, I hope you still want to tag along!

Hajuhaittoja

Juu, tarvetta olis lelulaatikolle. - Yeah, we wouldn't mind a box for the toys.

Asuin opiskeluaikoina ensin vuoden kämpässä, joka haisi yksinkertaisesti vanhalle talolle. Eli pahalle. Seuraavat pari vuotta kuluivat vähän uudemmassa asunnossa, mutta 70-luvun talossa olikin sitten omat ongelmansa. Vanhuuttaan se ei haissut, mutta sokea olisi luullut olevansa kasvihuoneessa jos olisi eksynyt meidän vaatehuoneeseen. Molempien kotikolojen ominaistuoksut olivat sitä kaliiperia, että ne tarttuivat vaatteisiinkin. Hajuun onneksi turtuu, eikä sitä kotona ollessaan omista kuteistaan haistanut. Mutta autapa kun viikonloppureissulla avasi matkalaukkunsa, niin ah mitkä aromit sieltä ilmoille löyhähtivätkään.

Joku neuroosi noista ajoista on jäänyt. Nykyäänkin kun tulen kotiin, ensimmäinen oven avaamisen jälkeinen teko on aina pitkä ja harras sisäänhengitys. Haiseeko täällä oudolle? Jos haisee, niin mikä? Eilen tultiin yökylästä kotiin ja ovella vastassa oli karmea mätä haju (jota mies ei kyllä edes haistanut, mun supertarkasta hajuaistista saisi kirjoitettua ihan oman juttunsa..). Hajun lähteen paikallistaminen alkoi samantien ja päättyi melko pian ja odotetusti biojätesankoon.

Neuroosin positiivinen seuraus: biojätteiden lisäksi koko koti sai (vähän liian pitkästä aikaa) kunnolla kyytiä ja nyt on taas noin yhden pölysäiliöllisen verran puhtaampi ilma hengittää. Välillä vaan käy niin, että pariin viikkoon ei puhti riitä paljon muuhun kuin syöttötuolin ympäristön kolaamiseen, jotta tuolin vielä löytäisi seuraavalla syöttökerralla. Ei ole nimittäin hyvä yhtälö tämä: suhteellisen sotkuinen tyyppi, joka kyllä tykkää siisteydestä muttei kovin usein jaksa tosissaan tehdä töitä sen eteen.

No, nautitaan nyt tästä puhtoisuudesta se viisi minuuttia, mitä se kestää.

During the first year of my university studies I lived with my friend in an old apartment, that smelled very simply like an old house. Which means bad. The next couple of years we lived in a lot newer house, but it had one particular room that caused smell problems: if a blind person went into our walk-in closet, he/she would have thought that it's a greenhouse. Both smells were so strong that our clothes stank as well. Of course you got used to it while being at home, but if I went somewhere else for a weekend and opened my suitcase, the smell was awful.

I think I built up some sort of a neurosis because of those times. Even these days the first thing I always do when I open the front door is to take a deep breath in and search the air for any weird smells. Yesterday we got home from a sleepover at relatives, and the first thing I noticed was a terrible smell (which my hubby had no idea of, my super nose is another story). I started to search for the source of it immediately and found it pretty fast from the organic waste bin.

The positive outcome of my so called neurosis: in addition to emptying that bin, we also cleaned up thoroughly the whole house. Oh how much better it feels like to breath without almost an entire vacuum container of dust in the air.. You see, it's not the best combination to be a pretty messy person, who does like cleanliness but sometimes just can't find the power to do something about it.

So let's enjoy of this tidiness now, as long as it lasts (approximately 5 minutes)