Hiusfriikki

Oudot unilelut, osa kaksi. Poikanen on aina halunnut näpräillä hiuksiani ja roikkua niissä, erityisesti silloin kun odotellaan nukkumattia. Veri päähän pakkautuneena olen iltana jos toisenakin roikkunut pinnasängyn reunan yli ja toivonut unta enemmän kuin palkankorotusta konsaan. Tämäkään uhrautuvaisuus ei ole riittänyt, vaan hiuksiin on täytynyt voida tarttua myös autossa, sylissä istuessa ja aina hädän tullen. Viime aikoina pikkumies on kaiken lisäksi päättänyt, että äiti saisi kyllä myös kaupungilla rattaita työntäessään vääntäytyä sellaiseen mahdottomaan asentoon, että hiukset olisivat pikkukäsien ulottuvilla. Mikä poikikin mielenkiintoisia keskusteluja tähän tyyliin: vaativaa "ä-ää-ä-ä" "et nyt saa mun hiuksia" "ä-ä-ää-ä" jne.. Joku ratkaisu tähän oli löydettävä. Lampsin siis hiushärpäkekauppaan ja lunastin pojalle tukon omaa hiustenväriäni muistuttavaa haiventa. Aluksi tuohon myttyyn suhtauduttiin vähän epäluuloisesti, mutta nyt se jo menee täydestä kuin väärä raha. Eläköön vapaus!

Our son has always wanted to play with my hair, especially when he's trying to fall asleep. Countless times I've hanged my upper body over the edge of his cot so that he can reach my hair. This hasn't been enough though, he's also liked to grab my hair while sitting in the car or on my lap and always in case of an "emergency". I had to come up with some sort of a solution because all this was getting a bit frustrating. So finally I decided to give it a try and bought a tuft of fake hair, almost the color of my own. At first he was a bit suspicious about it but now it's definitely the next best thing if there's no mommy's real hair available.