Mitä missä milloin

Asiaankuuluvat vuosimuistelot tuloo tässä.

Tänä vuonna minä palasin töihin, hain lentokentältä au pairin, opin paljon itsestäni ja muista, vein samaisen tyypin aika paljon aiottua aiemmin takaisin lentokentälle ja lapsen päiväkotiin itku kurkussa, totuin lopulta ajatukseen eikä laitosmaisuuskaan enää ahdistanut, kiitos ihanien hoitajien.

Tänä vuonna me kyllästyttiin vuokrankorotuksiin, kahlattiin asuntoilmoituksia haaveissa putki- ja kylppäriremontoitu, muuten pommikuntoinen kämppä, löydettiin yksi juuri sellainen ja ostaa pätkäytettiin, remontoitiin hiki hatuttomassa päässä koko heinäkuu, yritettiin, erehdyttiin ja onnistuttiin, muutettiin aivan keskeneräiseen kotiin elokuussa ja jatkettiin rassailua pikkuhiljaa asumisen lomassa.

Tänä vuonna myös juhlittiin 1-vuotiasta pikkumiestä, saatiin odotettuja Australian vieraita, venytettiin penniä ja budjettimatkailtiin Ruotsissa. Tänä vuonna kesällä satoi vettä ja keskellä talvea satoi vettä, auton mittari kääntyi yli kahdensadantuhannen, lähes huomaamattomat silmälasini vaihtuivat erittäin huomattaviin, en leikannut kertaakaan hiuksiani ja tein varmaan yhtä paljon puuroa kuin tähänastisessa elämässäni yhteensä.

Melko hyvä vuosi se oli. Ja se kului nopeasti.

This year I went back to work, our little one started at the day care which I found very difficult at first but as time went by, got used to that too. We bought our first own apartment, did a lot of renovation, made some mistakes but learned a lot, moved into an unfinished home and did the rest little by little. We also celebrated an 1-year old, had much anticipated guests all the way from Australia, and so on.

I think this year was a pretty good one.

Joulun tunnelmia

Ihanaa yhdessäoloa. Monta rakasta ja tärkeää ihmistä samassa paikassa, ensin meillä kotona ja nyt anoppilassa. Hyvää ruokaa ja (ainakin) ylin nappi auki. Sanajahtiskaboja ipadilla. Osuvia lahjoja ja huikeita yllätyksiä. 

Ja sitten oli se karmea vatsapöpö ja poikasen kaatama joulukuusi kesken joulupukin vierailun. Muun muassa. Mutta onpahan mitä vanhana muistella, niin on ajateltava nytkin että jaksaa naurattaa.

Hyvää joulua kaikille!

(kai sitä vielä vähän myöhässäkin saa toivottaa?)

Merry Christmas everybody!

Kustille poljettavaa

Tässä osoitteessa eilen: minä väänsin kortteja. Aina yhtä ajoissa joka asiassa.

Mies irtisanoutui apulaisen hommasta jo siinä vaiheessa, kun ensimmäistä pelletti*rivistöä alettiin liimata. (* miehet-suomi-miehet: paljetti) Askartelukaupan tätikään ei kai oikein luottanut mun kykyihin, kun varovasti muistutteli epämääräisen tarvikekasan ja joulupostimerkkien ostajaa, että se lähetyspäivä on sitten huomenna.  Juu-u. Luu kurkkuun vaan kaikille epäilijöille, sillä niin vain lähti meiltäkin aamulla kasa tervehdyksiä tutuille ja kylänmiehille. 

The last day to send Christmas cards here in Finland was today, which means that I spent last night making cards. Always on time, no matter what.

My husband resigned from the project by the time we started gluing the first line of sequins, but  he did his best being my mental support. And I did it, this morning I had a pile of cards ready to be sent all around Finland. Yay! 

Mikä joulu?

Jouluun on kaksi viikkoa ja minä elän huolettomasti kuin tuohon juhlapäivään olisi ainakin kaksi kuukautta aikaa. On meillä sentään kynttelikkö nostettu esiin ja tähti ikkunaan. Valoja niissä ei ole kyllä kummassakaan. Kynttelikön johto ei riitä pistorasiasta mihinkään järjelliseen paikkaan ja tähden lamppu unohtuu aina ostaa, vaikka kaupassa melkein joka päivä tuleekin käytyä. Mutta ajatus on tärkein vai miten se meni?

Parempi näin, ilman ylimääräistä stressiä. Varsinkin kun aina joulua ennen tahti töissä kiihtyy ja sieltä kotiin ennättäessään tekee vain mieli nostaa jalat seinälle ja raapia napaa. Tässä lähipäivinä nuo aktiviteetit on kai kuitenkin pakko unohtaa ja jalkautua ainakin kerran maanisen joulukansan sekaan metsästämään täytettä pariin pakettiin. 

Mites siellä, stress vai no stress? Ja kylämäätiiän. Se, ettei järjestä joulua omaan kotiinsa vaan menee sukuloimaan vähentää stressiä melkoisesti. Että tosiasiassa mikä minä tässä oon leuhkimaan rentoudellani. En mikään, mutta vähän leuhkin silti.

Ps. Olen täällä kieriskellyt pienessä blogiahdituksessa ja siinä samalla pohtinut. Ja tullut siihen tulokseen, ettei mainokset ja markkinointi kai sittenkään ole se minun tai tämän blogin juttu. Eli jatkossa mööpeli on taas mainokseton. Huh. Helpotti! (Sisältöyhteistyötä Indiedaysin kanssa jatkan kyllä ilomielin.)

Christmas is just two weeks away but I still live carelessly like it'd be two months away. But actually this suits me very well. The less stress the better! At least we have a chandelier and a star in the window, both without any lights on them though but that's still something, right? 

Pientä kivaa myyjäisistä

Ei hidastanut tämänpäiväinen napakka pakkaskeli porukkaa vaan päinvastoin. Voin nimittäin kertoa, ettei oltu yksin Taikin joulumyyjäisissä. Tunnelma oli tiivis ja kaikkea kaunista nähtävää ihan hurjan paljon, mutta niin vain villivekarankin kanssa selvittiin hengissä ja saatiin kotiin muutama tuominen. Magneetteihin rakastuin ensisilmäyksellä, enkä voinut vastustaa tuota korttiakaan kaikessa yksinkertaisuudessaan. 

Samalla reissulla löytyi tähän huusholliin joulukalenterikin, joka pari päivää ehti uupua kokonaan. Lapsena en voinut keksiä mitään tylsempää kuin kuvakalenteri. En ymmärtänyt ollenkaan, kuka sellaisen voi haluta, vaikka jos totta puhutaan ei ne suklaakalenterin namitkaan mitään huikaisevia makuelämyksiä olleet. No, meidän poju ei vielä osaa vaatia mitään maistuvampaa tapaa laskea päiviä jouluun, joten tänä vuonna mennään aikuiseen (?) tapaan kuvakalenterin kanssa. Kyllä tuo on niin symppis että minulle kelpaa, sata kertaa paremmin kuin ne oudonmakuiset kalenterisuklaat, jotka kuitenkin tulisi sokerihimoissaan vedettyä kerralla. 

Kävikö joku teistä myös paikalla? Käsi pystyyn, joiden mielestä tämä tapahtuma olisi kipeästi jonkun erilaisen tilan tarpeessa.. Se kapea käytävä, jonka kaksin puolin on myyntipöytiä osaa olla aika painajaismainen.

The students from the School of Arts and Design were selling their products at the university today. We went there, togehter with many many others and I can tell you it was very crowded there. Anyhow, we came home alive with some nice things for the home. I immediately fell in love with the wooden magnets and couldn't resist the little card either. 

Now we even have an advent calendar, a couple days late though. It's very cute and way better than the ones with bad tasting chocolate.