Jos kyläpaikkaan omien tavaroidensa levittäjille olisi olemassa kilpailu, veikkaan että tämä porukka kolkuttelisi kärkisijoja. Kyllä me kahden ihmisen kamppeet saatiin vielä jotenkin pysymään kasassa, mutta tuon kolmannen osapuolen tulo kuvioihin sai tilanteen riistäytymään käsistä. Kun kotiinlähtöpäivä koittaa, teemmekin sitten sen kuusitoista rundia ympäriinsä ja keräilemme omaisuuttamme. Ja silti jotain aina jää, vaikka miten luulee kurkanneensa joka nurkkaan. Mikä kumma siinä on!? Tälläkin hetkellä kusti polkee pohjosesta tännepäin laukussansa itkuhälyttimen ja miehen telefoonin laturit sekä poikasen toppatakki, jonka jo hetkisen kerkesin pelätä kadonneen ihan kokonaan. Olisikin siinä ollut kaikki, mutta ei. Jo puolivälissä tuota parin viikon reissailuamme saatiin muiden matkaajien mukana yksi kassillinen kotipuoleen unohtunutta tavaraa.. Vielä ei kuitenkaan uskalla täysin henkäistä, koska laukkujen purkaminen on vielä vähän kesken, eikä jokaista tavaraa ole välttämättä tähän mennessä osannut kaivata. Katsotaan siis, mitä kaikkea muutakin pääsee vielä postin kuljetettavaksi..
Onko teillä aina tavarat perillä ollessakin yhtä säntillisesti laukussa kuin kotoa lähtiessä, vai löytyykö muitakin levittäytymisen mestareita? En tiedä auttaako tähän muu kuin muuttuminen yleensäkin järjestelmällisemmäksi ja siistimmäksi. Eli todennäköisesti tilanne ei tule tästä muuttumaan ainakaan kovin nopeasti.. Vai onko teillä järjestyksen mestareilla heittää joku hyvä vinkki tähän väliin?
Paitsi tajusin just, että kyllähän me oikeasti vieraissa paikoissa aika hyvin saadaan pidettyä pakka kasassa. Ehkä vika onkin siinä, että "liian" tutuissa paikoissa (omissa lapsuudenkodeissaan) elää vapaammin, eikä niin kiinnitä huomiota siihen, mihin tavaroitaan laskee.
It's unbelievable how we manage to spread our stuff around at the places we are staying overnight. When it was just the two of us we were able to keep our things organized on our trips but when the third party stepped into picture the whole thing got out of control. These days, when it's time to leave, we have to go around the house for at least ten times to locate all our belongings. And no matter how thoroughly you think you've looked, always some things will be left behind. Even at the moment the postman is carrying a bunch of our stuff we left to my parents place at Christmas time..
Do you always have all your clothes and stuff as neatly in the suitcase as when you left home, or are your belongings also all over the place? I don't know if there's another cure to this than to just learn to be neater and more organized in general. So I don't think things are going to change, at least not very quickly..
Mä oon ehkä enemmän se järjestelmällinen tyyppi, ihmettelen joskus miten siipalla hermot kestää... Tietyt asiat pitää olla aina tietyssä paikassa, monesti reissussaki keräilen pikkumiehen perässä tavaroita, ja liian usein tuon isommanki. Huvittaa melkeen itteeki sit et onko nyt niin väliä, hellitä vähä... :D
VastaaPoistaHih, kuulostaa tutulta. Luulen olevani järjestelmällinen, mutta silti tavaroita jää. Kerran Tukholmassa unohdimme hotelliin juuri ostamamme viinikarahvin ja mieheni kännykän. Kaikki lapsen tavarat tulivat kyllä mukaan, ja lapsikin. :)
VastaaPoistaLasten riepuja on jäänyt varmaan joka hotelliin valkoisten lakanoiden sekaan. Ja lelujen osia, just niitä imuriin-menevän-pieniä, jotka ovat lelun toiminnan kannalta oleellisia. ;)
anna: Kotona mäkin olen tarkkis ainakin tietyissä asioissa, esim. samanväriset mukit pitää olla samassa rivissä eikä sekasin kaapissa :D Mutta jotenkin tuo matkalaukkuelämä ei sovi mulle, en saa pidettyä sillon tavaroita kasassa. Ole onnellinen että sulta se onnistuu!:) Vaikka onhan siinä relaamisessakin puolensa..:)
VastaaPoistamusta peltikatto: Ihanaa, kohtalotoveri!:) Meillä pahin oli ehkä reppureissulla vuokrattu paku. Onnistuttiin kolmessa viikossa hukkaamaan sen varustuksesta pari pyyhettä, leikkuulautoja, veitsiä ja vielä jotain muuta. Samalla matkalla hukkasin myös bikinien alaosan (se oli katolla kuivumassa ja lähdettiin ajamaan..) ja nahkatakin. Okei, taisin just puhua itseni pussiin tosta kahden ihmisen tavaroiden kasassa pitämisestä :D
Lapsen tavaroista hukataan eniten ehkä tutteja. Ja villasukkia ja lapasia..:)
Ahhahhaa, tuttujuttu, kilpaillaan varmasti kärkitiloista teidän kanssa...laturit ja rotsit - ihan klassikko meidän poppoolla, ja juuri niihin tuttuihin paikkoihin, missä ollaan kuin kotonamme. :D
VastaaPoistaKoska huisketta ja menoa riittää ja laitan itseni siihen järjestelmällisen epäjärjestelmälliseen karsinaan, oon alkanut tekemään kotoota lähtiessä listoja jota ruksailen mennen tullen...jollei se lista satu unohtumaan... ;)
Hotlaan jää harvemmin mitään, mutta sängyn alle on aina kurkattava ja sieltä on JOKA kerta löytynyt jotain aarteita!
Hei tuo listahan on ihan loistokeksintö! Ja jos nyt ei ihan jokaista sukkaa jaksa kirjata, niin vois alkaa tekemään listan ainakin just noista latureista ja muista helposti unohtuvista. ..että vois sitten unohtaa jotain muuta, mutta eipähän olis aina samat tavarat postitettavana :D
VastaaPoista