26.11.11

Lisää kortteja




Askarteluinnostus jatkui eilenkin, tosin homma meni yötöiden puolelle. Joka paikkaan ehtivä, kaikkiruokainen pikkumies ja askartelu ei jostain kumman syystä oikein sovi yhteen. Odottelin siis suosiolla siihen asti, että tuo rakas riiviö oli nukahtanut ja jatkoin vasta sitten korttitehtailua.

Ei kaikki kyllä ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Johtuiko se sitten tuosta myöhäisestä ajankohdasta vai vain taitamattomuudesta, vaikea sanoa. Osansa sopassa oli varmasti molemmilla. Yhteen korttiin piti esimerkiksi tulla jouluinen kilikello. Lopputulos ei oikein vakuuttanut itseänikään, joten päätin kysäistä veljeltä mielipidettä. "No joo, eniten tuo näyttää rusettipäiseltä naiselta, jolla on huonosti istuva mekko ja helman alta roikkuu jotain epämääräistä". Ookoo. Voitte arvata, ettei tuo taidonnäyte ainakaan pääse postin kuljetettavaksi.

Toinenkaan vähän monimutkaisempi versio ei näyttänyt lopulta miltään kovin tunnistettavalta asialta. Päätinkin vakaasti pitäytyä vain noissa yksinkertaisissa malleissa. Muuten olen kyllä tyytyväinen, mutta tuo pienempi enkeli näyttää ainakin kaukaa katsottuna siltä, kuin sillä olisi päässään keltainen työmaakypärä.. Tai sitten mä olen taas vain ylikriittinen omia tuotoksiani kohtaan.:)

My drive to make Christmas cards continued yesterday, although I had to make them in a night shift. Very quick little man who eats just about anything he gets his hand on and crafts aren't particularly a very good combination. That's why I decided to wait until he's gone to sleep and start working on the cards after that.

Everything didn't quite turn out to look the way I planned though. One of them was supposed to be a jingle bell but I wasn't very impressed when I finished it. I asked my brother his opinion and he said: "Well, that looks mostly like a lady wearing a bowtie and an unflattering dress, something weird hanging underneath her hem." Okay. For sure that one doesn't get delivered to anyone. I guess I learned something from that as I didn't try to make anything too complicated anymore and sticked with the more simple designs..:)

24.11.11

Joulukorttitehtaalta päivää


Eipä ollut edes montaa ideaa päässä, kun suuntasin tänään kaupuntiin korttitarpeita ostamaan. (Olin myös unohtanut, miten kylmästi Oulussa tuulee. Nyt muistan taas.) Mukaan tarttui sekalainen valikoima matskua, jonka värimaailma on *krhm* hyvinkin yllätyksellinen minut tuntien. Sitten jostain iskikin inspis ja jo kotimatkalla päässäni surisi vimmatusti ideakone.

Niinpä täällä on tänään viuhuneet sakset ja liimapuikko. Ja mun kädet, kun olen joka toinen minuutti ottanut kopin uhkarohkeasta pikkumiehestä, joka lievästi sanottuna yliarvioi omat taitonsa ja aliarvioi eri paikkojen etäisyydet. Ei noista korteista ehkä niitä perinteisimpiä versioita muodostunut, mutta tuli jotain sellaista, mitä olin toivonutkin!

I didn't have too many ideas in my mind, when I headed to Oulu to buy some materials for Christmas cards. I ended up randomly choosing some different kinds of stuff and the color scheme looks somewhat *ahem* familiar. And suddenly, already on the way back home, my head was full of cool ideas.

This means, that today I've done a lot of cutting and gluing. And also catching, the little man of course. He's so reckless, overestimates his own skills and underestimates distances between places. Talking about those cards again, they may not look very traditional, but they are exactly how I wanted them to be!

22.11.11

Huhhahhei


Mun vanhemmat ottivat ja starttasivat tänään kohti niitä leveyspiirejä, joissa varpaat voi tulla märkää rantahiekkaa tummemmiksi. Se taas tiesi sitä, että me oleillaan poikasen kanssa jälleen viikon verran täällä Oulun seutuvilla, tällä kertaa mörönsyöttinä ja pitämässä veljmiehet ruuassa ja irti toisistaan.


Sanotaanko nyt näin, että lähdöt ei oo koskaan ollut mun vahvoja puolia. Lukekaa, niin tiedätte miksi. Paitsi tänään matkassa oli kyllä pari odottamatontakin mutkaa..

- kello soi ihmisten aikaan, mutta kuorsaan onnellisesti yhden arvokkaan tunnin valmistatumisajasta

- seuraavat pari tuntia menee siihen, kun ravaan ympäri kotia ja keräilen kampetta kasaan hyvin epäloogisessa järjestyksessä (lue: järjestelmälliseltä tähän olisi mennyt n. 20 min)

- ongelma: mulla ei ole käteistä bussiin

- pihin ratkaisu: koska otolle ja teboilille on yhtä pitkä matka, kerään kasaan kaikki komeroiden perukoilla olevat pullot, ja palautan ne pikavauhtia huoltsikalle

- saldo: 3,15 €, riittää mainiosti. Eipähän tuhraannu ne 17,50 johonkin turhaan, mitä noston jälkeen olisi jäänyt lompakkoon pyörimään

- taas pikaravia vaunujen kanssa kotiin, laukku kantokahvoista selkään (Mikset ottanu rinkkaa, kun sulla sellanen on? Älä edes kysy), toinen laukku olalle ja poika syliin

- olen jo kotiovea avaessa ihan hiessä ja sitten kuuluu huuto: "Hei! Ei saa tulla! Odota kolme minuuttia!" ARGH, mitä nyt. Mikä todennäköisyys sillekin on, että käytävän lattia on just sillä nimenomaisella hetkellä vahattu, kun tällä mun vaivoin korkkarien varaan (pisteet kenkävalinnasta) kasaamalla kuljetuksella on tasan 5 minuuttia aikaa ehtiä pysäkille?

- epätoivoinen katse kelloon. "Mun on pakko mennä bussiin!" "Kolme minuuttia!"

- puntaroin vaihtoehtoja noin minuutin ja huutelen välillä lupaa liikkua, ilman vastausta -> päätös: paskat nyt tästä vahasta, mun on mentävä.

- koikkelehdin mahdollisimman vähillä askelilla hissiin, alhaalla mua on vastassa närkästynyt siivooja, joka näyttää vähän heltyvän, kun tulen näkyviin kaikkine tavaroineni ja pyytelen kovasti anteeksi.

[Eikö tästä vois tehdä vaikka perinteen, taloyhtiön avenue of stars? Jokaisen vahauksen yhteydessä joku kelpo asukas saisi jalanjälkensä vahaan? No aivan varmasti.]

- seuraa jotain juoksuntapaista epätoivoista askellusta ja ehdin kuin ehdinkin bussiin. HUH.

Tätä kaikkea seurasi vielä pari muutakin selkkausta, mutta niistä sais kirjotettua vielä toisenkin samanmoisen tarinan ja aattelin jättää sen nyt toiseen kertaan. Ihme kyllä, perillä ollaan ja luultavasti kaikki tavaratkin on pysyneet kelkassa.

Translation very very briefly: I'm not the most organized person on the planet. Today I had to get to the airport because I'm staying at my parent's again, during their vacation. You can just guess what a mess I made when I had to make it there by bus, carrying alone a huge luggage on my back (Why oh why didn't you take the backpack as you have one!? Don't ask) plus the little man and a smaller bag. On high heels.

Well, let's just say that luckily I was able to get to the plane on time and now I'm safely at my destination, hopefully with all the stuff that I had when I left home. But there has certainly been some easier days in my life.

21.11.11

Dear Monday

Originally from here

Miten mammalomalaisenkin maanantain fiilikset voi olla kiteytettynä tässä? Maanantai on vaan niin maanantai, vaikka kaikki muut päivät muistuttaisi toisiaan. Mutta sitten tää vasta totta onkin, kun palajan sorvin ääreen..

How come I feel like this on a Monday, even though I'm on my maternity leave? Monday is just so Monday, no matter how much alike all the other days would be. But when I go back to work, oh how true this text will be then..

20.11.11

Takkirakkaus

Kuvanlaatu, tiedän.. Sori. - Picture quality, I know.. Sorry.
Marraskuu on tähän mennessä ollut säiden puolesta ihan huippuihana, ainakin verrattuna edellisvuosien pimeyteen ja sateeseen. Mutta kyllä asia on ollut niin, että mä olen ehtinyt kaivata pakkasia. En ole malttanut odottaa, että pääsen käyttämään mun talvitakkia. Olen käyttänyt sitä jo kaksi tai kolme talvea, eikä mun tunteet tuota pusakkaa kohtaan ole vielä osoittaneet yhtään laimenemisen merkkejä! Pussitakin uumeniin on niin ihana hukuttautua, ja tuo helma nieli mukisematta jopa toisenkin asukkaan viime talvena. Takki itsessään ei ole mikään älyttömän paksu, mutta sen alle voi huoletta lisätä vaikka kolme vaatekertaa jos vain treenatun hauikseni kohta antaa myöten. Lisää siis näitä pikkupakkasia kiitos, niin pääsen huitelemaan kylillä lämpimästi juuttikankaaseen verhoiltuna!

Onko teillä jotain ikisuosikkivaatteita, joita ei malttaisi jättää kaappiin ollenkaan?

This fall has been unusually warm and sunny here in Finland and it has been a wonderful change to the darkness and rain we normally have this time of year. But I have missed frost though because I have been dying to be able to wear my winter jacket. I have had it for several winters already, and still I love it very much! It's so cool to drown inside that oversized jacket, and that beauty even hid my baby bump very well last winter. Send us more frost please, so I can keep on wearing that lovely piece of clothing!

Do you have any long time favorite clothes that you'd like to wear all the time?


18.11.11

Kikkailua



Joku on ehkä jo huomannutkin, että mööpelille on ilmestynyt oma favicon. Sain eilen jonkun ihmeen inspiraation ja aloin väkertää Paintilla (tasokasta, eikös?) kymmeniä erilaisia kuvioita. Ensin sain idean tuosta meidän eteisen lampusta ja tein pallonauhoja, jotka näyttivätkin tosi kivoilta tuonkokoisina. No, eihän nuo pikkupallerot tietenkään enää mihinkään näkyneet, kun pienensin kuvan tulevaan kokoonsa. Siispä toteutukseen idea B, joista yhden päädyinkin sitten valitsemaan.

(mulla oli myös ongelma, joka on nyt ratkaistu ja siihen oli tietenkin taas maailman yksinkertasin ratkaisu)

I figured out very rational way to spend my free time yesterday: I randomly got the idea of making my own favicon so I played with Paint (very qualified, eh?) and made dozens of different patterns. First I got inspired of the yellow light in our hall and made lines of small dots. They turned out to look very nice, but when I resized them to icons, you couldn't see all the little details anymore. It was time to put idea B into practice, and I ended up choosing one of them to be mööpeli's icon.

(I had one problem which is now solved, and there was once again a really simple solution to it, and I just couldn't figure it out)

16.11.11

Missä välissä?


Missä välissä meidän pikkupötkylä nousi tuolta lattianrajasta makoilemasta, ja seisoo nyt muka niin lunkisti ja ison miehen elkein tuossa sohvaa vasten? Ja kiipeää seisomaan kaikkialle muuallekin. Ja kaatuu. Ja kiipeää. Ja kaatuu..

Time seems to fly by. Wasn't it yesterday when our little man was just lying calmly on the carpet, and now he's standing there against the couch and being oh-so-cool! And he climbs up to stand against everything else as well. And falls. And gets up again. And falls..



Missä välissä tuo rakkauspakkaus meni kasvattamaan niin pitkät hiukset, ettei ne enää jaksa kihartua edes kylvyn jälkeen? Nyt se tuossa pitkät kutrit suorana pelleilee kameralle ja pureskelee antaumuksella äitin vanhoja helmiä.

And it must not have been long ago when his short hair still got curled up, and now it's grown too much to do so even after bath.