19.1.12

Aina ei voi voittaa

Hyvän mielen kuva pahan mielen tekstiin. Poikasen ensikosketus lumen kanssa! - Our baby's first time in the snow!

Varoitus niille, joiden mielestä blogit ovat vain iloisista asioista raportointia varten:
skippaa tämä teksti.

Onhan niitä, huonompia ja parempia päiviä. Tänään oli yksi niistä huonommista. Heti aamusta alkoi mennä mönkään: nukuin pommiin. Ollessani jo valmiiksi vähän jäljessä aikataulusta, ei ollut mitenkään mieltäylentävää huomata, että yöllä oli satanut rutkasti lunta. Enkä tietenkään ollut vieläkään muistanut ostaa lumiharjaa, joten jouduin kauhomaan pysäköintikiekolla naamani kokoisen kolon tuulilasia peittävään lumikekoon ja lähtemään liikkeelle. Juu, varsinainen liikenneturvallisuuden malliesimerkki, tiedän. 

Lumisade olikin sitten taas säikäyttänyt moiseen tottumattomat suomalaiset ja meno motarilla oli sen mukaista. Kyllä me välillä taidettiin kolmeakymppiä hurjastella. Tarpeetonta varmaan kertoa, että myöhästyin siis töistä. Lieventävä asianhaara olkoon vaikka se, ettei moni muukaan ollut tänään ajoissa.

Aamun kiireessä parkkeerasin autoni ensimmäiseen paikkaan, jossa näkyi olevan vapaata. Tottakai se oli se joutomaapläntti, jonka auraus on prioriteettilistalla noin viimeisenä. Vaikka siis olin töistä lähtiessäni varustautunut jopa ihkauudella lumiharjalla, oli tiedossa lisää vastoinkäymisiä. Ensinnäkin, harjan sijasta kola olisi ollut kova sana auton esiinkaivamisessa. Mutta oli harjakin silti sata kertaa parempi kuin se turkasen kiekko. Arkeologisia kaivauksiani seurasi auton sammuminen noin 16 kertaa, kun yritin päästä puolen metrin hangesta parkkipaikalta tielle. Sitten olikin taas ohjelmassa lisää ruuhkassa töröttämistä. 

Talvi+yksityisautoilu+pk-seutu=yksinkertaisesti hanurista. Alunperin olin suunnitellutkin kulkevani bussilla töissä, mutta koska tankissa on ollut vielä bensaa, mukavuudenhalu on voittanut tähän mennessä. Nyt touhu alkaa kuitenkin olla niin kaukana mukavasta, että siirryn suosiolla bussin kuljetettavaksi. 

Kotipuoleen lopulta päästyäni yritin vielä vääntää jotain vähän uutta ja erilaista ruuaksi. Vieraan ihmisen tulo ruokapöytäämme on nähkääs aiheuttanut ruokalistapaineita. Kyllä omalle miekkoselle kehtaa niitä samoja pöperöitä tarjota aina vaan, mutta ei kyllä muille. No, arvatkaa vain, miten mun kokkailuyrityksen kanssa kävi. Itse kyllä tykkäsin, mutta kaksi muuta ei. Toisen mielestä ruuat ei kuulemma sopineet yhteen ja toiselle kastikkeen pippurit oli liian tulisia. Just. Keksi ite parempi, mulle riitti.

Loppuun vielä, että tiedän kyllä maailman olevan pullollaan todellisia ongelmia, eikä näistä ehkä yksikään ollut sellainen. Liian monta pientä vastoinkäymistä on vain joskus liikaa.

I had a bad day today, everything went wrong straight from the time I got up (late). I'm too frustrated now to concentrate on translating the whole thing but I can promise you that text is nothing you'd feel bad for not understanding. I'll translate the next one again, hopefully I have something a lot more positive to tell that time!:)


3 kommenttia:

  1. <3
    Se TUNNE kun on kiire ja auto pitäis kaivaa hangesta!

    Oispa mullaki blogi johon saisin just noina päivinä suoltaa sen kaiken! Yleensä kippaan ne siipan niskaan kun hän kotio saapuu tai hätätilanteissa lähtee jo kesken päivän tekstariraportteja siitä, miten kaikki vaan menee niin pieleen... Sit se kummasti helpottaa jo kun se on sanottu!

    VastaaPoista
  2. Blogissani on sinulle piristykseksi pikkuylläri.
    Tunnelmallista lauantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
  3. anna: Kiitti myötätunnosta<3 Tää avautuminen on kyllä välillä tosi terapeuttista. Ja miekkonenkin ehkä säästyy parilta valitusvirreltä, kun voi tänne kirjotella tunnelmiaan..:)

    musta peltikatto: Voi kiitos!!! Kyllä tosiaan piristit mun päivää, oon tosi otettu!:)

    VastaaPoista

Kommentti ois kiva! - A comment would be nice!