Liikunta: 7

Mahtava kevättalven auringonpaiste sai aikaan ihmeen: tämä naikkonen kiipesi suksien päälle ja lähti miehensä kintereillä puuskuttamaan ladulle. Ilma oli hyvä, mutta kunto melko huono. Onneksi jälkimmäinen asia oli tiedossa jo ennen ladulle lähtöä. Silti on myönnettävä, että kyllä vähän otti koville, kun kasikymppinen mummo sivakoi perinteisellä tyylillä ohi minusta "luisteluhiihtäjästä". Paluumatka oli enimmäkseen alamäkeä ja luistelunikin saattoi jo alkaa muistuttaa luistelua. Enkä edes horjahtanut kuin ehkä kerran kilometrillä. Ja katkaisin sauvan, mutta sovitaan, että se johtui vain omien muskelien tuottaman voiman aliarvioimisesta.

Suurin syy siihen, etten ole viime vuosina liiemmin latuja kuluttanut, löytyy koululiikunnasta. Pakon edessä koulun kisojen häpeäpilkkuna latuja kiertäessäni opin suorastaan vihaamaan tuota lajia. Muutenkaan muistoni koulun liikkatunneista eivät ole sieltä mukavimmasta päästä. Pienen alakoululaisen itsetuntoon jäi lovi pitkäksi aikaa, kun tulin aina valituksi viimeisenä huutoäänestyksissä. Joskus aiheesta nousi melkein tappelu: Elli oli meillä viimeksi, teidän vuoro ottaa se nyt. Erilaisissa testeissä tulokset olivat prosentteja. Tulostasi vastaava prosenttiluku kertoi sen, kuinka moni ikäisistäsi on keskimäärin sinua huonompia. Oli todella ylpeä olo raapustaa lappunsa täyteen jotain yhtätoista ja yhdeksää.

Itse tajusin vasta lukioikäisenä, että liikuntakin voi olla mukavaa. (En kylläkään siellä lukion oppitunnilla, jossa opettaja painoi selkääni väkisin alaspäin venytellessäni ja huusi koko luokalle, ettette voi koskaan synnyttää, jos ette kestä kipua.) Paljon armollisempi meininki oli siellä ohjatussa jumpassa, jossa kävimme kaverini kanssa. Kukaan ei mitannut suoritustani tai rankannut minua mitenkään. Jos askelet meni metsään, ei silläkään ollut väliä. Sen kun jatkoi sitten, kun sai taas rytmistä kiinni. Myöhemmin ihastuin pilatekseen, kahvakuulaan, stepiin ja vaikka mihin. Mutta jos kaverini eivät silloin olisi raahanneet minua mukanaan jumppaan, en tiedä olisinko löytänyt koskaan sitä omaa juttuani.

Mielestäni koulun liikunnanopetus on yleensäkin ottaen täysin metsässä. Varsinkin, kun lasten lihavuus lisääntyy jatkuvasti, en ymmärrä miksi liikuntatunneilla keskitytään karsimaan huippu-urheilijat taviksista. Eikö olisi paljon hyödyllisempää opettaa lapsille liikunnan iloa: tutustuttaa heitä erilaisiin lajeihin, ilman mitään vertailua tai kellottamista. Jokainen saisi etsiä itselleen mieluista lajia, jonka kautta ehkä useampi omaksuisi liikunnallisen elämäntavan. Ehkä jopa loppuelämäkseen! Jos minulta kysytään, liikunnasta ei pitäisi edes antaa arvosanaa.

Kyllähän tämä nykyinenkin systeemi varmasti sopii niille lenkkarit jalassa syntyneille atleeteille, mutta on meitä muitakin. Meitä, jotka emme saa sormia lattiaan tai joiden aivot eivät taivu käskyttämään jalkoja juoksemaan ja kuljettamaan palloa yhtä aikaa. Ja kun päähän on iskostunut riittävän syvälle, että on surkea, ei varmasti halua enää edes yrittää opetellakaan.

Millaisia kokemuksia teillä on koululiikunnasta? Tahtoo tietää!

A miracle happened today: I went cross country skiing with my husband - and actually liked it! The weather was awesome and for the most part my skiing went okay. If you don't count the 80-something years old lady who passed me, or the broken stick..

The main reason for not liking that sport is the school sports. I was not the athlete of the class and mostly the sports classes were a nightmare for me. Luckily I discovered the joy of exercising later in life, but I really think they should change the way they teach sports at school. Instead of concentrating on separating the top sportsmen (and women) from the ordinary people, I think they should try to help everyone find the joy of exercising. Encourage the kids to find their thing. Maybe that way they would adopt a sporty lifestyle for the rest of their lives!

Kummipoikanen

Eilen olimme ystävien suloisen pikkupojan ristiäisissä, onnellisina kummeina!

Poika näytti ihan Muumien iki-ihanalta Nyytiltä pitkine tummine hiuksineen.

Voi rakkaus <3

Yesterday we were at the christening of our friends' lovely little son, as happy godparents!

The little one looked just like one cute Moomin character Nyyti, especially because of his long dark hair.

Love <3

Paperihäät

Eilen tuli kuluneeksi kaksi vuotta siitä kirpeästä pakkaspäivästä, jolloin luvattiin rakastaa toisiamme kaikenlaisissa mäissä. Toivottavasti yhteisiä vuosia on vielä moninkertainen määrä edessä!

<3

Yesterday was our second wedding anniversary. I hope there'll be a multiple amount of years together ahead of us!

Kuvat: Marko Liedes

Myräkkäpäivä

Aiottiin viedä poikanen tänään vähän testaamaan pulkkamäkeä ensimmäistä kertaa elämässään. Jäi aikomuksen tasolle, kun katsahdettiin aamulla ikkunasta ulos. Kyllä nämä lumet olisi jo riittäneet! Yritin silti käydä aamupäivällä ulkona nukuttamassa pikkumiestä, mutta en päässyt kovin kauas ulko-ovelta. Saako joihinkin rattaisiin lisävarusteina lumiauraa? Ainakin tuli todistettua, ettei tuo kankainen tavarakori ole oikein toimiva siihen tehtävään..

Koska ulkoilusuunnitelmat kariutui, on täytynyt keksiä tekemistä sisällä. Rullamitta on ollut ehdottomasti yksi tämän päivän lemppareista!

We had been planning on taking our little man to try sledding today for the first time in his life. Couldn't make it happen though, because it's been snowing awful lot today. We'd have been fine already with this amount.. I went outside anyway in the morning to put our little one to sleep, but I didn't get far from the front door. Can you possibly get a snow plow attached to any strollers? At least I proved today that the space for stuff underneath the stroller isn't suitable for that use..

Because we couldn't go outside we had to come up with something to do inside. The measuring tape has absolutely been one of the favorites today!

Niin sitä pitää

Eilinen iltapuuro muuntautui näppärästi elvyttäväksi mustikkanaamioksi.

Luonnonkosmetiikan kannattaja jo pienestä pitäen tämä poika!

The evening porridge last night transformed easily to an invigorating face mask.

This young man seems to prefer the natural cosmetics already at that age.

Porkkanaunelma

Poikasen vilja-allergia näyttää olevan laantumaan päin. Päätinpä ottaa ruokavalion laajentumisesta heti kaiken irti, ja leipoa bravuuriani: porkkanapiirakkaa. En todellakaan ole mikään Leipuri Hiiva, mutta jostain syystä tämä silti onnistuu aina. Ehkä salaisuus on siinä kilossa sokeria, voita ja muita mukavia mitä tähän leipomukseen uppoaa. Ei noista aineksista voi saada mitään kovin pahaa aikaan, vaikka olisi kuinka surkea.

Kohta tulee ystäviä kylään ja päästään maistelemaan tuota herkkua, joka vie kielen mennessään.. ..ja tuo ehkä pari kiloa tullessaan. Mutta vähät me siitä, pääasia että on hyvää! 

Ps. Jos mainospuheeni sai aikaan makeanhimon, kurkkaahan resepti täältä ja ala vääntämään. Takaan, että maistuu! (Käytän itse täytteessä Olympia-sulatejuuston tilalla Philadelphiaa, siitä ainakin tulee hyvä)

I baked one of my favorites today: carrot cake. I'm not much of a baker, but this thing always seems to turn out being pretty good. Maybe the secret is the huge amounts of sugar and fat that goes into this.. Those ingredients don't really ruin anything.

Soon we'll get some friends over and then we'll get to taste that delicacy. Can't wait! (Couldn't wait, I already had to pre-taste it to make sure it's all fine you know..:)

Jälkijunassa

Pari päivää sitten istuskelin bussissa. Siinä nyt ei sinänsä ole mitään uutta tai kiinnostavaa, istun siellä viitenä päivänä viikossa. Huomasin vain tuona nimenomaisena päivänä, että valehtelematta melkein jokainen kanssamatkustajistani räpläili älypuhelintaan ja porhoimmat selailivat päivän Hesaria uutuuttaan kiiltäviltä tableteiltaan. 

Mitäs tekee Elli? No, ei mitään. Istuu ja katsoo maisemia, mikä nyt ei sinänsä ole edes kovin huono juttu. Töissä pitää keskittyä niin paljon, että on ihanaa voida vain istua nollat taulussa kotimatkalla (yksi syy siihen, että kuljen mieluummin bussilla kuin omalla autolla). Silti tuolla hetkellä tuntui siltä, kuin oisin jäänyt jumiin jonnekin kivikaudelle. Omalla puhelimellani voi kyllä soittaa, tekstata ja pelata sudokua, mutta tuon vempeleen nettiä en ole koskaan edes kokeillut. Luultavasti se on superhidas ja maksaa mansikoita.

Tähän asti olen perustellut normikapulassa pysyttelemistä sillä, että pelkään muuttuvani älypuhelin taskussani pahemman luokan tarkistelijaksi. Tiedättehän, sellaiseksi tyypiksi, joka harva se minuutti tsekkaa puhelimestaan naamakirjan uusimmat tykkäykset ja uusimmat uutiset iltalehdestä. Olen ilman puhelimen nettiäkin jo riittävän paha koneellaroikkuja. Toisaalta taas, olisihan joku aifouni tai vastaava melkoisen kätevä. Ei tarvisi enää katsoa käytännössä mitään etukäteen: aikatauluja, sijainteja, aukioloaikoja, puhelinnumeroita. Kaikki olisi niin kätevästi käsillä parin napinpainalluksen näytön pyyhkäisyn takana.

Oletteko te pärjänneet vielä ihan pekkaperuspuhelimilla?

Vai kulkeeko mukana älypuhelin ja onko se tosiaan niin kätevä, kuin mitä voisi kuvitella?

A couple of days ago I noticed in bus that almost everyone else in there was playing with their smartphones or brand new tablets. What did I do then? Well, pretty much nothing, just stared out the window. Which isn't too bad actually after a day at work where you have to concentrate all the time. Still I felt like I've got stuck in the stone age or something. You can call, text and play sudoku with my phone, but then that's about it. I haven't even tried the internet of my phone and it's probably just super slow and very expensive.

So far I've decided not to get a smartphone because I'm afraid that I'd turn into one of those "checkers" if I owned one. You know, the type of a person who continuously has to check the latest likes on Facebook or if anything exciting has happened in the world. I think I spend enough (maybe too much..) time in the internet even without the access to it from my phone. But then on the other hand, iPhone or something similar would be so handy. You wouldn't have to check anything in advance, no timetables, locations, opening hours, phone numbers, nothing. All the information would be just there with you, easy to find anytime.

Have you still managed to live with just a regular phone?

Or do you own a smartphone and is it really as handy as you'd think?

Dementiayhdistyksen jäsenmaksu

Historia toistaa itseään. Lapsuudenkotini kirjahyllyssä on kunnioitettava kokoelma Kirjavalioiden kirjoja ja suurin syy tähän on se, ettei paketteja koskaan muistettu perua. Näitä postilaatikkoon tasaisin väliajoin kolahtaneita "yllätyksiä" alettiin ennen pitkää kutsua meidän perällä dementiayhdistyksen jäsenmaksuiksi.

Liityin sitten minäkin vähän aikaa sitten johonkin lasten kirjakerhoon, hyvän tervetuliaispaketin innostamana. Vakaa aikomus oli jatkossa perua kaikki seuraavat lähetykset, jos nyt mitään mahtavaa ei olisi tarjolla. Ensimmäisen taisin muistaa perua, mutta jo seuraavassa kuussa se tapahtui: sain ensimmäisen muistivaivaisten jäsenmaksun.

Voi rähmä.

Meihin dementikkoihin tuo taitaa kyllä koko homman kannattavuus perustua..

History seems to repeat itself. At my parent's house they have a comprehensive selection of books from Reader's Digest, mostly because no one ever remembered to cancel the order. Before long we started to call these packages (or technically the bills) membership fees of the dementia organization.

Well, I did join one children's book club recently, drawn in by the good welcoming package. I thought that I'd cancel all the following packages, if there wasn't anything awesome offered. I guess I remembered to cancel the first one, but already in the next month it happened: I got my first membership fee to pay.

Oh shoot.

Although I'm pretty sure those companies only do well because of us demented customers..

Oho, värejä.

Kitchen towels - Lagerhaus  Mouse pad - Åhlens  Pillow case - Amandas Shop

Kuume on mitattu. Muutenkaan en vaikuta mitenkään normaalia sairaammalta. Selitystä tälle värien yhtäkkiselle ilmaantumiselle kotiimme ei siis löydy terveydellisistä syistä. No, syystä tai toisesta siinä niitä nyt kuitenkin on, lisää väripilkkuja Ruotsista rahdattuina. 

Erityisesti diggaan tuosta hiirimatosta. Enkä vähiten siksi, että parannus edeltävään osteoporoosilääkettä mainostaneeseen myrkynvihreään läpyskään on huima. Mutta erityisesti tuon ostoksen kohdalla on myös täytynyt välillä hieraista silmiään ja ihmetellä, mitä oikein tuli hommattua. Ehkä väriallergiani on sittenkin jotain ajan kanssa paranevaa mallia!

Ps. Mahtava ulkostailaus, eikö? :D

I have no fever or seem to be sick in any other way either. The reason for this sudden burst of colors to our home can not be explained by health issues then. Anyway, for some reason there they are: more colorful home stuff from Sweden.

I especially love that mouse pad. First of all it's so cool and second of all, its predecessor was a "poison green" one advertising a medicine for osteoporosis. But every now and then I also have to look twice at that particular purchase of mine, and every time I'm amazed of what I've bought. Well, maybe this just means that after all my color allergy is actually healing (little by little)!

Hyvin tuhlattua energiaa

Voihan ärsytys ja pettymys. Ankeita asioita molemmat, mutta niihin liittyy yksi positviinen puoli. Rätti ja imuri kädessä on nääs hyvä riehua ja kanavoida kaikki agressiot kakkaiseen kotiinsa. Siivosin, hankasin ja hinkkasinkin sitten eilisillan kaikella ärsytysenergiallani ja olipahan aika tehokasta. Keittiönkaappien ovien todellinen väri paljastui kaikkien roiskeiden alta ja imurin säiliö täyttyi kiitettävästi. Kaupan päälle sain paremman mielen ja siistin kodin. 

Loput tästä viikonlopusta aionkin kuluttaa sitten surutta vetäen lonkkaa. Siinä toinen hyvä ärsytyksenpoistokeino, ehkä nämä verenpaineet tästä vielä laskee.:)

Ja päivän muihin aiheisiin: tervetuloa kaikki uudet lukijat! Piristyn aina kummasti, kun kirjaudun tänne blogimaailmaan ja huomaan jonkun uuden ihmisen löytäneen mööpeliin. On myös ollut ihana kuulla teiltä muutamilta tosielämän tutuilta, että vierailette täällä säännöllisesti. Kannustatte jatkamaan tätä touhua! 

<3

There's one positive side in being annoyed and disappointed. It's good to use all that extra energy you have to clean up. And that's what I did last night. The real color of kitchen cupboard doors was revealed from underneath all the splashes and vacuum cleaner had to work hard. That really worked for me as anger management and in addition I got a clean home.

The rest of this weekend I'm going to spend doing nothing. That's another good way to get rid of your frustration.. Maybe my blood pressure will be back to normal by Monday morning.:)

And then another topic for today: welcome all new readers! It always cheers me up a lot when I log in to Blogger and notice that some new people have found their way to mööpeli. It has also been super nice to hear that some of my real life friends visit my blog regularly as well. You encourage me to continue doing this!

<3

24/7

Vuoden lähempänä eläkeikää. Miekkonen oli käynyt mutkan Marimekossa ja muisti 24-veetä ihanalla leikkuulaudalla ja keittiöpyyhkeillä. Lisäksi kotona odotti töistäpalaajaa makoisa ruoka ja märät onnittelupuraisutpusut kymmenkuiselta. Kyllä tässä seurassa kelpaa vanheta!

A year closer to getting pension. My hubby had visited Marimekko and gave me a lovely cutting board and kitchen towels as a gift. He had also prepared a wonderful meal for me. Our 10 months old congratulated mum with wet kisses. It's good to get old in such a good company!

Terveisiä...

...Tukholmasta, taas. Mokomat kun tarjoavat ilmasta risteilyä niin eihän sitä voi olla lähtemättä. Ei sillä että se laivamatka mikään nautinto olisi, varsinkaan autokansien alla sikaosastolla matkustaessa. Mutta siellä perillä, siellä voisin viettää vaikka kuinka kauan! (paljon kauemmin kuin sen 7 tuntia mitä risteillessä jää aikaa.. Ehkä me joskus vielä jäädään ihan yöksi). Samalla näytettiin vähän naapurimaata au pairille.

Greetings from... Stockholm once again. I was offered a free cruise and I simply couldn't say no. Not that I'd enjoy it on the ship that much, especially when traveling in the cheapest cabins that are under the car decks (=under water). But there in Stockholm, I could spend a loooong time! (a lot longer than the 7 hours that you get to spend there while being on a cruise.. Maybe we'll stay overnight sometimes in the future) And this time we also wanted to show our au pair some bits of our neighbor country.

Eihän tätä voinut vastustaa!

Sanokaa hei meidän uudelle asukkaalle! Näin joskus aikoja sitten näitä Monki-örkkejä Lauran blogissa ja ihastuin kovasti. Tänään käppäilin sitten Monkiin hetken mielijohteesta ja suorastaan rakastuin näihin otuksiin livenä. Niin symppiksiä! Oli pakko ostaa heti yksi unileluksi lapselle (vaikkakin äiti on tähän mennessä ollut paljon enemmän liekeissä tästä tulokkaasta kuin poika..) ja aion alkaa kartuttaa kokoelmaa pikkuhiljaa.

Harmaa! Et sitten muuta väriä keksinyt!? Rakkaalta puoliskoltani ei aina oikein heru ymmärrystä väriallergialleni. Okei, lupaan ostaa seuraavaksi värikkäämmän kaverin.

Say hi to our new family member! I saw these Monki-monsters a while ago in Laura's blog and liked them a lot. Today I walked into Monki and pretty much fell in love with these creatures. So sympathetic! I had to buy one for our little one to cuddle before falling asleep (although so far it seems that mum has been far more excited about this newcomer than the boy...) and I'm planning on collecting many more.

Grey! Couldn't think of any other color!? My dear hubby doesn't always understand my color allergy. Okay, I promise to get a more colorful one next time.

Mission failed

Myönnän rehellisesti tappioni. Luovutan. Yhden naisen päiväpeittohaasteeni päättyy nolosti. Vaikka miten yritin tsempata, niin enpä saanut päiväpeittoa viriteltyä paikalleen kuin ensimmäisenä aamuna, jolloin olin vielä muka niin topakkana. Eikä tämä edes oikein hyvään saumaan nyt sattunut, koska tietokonepöydän muutettua myös makkariimme, on sänky työnnetty kiinni seinään. Petaajan kannalta tämä tarkoittaa sitten sängyn päällä koikkelehtimista, jos päiväpeiton mielii saada kunnolla laitettua. Juu ei. Näillä herääjän lahjoilla täytyy priorisoida ja punnita tarkkaan, mihin ne muutamat aamun minuutit käyttää ennen bussiin juoksemista. Hammaspyykki ja itsensä ihmisen näköiseksi saattaminen voittivat sängyn puunailun sata-nolla.

Palaan asiaan joskus, ehkä. Nyt päiväpeitto työnnetään tylysti kaappiin odottamaan parempia aikoja. Positiivista ajattelua kehiin: saapahan ihailla enemmän noita kauniita lakanoita!

I admit that I failed. I give up. My one person's challenge to improve my laziness with putting the bed cover on ends in an embarrassing way. I have to put the bed cover to the closet and wait for better times. Now isn't a good time, because we had to move our bed against the wall. Which means that in order to put the bed cover on the bed properly, you have to climb on the bed. I'm so bad at waking up in the morning, that I have to use the few minutes that I have to something more important than fighting with the bed cover. 

Maybe I'll try again later, maybe. And the positive side: I get to look at the beautiful linen more this way.