Muistitaulu

Tämä homma meinasi päätyä osastolle tumpeloinnit, eikä luovuttaminenkaan ollut kaukana. Mutta niin vain onnistuin tekemään teille tiistai-illan iloksi ihkaoikean giffin! Ihan vähän tekisi mieli jopa henkseleitä paukutella, mutta nyt ei sattuneet henkselipöksyt jalkaan. Siksi tyydyn pari kertaa taputtelemaan itseäni olalle, ja miestä tietenkin myös kun oli apuna silloin, kun tumpelolla meni yli hilseen.

Olinkin jo ehtinyt kaipailla uutta muistitaulua. Entinen Ikean versiomme jätettiin vanhalle kämpälle, kun se vain sopi sinne niin paljon paremmin kuin tänne nykyiseen kotiin. Nyt on taas rouvalla paikka, johon kirjoitella kauppalistaa, muistutuksia, terveisiä ja hassuja viestejä. Tai vaikka piirtää, jos on oikein luovalla tuulella!

Ps. Eihän nuo kuvat tietenkään täysin samaan kohtaan sattuneet, mutta ehkä tämä on parasta jälkeä mitä tämän omatekoisen köyhän miehen jalustan avulla saa aikaiseksi.

The gif above that I made myself (yay!) says that my intention wasn't to go to Hullut päivät ("crazy days") sale happening at the local department store Stockmann last week. But somehow I ended up going there anyway and found that blackboard. I had to get it because I have been missing a place to write shopping lists, reminders, greetings and funny notes on. Or even draw something if I'm really on a creative mood! We used to have an Ikea one before, but we left it to our old apartment as it looked much better there than it would have looked here.

Ps. I couldn't get the blackboard to exactly the same spot in every picture. Probably because the only thing I could come up with to be the base for my camera was that random pile of stuff. 

Katkeilevia ajatuksia

Mun päässä asuu tällä hetkellä joku kumma jumi. Ja se veijari on kai syönyt sieltä kaikki järkevät ajatukset, kun en nyt saa yhdestäkään kiinni. Yritin karkottaa jumia fiilistelemällä reissukuvia (taas), mutta ei se oikein tilannetta parantanut. Kumma juttu. Tottahan nyt immeinen mieluummin istuu sateessa ja tuulessa ja nauttii raikkaasta Suomen lokakuusta, kuin istuu Australian auringon alla ajopuulla oman kullan kainalossa. Niinhän? 

No ei se ihan niin mene, vaikka kovasti yritänkin psyykata itseäni. Vieläköhän kengurumaa rekrytoi kreikkalaisia paikkaamaan työvoimapulaansa? Jos näin on, taidan lähteä jonon jatkoksi. Jospa yks suomalainenkin kelpaisi + sen perhe tulisi sitten kans mukaan.

Todellisuudessa lähden uni-Matin pakeille ja toivon, että huomenna ajatus luistaa ja järki juoksee paremmin kuin tänään. Toivottavasti jumi ei ole iskenyt teihin lukijoihinkin, mutta jos on niin lupaan toivoa parempaa huomista teillekin!:)

There must be some sort of a bug living in my head who has eaten all my rational thoughts, because I can't find any of them. I tried to get rid of that bug by looking through the pictures of our latest trip abroad (again), but it didn't really help. That's odd. Who wouldn't rather enjoy the windy, rainy October in Finland than sit there under Australian sun on that driftwood with the love of your life?

Well, I wouldn't. Anybody happen to know if Australia is still recruiting people from Greece to come and ease their labor shortage? If they still do, let me know and I'll go join the queue. Hopefully they'll accept one Finn as well, together with her family of course.

And then back to reality. I think I'll just go to bed, get some sleep and hope that tomorrow I'll find my missing thoughts again. I wish this bug isn't contagious, but if it is and has struck any one of you my dear readers, I promise to hope that you'll get rid of it soon too!:) 

Nyytin talo

Kuvan lähde

Olen niin ihastunut, tällä kertaa lakanoihin. Finlaysonin uutuuslakanoiden kuvitus on peräisin iki-ihanasta Kuka lohduttaisi Nyytiä- kirjasta, yhdestä lapsuuteni suosikeista. Täytyy kyllä sanoa, että nuo Tove Janssonin alkuperäiskuvitukset hakkaavat nykyiset Muumit mennen tullen!

I love these new sheets by Finlayson, inspired by an old Moomin book "Kuka lohduttaisi Nyytiä". I've got to say that Tove Jansson's own original Moomin illustrations are way better than the new ones!

Innokas kaveri

Voisin liittyä siihen kerhoon, jossa toivotaan silmäparia selkäpuolellekin edes siksi aikaa, kun lapset ovat pieniä. Noiden silmien lisäyksen esteettisyydestä en olisi niinkään varma, mutta ne olisivat vain niin vietävän kätevät. Pikkumies on vasta puolivuotias, mutta energiaa ja uteliaisuutta riittäisi vaikka naapurin lapsillekin. Ja kun ryömiminen luonnistuu jo melkoisen näppärästi, pääsee tuo rakas monsteri tutkimaan joka paikkaa. Tästä uudesta kyvystä otetaankin sitten taas kaikki irti tonkimalla ja nousemalla kaikkialle. Kiinnostavimpia tutkimuskohteita ovat pistorasiat (mikä ihme niissä vetääkin lapsia puoleensa?) ja sähköjohdot. 

Pikkumiehen ehtymätön kiinnostus pistorasioita kohtaan teetti äiteelle reissun Ohlssonin Clasun luo, sillä mitä siellä ei myydä, sitä ei todennäköisesti edes tarvita. Eikä tuo putiikki pettänyt taaskaan: löytyi paketillinen pistorasiansuojia. Hähhää, siinäkös räpläilet tästä lähtien, ajateltiin miekkosen kanssa voitonriemuisina. Koitti suojien asentamista seuraava päivä ja poju vapautettiin möngertelemään lattioille. Kuinka ollakaan, oltiin unohdettu suojat yhdestä pistorasiasta. Arvatkaapa, mitä kohti poika ryömi päättäväisesti?

Arvasit oikein.

I'm really in need of a pair of eyes to the back of my head too. The reason is our super curious 6 months old little man, who just learned to crawl a couple of weeks ago. He's naturally exploring every corner of our apartment and he's especially interested in plug boxes (what is it in them that seems to attract every single baby?) and electric wires. 

Our lovely little monster's endless enthusiasm on plug boxes made me go get some covers for them. Go ahead and touch them from now on, thought me and my husband triumphantly. The next morning we put the boy on the floor to crawl. But hang on, we forgot to cover one plug. Just guess which plug box he was heading towards very decisively?

Yeah, you got that right..

Paluumuuttaja

Sain tänään vihdoinkin uuden Cult Designin tiskiainepullon. Vanhalle kävi kalpaten, mokoma meni imaisemaan itseensä tiskiaineesta väriä niin, että pullo oli enää vain puoliksi valkoinen. Toinen puoli oli epämääräinen hailakka marjapuuronpunainen. Ensin yritin tyytyä kohtalooni, mutta sitten päätin kuitenkin kysäistä pullon ostopaikassa sen teinisivustojen ehkä yleisimmän kysymyksen: "Onks tää normaalia?". No, eipä ollut, vaan todennäköisesti lasitteessa oli vikaa ja minulle luvattiin uusi pullo. Tovi meni sen uutukaisen toimituksessa, mutta nyt ollaan taas onnellisia tiskiainepullon omistajia. Kyllä se vain näyttää niin paljon paremmalta tuossa tiskipöydän kulmalla, kuin ne muoviset fairytötsät sun muut.

Mikähän vitsi siinä muuten on, että muka-niin-hellävaraisen, hajusteettoman ja värittömän (siltä varalta, että uudenkin pullon lasite kosahtaa) käsitiskiaineen varoitetaan ärsyttävän ihoa? Ette sitten parempaa koostumusta keksineet? Kas kun ei vaikkapa likaa astioita. Tai sitten tämä kuuluu taas siihen kurkkudirektiivisarjaan..

I finally got a new bottle for the dishwashing detergent. The old one got colored, and at first I thought to let it be like that. But then I decided to ask from the store if it's happened before that the bottles suck in the color of the detergent, and they had never heard similar stories. So they promised me a replacement. It took a while for them to deliver it, but now we are happy bottle owners again. I think that one just looks so much better than the plastic bottles the detergents are sold in.

Mama hei, saisinko pliis uudet rillit?

En olisi kyllä astunut jalallanikaan ulkoilmaan tänään, jos ei olisi ollut pakko. En ole koskaan ollut sen(kään) sortin masokisti, että vapaaehtoisesti reippailisin moisessa koiranilmassa. Vaan eipä auttanut kuin vuorata rattaat sadesuojalla, iskeä poika vaunuihin ja suunnata asioille. Onneksi sadepäivään on olemassa yksi takuuvarma piristys, aikoinaan Hennesiltä ostamani sadetakki.

Tuota takkia kohtaan tuntemaani rakkautta ei himmennä edes se seikka, että näytän se päällä noin 12-vuotiaalta. Ainakin jos erästä silmälasiliikkeen tätiä on uskominen. Tarina kuuluu näin: pari vuotta sitten poljimme sadetakit yllä kämppikseni kanssa kaatosateessa yliopistolta kotia kohti. Poikkesimme kuitenkin matkalla yhteen paikallisista optikoista, koska kakkulani kaipasivat päivitystä. Liikkeen myyjä oli kyllä sangen ystävällinen, mutta suhtautui minuun hieman oudosti. Syykin tälle selvisi, kun tätönen hetken kuluttua tiedusteli varovaisesti, että saankohan ihan omin päin valita uudet lasini, vai pitäisiköhän kuitenkin vielä kysyä vanhemmiltakin. 

Teki mieli sanoa, että no annapa kun otan puhelun mammalle. Jos se vaikka ajelisi muutaman sata kilometriä varmistamaan, ettei keskenkasvuinen kakaransa valitse niitä Mikki Hiiri-sankoja vaan jotain sivistyneempää. Parhaat vastaukset tulee tietenkin mieleen aina vasta jälkikäteen, joten tämäkin tilanne päättyi siihen, että pokkaa pidellen poistuimme vaivihkaa takavasemmalle ja ulkona alkoi hervoton nauru. 

Myönnetään, että sadetakin hupun alta kurkkien, sateen kihartamine kutreineni ja linssit pisaroissa en ehkä näyttänyt ikäiseltäni. Mutta silti, anteeksi mitä!? Ehkä iän karttuminen tekee joskus tehtävänsa ja otan tämän ja muutkin "jokos sinulla on mopokortti"-tyyliset kommentit kohteliaisuuksina. Mutta en ihan vielä.

It rained again today and unfortunately I had things to do so I had to go outside. Otherwise I would definitely have stayed inside, I've never really understood those people who for example go exercising no matter how bad the weather is. Luckily I have my cool old rain jacket from H&M, which always cheers up a rainy day.

I like the jacket a lot, even though I look like 12 years old when I wear it. At least one optician thought so. This is the story: a couple of years ago me and my flat mate were cycling back home from uni and it was raining heavily so we wore our rain jackets. We decided to stop by at a local optometrist's on the way because I needed to update my glasses. The lady in the shop was very kind, but she did treat me in a little weird way. We found out the reason soon, when she carefully asked me if I'm allowed to decide on my new glasses on my own or should I ask my parents first.

I know I didn't look my age wearing that jacket, my hair curled up because of the rain and glass lenses covered with rain drops. But still, are you serious!? Maybe as I get older I start to take these kind of comments as compliments. But not just yet.

Alushousupäivä

Alushousupäivä on isäni usein käyttämä nimitys sellaisesta päivästä, kun ei saa oikein mitään aikaan, vaan hiihtelee vain nukkaantuneissa kalsareissa ympäri taloa koko päivän. Vasta iltapäivällä saattaa jaksaa raahautua suihkun puolelle pesemään unihiekkoja silmistä ja toivomaan turhaan, että tapahtuisi äkkipiristyminen. 

Tänään oli juuri tuollainen päivä. Niin sunnuntai kuin olla voi. Onneksi olimme Keski-Suomessa anopin lihapatojen äärellä, niin ei tarvinnutkaan hirveästi aktivoitua. Laiskottelu alkoi jo aamulla, kun poikasen heräiltyä joku käväisi hakemassa aamuvirkun hoteisiinsa ja me vanhemmat sen kun käänsimme kylkeä. Ah, mitä luksusta vauva-arjen keskellä! Kyllä tällaisiakin päiviä on hyvä olla silloin tällöin, vai mitä?

Loppuun vielä anopin nappaama huikaisevan hieno otos taannoisesta auringonnoususta heidän kotirannassaan. Oi jospa oisin saanut olla mukana tuota näkyä todistamassa!

Mukavaa ensi viikon alkua kaikille!

Today we've had a real "underwear day", you know, one of those days when you wear your oldest pajamas for the whole day and don't do anything reasonable. So typical Sunday. Luckily we were at my in-laws and didn't have anything scheduled for today. 

And how luxurious it is for a little baby's parents to have someone to come and take the wide awake baby in the morning, and you can just keep on sleeping. Ah, bliss! It's so good to have these kind of lazy days sometimes, isn't it?

The second picture is taken by my mother-in-law, in one amazingly beautiful morning last week. I wish I could have been there to see that with my own eyes!

Have a nice week next week everyone!