26.1.12

Viisi suosikeistani

Image source
Sain viime viikolla Musta peltikatto- blogista tunnustuksen ja ihania kehuja kaupan päälle. Kylläpä lämmitti mieltä näin pakkasten keskellä ja varsinkin parin huonon päivän jälkeen, kiitos vielä kerran! 

Tällä kertaa parannan tapani ja laitan tämän tunnustuksen eteenpäin. Tarkoituksena on heittää pallo 5 isnpiroivalle blogille, joissa on alle 200 rekisteröitynyttä lukijaa. Ottakaahan koppi, seuraavat ihanaiset:


Nanainen piirtää ajatuksistaan valloittavia kuvia ja sen lisäksi juttukin luistaa tällä bloggaajalla hersyvällä omalla tyylillä. Hyppää siis ihmeessä Nanaisen matkaan suklaativuorille!

Huikean Dooda verbaalitaituruus kiss my blog:issa on aivan omaa luokkaansa. Kyseisellä rouvalla on todellakin silmää sisustamiselle ja tekstit ovat takuuvarmasti hauskaa luettavaa. Varaudu siis räkänaururoiskeisiin näytölläsi, jos aiot täällä vierailla!

Riemuja-blogissa Enni bloggailee todella kauniista kodistaan ja jakaa ihania paloja arjestaan pienten lasten kanssa. Varsinkin kirpparilöydöistä ja kirkkaista väreistä kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti klikkailla itsensä tähän blogiin!

Kikin blogissa Pikku-Okon elämää pääosassa on hurmaava pikkumies Okko, kuten nimestä saattaa arvatakin. Kiki kirjoittaa elämänmakuisesti ja hauskasti monista erilaisista aiheista ja blogin kuvat ovat aina todella kauniita! 

Krissen jutut saavat usein hymyn huulille! Tässä blogissa kerrotaan arjesta lasten ja koirien kanssa mukaansatempaavalla tyylillä ja turhia kaunistelematta. Lisäksi paljon plussaa hienoista kuvista!


Ps. Yhden naisen päiväpeittohaasteeni ei etene kovin vahvasti. Saldo neljän päivän jälkeen on hävettävät 1.5/14. Puolikas piste siitä, että päiväpeitto oli yhtenä päivänä sentään nostettu sängyn päälle pois imurin tieltä, mutta sitä ei oltu laitettu kunnolla. Voi kökkö. Pitänee yrittää petrata! :D

I got a nice recognition from the fabulous Musta peltikatto- blog. The task that came with it was to send it forward to 5 inspiring blogs that have less than 200 registered followers.

Oh and my one woman's bed cover challenge isn't going too well. My score after four days is embarrassing 1.5/14. Half point of getting the cover on the bed out of the way of the vacuum cleaner, but not putting it on properly. Oh boy. I guess I have to try to improve a bit!

7 kommenttia:

  1. Oijoijoi! Kiitos, toit hymyn huulilleni!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, toit kyllä hymyn minunkin huulilleni :)

    VastaaPoista
  3. Voi mahoton, kiitosta sinulle, Elli-ihanainen! <3

    VastaaPoista
  4. En ole unohtanut tätä, pitääkin tehdä se postaus jo! :)

    VastaaPoista
  5. Olkaa hyvät, jokainen ansaitsette tunnustusta roppakaupalla<3

    Ja Kiki, eihän tällä kiirettä ole, postaile sitten kun siltä tuntuu!:)

    VastaaPoista
  6. ❤❤❤
    KIITOS vielä ELLISEIN, kultaistit tämän reissussa rähjääntyneen haahkan olon! Kammassa kaks piikkiä jäljellä, sit huutelen että OHI ON! ;D

    VastaaPoista
  7. Ihana kuulla, että onnistuin piristämään<3 Ihana kuulla myös että ootte jo loppusuoralla muuton kanssa, oottelen täällä jo lisää kuulumisia uudesta kotipesästä!:)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!