12.7.12

Apdeitti ja tapettipohdintoja

Image sources: 1, 2 , 34


No niin ihmiset rakkaat, täällä sitä vihdoin taas ollaan näppiksen äärellä naama ja kädet maalitahroissa. Meillä oli miekkosen kanssa tänään harvinainen yhteinen vapaapäivä ja saatiinkin paljon remppahommia rouhittua eteenpäin. Melkein kaikkien huoneiden katossa on tätä nykyä kerros kamalalta käryävää ainetta (tixojotain) ja parissa seinässä pohjamaali. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta voi peijjuuni että tuo remontointi on aikaavievää puuhaa kaikkinensa. Enemmän kuin tyytyväinen tässä saa siis päivän aikaansaannoksiin olla!

Paljastetaan vielä, että keskeltä olohuoneen lattiaa löytyy myös pari muuta aihetta iloon. Eilen saapui köökimme kasattuna  (ah, luksusta) Tanskanmaalta ja tänään roudattiin tupaan tuliterät keittiömasiinat ja vempaimet. Ensi viikolla pitäisi päästä ne asentamaan ja sitten lupaan laittaa kuvia ihan paikan päältä.

Ja eihän tämä blogi olisi enää entisensä, jos ei joka toisessa tekstintekeleessä yhtä ongelmaa olisi. Tässä tämänpäiväinen: millainen tapetti laitetaan pojan huoneen seinälle? Haaveilin saavani tuolle seinälle ystäväiseni taiteilemana jotain kaunista, mutta seinä oli eri mieltä. Se ei suostunut tasoittumaan riittävän säädylliseen asuun ja kärsii tästä syystä peittotuomion.

Kuvassa komeilee kolme vahvaa vaihtoehtoa tapetiksi. Yksi niistä, numerolla kolme kilpaileva kaunokainen on kylläkin jouduttu diskaamaan kalleutensa vuoksi. Hyvin valitettavaa, mutta pakon sanelemaa. Mille noista jäljellejäävistä sinä antaisit äänesi? Saa toki kuuluttaa jos mielessä olisi muitakin hyviä vaihtoehtoja. Varoitus, mää oon kranttu. Ei mitään liian poikamaista tai tyttömäistä, ei migreenikuviointia, ei liian lapsellista, ei varsinkaan mitään tällaista. Pyrin herättämään lapsen oppimishalun (!?) jollain muulla keinolla kuin yltiövärikkään tapetin avulla..

Hi guys, I'm back with my hands and face covered with paint. Today we both had a day off so we finally made some progress renovating our apartment, which painting the ceiling and some walls for the first time. Our new kitchen and appliances have arrived too and they are now hanging around in the middle of the living room waiting to be set up. 

I also have one question again for you my readers: which one of the wallpapers in the picture above would you choose for one of the walls in our little one's room? The beauty number three has been disqualified though, due to it's expensivity. And if you happen to have something else in mind, speak out but remember, I'm picky. Nothing too boyish or girly, nothing too childish either, no migraine-causing patterns, nothing overly colorful..

18 kommenttia:

  1. Ääneni meneen numerolle 1 - tyylikkään graafinen ja mustavalkoinen, ei ehkä kovin lastenhuonemainen, mutta lehtien muodoissa on hauskaa leikkisyyttä.

    Tsemppiä remppahommiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon samaa mieltä ettei tuo tapetti ole kovin tyypillinen lastenhuoneeseen, mutta just lehtien veikeän muodon takia sopis. Tuosta on olemassa turkoosipohjainenkin versio jota mietin myös ja muutama on sanonutkin, että se ois parempi. Mut kuka niin on päättäny ettei lastenhuoneessa sais olla mustavalkoista?:)

      Kiitos äänestä ja tsempeistä, tulee tarpeeseen!:)

      Poista
  2. Äänestäisin nelosta. Mutta jos olisin nyt tapetoimassa pienen pojan huonetta, valitsisin varmaan jonkun saman tyylisen, kun tän postauksen pojan huoneessa on :) http://kristakeltanenblog.com/2012/06/kotivinkki-petran-kotona/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainoa mikä mua mietityttää nelosessa on se, että näyttääkö se äkkiä "vanhanaikaiselta" kun kaikki geometriset muodot on nyt niin kuuminta hottia. Toisaalta onhan ne ajattomiakin.

      Linkin tapetit oli kauniita ja sopi tuohon taloon tosi hyvin, mutta en ehkä kuitenkaan osaa kuvitella meille.:)

      Poista
  3. Kakkonen on paras minun mielestä! :>

    VastaaPoista
  4. Nelonen ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, tietäisinpä itekin minkä ehdottomasti haluaisin mut mä vaan arvon.:)

      Poista
  5. kuulostaa niiin hyvältä, huippua nähä kohta kuvia jo valmiista! sivustaseuraajana tuntuu et nopeestiha se on menny, vastahan kävitte meillä eikä teillä ollu vielä avaimiakaan tuonne. :) ihania tapetteja, en osaa päättää ykkösen ja kakkosen väliltä, laittasin ite varmaan pilviä vaikka tuo toinen onki ehkä ajattomampi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeesti tää on kyllä menny, mutta ihan liikaa aikaa on kulunu töissä niin ei oo oikeen ehtiny riittävästi tehdä hommia. Mut kyllä me siihen pyritään et ens viikolla ois jo näyttää kuvia jostain valmiistakin!

      Niin, puutapetti on kyllä ajattomampi ja ehkä menis vanhemmallakin ihmisellä (jos/kun joskus myydään). Mut ihan mitään myyntejäkään ajattelematta tykkään noista puista. Ja pilvistä. Ja ruuduista. Miltä se näyttäs jos laittas palan jokaista... :D

      Poista
  6. Mää sotken sit teiän seuraavan kämpän;) Kyllä tuo ykkönen iskee muhun eniten, mut mietin vaan et eihän se ala ärsyttään sitte pitemmän päälle, kun se on aika hallitseva. Tai seki on kyl katsojan silmässä:) No sama se minkä nuista laitatte, tulee tosi jees!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiasioita haastat toveriseni, pelottaa muakin vähän että ykkösen kuvio alkais liian äkkiä tympimään. Mut sitten taas toisaalta on se vaan niin magee.. Mä oon kyllä suorastaan toivoton päätöksentekijä :D

      Poista
  7. Minä annan ääneni neloselle. Juuri tänään katselin sitä tuolla asuntomessuilla ja se on aivan ihana luonnossa! En usko, että alkaa ärsyttämään silmää, koska on kuitenkin niin neutraali. Se saman tapetin harmaa versio on myös kaunis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että Fermin tapetti näytti livenäkin hyvältä! Itse asiassa mulla on se harmaa versio kans vahvana listalla, mut laitoin tuon turkoosin kollaasiin ettei siitä tulis ihan niin harmaavalkoaneeminen.;)

      Poista
  8. Ensin ajattelin ehdottomasti ykköstä, kuitenkin pidempään katseltuani ääni menee neloselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelonen on kyllä ihana! Joudunkohan kuitenkin arpomaan sen, ykkösen ja lainetapetin välillä..:)

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttaa kovasti :) // I love reading your comments!