Kesä yllätti bloggaajan

Sen huomaa kameran muistikortilta, ettei linssiä ole tullut suunnattua näihin kotinurkkiin päin pitkään aikaan. Me ollaan oltu ihan pihalla jos tätä kuvasaldoa tuijottaa. On ollut kalastusta ja puistoilua ja heppoja. On kesä ja me niin tykätään! 

Mutta nou hätä sisustusihmiset, kyllä minä sisällekin aion taas tässä palata kameroineni eli älkää tyystin kadotko linjoilta.:)

Ja vielä vinkiksi armaan pääkaupunkimme kesämatkailijoille: käykää tokassa kuvassa vilahtavalla Vanhankaupungin koskella! Ehdottomasti yksi lempipaikoistani Helsingissä. 

We have been outside for the last few weeks it seems, as I'm looking through the photos on my memory card. But I promise I'll be back inside the house with my camera soon so hold on there people, and remember to enjoy summer too!

Kukkia parvekkeelle

Kesäkukat - check! Suurimman osan päivästä varjon puolella oleva partsimme rajoitti kukkalajien valintaa, mutta löytyi sieltä valikoimasta näitä puolivarjon/varjon asukkejakin kun vähän etsiskeli. Erityisesti tuo verenpisara on niin kaunis että tuossahan voisi sitä istua ihailemassa pidemmänkin tovin! Toivotaan näille kukkasille parempaa onnea ja pidempää elämää kuin viimevuotisille edeltäjilleen, jotka kuivahtivat ensimmäisessä helteessä. Me kun ollaan sen sortin hortonomeja, ettei siihen tilalle enää mitään uusia ostettu vaan siinä ne kärvähtäneet tikut törötti loppukesän..

Asiasta toiseen, kattokaa ny meidän takapihan koivikkoa kun se on komea! Oon ajatellut jo olevani ihan city-ihminen, mutta kyllä se pieni luontoa lähelleen kaipaava maalaistyttö näköjään minussa vielä asuu. Olen niin onnellinen siitä, että ikkunastamme näkyy muutakin kuin asfalttia ja betonia ja parvekkeella oleillessaan voi kuulla lehtien hiljaisen havinan iltatuulessa.

Now that we have some summer flowers on our balcony it finally feels like summer really is here! Welcome dear friend, we've been waiting for you!

O sole mio

Todistusaineistoa. Eilisten paukkupakkasten jälkeen uskaltauduttiin tänään ulkoilemaan ja olihan meillä mukavaa. Kyllä mun koneisto käy auringonvalolla! Sisällä makoiltiin vielä koko porukka olkkarin matolla (poju tosin malttoi olla paikoillaan ehkä kymmenen sekuntia, mutta kai se lasketaan), tuijoteltiin kattoon ja haaveiltiin kesästä. Sitä kohti tässä onneksi ollaan menossa, en malttaisi odottaa vaikka ei näissä kauniissa kevättalven päivissäkään varsinaisesti mitään vikaa ole. Paitsi välillä se kylmyys.

I love the fact that sun is finally shining over here. Yesterday was super cold (-28'C) but today it was a bit "warmer" so we dared to go outside and enjoy the beautiful weather.

Cityjuhannus

Meidän juhannus kului työkuvioiden vuoksi kaupungissa, mutta siitä huolimatta erittäin leppoisissa tunnelmissa. Aamupäivällä retkeiltiin Suomenlinnassa ja myöhemmin siirryttiin pojan serkkulaan syömään mahat täyteen hyvässä seurassa. Loppuillaksi pääsin vielä miekkosen ja ystäväpariskunnan kanssa viettämään harvinaista aikaa vain aikuisten kesken. Kiitos rattoisasta päivästä kaikille asianosaisille!

Toivottavasti kaikilla siellä ruutujen toisella puolellakin on ollut

rentouttava keskikesän juhlapäivä!

Yesterday all Finns celebrated midsummer. Usually people go to the countryside to their cabins but we stayed in the city because my hubby had to work. We had really good times anyway. First we had a picnic in Suomenlinna sea fortress outside of Helsinki and then visited our relatives and ate well in a good company. In the evening we even had some rare adults only- time as we chilled out on a beautiful beach with friends. Thanks everyone for a perfect day!

Kesämies

[Oho, vois ehkä ottaa ens kerraksi tuon Swing-tarran pois]

Nyt on tuliterät arskat ja pipo, kesä saa tulla! 

Tästä jätkästä tulee niin kulmakunnan coolein kesäpikkumies. Pitäkäähän varanne, kaikki hiekkalaatikoiden pikkumimmit! Ja ihme kyllä, nuo uudet lasit on jopa pysyneet päässä suurimman osan ajasta alun ihmetyksen jälkeen.

Oltiin niin täpinöissään kun nämä kakkulat löytyi ettette uskokaan. Jos nähkääs kauniisti muotoilee, niin en oikein siedä niitä sinivihreäkeltasia tai Cars-hahmoilla koristeltuja versioita, mitä useimmissa paikoissa on lapsille tarjolla.

Look at him, all set for summer with his brand new sunglasses and beanie!

He's so going to be the coolest little summer man around here. Watch out, all the little girls hanging around at the sandpit! And yes, surprisingly he's been happily wearing the new glasses after a bit suspicious start.

You can't believe it how thrilled we were when we spotted those glasses. The thing is, if I say it nicely I don't really like those blueyellowgreen ones or those that have Cars- figures on them. And that's pretty much what most of the places have to offer for kids..

Kirpparikierroksella

Olipa ihana sunnuntaipäivä! Aurinkoinen, aika lämminkin. Juuri täydellinen Vanhan Herttoniemen kirppistapahtuman kiertelyyn, jonne löydettiin tiemme ihanan Lauran vinkistä. Laura oli pistänyt itsekin kirppispöydän pystyyn ystäviensä pihaan, ja minä arkajalka uskaltauduin jopa juttusille. Tunnustettava on, että matkalla mua jopa vähän jännitti, mutta kannatti kerrankin uskaltaa avata suunsa! Tämä huikean hieno blogimaailma saa ihan uusia ulottuvuuksia, kun tapaa livenä ihmisiä tekstien ja kuvien takaa.

Saatiin me ihan mukava kirpparisaaliskin, ainakin siihen nähden, ettei mitään erityistä edes etsitty: pari vaatetta ja kirjaa sekä pojalle syksyksi kumpparit. Olisin kyllä ollut onnellinen mitään löytämättäkin, sillä tuo Vanhan Herttoniemen alue vei sydämeni täysin. Koko paikka henki sellaista suloisen ränsistynyttä charmia, ettei edes väsyneet jalatkaan haitanneet missään vaiheessa (milloin opin laittamaan käytännöllisyyden muun edelle, ja hylkään ne korkkarit tällaisina päivinä?). Ehkä minuun teki vaikutuksen myös eräs nykyaikana uhanalainen ilmiö: yhteisöllisyys, jonka hyvät vaikutukset tänään aisti niin monista.

Thanks to wonderful Laura, we found our way to a flea market happening today, which was held in an idyllic old suburb in eastern Helsinki. All the people gathered outside their houses to sell their old stuff and I loved everything: a bit ramshackle but charming looks of the area, the atmosphere and the sunny nice weather. We found some clothes and books as well as rubber boots for our son for autumn. I love Sundays like this!

Vuokko ja moni muu

Kauppamatkan varrelta bongattiin näitä sinisiä kaunokaisia. Ihanaa, kun luonto vihdoin alkaa heräillä ja tienvarsia koristaa muutkin kuin lumen alta paljastuneet koirankakkakasat. Ne jokakeväiset tekstaripalstojen tunteiden kuumentajat..

Kuvat on sunnuntailta, kun oli meidän tämän vuoden eka jätskit ulkona- päivä. Itse ostin kolmella erilaisella suklaalla kuorrutetun kaloripommin, mies Kuningatar-tuutin. Miten niin kumpi meistä on enemmän perso makealle? 

Poikanenkin sai vähän maistella omalla tikullaan äidin jätskin uumenista kaivettua herkkua. En tiedä, yritänkö estää jotain väistämätöntä, kun vielä pidän tiukasti kiinni siitä ohjeesta, ettei mitään omassa suussa käynyttä laitettaisi suoraan lapsen suuhun. Jos tällä kuitenkin onnistuu välttämään reiät pojan suussa jopa kokonaan, niin mää tykkään jotta se on ollut kaiken asiaankuuluvan ronkkimisen ja säädön arvoista.

Tulipahan sillisalaattipostaus, melkoinen draaman kaari koirankakoista hampaiden reikiintymiseen..:)

We saw some beautiful Hepatica on our way to get the first ice creams of the year on Sunday. It's nice that the nature is finally waking up after winter and there's something else on the roadside than piles of dog poo..

I bought a triple chocolate coated calorie bomb and my hubby got a small ice cream cone with some berry jam. What do you mean which one of us is a worse sweet tooth!?

Operaatio vieroitus

Unenpuute tekee ihmisistä kamalia. Viimeiset pari kuukautta yöt on olleet kaikkea muuta kuin rauhallisia tässä taloudessa ja sen valitettavasti huomaa. Pinna on kireällä itse kullakin. Kaikki pienetkin toisen tekemiset ja varsinkin ne tekemättä jättämiset ärsyttää. Kun on yön aikana herännyt sen sata kertaa, ei aamulla töihin lähtiessä paljoa naurata. Eikä kyllä vielä iltapäivällä töiden jälkeenkään. Syytä tälle zombeilulle ei tarvitse kaukaa etsiä: poikanen ei ole suostunut lopettamaan yöllä syömistä. 

Olin ajatellut, että jatkan vielä imettämistä aamuisin ja iltaisin, kun se tuntuu olevan pojalle niin tärkeää. Kun kerran päivällä saa tissimaitoa, ei kyseinen pikkuherra sitten suostu yölläkään olemaan syömättä. Enkä todellakaan halua pulloralliin lähteä enää tässä vaiheessa, joten en keksi enää muuta ratkaisua kuin imettämisen lopettaminen kokonaan. (Te täydelliset äidit, tiedän, ettei lapsi tarvitse maitoa enää öisin kiinteiden aloittamisen jälkeen. Eli ei olisi meidän tapauksessa tarvinut enää puoleen vuoteen. Aina kaikki ei vain mene niin kuin ohjekirjoissa ja väsyneenä keskellä yötä on valitettavan helppo oikoa mutkia ja antaa maitoa yörauhan toivossa..)

Alkuasetelmat imetykseen eivät olleet aikoinaan ruusuiset. Tunsin itseni suorastaan petetyksi. Kukaan ei ollut sanonut puolikasta sanaa imetyksen tuskallisuudesta. Kaikki kyllä vouhkasivat synnytyksen kamaluudesta, joten siihen olin osannut asennoitua valmiiksi edes jotenkin. Melkoista touhua se synnyttäminenkin toki oli, mutta ei imettäminenkään mitenkään helposti sormia napsauttamalla lähtenyt käyntiin. Ei todellakaan. Suorastaan kauhulla odotin aina sitä hetkeä, kun vauvalla oli taas nälkä. Silmät valui vettä, nännit verta. Usein teki mieli sätkiä ja huutaa. Käytössä oli koko repertuaari helpotuksia: rasvat, kaalinlehdet, rintakumit, katetripussit täytettynä vuorotellen kylmällä ja kuumalla vedellä. Oltiin vielä Kättärillä kun pyysin yhtenä yönä kätilön tarkistamaan imuotteen. Sattui niin paljon että teki mieli itkeä. Imuotteessa ei kuulemma ollut vikaa, mutta poika imi niin kovaa, että jos olisi laittanut suusta seinälle niin olisi jäänyt varmaan siihen kiinni. Nykyään tuo jo naurattaa paljon, silloinkin vähän, mutta ei paljoa lohduttanut.

Nyt, vuotta myöhemmin, kaikesta tuosta avautumisesta huolimatta mulla on jopa vähän haikea olo tämän lopettamisen suhteen. Imetys on ollut minulle yksi luontevimmista läheisyyden muodoista ja poikakin on siitä selvästi nauttinut. Ensimmäisten parin viikon jälkeen koko touhu ei ole ollut enää niin kammottavaa ja on mennyt jopa kivuttomasti. Rasittavien liivinsuojien kanssa jouduin pelaamaan vain muutaman kuukauden ja imetysliivejäkin käytin vain vähän pitempään. Aluksi kriiseilin myös vaatetuksen rajoittumisesta, mutta jossain vaiheessa lopetin senkin. Puin päälle vaikka sen hankalimman mekon jos mieli teki ja menin sitten sen verran sivummalle imettämään, että pystyi vetämään koko helman korviin. Mikä parasta, syötellessä poikaa oli myös pätevä syy rojottaa sohvalla mooonta kertaa päivässä.

Kolikolla on tässäkin tapauksessa kuitenkin se kääntöpuolikin. En tule kaipaamaan pojan allergisuuden takia kohta vuoden jatkunutta viljatonta dieettiäni, joka oli muutaman kuukauden myös maidoton. Enkä sitä, että lapsi huutaa yöt tissin perään ja nykii ja kuolaa raivolla kaula-aukkoani. Oman itsenäisyyden saaminen takaisin on sekin jo ihan tervetullutta vuoden kestäneen jonkinasteisen symbioosin jälkeen.

Projekti on siis vielä vähän kesken, ja neuvoja imetyshetkiin hyvin vahvasti kiintyneen 1-vuotiaan vieroittamiseksi otetaan ilolla vastaan.. :)



I've decided to quit nursing, because our little man refuses to sleep without any milk during the night as well. He keeps both of us up a great deal of time in the night, which makes us very tired and cranky parents during the day. Even though in the beginning the whole nursing thing felt like a nightmare, I've learned to like it and now I even feel a little sad about having to quit. On the other hand then, I can't wait to be able to eat everything I want again (I've had pretty restricted diet because of his allergies) and I don't mind feeling a little more independent again either after a year of symbiosis. 


The project to wean him is still ongoing, and I'm glad if you have any good tips to offer on how to make a very devoted 1-year old to give up on nursing.

Aurinko armas

Vedetään vähän eilisiä sanoja takaisin. Tänään oli niin älyttömän kaunis päivä, että ehkä tämä korvaa koko viikonlopun mittaisen vapaan. Hienosta ilmasta on tottakai nautittava ulkosalla ja niin teimme mekin. Tuo poikanen on lumella(kin) ihan mahdoton menijä. Kävely ei vielä luonnistu, mutta se ei kyllä tippaakaan menoa hidasta. Lähes selkärangattoman notkeudella pikkumies mukautuu maastoonsa ja menee minne vain. Ulkoilun saldona lapsi sai myös pienen makukokemuksen lumesta ja äiti miljoona uutta pisamaa.

Sain kalenterinkin vaihdettua taas ajantasalle. Koska halajan kehystää joitakin noista kuvista seinälle myöhemmin, on tuo irtolehtipainos siinä mielessä kätevä. Mutta kertaakaan tässä kolmen kuukauden aikana ei ole tämä hajamielinen elelijä saanut uutta kuvaa ajallaan seinälle. Ehkä jo ensi kuussa? Tai sitä seuraavassa. Okei, ei heittäydytä liian optimisteiksi. Toivottavasti edes joulukuussa!

I have to take back some of my words from yesterday. Today was such an absolutely beautiful day that I almost don't mind not having the whole weekend off. Of course you have to enjoy the great weather outdoors and so did we as well. That little man of ours is so energetic even on the snow. Although he can't walk yet, it doesn't seem to slow him down a bit. As a result of this outdoors activity the little man got a little tasting of snow and mum, well, a million new freckles.

I also got new page of our calendar on the wall. It's good to have all the pages separately because I'd like to frame some of the pictures later on. But the downside is: not once during these three months have I had the right picture on the wall on time. Maybe next month? Or the one after. Okay, let's not be too optimistic. Hopefully in December!

Liikunta: 7

Mahtava kevättalven auringonpaiste sai aikaan ihmeen: tämä naikkonen kiipesi suksien päälle ja lähti miehensä kintereillä puuskuttamaan ladulle. Ilma oli hyvä, mutta kunto melko huono. Onneksi jälkimmäinen asia oli tiedossa jo ennen ladulle lähtöä. Silti on myönnettävä, että kyllä vähän otti koville, kun kasikymppinen mummo sivakoi perinteisellä tyylillä ohi minusta "luisteluhiihtäjästä". Paluumatka oli enimmäkseen alamäkeä ja luistelunikin saattoi jo alkaa muistuttaa luistelua. Enkä edes horjahtanut kuin ehkä kerran kilometrillä. Ja katkaisin sauvan, mutta sovitaan, että se johtui vain omien muskelien tuottaman voiman aliarvioimisesta.

Suurin syy siihen, etten ole viime vuosina liiemmin latuja kuluttanut, löytyy koululiikunnasta. Pakon edessä koulun kisojen häpeäpilkkuna latuja kiertäessäni opin suorastaan vihaamaan tuota lajia. Muutenkaan muistoni koulun liikkatunneista eivät ole sieltä mukavimmasta päästä. Pienen alakoululaisen itsetuntoon jäi lovi pitkäksi aikaa, kun tulin aina valituksi viimeisenä huutoäänestyksissä. Joskus aiheesta nousi melkein tappelu: Elli oli meillä viimeksi, teidän vuoro ottaa se nyt. Erilaisissa testeissä tulokset olivat prosentteja. Tulostasi vastaava prosenttiluku kertoi sen, kuinka moni ikäisistäsi on keskimäärin sinua huonompia. Oli todella ylpeä olo raapustaa lappunsa täyteen jotain yhtätoista ja yhdeksää.

Itse tajusin vasta lukioikäisenä, että liikuntakin voi olla mukavaa. (En kylläkään siellä lukion oppitunnilla, jossa opettaja painoi selkääni väkisin alaspäin venytellessäni ja huusi koko luokalle, ettette voi koskaan synnyttää, jos ette kestä kipua.) Paljon armollisempi meininki oli siellä ohjatussa jumpassa, jossa kävimme kaverini kanssa. Kukaan ei mitannut suoritustani tai rankannut minua mitenkään. Jos askelet meni metsään, ei silläkään ollut väliä. Sen kun jatkoi sitten, kun sai taas rytmistä kiinni. Myöhemmin ihastuin pilatekseen, kahvakuulaan, stepiin ja vaikka mihin. Mutta jos kaverini eivät silloin olisi raahanneet minua mukanaan jumppaan, en tiedä olisinko löytänyt koskaan sitä omaa juttuani.

Mielestäni koulun liikunnanopetus on yleensäkin ottaen täysin metsässä. Varsinkin, kun lasten lihavuus lisääntyy jatkuvasti, en ymmärrä miksi liikuntatunneilla keskitytään karsimaan huippu-urheilijat taviksista. Eikö olisi paljon hyödyllisempää opettaa lapsille liikunnan iloa: tutustuttaa heitä erilaisiin lajeihin, ilman mitään vertailua tai kellottamista. Jokainen saisi etsiä itselleen mieluista lajia, jonka kautta ehkä useampi omaksuisi liikunnallisen elämäntavan. Ehkä jopa loppuelämäkseen! Jos minulta kysytään, liikunnasta ei pitäisi edes antaa arvosanaa.

Kyllähän tämä nykyinenkin systeemi varmasti sopii niille lenkkarit jalassa syntyneille atleeteille, mutta on meitä muitakin. Meitä, jotka emme saa sormia lattiaan tai joiden aivot eivät taivu käskyttämään jalkoja juoksemaan ja kuljettamaan palloa yhtä aikaa. Ja kun päähän on iskostunut riittävän syvälle, että on surkea, ei varmasti halua enää edes yrittää opetellakaan.

Millaisia kokemuksia teillä on koululiikunnasta? Tahtoo tietää!

A miracle happened today: I went cross country skiing with my husband - and actually liked it! The weather was awesome and for the most part my skiing went okay. If you don't count the 80-something years old lady who passed me, or the broken stick..

The main reason for not liking that sport is the school sports. I was not the athlete of the class and mostly the sports classes were a nightmare for me. Luckily I discovered the joy of exercising later in life, but I really think they should change the way they teach sports at school. Instead of concentrating on separating the top sportsmen (and women) from the ordinary people, I think they should try to help everyone find the joy of exercising. Encourage the kids to find their thing. Maybe that way they would adopt a sporty lifestyle for the rest of their lives!

Myräkkäpäivä

Aiottiin viedä poikanen tänään vähän testaamaan pulkkamäkeä ensimmäistä kertaa elämässään. Jäi aikomuksen tasolle, kun katsahdettiin aamulla ikkunasta ulos. Kyllä nämä lumet olisi jo riittäneet! Yritin silti käydä aamupäivällä ulkona nukuttamassa pikkumiestä, mutta en päässyt kovin kauas ulko-ovelta. Saako joihinkin rattaisiin lisävarusteina lumiauraa? Ainakin tuli todistettua, ettei tuo kankainen tavarakori ole oikein toimiva siihen tehtävään..

Koska ulkoilusuunnitelmat kariutui, on täytynyt keksiä tekemistä sisällä. Rullamitta on ollut ehdottomasti yksi tämän päivän lemppareista!

We had been planning on taking our little man to try sledding today for the first time in his life. Couldn't make it happen though, because it's been snowing awful lot today. We'd have been fine already with this amount.. I went outside anyway in the morning to put our little one to sleep, but I didn't get far from the front door. Can you possibly get a snow plow attached to any strollers? At least I proved today that the space for stuff underneath the stroller isn't suitable for that use..

Because we couldn't go outside we had to come up with something to do inside. The measuring tape has absolutely been one of the favorites today!

Talvi parhaimmillaan

Aamulla oli ihana herätä verhojen takaa kajastavaan auringonvaloon. Taivaalta satoi jäähileitä ja puita peitti kimalteleva kuura. Talvikin voi kyllä olla henkeäsalpaavan kaunis!

It was lovely to wake up and see sun shining through the curtains this morning. The air was filled with "ice glitter" and trees were covered with frost. Winter can truly be breathtakingly beautiful!