27.6.12

Terveisiä remppalandiasta


Tässäpä pikainen kurkistus uuteen tupaan teille blogin lukijoillekin. Kovin paljon ei ole ehtinyt koneella istumaan tai mitään muutakaan ylimääräistä tekemään viime aikoina. Alkuviikon ajan on päivän (kiro)sana ollut tapetti. Sitä on revitty ja revitty ja revitty. Välissä kostutettu ja taas revitty. Illalla kun on silmänsä ummistanut, on verkkokalvoilla pyörinyt vain tapetinrepaleita. Toivottavasti tämä tosiaan on se rasittavin osa remontointia.. Ja kaikesta hajoilusta huolimatta ollaan ihan liekeissä meidän projektista. Seinien lisäksi olemme ehtineet paljon muutakin: vanha keittiö on purettu, uusi keittiö ja kodinkoneet tilattu sekä muovimatto revitty koristamasta keittiön ja toisen makkarin lattioita. 

No, sitten taas pari kysymystä teille ystäväiset. Kertokaahan ensiksi, mitä tekisitte tuolle lattialle? Materiaalina on ilmeisesti suhteellisen laadukas tammiparketti, jonka olin jo vetäisemässä Betoluxilla valkoiseksi, mutta muut ovat heittäneet kapuloita rattaisiin. Pikkuhiljaa alan myöntyä, koska maalaaminen olisi ehkä turhan lopullinen teko noin hyväkuntoiselle lattialle. Vaihtoehdoiksi jäävät tämänhetkiseen kellertävähköön parkettiin tyytyminen tai kallis hiominen ja lakkaaminen uudelleen. Mielipiteitä, anyone?

Toinen probleema, tuo ah-niin-60-lukulainen väliovi. Tässäkin pallotellaan kahden vaihtoehdon välillä. Lasin maalaaminen lasimaalilla vai lasin poisto ja tilalle todennäköisesti liitutaulumaalilla maalattu vaneri? Vai ehkä jotain ihan muuta?

Ps. Kuvat otettu ennen tapettiturnajaisia. Nyt tuolla on ihan vähän erinäköistä, kamera vain on maannut akku tyhjänä laukun pohjalla niin tämänhetkisestä tilanteesta ei ole valitettavasti näyttää kuvaa.

Here's a little sneak peek on our new apartment that we have been renovating during the past week. (Which explains the silence here on my blog, I try to improve with this from now on again. ) Mostly we've been removing the wallpapers from the living room and the master bedroom. It's been such a struggle sometimes but finally we're almost done with it. I have seriously seen shreds of wallpaper in my eyes while trying to fall asleep at night. Luckily we've also got something else done there: the old kitchen is demolished and new one is ordered as well as all the new appliances for cooking. Oh and let's not forget that the awful plastic mat that covered the floors of the kitchen and the other bedroom is gone too.

I also have a couple of questions again to ask you. First of all, what would you do with that floor? Apparently it's a pretty good quality oak parquet, which I was actually going to paint white but now I've become a little hesitant as so many people have told me not to. I guess we're left with only two options: either be satisfied with the floor as it is (kind of yellowish) or get it polished and varnished, which is really expensive. Thoughts, anyone?

Another problem is that oh-so-from-the-60's door. Two options again, either painting the glass with a glass paint or getting rid of the glass and replacing it with a painted piece of plywood. I don't know..


6 kommenttia:

  1. Minä ehkä lähtisin sille linjalle, että vanha parketti hiontaan ja pintaan valkoisella taitettu lakka tai vaha. Se taittaisi mukavasti tuota tammiparketin kellertävyyttä.

    Mitenköhän tuossa oven lasissa toimisi sellainen maitolasikalvo? Se voisi olla kaunis, koska päästäisi edelleen valoa lävitseen. Peittäisiköhän se keltaisen värin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lattian kanssa oon kyllä sun kans hyvin samoilla linjoilla. Jotain valkoisempaa sävyä siihen todennäköisesti lähdetään hakemaan.

      Lasin keltainen väri on niin vahva, etten usko maitolasikalvon riittävän sen peittämiseksi. Muuten olisi varmasti kaunis vaihtoehto sekin!

      Poista
  2. mun mielestä toi lasiovi on hieno tuollaisenakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että moni pitää siitä varmasti alkuperäisessä asussaan, mutta en osaa kuvitella sitä meille noin. Jotain sille siis tullaan tekemään.:)

      Poista
  3. Anonyymi3/7/12 09:20

    Mä tykkään tosta liitutauluvaihtoehdosta! Ja ite kans joko lakkaisin valkosemmaks tai sit petsaisin paljon paljon tunmemmaksi :) -lodesis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin ottaa vaikka ihan mustankin lattian, mut se ei ehkä oo kovin järkevä jälleenmyyntiä ajatellen. Valkolakkauksella siis todennäkösesti mennään lattian suhteen. Ovea vielä mietitään.:)

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!