Viime vuonna tapahtui paljon hyvää. Paljon asioita ensimmäistä kertaa. Muutettiin uuteen kotiin, ensimmäiseen, jossa oikeasti on tilaa useammalle kuin yhdelle ihmiselle. Vietettiin ensimmäistä vuosipäiväämme avioparina. Oltiin ensimmäistä kertaa Prisman lastentarvikehyllyillä, täysin pallo hukassa (onneksi oli ekspertti matkassa tai tyhjin käsin olis palattu kotiin. Kiitos vain, systeri!). Maaliskuussa syntyi sitten tuon haahuilun syy, ensimmäinen lapsemme. Jota luonnollisesti seurasi kokonainen liuta asioita ensimmäistä kertaa. Kyllähän te tiedätte, ne ekat pissit ja oksennukset päälle, eka hymy, hammas, pyörähdys selältä mahalle... Tuossa vauvahuumassa ja hormonihuuruissa menikin aika iso osa vuodesta.
Kun ilmat sitten syksyllä kylmeni, päädyin sattumalta, ehkä toista kertaa (!) elämässäni lukemaan jonkun blogia. Innostuin niin paljon, että päätin koittaa, miten homma sujuisi itseltäni. Niin vain kaikista itsekriittisyyspuuskista huolimatta kirjoitan edelleen ja tuntuu, että olenpa ehkä löytänyt vihdoin sen oman juttuni.
Tänä vuonna on tiedossa taas paljon uutta ja ihmeellistä, kun palailen ensi viikolla työmaalle. Ensimmäistä kertaa äitinä. Katsotaan kumpi itkee enemmän, minä vai poika.. Toivottavasti ensi vuosi on myös hyvä sellainen ja toivottavasti minulla on jatkossakin aikaa tälle blogeissa roikkumiselle.:)
Hyvää alkanutta vuotta kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!
Kiitos samoin sinne!
VastaaPoistaJatka ihmeessä samaan malliin...näitä juttuja on katsos oikein kiva kyyliä täältä puolelta ruutua..:)
Ihana, et oot löytäny oman juttusi! Siitä nimittäin nauttii muutkin samalla. :) Toivottavasti jossain välissä ehdit aina bloggailemaan...
VastaaPoistaKiitos kannustavista kommenteista ystäväiset!:) On se aina mukava kuulla ettei täällä ihan vain omaksi ilokseen jorise.:) Kyllä mä aion jatkossakin ainakin yrittää järkätä aikaa tällekin. Katotaan miten käy!
VastaaPoistaIhan huippua että oot täällä Ellisein, toivottavasti jatkossakin!
VastaaPoistaOnnea uuteen vuoteen sullekin ja tsemiä työmaalle ja noh erityisesti siihen eroamisen haikeuteen, varmasti tuo kuitenkin potkua ja virettä sullekin olla taas pitkästä aikaa "itsekseen" edes töissä. Äiti on myös erillinen ihminen ja nainen, jolla myös on tarpeita, vaikka se aluksi pitkän symbioosin jälkeen hassulta tuntuukin. Pikkumies hiffaa kyllä kun näkee äitin ilon palatessa töistä pesään. ❤
Nanainen: samat sanat sulle, huippu juttu kun oot täällä piristämässä blogimaailmaa sun ihanilla piirroksilla ja jutuilla! Kyllä mä parhaani mukaan yritän olla täällä jatkossakin!
VastaaPoistaVoi voi, tuon symbioosin hajoaminen kai tässä eniten karmiikin.. Mutta kyllä mä myös odotan ihan innolla sitä omaa aikaa, olkoonkin että se on vaan töiden tekoa eikä mitään sen hauskempaa.:) Veikkaan että parit ekat viikot voi olla hankalia puolin ja toisin, mutta kyllä tästä varmasti selvitään!