Hiusfriikki

Oudot unilelut, osa kaksi. Poikanen on aina halunnut näpräillä hiuksiani ja roikkua niissä, erityisesti silloin kun odotellaan nukkumattia. Veri päähän pakkautuneena olen iltana jos toisenakin roikkunut pinnasängyn reunan yli ja toivonut unta enemmän kuin palkankorotusta konsaan. Tämäkään uhrautuvaisuus ei ole riittänyt, vaan hiuksiin on täytynyt voida tarttua myös autossa, sylissä istuessa ja aina hädän tullen. Viime aikoina pikkumies on kaiken lisäksi päättänyt, että äiti saisi kyllä myös kaupungilla rattaita työntäessään vääntäytyä sellaiseen mahdottomaan asentoon, että hiukset olisivat pikkukäsien ulottuvilla. Mikä poikikin mielenkiintoisia keskusteluja tähän tyyliin: vaativaa "ä-ää-ä-ä" "et nyt saa mun hiuksia" "ä-ä-ää-ä" jne.. Joku ratkaisu tähän oli löydettävä. Lampsin siis hiushärpäkekauppaan ja lunastin pojalle tukon omaa hiustenväriäni muistuttavaa haiventa. Aluksi tuohon myttyyn suhtauduttiin vähän epäluuloisesti, mutta nyt se jo menee täydestä kuin väärä raha. Eläköön vapaus!

Our son has always wanted to play with my hair, especially when he's trying to fall asleep. Countless times I've hanged my upper body over the edge of his cot so that he can reach my hair. This hasn't been enough though, he's also liked to grab my hair while sitting in the car or on my lap and always in case of an "emergency". I had to come up with some sort of a solution because all this was getting a bit frustrating. So finally I decided to give it a try and bought a tuft of fake hair, almost the color of my own. At first he was a bit suspicious about it but now it's definitely the next best thing if there's no mommy's real hair available.

Maailma tarkentui

Hain tänään uudet lasit ja kyllä on taas elämä eri näköistä, kun näkee vähän paremmin. Toiseen silmään tuli itse asiassa aika paljonkin muutosta, joten kestää aikansa ennen kuin silmät taas tottuu. Kun on ekaluokkalaisesta asti ehtinyt miinusta keräilemään, niin lukemat alkaa olla melkoisen kiitettävät. Jos totta puhutaan niin näiden uusien linssien läpi kaikki näyttää tarkan lisäksi naurettavan pieneltä. Ihan kuin olisi astunut kutistettuun maailmaan. Nauroin miehelle, että poikanenkin näyttää taas joltain yhdeksänkuiselta. Siis ihan liian pienennäköiseltä kävelemään.

On tässä toinenkin juttu, se minkä takia noista uutukaisista on kuvia vain pöydän pintaa koristamassa eikä allekirjoittaneen päässä. Muut lasilliset varmaan tunnistavat tämän tunteen: epävarmuus, kun valmiit lasit iskee ensi kertaa päähänsä. Apua, nenä näyttää hassulta näiden kanssa. Onpa kehykset leveät. Ei ne kyllä edes ihan tältä näyttäneet silloin kun kokeilin! No, eipä niin. Kokeilutilanteessa kuva ei tosiaan ole täysin todenmukainen. Ei voi kuin yrittää epätoivoisesti siristellä ja saada jotain käsitystä siitä, miltä lasit näyttävät vähän kauempaa kuin 20 sentin päässä peilistä. Sitten kun yhtäkkiä näkeekin itsensä kauempaa, näyttää superoudolta. Varsinkin, kun muutos on niin iso kuin tällä kertaa.

Itse vielä totuttelen, mies tykkää ja miehen sisko tykkää. Poika nauraa, mutta sitä ei lasketa. Kaksi  varmaa vastaan yksi epävarma(hko) siis, eli näillä mennään. Varmasti tykkään itsekin jo ihan pian, ainakin aina ennen on käynyt niin. 

I got my new glasses today. On the tabletop they do look good, but I'm a bit hesitant about how they suit me after all. I know it's always the same with new glasses because they really change the way you look. Well, my husband likes them as well as his sister. Our little one just laughs at me but that doesn't really count. So that makes two strong yeses against one a little unsure yes. I'm sure it doesn't take long and I start liking them a lot. At least it has happened every time I've bought new glasses before. It just takes a little time to get used to the new you.

Nyt se löytyi

Picture from architonic.com, photographer Angelo Kaunat

Nyt tämä tyttö on aika onnellinen. Ensimmäisen kerran törmäsin mahtavaan keittiöön, jollaisen saisi vaivatta kasattua myös tulevaan kotiimme. Ihan siis sinne nykyiselle paikalleen. Haastavasta suorakaiteen muotoisesta tilasta on tässä onnistuttu saamaan yhtä aikaa sekä ilmavan että toimivan oloinen eli juuri sellainen, joka on haaveissa ollutkin. Usko on vaan meinannut loppua, kun en ole vastaavasta kovin hyviä toteutuksia aiemmilla löytöretkilläni bongannut.  No, nyt uskon että hyvä siitä vielä tulee. Ei ehkä paras kaikista, mutta hyvä ja se saa riittää.

Guess who's happy. For the first time I found a fabulous kitchen that we could easily have in our new home, in the same room as the old kitchen is located. Even though the room has the challenging shape of a rectangle, they have managed to create a kitchen that doesn't look like it's packed with stuff and it also looks functional to me. Which is exactly what I've been dreaming of but I'd lost hope because I hadn't spotted any great ones like this before. Now I have hope again and I believe it's going to be good. Maybe not best of all, but good and that's enough.

Viimeiset valitukset

Anteeksi, tiedossa vielä muutaman kappaleen verran remonttivuodatusta. Minkäs teet, olen vain niin itsepäinen. Jos jotain päähäni saan, ei se sieltä kovin helposti lähde ja tällä kertaa tuntuu vievän yöunetkin mokoma päähänpinttymä.

Tilanne on nyt se, että todennäköisesti sunnuntaina saadaan avaimet uuteen kotiin, jos edelliset asukkaat on saaneet kamppeensa roudattua ulos. Ensi viikon torstaihin heillä on siihen aikaa sopimuksen mukaan, mutta jos asunto vapautuu aiemmin niin ei totisesti valiteta. Sormet syyhyää jo ihan kiitettävästi päästä remppaamaan. Totta puhuen tämä viivytys on ollut hyväkin juttu. Olen ehtinyt kaikessa rauhassa (mieskin toki, mutta minun kriisini tämä enemmän on) opetella hautaamaan haaveitani uudesta pohjasta ja pohtimaan hyviä ratkaisuja vanhaan. 

Yhdessä vaiheessa kylläkin päätin yrittää vielä kerran. Soittelin vaikka mihin tekniselle isännöitsijälle, rakennusvalvontaan, tutulle LVI-suunnittelijalle ja aina välissä miekkoselle. Näytti jo melkein valoisalta ja ehdin hetken iloita. Viimeisen naulan tähän arkkuun löivät kuitenkin byrokratia ja rakennusvalvonnan heput, jotka tietenkin lomailevat niin kuin muukin Suomi. Kesäsijaiset tekevät vain välttämättömän, enkä usko  meidän tavisten keittiönsiirtohaaveiden olevan kovinkaan korkealla prioriteettilistalla. Ei ehtisi luvat varmaan edes siihen heinäkuun loppuun, jolloin meidän olisi tarkoitus jo muuttaa uuteen. 

Hyvää kannattaisi toki odottaa, mutta asunnon nykyisen keittiön suhteen edes laitteiden toiminnasta ei ole takeita, joten senkään väliaikaisen käytön varaan ei voi laskea. Lisäksi tunnen itseni jo sen verta perusteellisesti, että tiedän, etten voi muuttaa kovin keskeneräiseen kotiin. Vaarana nimittäin on, että asumme keskeneräisyyden keskellä vielä viiden vuoden päästäkin ja sitä en halua.

Eli nyt kai sitten lopullisesti on todettava: se siitä. Ei tätä tyytymistä kylläkään helpota se, että monet ovat kehuneet vuolaasti suunnittelemaani pohjaa ja rohjenneet jopa väittää minun olevan täysin väärällä alalla... Argh. Mutta nyt lupaan ja vannon, että tämä valitus loppuu ja jatkossa keskityn oman kodin omannäköiseksi remontoinnin hyviin puoliin. Muistuttakaa, jos tämä lupaus unohtuu.:)

Probably next week we'll get the keys to our new home and will be able to start renovating. I'm really looking forward to it but at the same time I'm still struggling to forget my dreams of the better floor plan. I really tried to make it work for the one last time, but this time those dreams were shattered because I was told that it can take more than 2 months to get the much needed construction permit. Oh how I love the super complicated bureaucracy here in Finland.. 

But now I promise I'll quit whining about this here and from now on concentrate on the positive sides of really getting our own home and getting to make it look the way we want. 

Ei yhtään kaveria

"Kattokaa, Miska"

"Hyi!"

*räkäistä naurua*

"Sillä ei oo enää yhtään kaveria"

"Hyvä"

Keskustelun kävivät kolme ehkä kymmenvuotiasta tyttöä bussissa muutama päivä sitten. Siitä asti nuo lauseet ovat kaikuneet mun päässä. Kurkkua kuristaa, kun ajattelenkin sitä poikaa. Yritetäänhän kasvattaa lapsemme parhaiden taitojemme mukaan niin, että he oppisivat ottamaan kaikenlaiset ihmiset huomioon? Riippumatta mistään luonteenpiirteestä tai vaikkapa ulkonäöstä. Minä ainakin lupaan yrittää. Jos toivonkin, että oma lapseni säästyy tuon tuntemattoman pojan saamalta kohtelulta, niin kaikkein eniten toivon, ettei hän tule koskaan olemaan se, joka laukoo ylläolevan kaltaisia kommentteja.

Ehkä tuo tapaus kosketti siksikin niin paljon, että olen itse ollut aikoinaan yhdenlainen Miska. Get over it, joku varmaan ajattelee. Siitä on jo yli kymmenen vuotta aikaa. Tiedän, mutta haluaisin kaikkien kiusaavien lapsien tietävän, ettei ne sanomiset ja tekemiset unohdu missään päivässä, ei ehkä vuodessakaan. Toiset ei oikein vielä parinkympin paremmalla puolellakaan joka hetki usko itseensä.

Vieläkin harmittaa, etten kääntynyt ja sanonut jotain vihaista niille tytöille. Tuollaisissa tilanteissa parhaat kommentit tulee aina mieleen liian myöhään.

Yhä ylös yrittää

Meidän pikkuapina 1v2kk tavoittelee sinnikkäästi viinirypäleitä. 

Välillä unohdan, että tuo poika on oikeasti vielä aika pieni.

Our little 1 year 2 months old monkey is trying to reach the grapes.

Sometimes I forget that he still is very young and small after all. 

Joutuu tyytymään

Vähän hattu kourassa ja nöyränä tyttönä täytyy nyt tulla kertomaan, että uudessa asunnossa on sittenkin mentävä sillä mitä on. Pohjan suhteen siis, ja puhtaasti budjettisyistä. Kysyttiin kyllä tarjousta keittiön siirrosta remppafirmasta ja vaikka sieltä kohtuullista hintaa esitettiinkin, oli tehtävän työn määrä niin valtaisa, että se kaikki olisi nielaissut koko remonttiin varatun eurokasan. Kokonaan itsekään ei uskalleta tehdä tällä olemattomalla remontointikokemuksella (eikä oikein voidakaan kaikkien lupa-asioiden ja vastaavien mestarien ja muiden tarpeen vuoksi).

Olisihan ne uudet putket toki siinä nykyisen olkkarin paikalla olleet kerrassaan mainioissa asemissa, mutta pelkkien seinästä töröttävien putkien avulla on kuulemani mukaan aika hankala kokata. Eikä niihin oikein mahdu murto-osaakaan allekirjoittaneen kiitettävästä astiakokoelmasta säilömään. On siis tylysti haudattava nämä unelmat ja kehitettävä jotain tilalle, ei tässä muu auta.

Kyllä sen oikeastaan tiesi jo etukäteen, ettei tuollaista hommaa ihan markalla tai kahdella tehdä. Silti halusin yrittää ja pakko myöntää, että harmitti ja edelleen harmittaa aika lailla. Mutta turkanen, tähän en kyllä jää märehtimään. Nyt pistetään kaikki mahdolliset parhaat ideat nippuun ja niiden avulla me muuten loihditaan siitä hyvä ja toimiva. Kaikista puutteista välittämättä. Eikä se ainakaan mikään puute ole, että minä, joka olen valitettavan kaukana reippaasta kodinhengettärestä, saan rauhassa jättää romppeet ja skeidat piiloon keittiön puolelle vieraita kestiessäni. Ja makkarit on niin isoja, että molempiin mahtuisi vaikka kaksi parisänkyä, mikä kyllä ei sinällään ole mitenkään toivottavaa kun ei tässä mitään kommuunia olla perustamassa. Tuli vaan mieleen ensimmäisenä mittarina, jonka avulla tuosta huoneiden koosta voi leuhkia. Että repikää vaikka siitä nyt sitten.

Kaikesta tästä märmätyksestä huolimatta olen siis edelleen hyvin onnellinen tuleva asunnonomistaja. Muutaman haasteen edessä oleva sellainen kylläkin, mutta otetaan haasteet vastaan ja katsotaan mitä tästä tulee. Toivottavasti jotain hyvää!

I'm a bit embarrassed to say this, but the truth is that we can't make the changes to our new apartment's floor plan that we wanted. It'd have been too expensive to have someone do it for us and because we don't have too much experience in renovating we didn't want to try doing it ourselves. So we just have to stick with the existing plan and make the new kitchen as functional as possible even though the space for it isn't very large. 

If I try to look on the positive side of things, at least I will not have to worry about the mess in the kitchen when having guests over. Which suits me more than well as I'm not the briskest housewife in town.. And the bedrooms will be very spacious which is nice too.

So don't get me wrong, even after all this whining I'm still a really happy home-owner-to-be. Who has a couple of challenges ahead but I'll take them and see what happens. Hopefully something great!